torstai 31. lokakuuta 2013

Niskavuori taistelee jälleen


2011 Karsikon kirjastolla puhuttiin kirjaston säilyttämisen puolesta. Paikalla olivat mm. Ukrin pj. Kanerva Vaakanainen, kirjailijat Heikki Turunen ja Marja-Leena Tiainen, kansanedustaja Riitta Myller, kirjailija ja opettaja Matti Kettunen, runoilija Anna-Liisa Alanko. Kuva: Kari Tahvanainen


Kirjailija Heikki Turunen kehotti laittamaan kirjastojen lakkauttajat vankilaan.


Kirjoitin oheisen pääkirjoituksen Suomen Maakuntakirjailijoiden Rovinssi-lehteen kesällä 2011. Enpä arvannut, että asia on ajankohtainen jälleen syksyllä 2013. Joensuun kaupunginjohtaja esittää budjettiesityksessään vuodelle 2014, että Karsikon ja Uimaharjun kirjastot lopetetaan. 

Tällainenko on joensuulaisten päättäjien arvomaailma? 

* * *

Suomessa on hieno kirjastolaitos, monipuolinen, laaja ja maksuton. Kirjastot ovat osa kansan elämää ja kulttuuria, vauvasta vaariin. Siitä huolimatta nykyisin käydään eri puolilla Suomea kamppailuja kirjastopalvelujen säilyttämisestä – ja tulevaisuudessa varmaan myös maksuttomuudesta. Kirjastojen valtionosuuksia käytetään kunnissa muuhun kuin kirjastotoimeen, sivukirjastoja lakkautetaan, kirjastoautoja poistetaan, henkilökuntaa vähennetään ja asiantuntemuksesta tingitään.  
     Joensuussa on käyty varsin merkillistä kirjastokamppailua jo parikymmentä vuotta. Kamppailu on mielestäni merkittävä hyvänä esimerkkinä siitä, mitä kansalaiset voivat yhdessä saada aikaan puolustaessaan lähikirjastopalveluja. Siksipä kamppailusta on syytä kertoa maakuntakirjailijoidenkin väelle kautta Suomen näin Rovinssin palstoilla. 
     Karsikon kaupunginosan kirjasto palvelee sekä asukkaita että peruskoulun oppilaita ja päiväkotiakin. Kirjasto ja osittain koulukin sijaitsevat kauniissa 1890-luvulla rakennetussa suojellussa puutalossa. Kirjasto siirtyi 1980 suurempiin tiloihin ja nykyisin oppilaat pääsevät kirjastoon jopa sukkasillaan koulun puolelta. Haastattelin viime kesänä radioon kirjaston asiakkaita ja henkilökuntaa. Juniorit pitivät kirjastoaan turvallisena ja mukavana paikkana viettää aikaa ja lainata kirjoja. Eläkeikäiset asiakkaat muistelivat nostalgisesti, kuinka he ovat käyneet kirjastossa ”iät ajat”. Henkilökunta esitteli ylpeänä kirjaston kokoelmia ja lasten nurkkausta pehmoeläimineen. 
