sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Siperia kutsuu


Kirja-arvio

Jussi Konttinen

Siperia. Suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa

HS-kirjat, 2019, 412 s. 


Siperia kutsuu

Tuntuu kuin olisi ollut pitkällä matkalla Siperiassa luettuaan Helsingin Sanomien toimittajan Jussi Konttisen Siperia-kirjan. Suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa. Konttinen lähtee vaimon ja kolmen pikkulapsen kanssa 2016 vuodeksi Jakutiaan, pieneen Töhtyrin kylään. Ja vielä vuonna 2018 parin kuukauden matkalle samaan kylään. 

Toimittaja Jussi Konttinen talvivaatteissa Siperiassa. Kuva: Jussi Konttisen kotialbumi/HS

Jussi Konttisen kiinnostus Siperiaan juontaa aina hänen venäläiseen isoäitiinsä, joka asui Irkutskissa ja Krasnojarskissa kolmevuotiaasta seitsemänvuotiaaksi vuosina 1909 – 1913. Isoäidin isä palveli upseerina keisarikunnan eri kolkissa, Baltiasta Kiinan rajalle.

Toimittajan oma historia Siperiasta on sekin vaiheikas. Hän opiskeli venäjää Irkutskin yliopistossa ja kierteli ympäri Siperiaa. Vuosina 2002 - 2008 hän toimi Helsingin Sanomien avustajana Pietarissa.

 Siperian historia, nykyaika ja tulevaisuuskin valottuvat mainiosti kirjan sivuilla. Kirja jakaantuu 47 yksityiskohtaiseen lukuun, joissa kerrotaan Siperiasta ja siinä ohessa perheen elämästä siellä. Lukija saa varata kosolti aikaa kirjan lukemisen, sillä teksti on pientä ja runsasta – mutta ammattimaista toimittajan tekstiä, jota on helppo seurata.

 Konttinen oli ainoa Siperiaan akkreditoitu ulkomaalainen toimittaja 2016 – 2018. Hänen juttujaan julkaistiin Helsingin Sanomien sunnuntainumeroissa ja Kuukausiliitteessä. Osa kirjasta onkin siis julkaistu jo aikaisemmin Hesarin juttuina. Samoin hän on kirjoittanut juttuja Siperiasta mm. Image-lehteen. Hesarin lukijat muistavat Konttisen myös hänen perheensä Laatokan rannalla olevan kesämökin tiimoilta ilmestyneistä jutuista. Kuinka vaikeaa kesämökille olikaan päästä käymään, melkein yhtä vaikeaa kuin Siperiaan. Venäläinen byrokratia on oma lukunsa sinällään.


 

"Siperia taas ei ole lainkaan riippuvainen Venäjästä. Sillä on kaikki edellytykset kehittyä: luonnonvaroja, koulutettua väestöä ja lyhyempi etäisyys Aasiaan ja Pohjois-Amerikkaan. Se on monin tavoin valoisampi puoli Venäjää. Siperiasta voisi tulla Venäjän kehityksen veturi muutenkin kuin vain syytämällä rahaa Moskovaan, mutta tämä edellyttäisi sitä, että Moskova uskaltaisi päästää Siperiasta irti, antaa alueille vapautta, valtaa ja vastuuta rahoistaan. Venäjä haluaa kehittää itäosaansa, mutta se ei uskalla antaa sen kehittyä itse. Se on mahdotonta maan keskusjohtoisen, byrokraattisen ja pohjimmiltaan mongolien ja tataarien Ordaan ja sen veronkantomalliin perustuvan despoottisen valtajärjestelmän puitteissa."

  

Kari Tahvanainen

6.11.2021

 

torstai 28. lokakuuta 2021

Vesi vanhin voitehista

Kolumni


Vesi vanhin voitehista

Olemme veden lapsia. Elämää ilman vettä on vaikea kuvitella. Vesi on yksi alkuelementeistä. Veden voima on murskaava tai hellivä. Suomalainen kansanperinne tiivistää veden voiman napakasti: Vesi vanhin voitehista. Vanhasta Mustanaamio –sarjakuvasta Karjalaisessa minulle on jäänyt mieleen strippi, jossa aavikolta laahustaa kuolemankielissä oleva mies. Hän päästää suustaan vain yhden sanan: aqua! 

