maanantai 21. huhtikuuta 2014

Siitä, mikä pidentää ikää

Ukri-kolumni


Sanotaan että nauru pidentää ikää. Itse asiassa se onkin kulttuuri. Luin äskettäin lääkäri Markku T. Hyypän uutukaista, kirjoituskokoelmaa Kulttuuri pidentää ikää (Duodecim, 2013). Kuinka ajan hermolla se onkaan! En malta olla nostamatta esille muutamia hajahuomioita ja kirjan herättämiä ajatuksia.
 Kulttuurilla tarkoitetaan kirjassa elämisen normiksi muodostunutta elämäntapaa. Ei pelkästään ”hienoa” kulttuuria, vaan kaikenlaista kulttuuririennoissa mukana olemista, osallistumista, harrastamista, peruskulttuuria. Yhteisöllisyys voi olla konkreettista tai tunnetta. Yhdessä oleminen ja toimiminen, ja luottamus kanssatoimijoihin, ovat Hyypän katsannossa niitä tekijöitä, jotka luovat kulttuurin nauttijalle ja tekijälle hyvinvointia.  – Kulttuurifriikki elää pidempään, Nurmeksesta kotoisin oleva Hyyppä toteaa väestötutkimustensa perusteella.
 Hyvinvointikulttuurin omaksuminen alkaa kotoa ja lapsuudesta, parhaimmillaan jo odotusaikana. Vauvalle hyräillään, soitetaan musiikkia, loruillaan, luetaan. Sanataideaktiivithan sen tietävät ja sanaa eteenpäin levittävät, täällä Pohjois-Karjalassakin. Esimerkiksi pikkulapsen kertomaa satua kirjataan ylös, sadutetaan. Kaiken kaikkiaan myönteinen kulttuuriympäristö muovaa aivoja, Hyyppä perustelee elämänmittaisten kykyjen muodostumista.  
 ”Kulttuurin ja taiteen merkitys lapsen ja nuoren taidoille ja kyvyille on kiistaton. Taide vaikuttaa myönteisesti tunteeseen ja järkeen, emootioihin ja kognitioihin. Taideaineiden kiistaton teho tahtoo meiltä unohtua, kun päätämme koulutuksen sisällöstä ja ainekokonaisuuksista. Kuntien ja kaupunkien päättäjät ovat yleensä keski-ikäisiä miehiä, joiden psykologinen, kasvatuksellinen ja sosiaalinen osaaminen on konservatiivista ja kehittymätöntä.” – Tämänkö seurausta lienevät myös kirjastojen alasajoyritykset?
 Kansainvälisten tutkimusten mukaan kirjastokortti pidentää ikää. Kirjastolaitokseen panostaminen on olennaista. Kirjastolla on itsellinen vaikutus hengissä säilymiseen. Kirjasto on matalan kynnyksen julkinen tila meille kaikille, mutta myös kulttuuripääoman kannattelija, lähikirjastoja myöten. Toki kaikkeen kulttuuriin pitäisi olla matala osallistumiskynnys.
 Vapaaehtoista kulttuurityötä kuvaa tätä nykyä kaksijakoisuus. Se lisääntyy keski-ikäisten ja vanhempien keskuudessa, mutta nuorten osallisuuden lisääminen on haasteellista. Saman havaitsin tutkiessani Ilosaarirockin tekijäsukupolvia. 2000-luvun tekijöillä on selvästi tietoisemmat ja rajatummat tavoitteet ja odotukset talkootyölleen. Yhdessä tekeminen on silti edelleen se primus motor, jo hyvin monessa sukupolvessa. Omassa Ilosaarirockin passissani kesältä 1993 lukee Työhullu. Ei tullut mieleen cv:n kartuttaminen. *)
 ”Vapaaehtoistyö maksaa itsensä kuusinkertaisesti takaisin. Se on kansantaloudellisesti erittäin kannattavaa.” Äskettäisen kyselyn mukaan Ilosaarirockissa käytetään vuosittain yli 10 miljoonaa euroa.
 Hyyppä puhuu epigenetiikasta, luonnontieteellisestä kulttuuri- ja taidevaikutuksia tutkivasta tieteenalasta. Se yhdistää sosiaalisen, psykologisen ja ruumiillisen olemuksemme. Kulttuurin terveysvaikutuskin syntyy epigeneettisesti, ympäristön ja geenien kautta, ja periytyy seuraavalle sukupolvelle. Suomalaisen peruskulttuurin ongelmana Hyyppä pitää sitä, ettei se ole riittävän yhteisöllistä eikä sisällä positiivista kulttuuripääomaa. Haasteita siis riittää. Kulttuuripääomaan kannattaisi sijoittaa.
 Miten tähän sitten suhtautuu esimerkiksi kulttuurikaupunki Outokummun viimeisin päätös? Luovuttiin kulttuurisihteeristä. Säästetään prosentin murto-osa kaupungin budjetista. Kaupungin joka kaivostoiminnan jälkeen on kehittynyt leimallisesti kulttuurikaupungin suuntaan, niin toiminnoiltaan kuin arvokkaan kulttuuriympäristönsä käytöltään. Kulttuurisihteerissä ja -sihteeriydessä kiteytyi kokenut osaaja, syvästi verkostoitunut organisaattori, toimiva rakenne. Sellaistako ei tarvita?
 Dosentti Simo Häyrynen kuvasi muutosta teoksessaan Kulttuuri jää – Outokumpu kaivosteollisuuden jälkeen. (SKS, 2010) Hiipumisen sijaan uutta elämää kaivettiin kulttuurista laaja-alaisesti, opetuksesta aina vankkaan kulttuuritoimintaan. Pesutuvat muutettiin studioiksi. Kulttuuri voisi luoda hyvinvointia ja tulevaisuutta, mutta sen painoarvo tuntuu olevan edelleen aika heppoinen päättäjien ajatuksissa.
 Mutta pidentääkö kulttuuri sen tekijän, ammattitaiteilijan, ikää? Suomen Kirjailijaliiton tutkimuksen mukaan kirjailijan mediaanitulo teoksistaan on vuodessa noin 2000 euroa. Onkin usein todettu, että toimiva apurahajärjestelmä on korvaamaton rakenne, joka mahdollistaa kirjallisuudenkin olemassaolon. Riittämätönhän se tietenkin pohjoismaisessakin vertailussa on. Eläke- ja sosiaaliturvankin järjestäminen on vasta alkutekijöissään. Veikkaisin että luovuus sinällään pidentää kirjailijankin ikää näissä olosuhteissa. Parempaan yhtälöön on vielä matkaa. 


Kari Tahvanainen
kirjoittaja on kirjailija ja kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja


Kaupunkilehti Karjalan Heili 20.4.2014


*) Ilosaarirockin passejani 1990-luvun alusta