     Mustat pilvet alkoivat nousta Karsikon kirjaston ylle jo lamavuonna 1991. Karsikkolaiset asukasyhdistyksineen joutuivat vetoamaan kaupunkiin, ettei se lakkauttaisi kirjastoa. Vetoomuksen vastaanotti kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Karsikon koulun entinen rehtori, nykyinen eduskunnan varapuhemies Pekka Ravi. Vetoomuksessa todettiin, että kirjastosta on kehittynyt kaupunginosan kulttuurikeskus, josta on voinut saada kirjastoaineistojen lisäksi mm. tietoa kunnallisista päätöksistä. Kirjastoa ei lakkautettu. ”Lakkautuksen jälkeen tänne jäisi vain puhelinautomaatti kaupan seinään”, todettiin Karjalaisen lehtijutussa. Kaupunginosan palvelut ovat muutenkin huonontuneet jatkuvasti. 
     Vuonna 1998 Karsikon ja läheisen Niinivaaran kirjastoja esitettiin jälleen lopetettaviksi. Perusteluna oli kaupungin talouden sopeuttamisohjelma. Kirjastoja puolustettiin vetoamalla siihen, että lopettamiset iskisivät kovimmin koululaisiin ja lapsiperheisiin, ja lähikirjasto on kouluille tärkeä tiedonlähde. Kirjastoja ei lakkautettu. 
     Tuli vuosi 2010. ”Yhtä vääjäämättömästi kuin vuorovesi hyökyy ajallaan rantakiville, Joensuun kaupunkitalouden aallonpohjissa pulpahtaa pintaan vaatimus Karsikon kirjaston lakkauttamisesta.” Näin kirjoitti karsikkolainen kirjailija, varatuomari Jussi Kokkonen vetoomuksessaan Eikö meillä ole varaa Karsikon kirjastoon? ”Ikävintä lakkautusuhassa on se, että jälleen lyödään pienimpiä, lapsia ja eläkeläisiä, niitä jotka kaikkein huonoimmin pystyvät etujaan puolustamaan.” Kirjastoa ei lakkautettu, se todettiin tarpeelliseksi. 
     Tuli kevät 2011. Kaupungin hallinto alkoi valmistella taas kirjaston lopettamista. Pelin säännöt olivat jälleen epäreilusti muuttuneet, kuten asukkaat ovat todenneet. Kaupunki ilmoitti tarvitsevansa kirjaston tiloja koulukäyttöön kehitysvammaisten luokalle. Lakkautusuhka nousi lehtien ja radion uutisiin, ihmiset alkoivat kirjoittaa lehtiin mielipiteitään kirjaston puolesta. Todettiin mm. että vanhan puutalon sokkeloiset tilat eivät sovi erityiskoululle, säästöt kuluisivat tilojen saneeraamiseen, suunnitelmassa ei asiantuntijoiden mukaan ollut mitään järkeä. 
     Kamppailussa otettiin käyttöön aiempaa kovempiakin keinoja. Täkäläinen koulutoimenjohtaja yritti kieltää Karsikon koulun opettajia puolustamasta kirjaston säilyttämistä, varoituksen uhalla. Johtajan uhkailut ovat tätä kirjoitettaessa apulaisoikeusasiamiehen tutkittavina asian yleisen merkittävyyden vuoksi; perustuslaillisia oikeuksia yritettiin rajoittaa. Eikä tämä ollut suinkaan ensimmäinen kerta. Kansalaisia on usein totuttu kohtelemaan hallintoalamaisina vailla perusoikeuksia. 
