maanantai 18. helmikuuta 2019

Sotilaiden lapsia

Teos ilmestyy Kalevalan päivänä 2019
Kustantajana Kirjokansi

lauantai 2. helmikuuta 2019

Kohtaamisia Tumpin kanssa - Tuomo Tormulaisen muistolle





Kansalaisaktivisti ja vanha ystäväni ja työtoverini Tuomo Tormulainen menehtyi sairauteen 17. tammikuuta 2019 Kontiolahdessa.

Välähdyksiä, tuntemuksia vuosikymmenten varrelta, elämänkulussamme. Tuomo Tormulaisen hahmo, ääni, eleet, sanat, ne ovat mielen pohjalla ja sieltä niitä tällaisella hetkellä yrittää hetkeksi pinnalle nostaa.

Tuomoa muisteltiin muistelutilaisuudessa Jakokosken Tähtikalliolla pakkaslauantaina 2. helmikuuta.

Tuomo oli joviaali oman tiensä kulkija, sivistynyt mietiskelijä, luonteeltaankin psykologi.


Kuva: Kari Tahvanainen


Kohtasimme ensimmäistä kertaa joskus 1970-luvun loppuvuosina Joensuussa nuorisojärjestössä, joka oli nimeltään Karjalan Sosialistinen Nuorisoliitto KSNL. Olin mm. järjestön piirisihteerinä kaksi vuotta 1980-luvun alussa. KSNL:n ja SKDL:n riennoissa sitten oltiin pitkän aikaa parantamassa maailmaa. Loputtomasti kokouksia ja suunnitelmia.

Kontiorannan varuskunnan pihalla vastaan saapasteli ajatuksissaan syksyllä 1980 tuttu mies. Tuomo eli Tumppi. Jälkeenpäin laskeskelin että hän oli käyttänyt kaikki mahdolliset lykkäysvuodet ennen kuin tuli inttiin.

Parikymmentä vuotta vierähti sittemmin Joensuun yliopiston psykologian laitoksen piirissä. Meillä oli unohtumaton tutkimustiimi 80-luvulla muutaman tutkimusprojektin merkeissä. Akateemisten urien tutkimusprojekti oli niistä suurin ja pitkäaikaisin. Tumppi oli tutkimusamanuenssina, Raimo Jaakkola, vanha kunnon Kola, tutkimusassistenttina, Liisa Häyrynen tutkijana, Y.-P. Häyrynen professorina projektin johdossa, minä tutkimussihteerinä ja atk-miehenä. Olihan siinä vuosien varrella muutakin porukkaa kuten Leena Sievänen-Pääkkönen. Työtä puurrettiin joskus vuorokaudet ympäriinsä kun raportoinnin aika oli edessä. Hyvässä hengessä, jota Tumppikin oli persoonallaan luomassa. Minulle Tuomo on ollut mentori akateemiseen maailmaan. Kiitos siitä.

Jostain 80-luvun lopulta jäi mieleen yksi anekdootti. Ilomantsissa oli kai menossa jokin ympäristökamppailu Hattuvaara-liikkeen jälkimainingeissa. Kuulin että Tumppia oli varoitettu, että amanuenssi Tormulainen ei sitten mene työaikana sinne Hattuvaaraan. Varmaan maaherra tai vastaava oli ollut yhteydessä yliopiston hallintovirastoon. Mene tiedä, mutta sopii hyvin Tumpin luonnekuvaan.

Siinä sivussa tehtiin yhtenä kesänä, varmaan se oli 1986, muuttokuormaa Kontiolahden kirkonkylältä Romolle. Olin muuttomiehenä ja taisinpa maalata Romolla muutaman seinänkin. Antin kanssa työnneltiin pikku-Ainoa vaunuissa mäkeä ylös ja alas sinä kesänä.

Sittemmin Tuomon tie vei yhä enemmän kansalaistoiminnan ja luonnonsuojelun pariin. Sielläkin kohtasimme. Jakokosken uraanikaivoksen vastainen liike jäi mieleen tapahtumineen. Sitä Tumppi oli organisoimassa ja ideoimassa.