Kuva: Kari Tahvanainen


”Vesi on kaikista elementeistä muuttuvaisin. Niin isä kertoi minulle päivänä, jolloin hän vei minut paikkaan, jota ei ole. Vaikka hän oli väärässä monessa asiassa, siinä hän oli oikeassa, niin uskon yhä. Vesi kulkee kuun mukana ja syleilee maata, eikä se pelkää kuolla tulessa ja elää ilmassa. Kun siihen astuu, se on yhtä lähellä kuin oma iho, mutta jos siihen iskeytyy täydellä voimalla, särkyy kappaleiksi.” Teemestarin kirja. 

Emmi Itärannan esikoisromaani Teemestarin kirja (ilmestyi englanniksi nimellä Memory of Water) on kiehtova fantasia siitä, kun vesi alkaa loppua. Tarina sijoittuu Lappiin monen sadan vuoden päähän tulevaisuuteen. Kuusamon korkeuksilla talvellakin on kymmenen astetta lämmintä, kesästä puhumattakaan. Kuumuus on polttanut luonnon. Vettä tislataan tehtaissa merivedestä. Teeseremoniaan tarvitaan puhdasta raikasta vettä. Vesirikoksesta tuomitaan kuolemaan. Kiina on miehittänyt Skandinavian ja Venäjän. Teemestarien suvun nuorin, Noria, vihitään teemestariksi. Kirjan näkymä tulevaisuuden maailmaan on aika ahdistava. 

Muita viime aikoina lukemiani vesiteemaa käsitteleviä romaaneja on ensiksikin Anni Kytömäen Finlandia-palkittu Margarita. Jokihelmisimpukka on vaarassa, kun luontoon kajotaan. J.P. Koskisen Hukkuvassa maassa ilmastotutkija yrittää soittaa hätäkelloja. Risto Isomäen Vedenpaisumuksen lapset on ekologinen trilleri. Kaksi tsunamia, toinen 6600-luvulla eKr ja toinen näinä aikoina Grönlannissa. Ihmiset ja ihmiskunta ovat luonnonvoimien armoilla.  

Vesiteema on pyörinyt mielessäni siksikin, että vesi on Joensuun kirjallisuustapahtuman ensi vuoden teema. Oli suuri helpotus, kun syyskuussa saimme järjestettyä kirjallisuustapahtumamme lapsiteemalla. Koronapandemia vei yhden vuoden välistä. Mutta koronan takia päästiin yksi askel eteenpäin kirjallisuustapahtuman kehittämisessä. Koko tapahtuma striimattiin. Niinpä sitä saattoi seurata myös kotisohvalla. Statistiikka kertoi, että yli 200 perheessä sitä seurattiinkin livenä. Ja toistatuhatta katsojaa oli tallenteillakin, kun ne olivat jonkin aikaa netissä. 

Joensuun kirjallisuustapahtuma kehittyy ensi vuonnakin. Striimaus jatkuu. Vesi kirjallisuudessa ja toisissa taiteissa sekä tieteissä tulee esille yhä useammasta näkökulmasta. Videovieraita oli syksyn tapahtumassa karjalaa puhuvaa pikku Miitreitä myöten. Sama tahti tulee jatkumaan. Suunnittelu on parhaillaan käynnissä kirjallisuustapahtuman työryhmässämme. Ehkä pääsemme yllättämään teidät ensi syksynä. 

Mikä muuten yhdistää näiden kahden vuoden tapahtumia? Lapsi- ja vesiteeman yhdistävä tekijä on ainakin lapsivesi. Siinä me kaikki kerran olemme uineet. 


Kari Tahvanainen

Kirjoittaja on kirjailija, Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja 


Karjalan Heili 27.10.2021


tiistai 19. lokakuuta 2021

Enon suuren pojan ministeri Matti Puhakan muisto

 



Enon ja Kontiolahden rajalla syntynyt ja Enon Suppuran kylällä kasvanut Matti Puhakka kasvatti itsestään sivistyneen ihmisen, joka sitten vaikutti suomalaisessa yhteiskunnassa valtioneuvostoa myöten. Sydämellään ja sivistyksellään. 

Muistakaapa Mattia, vaikkapa rahasummalla  hyvään maakunnan historiaa rikastuttavaan hankkeeseen. 

Suppuran kylän ohi Ala-Paukkajalla fillaroidessani on monesti tullut mieleeen, mistä köyhistä mutta rikkaista lähtökohdista sielläkin on ponnistettu maailmalle. 

Naapurin isäntä oli ollut Matin luokalla kansakoulussa. Eipä pahaa sanaa sanonut kaveristaan. Päinvastoin.