     Karsikon asukkaat ottivat positiivisen asenteen kirjaston puolustamisessa. ”Karsikossa on ihana kirjasto – kiitos siitä päättäjille”, kirjoitti kirjailija ja opettaja Matti Kettunen kolumnissaan kaupunkilehti Heilissä. Perheet, opiskelijat, opettajat, kirjailijat, kunnallispoliitikot ja kirjallisuusjärjestöt ottivat vilkkaasti ja perustellusti kantaa lähikirjaston puolesta. Esitin päättäjille omankin mielipiteeni, Maakuntakirjailijoiden nimissä. 
     Kamppailu huipentui 13. kesäkuuta, päivää ennen lautakunnan kokousta, Miten kirjasto on vaikuttanut elämääni? –kirjailtaan. Paikalla oli niin poliitikkoja, asukkaita kuin kirjailijoitakin. Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri kutsui paikalle kirjailijat Heikki Turusen, Leena Leskinen-Myllerin, Anna-Liisa Alangon, Kari Tahvanaisen ja Matti Kettusen, joka työskentelee Karsikon koulun opettajanakin. Lapsuudesta hyvinä vaikutteina nousevien kirjastokokemusten muistelun jälkeen alkoi ankara keskustelu kirjaston lopettamisesta. 
     Poliitikoilta penättiin rohkeutta puolustaa pientä lähikirjastoa byrokraattien asettamien talouskehysten ylikin. Muistutettiin lasten ja nuorten lukutaidon vaalimisen tärkeydestä ja edullisuudesta yhteiskunnallemme. Vaadittiin myös pysyviä ratkaisuja, että Karsikon ”talvisota” vihdoin loppuisi. Kirjailija Heikki Turunen kehotti laittamaan kirjastojen lakkauttajat vankilaan, mutta siitä tarkemmin toisaalla tässä Rovinssissa. 
     Julkisuus ja puolustajien aktiivisuus päättäjien suuntaan vaikuttivat. Niin kulttuuri- ja nuorisolautakunta kuin päätöksen itselleen alistanut kaupunginhallituskin hylkäsivät lakkautusesityksen. Säästöt oli yllätys yllätys löydettykin jostain muualta. Kansalaistoiminnalla oli saavutettu voitto. 
     Poliittinen keskustelu kansalaisten oikeuksista varmasti herätti päättäjiä myös pohtimaan demokratian perimmäisiä kysymyksiä entistä tarkemmin, näinä vaihtoehdottomuuden aikoina. Toivottavasti ratkaisu on lopultakin pysyvä. Kunnallispolitiikan ja –hallinnon toiminnan vääristymät ovat kumuttaneet pieniä ihmisiä, kansalaisia Karsikossa, liian kauan, ei ole auttanut vaikka virkamiehet ja päättäjätkin ovat vaihtuneet vuosien varrella.  
     Tässä on varmasti paljon opiksi otettavaa muihinkin kirjastokamppailuihin (joista olisi mielenkiintoista kuulla!). Tarvitaan pitkäjänteistä erilaisten toimijoiden yhteistyötä, jatkuvaa julkisuutta asialle, omia kehittämissuunnitelmia. Tarvitaan myös antaumuksellisesti asiaa ajavia ihmisiä. Tässä tapauksessa haluaisin kiittää suoraan Maakuntakirjailijoiden entistä johtokunnan jäsentä kirjailija Matti Kettusta, joka on asettanut itsensä likoon – niin pienten koululaisten kuin kaikkien karsikkolaisten puolesta. 