I

Sie poimit polkumme varrelta reppuun iltateet
lähivaaralla kukkuu käki vai kaakanako liet 
västäräkiksi aika raskas olisin, minä jupisen
pomppien kiveltä kivelle piiloista puroa pitkin
niitä näitä korkeille kallioille kanssasi kalkatan
keväänä solisevassa Kolvananuurossa

Uurteisella otsalla äiti maa leipäsi on
pelastus maan päällä, pyhä toimitus, äiti maa
uunituoreen ruisleivän halkeamia me vaelletaan

Mie otan kiinni kuusenjuuresta ja kömmin kallioseinää
kyynel vuotaa käsilleni, pihkasi vanha naavatassu
koverrettu koto kuivassa rungossasi rappu A 
kotitalo käpytikan, terävähampaisen nakertajan


II

Jospa löytäisimme täältä uuden Astuvansalmen
kalliomaalaukset, sen tien takaisin kivikaudelle
Saisin silittää maatunutta pääkalloasi
lajitoveri, tarttua kädestä sinua yli ajan
kotoluolasi suulla siellä
- kuuletkos, onko ne samat linnut?

Seesam aukene! Seesam aukene! 
korkealla kalliolla kurkottaa aurinkoon aukko
aika puoliintuu illalla, kauniisti kuin uraani syvemmällä
missä on sen koti

- Kari Tahvanainen: Kosmoskynällä. Kustannuskynnys, 2009


Olen allerginen kissoille, mutta kun olen kissaihminen, lupauduinpa kerran hoitamaan Tormulaisten kissoja kokonaisen viikon ajan Romolla, kun porukat olivat pioneerileirillä. Itse asiassa se oli leppoisa viikko eivätkä kissat isossa talossa aiheuttaneet allergiaa.

Muistattekos, kirjoitin siitä runon. Tämän runon merkeissä haluan jättää jäähyväiset Tumpille.

Mikään ei ole lopullista, muistoissa me elämme ikuisesti.


Kuinka paljon kertoa voi tyhjä talo
kun poissa ovat asukkaansa

jokaisessa lattialaudassa
joka tuolilla ja hattuhyllyllä silti
läsnä
se käden kosketus, silmän valinta

eloaan odottavan tähtitaivaan alla uusikuu
ja nämä hiljaisuuden päivät tyhjässä talossa
kun me elämme kissanelämää kolmistaan

ne jahtaavat öisin suurissa metsissään
ja minä näen vain laiskaa unta

kuinka ikävöiden odottaa vanha talo
pentuettaan palaavaksi maailmalta

sierettyneiden jalkapohjien kiiruita
mietteisiä hyväilyjä
kuluneella puuihollaan

kun nukumme pois yöt
tässä pesässä
ihan kohta

tulisivat


- Kari Tahvanainen: Passionhedelmä. Noljakan hirviporukka, 1996



Kari Tahvanainen 2.2.2019


torstai 17. tammikuuta 2019

Lukupiirien lumoissa

Kolumni







Lukupiireissä koetaan ja oivalletaan se voima, jolla taide ihmistä koskettaa. Lukupiirissähän nimensä mukaisesti luetaan yhdessä eli keskustellaan luetusta kirjasta. Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Suvi Ahola on tutkinut lukupiirien historiaa ja nykypäivää väitöskirjassaan vuonna 2013: Lukupiirien Suomi – Yhteisöllistä lukemista 149 suomalaisessa lukupiirissä 2009.

