maanantai 6. helmikuuta 2012

Kulttuuriministerin aatoksia taiteesta ja kritiikistä


Suomen arvostelijain liiton lehti Kritiikin Uutiset haastatteli viime vuoden lopulla kulttuuriministeri Paavo Arhinmäkeä. Esillä olivat kulttuurin, taiteen ja taidekritiikin ajankohtaiset asiat. 


Analyyttinen lehtikritiikki on viime vuosina vähentynyt ja Arhinmäki pelkää, että suurten lehtien kriitikot saattavat hallita liikaa kritiikin kenttää. Toinen huolenaihe on kritiikin asiantuntemus: - Perusasia kai on, että kritiikki ei saa olla kriitikon henkilökohtainen purskahdus; hyvä kritiikki ja kulttuurijournalismi välittää myös tietoa ja ottaa vastuuta sanomisistaan, ministeri tuumailee. 


Tekijänoikeuksista käydään Suomessakin tällä hetkellä melkoista vääntöä. Vastakkain on luova luokka eli taiteilijat, suunnittelijat, tekijäyhteisöt ja –yritykset, vastassaan isot mediakorporaatiot. Taistelua käydään luovan työn tulosten omistusoikeuksista. – Kyse on mielestäni luovan työn tekijöiden työoikeudesta ja perusturvasta, myös työsuhteiden ulkopuolella, kulttuuriministeri toteaa. – Pidän tärkeänä, että tekijänoikeusjärjestelmän ja –lainsäädännön uudistus jatkuu tämän hallituskauden aikana. Ovathan tekijänoikeusasiat hallitusohjelmassa paremmin esillä kuin koskaan aiemmin. 


Taide ei ole vain viihdettä. Arhinmäki linjaa taiteen tehtäväksi nostaa esiin yhteiskunnan epäkohtia, mutta myös tuoda iloa ja hyvinvointia käsittelemällä ja herättelemällä ihmisten tunteita. Kulttuuri on myös kasvava ”teollisuudenala”, joka tuo tuottoja kansantalouteen. 


Taiteella on oltava aina mahdollisuus olla arvaamatonta. Kulttuurin ainoa tehtävä ei ole säilyttää, vaan myös synnyttää uutta. Kokeellisuudella taide säilyttää elinvoimansa. Vasemmistoa ministeri Arhinmäen (Vasemmistoliitto) mukaan tarvitaan siihen, että mahdollisimman moni saa mahdollisuuden kuluttaa ja kokea kulttuuria. Kulttuurin on oltava perusoikeus, myös köyhille, lapsille ja nuorille. Vasemmiston pitäisi myös huolehtia matalapalkkaisten kulttuurityöläisten asemasta, niin taloudellisesti kuin turvaamalla luovuuden vapauttakin. – Kulttuuri ei ole menoja, vaan hyvinvointia ja voimavara, koko kansantalouden mittakaavassa. Kulttuurin toimialat työllistävät paljon ihmisiä, lähes jokainen kulttuuriin annettu euro työllistää, kulttuuriministeri perustelee kulttuurin tukemista.  


Ministeri Arhinmäen omista luku- ja kulttuurikokemuksista Kritiikin uutisten haastattelussa tulevat esille lapsuuden Fedja-sedät, joita luettiin iltasatuna, lasten elokuvakerhot ja rockfestarit. 


Ministerin haastattelu toi esille tärkeitä asioita, joita on hyvä hahmottaa nytkin, kun taiteen tekijöille ja mahdollistajille ollaan jakamassa vuosittaista tukea apurahojen muodossa muun muassa alueellisten taidetoimikuntien kautta. Tuki ei ole turhaa. 




Siskotuulikki Toijonen, Aleksis Salusjärvi: 2010-luvun luokkataistelu: tekijänoikeudet.
Kritiikin Uutiset 3-4/2011


Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex 30.1.2012