Joensuussa kesäpäivänseisauksen aikaan 2011

Kari Tahvanainen
Puheenjohtaja, Suomen Maakuntakirjailijat  

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Enon kirjastossa - pyhällä maalla

Olin Aleksis Kiven päivänä vierailulla Enon kirjastossa. Haastattelin radioon kirjastonjohtaja Vesa Liminkaa. Keskustelimme haastattelussa myös kirjaston historiasta, jota esittelin sitten radiossa laajemminkin. Lähteenä minulla oli Ismo Björnin kirjoittama Enon historia 1860 – 1967.

Enon vaakuna on yhä Carelicumin auditorion seinällä Joensuussa. Historiaa kunnioitetaan. 

Kuva: Kari Tahvanainen

Enon pitäjä sijaitsee Joensuusta pohjoiseen Kontiolahden itäpuolella. Pitäjäksi se jäi kun kunta lopetettiin, tai kauniisti sanoen liitettiin Joensuuhun vuonna 2009. Eno on ikivanhaa asuinaluetta, sen alueelta on löydetty esihistoriallisia ja kivikautisia asuinpaikkoja. Aikakirjojen mukaan pysyvämpää asutusta on ollut ainakin vuodesta 1500 alkaen. Tuolloin asutusta oli Enonkylän, Kuusjärven, Luhtapohjan, Löytöjärven, Nesterinsaaren (nykyisen Enon kirkonkylän alue) ja Revonkylän kylissä.
Enon kunta on perustettu 1871, mutta kirjaston ensi askeleet juontavat juurensa jo vuoteen 1859, jolloin elettiin vielä Suur-Ilomantsin aikaa. Pitäjäapulainen Johan Gustafsson perusti ensimmäisen kirjaston 1859. Tämä parinkymmenen niteen kirjasto jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Sittemmin ajat muuttuivat, sivistys lisääntyi ja suomenkielistä kirjallisuutta alkoi olla saatavilla, joten 1886 Enoon perustettiin opettajien aktiivisuudella pieni kirjasto, joka sijoitettiin kansakoululle.
”Kirjoja luettavaksi lainaamalla on tarkoitus synnyttää ja edistää lukuhalua ja yleistä sivistystä kunnassa. Tätä varten on hankittava sopivaa ja etukädessä helppotajuista kirjallisuutta kaikilta tieteiden ja taiteiden aloilta.” Näin ohjasti Enon kansankirjaston toimintaa sen ohjesääntö vuodelta 1890.
Kirjastosta sai lainata kerrallaan korkeintaan kolme kirjaa. Kirjojen lisäksi myös sanomalehdet alkoivat levitä suomalaisuusliikkeen myötä Enoonkin. 1901 Enon kirjasto sitten paloi. Uusi kirjasto rakennettiin kansakoululle, josta se siirtyi 1924 kunnantalon käräjähuoneistoon. 1930-luvulla hankittiin aiempaa enemmän uutta kirjallisuutta ja lainausluvutkin kasvoivat. Mainittakoon että ensimmäinen kirjastonhoitaja vuodesta 1922 lähtien oli opettaja Siiri Turunen.
Omia kirjastojaan ylläpitivät myös kansakoulunopettajat, työväenyhdistykset, nuorisoseurat ja suojeluskunta. Suojeluskunnalla oli lukutupa Kaltimon pahvitehtaalla; siellä oli saatavilla myös päivä- ja kuvalehtiä sekä aikakauskirjoja.
Kantakirjaston lisäksi Enossa toimi piirikirjastoja, jotka palvelivat kyliensä asukkaita. Riutassa, Mustavaarassa, Novikassa, Kuismassa, Kyyrönvaarassa, Siikavaarassa, Löytöjärvellä, Revonkylässä ja Uimaharjussa oli omat piirikirjastot. Pääkirjastoa hoiti sodan aikaan kansanhuollon virkailija Jenni Lappalainen.
Sivukirjastoja perustettiin 1950-luvun lopulta lähtien Uimaharjuun, Luhtapohjaan, Revonkylään, Kuusijärvelle, Ukkolaan ja Haapalahteen.
Enon pääkirjasto sijaitsee nykyisin koulukeskuksessa kirkon lähettyvillä. Kirjastolla on takanaan melkoinen matka myös sijaintinsa osalta. Kunnantalo-vaiheen jälkeen se on ollut ainakin koulukeskuksen matalassa teknisten ja käsityöaineiden siipirakennuksessa sekä kunnanlääkärin entisessä talossa vesitornin lähellä.
Uusi hieno pääkirjasto nousi lopulta vuonna 2000 koulukeskuksen laitamille Alapappilantielle. Suunnittelijana tällä puukirjastolla on arkkitehtitoimisto Teppo Turkki. Rakennuksen kantavana rakenteena ovat kaarevat liimapuupalkit, jotka kohtaavat puoliympyrän muotoisen pohjan keskipisteessä. Katossa on kalanruotokuvioitua sormijatkettua mäntyä ja lattia on koivua. Kirjaston hyvä akustiikka perustuu rei’itettyyn koivuvaneriin. Kirjastolla on kokoa hulppeat 600 neliötä.

* * *

Enon pääkirjasto ja koulukeskus ovat olleet minulle tärkeitä paikkoja lapsuudessani. Olen käynyt kouluni näissä koulurakennuksissa ja lukuintoni on herännyt tässä kirjastossa, joka sijaitsi tuolloin siipirakennuksessa. Esitin Enon kirjaston kirjaillassa Aleksis Kiven päivänä seuraavan runoni, joka olkoon omistettu Enon kirjastolle ja koulukavereille.