Alussa olivat ylhäisön kirjalliset salongit, jotka olivat eurooppalaisten lukupiirien edeltäjiä. Salongit yleistyivät 1700-luvulla. Suomessakin muutama salonki toimi jo 1800-luvun alussa. Uusi tapa lukea levisi ennen pitkää myös tavan kansan pariin, vaikkakin lukuvimmaa ja lukuhimoa pidettiin aluksi kansalle sopimattomana.
     Suomessa ensimmäinen lukupiiri, kirjasosieteetti, toimi Pohjanmaalla 1760-luvulla. Kirjojen ostaminen ja omistaminen alkoi yleistyä. Kehitys johti lukukirjastojen suuntaan, kirjastolaitos kietoutui lukupiirien yhteyteen jo alkuvaiheissa ja näiden instituutioiden yhteiselo jatkuu virkeänä edelleen.
     Löytyypä väitöskirjasta maininta siitäkin, että Liperissä ”wallaton sääty” perusti oman lukuseuran vuonna 1879. Samoihin aikoihin kuhmolaisemännät perustivat viikoittaisen lukuseuran. ”Eikös ole tämä sitten kaunis, hupaisa ja opettavainen illan vietto!”, huudahti lehtimies lukuseurauutisessaan.
     Historiasta muistetaan Kanttila, kirjailija Minna Canthin kirjallinen salonki Kuopiossa 1800-luvun lopulla. Myös nuorisoseurat, työväenyhdistykset ja erityisesti Kansanvalitusseura kehittivät lukupiiritoimintaa itsenäisen Suomen muodostuessa. Nuoren Voiman Liitto perusti lukupiirejä, jotka olivat samalla kirjailijahautomoja.
     Kukapa tietäisi, kuinka monta lukupiiriä Suomessa toimii nykyisin. Ainakin tuhatkunta, voi päätellä Aholankin tutkimuksesta. Ohjattuja lukupiirejä toimii niin kansalaisopistoissa kuin kirjastoissa ja eri järjestöissäkin. Vapaita kaveriporukoiden lukupiirejä toimii eri puolilla maata kaikessa hiljaisuudessa. Ytimenä kuitenkin on aina että kirjoja luetaan ja niistä keskustellaan yhdessä. Lukeminen on kokemuksellista ja sivistävää. Mukana on seurustelua ja yhdessäolo edistää lukijoiden elämänhallintaa. Ne ovat kevyitä sosiaalisia yhteisöjä.
     Kirjaa luetaan tutkimuksen mukaan hiukan eri tavalla, kun siitä valmistaudutaan keskustelemaan lukupiirissä. Keskusteluun valmistaudutaan. Olen huomannut sen itsekin lukupiiriin valmistautuessani. Samoin lukupiirikirjat ovat hiukan erilaisia kuin yksityisesti luettava kirjallisuus. Valitsemme mieluusti laadukkaita ja arvioita saaneita teoksia. Tai sitten eksoottisia kirjoja. Joka tapauksessa lukukokemus on monipuolisempi, kun se kohtaa toisia lukukokemuksia.
     Suvi Ahola tiivistää tutkimuksensa lopuksi lukupiirien merkityksen. Niissä on säilynyt hengissä kirjallisen kulttuurin syntyvaiheissa lietsottu itsekasvatuksen ja sivistystahdon ihanne. Ne liikuttavat kirjallisuudesta ja muusta kulttuurista kiinnostuneiden suomalaisten ydinjoukkoa. Ne pidentävät kirjan ikää, ohjaavat tarkkaan lukemiseen ja analyyttiseen keskusteluun.
     Mikä sitten on hyvä kirja? Jokaisella on oma lukukokemuksensa joka on arvokas sinällään. Tutkimuksessa hyvää kirjaa luonnehdittiin mm. näin. Rikas kieli, uusi näkökulma tai miljöö, kunnon tarina ja tyyli, samastumiskohde, sanoma, hyvät tyypit, älyä ja mielikuvitusta haastava, hyvä lopetus, huumori ja yllätyksellisyys, mukana luonto, yhteiskunta ja ajankohtaisuus.


Kari Tahvanainen
Kirjoittaja on kirjailija ja Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja



Karjalan Heili 16.1.2019 

tiistai 15. tammikuuta 2019

Ukrin Aamumaisema 1961

Kirjana kämmenellä 

Aamumaisema
126 s. Ukri ry, 1961
  

Nyt on alkamassa vuosi 2019. Paljon on muuttunut siitä, kun Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri, tuolloin Kirjallistaiteellinen kerho Ukri, perustettiin syksyllä 1956 Paiholassa.
     
Samana syksynä ilmestyi Ukrin ensimmäinen antologia Väliasemalla. Alkuvuosina oltiin vielä valtakunnallinen yhdistys, mutta pian keskityttiin edistämään maakunnan kirjallista kulttuuria, kirjallisuutta.
     Siitä kun kului viisi vuotta, ilmestyi vuonna 1961 Ukrin toinen oma antologia, Aamumaisema. Sittemmin antologioita on ilmestynyt jo 19 kappaletta, viimeisin niistä 60-vuotisjuhlakirja Tuottavuusloikka, vuonna 2016, jonka toimitti runoilija Jussi Hyvärinen.
     