Kari Tahvanainen

Enolainen

Yhteiskuntatieteiden maisteri, kirjailija 

Aino ja Olla Teräsvuoren säätiön hallituksen jäsen 


sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Liikuttava taiteilijaromaani

Kirja-arvio

 

Joonatan Tola

Punainen planeetta

Otava, 2021, 345 s.

 

 

Liikuttava taiteilijaromaani

 

 


 

Liikuttava romaani, kerta kaikkiaan liikuttava on Joonatan Tolan esikoisteos Punainen planeetta.

Perheenisä on skitsofreenikko, joka raahaa perhettään ympäri Suomea. Neljä lasta ja sairaanhoitajavaimo saavat kärsiä kovia. Ulospäin taidemaalarin perhe näyttää siistiltä ja iloiselta. Onnellisuusmuurin takana kaikki on toisin.

Teoksen mottona on ”Ei puhuta ikävistä asioista”. Erityisesti taidemaalarin äiti käyttää lausetta, kun olisi palattava äidin ja pojan lapsuudensuhteeseen, puhumaan siitä, edes jotain. Hankala poika tuntee, että hänestä halutaan eroon, hänet halutaan pyyhkiä pois.

Romaani perustuu kuvataiteilija Mikko J. Tolan elämään, josta hänen Joonatan-poikansa on kirjoittanut historiallisen romaanin jäljelle jääneisiin papereihin ja pikkulapsen muistoihin perustuen. Ja luovaa mielikuvitusta käyttäen, kyseessähän on kaunokirjallinen kertomus. Perheen vaellus päättyy Joensuuhun, jossa Mikko Tola menehtyy 1989.

Kauan ennen koronaa maailmalla riehui toinen pandemia, polio. Mikon lääkäri-isä sairastuu siihen 1950-luvulla ja elää loppuelämänsä hengityskoneessa. Polioaika oli esillä myös Anni Kytömäen viime vuonna Finlandia-palkitussa romaanissa Margarita. Koettelemuksia riittää.

Punainen planeetta jättää ilmaan odotuksen myös mahdollisesta jatkoteoksesta tai jatkoteoksista. Miten lapset löysivät paikkansa niin sanotussa normaalissa yhteiskunnassa.

”Minä synnyin marraskuun pimeyteen vuonna 1983, ja lehteen painetun tiedon mukaan sain nimekseni ”Mikkael Joonatan Maksimillian”. Saatuaan puhelimitse tiedon, että lapsi todellakin oli poika, isä sekosi ja soitti kaikki tuntemansa ihmiset läpi, koska hänen ensimmäinen poikansa oli syntynyt maailmaan. Ilmoilla oli Jeesus-lapsen syntymän tutinaa, vain paimenet puuttuivat. Isä tilasi lehtimiehen paikalle ja pyysi, että lehteen kirjoitetaan kaikki kolme nimeäni ja isän sanat: ”Ei jää ainakaan nimestä kiinni, jos pojasta tulee suurmies.” – Minäkertoja kertoo syntymästään.

 

Kari Tahvanainen

16.10.2021

 



Kirjailija Joonatan Tola oli vieraana Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin klubilla kevättalvella. - Kuvaaja Kari Tahvanainen 

lauantai 9. lokakuuta 2021

Pakolaisnuorten elämä ei ole ruusuilla tanssimista

 Kirja-arvio

 Marja-Leena Tiainen

Hotelli Desperado

Icasos, 2021, 249 s.

 


 

Pakolaisnuorten elämä ei ole ruusuilla tanssimista

 

Hotelli Desperado on aika ajankohtainen nuorisoromaani kuopiolaiselta kirjailija Marja-Leena Tiaiselta. Syyrialainen teinipoika Daniel pakomatkalla kohti Suomea. Tarina alkaa Ateenasta, jossa suomalainen kirjailija haastattelee uutta jännitysromaaniaan varten pakolaisnuoria. Ja kuinkas ollakaan, kirjailija on kotoisin Puronsuusta Itä-Suomesta. Hyvin Joensuun kaltainen kaupunki. Ja lähellä on Laihon vastaanottokeskus. Nuoret pakolaispojat joutuvat kokemaan kovia matkallaan Eurooppaan ja Euroopassa.

Salakuljettajien ja huijareiden armoilla olevat pakolaispojat joutuvat matkallaan jopa myymään itseään ja varastelemaan lompakkoja turisteilta saadakseen ruokaa ja yösijaa. Hotelli Desperado on nimensä mukaisesti likainen ja täynnä asunnottomia kuhiseva niin sanottu hotelli keskellä Ateenaa. Pakolaisten elämä ei ole ruusuilla tanssimista vaan jokapäiväistä kamppailua elämästä.