Heitän hetken katseella penniä
meidän koulun kivijalkaan
kuulen hiekan rohinan ja metallin kalskeen

unetti
oli kevätpäivä
kaverit
lännestä aurinko

piilotin pihalle ison kiven juureen sen jousen
jonka heinikosta löysin
ja kadotin taas

tässä on tie
jota kuljemme tänään
kirjastoon meidän koulun pihalla
siinä jousen piilopaikalla

repussani kirjailijan kirjat
joista puhun tänään täällä

vieraana
pyhällä maalla


                           c Kari Tahvanainen


Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex 21.10.2013 





sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Huispaavat kääntäjät

Pääkirjoitus - Rovinssi-lehti, Suomen Maakuntakirjailijoiden äänenkannattaja 


Joensuussa Aleksis Kiven päivänä 2013


Huispaavat kääntäjät

Suomen Maakuntakirjailijoiden vuosi 2013 huipentuu Kääntäjäiltapäivään perjantaina 18.10. klo 15 Kirjailijatalolla Jyväskylässä. Tapahtuma jatkaa vuosittaista tilaisuussarjaamme, jossa kokoonnumme keskustelemaan yhteisistä asioista sisarjärjestöjemme kanssa. Viime vuonna tapasimme näytelmäkirjailijoita ja teatteriväkeä Teatteri-iltapäivässä.
    Yhdistyksemme tarkoituksenahan on toimia myös eri puolilla maata asuvien kääntäjien, aivan samoin kuin kirjailijoiden, kirjoittajien ja arvostelijoiden yhdyssiteenä tekemällä heidän työtään tunnetuksi. Kääntäjät ovat viime aikoina olleet esillä muun muassa työolosuhteiden heikennysten ja kääntäjän monipuolisen roolin merkeissä.
MTV Media ulkoisti viime vuonna käännöstoimintansa ja tällä on ollut ikäviä seurauksia suurelle määrälle av-kääntäjiä. Työt loppuivat monilta ja yleensäkin palkkataso laski ja työehdot huononivat. Kustannusyhtiöiden puolella taas kääntäjiä vaivaa yhä kovempi kiire – menestyskirjat halutaan käännettyinä markkinoille melkeinpä alta aikayksikön. Laatuun ei enää aina panosteta.
Joensuun kirjallisuustapahtumassa syyskuussa oli teemana Jälki ja siellä puhuttiin myös kääntäjän jättämästä jäljestä. Onko kääntäjä neutraali sanoman siirtäjä kieleltä toiselle vai onko hän aktiivinen kielen muokkaaja ja uudistaja. J.K. Rowlingin Harry Potter –kirjasarjan suomentaja Jaana Kapari-Jatta pohti tapahtumassa omaa rooliaan; onhan hän luonut suomen kieleen melkoisesti uutta sanastoa, aina huispaamisesta ja ankeuttajasta alkaen.
Kapari-Jatta totesi, että hänelle tärkeintä on säilyttää käännöksessä kirjailijan ajatus ja kirjan henki. Hän ei siinä mielessä haluaisi jättää kirjaan jälkeään, mutta koska käännöksen toimivuuden vuoksi kaikkea ei voi kääntää sanatarkasti, jää kääntäjästä tekstiin aina jotain, kuten uusia sanoja. – Halusin jättää nimiin mahdollisimman paljon kirjailijan ajatusta ja samaa oivaltamisen varaa, kuin niiden englanninkielisissä sanoissa on, Kapari-Jatta kiteytti. Viimeisintä Harry Potteria hän ei suostunut ottamaan suomennettavaksi, koska aikataulu asetettiin epärealistisen tiukaksi ja laatu olisi kärsinyt.  
Harry Pottereiden suomentajasta tuli myös pitkäksi aikaa superjulkkis Potter-fanien keskuudessa. Tätä roolia Kapari-Jatta tunnusti kavahtaneensa ja huokaisseensa helpotuksesta, kun se alkoi laantua. Olin puhumassa eräässä kirjallisuustapahtumassa Anttolassa hänen kanssaan muutama vuosi sitten, ja fanilauma tosiaan tuli varta vasten paikalle kuulemaan häntä ja hakemaan nimmareita. Joensuussa nimmareita ei innokkaille faneille jaeltu, koska hän ilmaantui paikalle neljän metrin korkuisena virtuaalihahmona – Skypen välityksellä.
Kääntäjien toimeentuloon, kääntäjän rooliin kielenhuoltajana ja uusintajana, laadukkaan työn tekijänä, kielen ja kulttuurin tulkkina on tärkeää kiinnittää huomiota. Kirja-arvioissakaan ei aina muisteta mainita teoksen kääntäjää.  Siksi olen iloinen että tänä vuonna pääsemme järjestämään kääntäjäiltapäivän.

