keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Kirjastosäästöt ovat edesvastuuttomia

Joensuussa valmistellaan päätöstä kirjastojen määrärahojen vähentämisestä 11 prosentilla (Karjalainen 2.11.).
     Kirjastojohtaja Rebekka Pilppula toteaa että esityksen toteutuminen johtaa Joensuun putoamiseen kirjastomäärärahoissa alle maan keskiarvon. Vähennys tarkoittaisi mm. vuodessa 2500 uutta kirjaa vähemmän kirjastoista lainattavaksi, muista kirjastopalveluista puhumattakaan.
     Valtakunnallisessa Myytti lukukansasta? –verkoston kampanjassa alan keskusjärjestöt ovat viime aikoina korostaneet mm. suomalaisten oikeutta lähellä oleviin monipuolisiin kirjastoihin ja työtä lasten ja nuorten lukemisen edistämiseksi.
     Lasten ja nuorten lukutaito on Pisa-mittausten mukaan heikentynyt viime vuosina. Verkosto on esittänyt huolensa, että lasten ja varhaisnuorten tilanne olisi vielä Pisa-lukujakin heikompi. Silti valtio panostaa lasten ja nuorten lukutaidon edistämiseen huomattavasti muita Pohjoismaita vähemmän, vaikka Suomessa kirjastoista lainataan selvästi muita Pohjoismaita enemmän. Kuntapäättäjät näköjään haluavat toteuttaa nyt, taas kerran, samaa politiikkaa paikallistasolla.
     Kaunokirjallisuuden lukemisen yhteys nuorten lukutaitoon oli Pisa-tutkimuksessa kaikkein vahvin. Seuraavaksi vahvin yhteys oli aikakauslehdillä, ja sen jälkeen tietokirjallisuudella, sanomalehdillä ja sarjakuvilla. Näitä kaikkia lainataan kirjastoista. Lisätietoja lukemisen ja kirjallisuuden tilasta on verkoston nettisivuilla www.myyttilukukansasta.fi.
     Lukutaito on avain tulevaisuuteen ja luova lukeminen on joka lapsen oikeus, todetaan verkoston ohjelmassa. Lisäisin tähän vielä, että lukemisen hyvinvointivaikutukset ovat niin voimakkaita vauvasta vaariin ja murkusta muoriin, että kirjojen saatavuuden supistaminen on aivan edesvastuutonta toimintaa.
     Kirjastopalveluissa kyse on perustavaa laatua olevasta asiasta, joka vaikuttaa koko kansan tulevaisuuteen. Supistuksia ei pitäisi tehdä lyhyen aikavälin taloudellisen laskelmoinnin näkökulmasta.

Kari Tahvanainen
puheenjohtaja
Suomen Maakuntakirjailijat ry.

Karjalainen 7.11.2012