Perheet ovat hajalla eri maissa ja osa perheenjäsenistä on menehtynyt. Danielin äiti ja isä sekä pikkusisko ovat kuolleet Syyrian sisällissodassa. Isovanhemmat ovat ainoa yhdysside vanhaan kotimaahan. Isoveli Jakob on päässyt jo aiemmin pakenemaan Eurooppaan ja päätynyt, kuinkas ollakaan, Laihon vastaanottokeskukseen. Danielinkin matka suuntautuu kohti Laihoa.

Onneksi ovat älypuhelimet. Aina ei tule ajatelleeksi, miten tärkeitä, välttämättömiä, nykyiset älypuhelimet ja internetin palvelut ovat nuorille pakolaisillekin. Niiden uumenissa ovat tallessa kenties viimeisiksi jäävät muistot kodista, perheestä, kotiseudusta, sukulaisista, ystävistä. Samoin sosiaaliset verkostot rakentuvat älypuhelinten varaan. Tämä on nykyaikaa.

Kirja on hyvä puheenvuoro pakolaiskeskusteluun. Maahanmuuttajat ovat ihmisiä, pakolaisia. He haluavat kouluttautua ja tulla asiantuntijoiksi. Uusiksi sukupolviksi rakentamaan vaikkapa tätä meidän harmaantuvaa Suomeamme. Uussuomalaiset.

Pakolaislasten ja -nuorten elämää Tiainen on kuvannut aiemmin mm. Alex-trilogian romaaneissa Alex ja pelon aika, Alex, Aisha ja Sam sekä Alex, Aisha ja toivon aika. Pohjois-Karjala Joensuuta ja Paiholaa myöten on hyvin tuttua seutua kirjailija Marja-Leena Tiaiselle, sillä hän on asunut vuosikymmeniä Liperin Viinijärvellä.

Laihon kylän suunnalla fillaroidessa kuvittelin joskus nähneeni nämä pojat Danielin ja Jakobin. Iloisesti tervehtivät pyöräilijää. Vastaanottokeskuksen nuoret.

 

Kari Tahvanainen

Aleksis Kiven päivän aattona 2021


tiistai 5. lokakuuta 2021

Veritutkimuksia pandemian aikaan

 Kirja-arvio

 

Marja-Sisko Aalto

Veri

203 s., Icasos, 2021

 




Veritutkimuksia pandemian aikaan

Vuonna 2013 kuopiolainen Marja-Sisko Aalto julkaisi esikoisdekkarinsa Murha Tuomiokapitulissa. (Icasos). Sen jälkeen on ilmestynyt jo kuusi dekkaria rikostutkijoiden Annette Savolaisen ja Aatu Heiskasen työstä Kuopion poliisilaitoksella. Sarjaan kuuluvat tähän mennessä romaanit Murha tuomiokapitulissa, Tappavaa lunta, Ikoni, Korppi, Timantti, Maan nielemät ja Veri.



Uutukainen, Veri (Icasos, 2021), on omistettu kaikille pandemian uuvuttamille. Siinä ratkaistaan koronapandemian aikaan naulapyssymurhia, mutta myös hematologian eli veritieteen salaisuuksia. Ihmisiä kuolee verensyöksyyn jota epäillään yhteydestä koronatautiin. Kuolleiden sukupuu johtaa Karjalaan.

Karjalankannaksella Metsäpirtin pitäjässä on tehty ennen sotia ihmeellisiä lääketieteellisiä kokeita potilaiden parantamiseksi. Jäljet vievät historiaan, kuten kaikissa Aallon romaaneissa, tällä kertaa keisarilliseen yliopistoon Pietarissa.

Annette Savolainen ja Aatu Heiskanen ovat eläviä romaanihahmoja iloineen ja suruineen, pelkoineen ja toiveineen. Elämä satuttaa ja kantaa. Aatu Savolainen on suuri kahvin ystävä. Savolaisvaikutteinen huumorikin saa sijansa tarinassa. Mukana on myös eläkkeellä oleva pastori Perkiö, meidän oma Sherlock Holmesimme. 

Haastattelin kirjailijaa vuonna 2018 Joensuun prideviikolla pääkirjastolla. 

 

Kari Tahvanainen

5.10.2021


sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Perhosen siipiä

  

Pelkäävät

perhosen siipiä

 

ajatella

 

vaarallista on

 


c Kari Tahvanainen, 2021