Värikästä syksyä – käännöstenkin parissa

Kari Tahvanainen
puheenjohtaja


PS.

Harry Potterin sanastoa a la Jaana Kapari-Jatta:

Ankeuttaja (Dementor): Ankeuttaja on viittaan pukeutunut hahmo, joka on varsin pitkä ja liikkuu lipuen. Sen kasvot ovat yleensä hupun peitossa, mutta sen käsi näyttää siltä, kuin se olisi mädäntynyt vedessä.

Huispaus (Quidditch): Huispaus on noitien ja velhojen suosima urheilulaji, jota pelataan luudilla.


Harry Potter –sanakirja on osoitteessa www.viistokuja.net


maanantai 14. lokakuuta 2013

Sommaren är kort






Kesän edustavin fillari 

Menopeli I 


Vapaudenpuiston syksyä Joensuussa 

Kuvat: Kari Tahvanainen

Sommaren är kort

inte ett moln
så långt ögat kan nå
inte en droppe regn
på flera dar
med en glass i min mun
å i sandaler av plast
går jag i solen
och tänker på dig
ljusblåa dagar
seglar förbi

Sommaren är kort
de mesta regnar bort
men nu är den här
så ta för dig
solen skiner idag
hösten kommer snart
de går med vindens fart
så lyssna på mig
solen skiner
kanske bara idag

vattnet är varmt
och luften står still
jag sitter i skuggan
läser gårdagens blad
snart är det dags
för ett hopp i de blå
få bort sanden mellan tårna
å svalka min kropp

Sommaren är kort
de mesta regnar bort
men nu är den här
så ta för dig
solen skiner idag
hösten kommer snart
de går med vindens fart
så lyssna på mig
solen skiner
kanske bara idag

Tomas Ledin



keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Greenpeace - SOS

Mahatma Gandhin syntymäpäivänä 2013

Pelastakaa Arktis – vapauttakaa aktivistit!

Keskiviikkona 18. syyskuuta, kaksi Greenpeace Internationalin aktivistia, suomalainen Sini Saarela ja sveitsiläinen Marco Weber, otettiin kiinni Petšoranmerellä, Venäjän Arktiksella. He olivat osoittamassa mieltään arktista öljynporausta vastaan Gazpromin öljynporauslautta Prirazlomnajalla.
Seuraavana päivänä 19. syyskuuta Venäjän rannikkovartiosto nousi laittomasti Greenpeace Internationalin laivalle Artic Sunriselle, joka oli kansainvälisillä vesillä. Rannikkovartioston aseistetut miehet ovat pitäneet 30 aktivistiamme kiinniotettuina viisi päivää, kun laivaa hinattiin kohti Murmanskin satamaa.
Perille päästyään heidät vietiin kuulusteltavaksi, ja 26. syyskuuta pidetyssä oikeudenkäynnissä suurin osa aktivisteista tuomittiin mahdollisten merirosvousepäilyjen vuoksi tutkintavankeuteen kahden kuukauden ajaksi.
Vaadimme, että kaikki aktivistit vapautetaan välittömästi, rannikkovartiosto vetäytyy laivalta ja öljynporaussuunnitelmista Arktiksella luovutaan.

Lähetä kirje Venäjän suurlähetystöön ja vaadi aktivistien vapauttamista sekä loppua arktiselle öljynporaukselle.
http://www.greenpeace.org/finland/fi/kampanjat/ilmastonmuutos/Arktis/vapauta-aktivistimme/