Aamumaiseman kannessa on valokuvaaja Esko Eskelisen kuva sumuisesta aamusta. Antologian takakannen esittelyteksti kertoo jotain olennaista tuosta ajankohdasta – viisi vuotta maakunnallisen kirjailijayhdistyksen elämässä.
     ”Ukrin toinen yhteisjulkaisu Aamumaisema poikkeaa sikäli edellisestä, ettei se ole totunnaisessa mielessä antologia, vaan pyrkii antamaan yksityisten kirjoittajien ohessa kokonaiskuvan myös viisi vuotta toimineesta kerhosta. Tätä osoittaa jo se, että kerhon vajaasta neljästäkymmenestä jäsenestä on nyt mukana melkein kolmekymmentä.
     Keskuspaikastaan Joensuusta käsin kerho on koonnut ympärilleen käytännöllisesti katsoen kaikki pohjoiskarjalaiset kirjoittajat. Tämän lisäksi sen jäsenistöön kuuluu muutama jäsen muualta, joita liittää yhteen joko siteet Pohjois-Karjalaan tai kerhon omaksuma vapaamielinen linja.
     Kun toiset kirjalliset ryhmät ovat tavallisesti lähteneet ohjelmalliselta pohjalta, jäseniä kokoavin tunnuksin ja maailmankatsomuksellisin julistuksin, on Ukrin tarkoituksena puhtaasti käytännöllinen ja opastava yhteydenpito kirjoittajien kesken. Jos etsitään kerholle määritelmää, tarjoutuu ehkä sopivimmaksi sana työyhteisö.
     Uudessa yhteisteoksessakin on tietoisesti pyritty noudattamaan täysin vapaamielistä linjaa. Siinä esiintyvät rinnakkain sekä modernistit että traditionaalista suuntaa edustavat. Ainoana ohjelmana tulee edelleenkin olemaan: karsinoitumisen sijasta mahdollisimman suuri monipuolisuus, koulukunnan sijasta persoonallisuus.”

Aamumaisema-antologia koostuu runoista, novelleista ja muutamasta kirjallisuusesseestä. Kirjoittajista mainittakoon Olavi Aaltonen, Veikko Haakana, Pirkko Hänninen, Kauko Muje, Seppo Lappalainen, Pentti Piiparinen ja Jouko Puhakka.

Pari runoa antologiasta.


Tuovi Kanerva: Aamumaisema

Siskoina savikkoheinän
keskellä heränneen maan
päivänkakkarat nostaa
valkeita kauluksiaan
vierellä koiranputken
tuoksuvan huiskilon
hehkuu horsmien ahjo
katseesta auringon.

Nyt koko taakkansa raskaan
ilmoille sinkoaa
syksyn päivistä saakka
tultaan kätkenyt maa.


Ilmari Saarinen: Egyptiläinen kansanlaulu

Toiveitteni linnun kiveen synnytin,
siivet jähmettyneet paikoilleen,
kynnet pusertuneet
portaan kivetystä vasten,
mykkä huuto
paahteisen hiekan yli,
karavaanit tulevat ja katoavat…
Kaukaisia rantoja kutsuin luokseni
pyramiidin rakentajana,
aavikon rannalla
vieraita lintuja ruokin.
Samum oli ystäväni,
se portailta kirvoitti
lintuni laulun.

Nyt odotamme
kuninkaamme kuolemaa.


Kari Tahvanainen
Iskelmä Rex 14.1.2019


Pianolla yli rajojen - Kemal Achourbekov

Kirja-arvio



Kemal Achourbekov ja Aimo Salonen
Pianolla yli rajojen
161 s., Kirjokansi, 2018


Joensuusta on Moskovaan noin tuhat kilometriä. Ja kun Moskovasta lähdetään lentämään kaakkoon, saavutaan parintuhannen kilometrin jälkeen Azerbaidzanin pääkaupunkiin Bakuun. Bakusta on kotoisin pianisti Kemal Achourbekov, joka asuu perheineen tätä nykyä Joensuussa. Azerbaidžanin tasavalta on sisämaavaltio Kaukasiassa Kaspianmeren rannalla. Pinta-alaltaan se on neljännes Suomen pinta-alasta, mutta väestöä on kymmenen miljoonaa. Neuvostoliiton aikaan se oli yksi neuvostotasavalloista.



     Kesällä 2018 joensuulainen toimittaja Aimo Salonen lentää tuon reitin yhdessä Kemal Achourbekovin kanssa. Elämänkerturi viimeistelee pianistin elämänkertaa kuin tutkimusmatkailija. Matka vie tapaamaan pianistin ystäviä, sukua ja perhettä niin Venäjällä kuin Azerbaidzanissakin. Jälleennäkemiset ovat sydämellisiä. Lämminhenkinen on myös elämänkerta, joka on tallentunut kansien väliin. Pianolla yli rajojen -kirja ilmestyi viime syksynä Kirjokannen kustantamana. Olipa se sanomalehti Karjalaisen Pohjoiskarjalainen kulttuuriteko -yleisöäänestyksessäkin mukana.
Nimi Kemal on Joensuussa tuttu, mutta mistä? Ravintola Wanha Jokela sai 1994 hänet pianistikseen, joka soitti joka viikko monena iltana ravintolan salissa, siellä valkoisten pöytäliinojen puolella. Hänestä tuli osa joensuulaista kulttuuria ja kulttuuriravintolaa. Sittemmin Kemal on soittanut keskiviikkoiltaisin ravintola Sointulassa Kirkkokadulla ja soittaa yhä. Mutta on hän pelannut Joensuussa jalkapalloakin.
     Elämäntarinan takaa paljastuu paljon sattumia. Yksi niistä on se, että ravintoloitsijapariskunta Anita ja Jaakko Latola palkkaavat Kemalin pianistiksi ja mahdollistavat siten kahden ammattimuusikon kotiutumisen Joensuuhun, josta on pikku hiljaa tulossa kansainvälinen kulttuurikaupunki. Kemal Achourbekov ja hänen vaimonsa Jaroslava Kotorova kotiutuvat myös Joensuun konservatoriolle ja muihin maakunnan musiikkioppilaitoksiin. Vaikka alun perin pariskunnan piti muuttaa Moskovasta Johannesburgiin Etelä-Afrikkaan.
Bakussa syntynyt lahjakas muusikko, absoluuttinen sävelkorva, on käynyt läpi musiikkikoulun, musiikkiopiston, Puna-armeijan ensemblen ja maineikkaan Moskovan valtiollisen konservatorion, voittanut useita pianokilpailuja. Elämänkerran lopussa hän kertoo nykyisistä oppilaistaan Joensuun konservatoriossa.
     Tämä kirja, Pianolla yli rajojen, on samalla kuvaus monesta kansainvälisestä huippumuusikosta, jotka ovat kotiutuneet Joensuuhun ja tehneet työuraansa Pohjois-Karjalassa. Carlos Sedano, Istvan Zaborsky, Vasile Pantir. Maakunnan muusikoista esille nousee harmonikkataiteilija Arto Tarkkonen ja konservatorion edesmennyt rehtori Seppo Vartiainen. 
     Kesällä 2018 Joensuussa perustetaan Rajaton taide –festivaali, jossa konkretisoituu Joensuun kulttuurinen, musiikillinen, kansainvälistyminen. Kemal Achourbekov yhdessä Seppo Kimasen kanssa toimii sen taiteellisena johtajana. Kemalin elämänkerran ilmestyminen osuukin hyvään ajankohtaan. Ollaan komealla virstanpylväällä josta on hyvä jatkaa.
     Otetaanpa tähän loppuun Kemal Achourbekovin omat sanat Pianolla yli rajojen –kirjastaan.
”Tämä kirja kannatti tehdä. Jo isäni sanoi, että ruumisarkkuun ei saa mukaan mitään, enkä minä halua viedä näitä tarinoita mukanani toiseen maailmaan. Ne pitää jakaa. Samoin ystävyys on semmoinen asia, jonka haluan jakaa. Olen nyt 54-vuotias. Toivon että jäljellä olevan elämäni aikana minulla on vielä voimia ja jaksamista tehdä uusia projekteja ja järjestää nautinnollisia iltoja – konsertteja ja muita tapahtumia. Samoin toivon, että voin edelleen auttaa muita ihmisiä. Mutta en yksin, kukaan ei voi tehdä mitään yksin. Tarvitaan ystäviä, joiden kanssa asioita tehdään yhdessä.

Kirjana kämmenellä oli tänään Kemal Achourbekovin ja Aimo Salosen kirja Pianolla yli rajojen. Kustantaja on Kirjokansi.


Kari Tahvanainen
Iskelmä Rex 14.1.2019


perjantai 21. joulukuuta 2018

Rauhallista joulua



Rudolf Koivun joulukortin myötä joulurauhaa 
ja onnea tulevalle vuodelle