Kirja-arvio
Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnosta kilpailee tänä vuonna ainakin yksi joensuulaissyntyinen kirjailija, nimittäin Otto Lehtinen. Hänen esikoisromaaninsa ilmestyi maaliskuussa Gummeruksen kustantamana. Kirjana kämmenellä on tänään Wurlitzer.
Otto Lehtinen on helsinkiläinen kirjailija, joka on kirjoittanut ylioppilaaksi Joensuun lyseon lukiosta keväällä 2006. Karjalaisen äskettäisessä haastattelussa hän kertoo muuttaneensa ammattikorkeakoulun jälkeen Helsinkiin, missä hän työskentelee bioanalyytikkona.
Wurlitzer on vanha saksalainen jukeboksi eli levyautomaatti. Kirjan nimen mukaisesti Lehtisen romaanissa mennään useasti musiikin tahdissa ja mielentiloissa. Tässä wurlitzerissä on 27 biisiä, mitkä listataan heti etusivulla. Musiikkia on monelta tekijältä Judy Garlandista Kate Bushin kautta aina Joni Mitchelliin.
Romaani kertoo nuorten ja keski-ikäisten ihmisten elämästä pääkaupunkiseudulla. Eletään nykyaikaa. Näkökulmatekniikalla lukijaansa koukuttava romaani etenee muutaman henkilön kautta. Henryk, Poika, Mies, Nastassja ja Äiti. Nastassja on itse asiassa Nikolai, joka on miehen ruumiiseen syntynyt nainen, transsukupuolinen ihminen.
Teoksen tematiikka kiertyy nykyihmisen oman identiteetin etsimiseen ja rakkauden tavoitteluun. Varmuutta onnistumisesta tai pysyvyydestä ei nykyajassa ole, ei myöskään seksuaalisen identiteetin pysyvyydestä tai haluttavuudesta. Päähenkilöt ovat homoja, joiden tilapäisiä seksisuhteita ja väliin iskevää turhautuneisuutta kuvataan mielentilojen ja tunnelmien kautta ja myös biisien luomin mielikuvin. Lukijankin pitäisi ehkä soittaa kirjaa lukiessaan omaa jukeboksiaan You Tubesta.
Lehtisen kerronta perustuu ennen kaikkea tunnekuvaukseen ja aistivoimaiseen kieleen. Kieli on suorastaan lyyristä ja onnistuu siinä mainiosti pysyttelemään. Joissain kohdin tosin kielen lentoa olisi voinut hiukan tiivistää. Mutta toisaalta kuuluuhan se esikoisteosten luonteeseen, että pistetään keitokseen tähän kaikkea mikä odottaa paperille pääsyään. Kieli on myös sen verran suorasukaista, että ote lukijasta ei pääse herpaantumaan. Sperma tuoksuu ja hiki lentää, homous ei ole 2000-luvun nuorelle kirjailijalle enää tabu, vaan kerronnassaan voi olla huoletta häpeämätön.
Kohden tarinan loppua romaanihenkilöiden tiet alkavat risteytyä, mitä lukija on odottanutkin. Samalla vahvistuu eri aikatasojen merkitys kirjan kerronnalle, ja samalla ihmisen elämälle. Tiikerikakku on huomattavassa osassa ajan jatkumolla lapsuudesta omaan itsenäiseen elämään. Poika tykkää leipoa tiikerikakkua, jonka tekovaiheet kuvataan joka kerta tasaisella rytmillä aina kakkupalasen tuoksun ja maun tuomaa nautintoa myöten. Tiikerikakku ja sen juovat – tiikerikissa, elämä, elämän monimuotoisuus, muistojen ja aistien voima. Niin pieneen ne voivat tiivistyä, tässä romaanissa.
”Boy-interrupted makasi ruskettuneen miehen vatsan päällä. Rusketusraidat kiristivät käsivarsilla ja kaulalla. Lihaksikkaan ja nihkeän ihon kiilto oli kuin voita. Huoneessa haisi porno. Patjalla suudeltiin. Poika nosteli kakkutarpeet kaapeista ja alkoi vatkata voi-sokerivaahtoa. Rikkoi munat. Sekoitti kuivat aineet ja siivilöi ne joukkoon. Kaatoi vaalean ja suklaisen taikinan kerroksittain vuokaan, viilsi veitsellä keskeltä marmoroidakseen massan ja paistoi noin tunnin.
Tasaiset huohotukset patjalla vaimenivat. Poika haistoi, miten uuni puuskutti läkähtyneenä valmiin kakun tuoksua. Hän avasi uuninluukun, kopautti vuoan ylösalaisin lautaselle ja napautti sitä kevyesti lastalla, lausui mielessään lorun hyvästä ja pahasta kakusta. Nosti sitten vuoan varovaisesti tiikerin päältä. Se oli höyryävä ja pehmeän hauras. Kun sitä painoi sormella, tuntui kuin sillä ei olisi vielä lainkaan luita. Hän leikkasi siivun kakusta, ja sen sisuksista leijaili paistetun maan ja sen turvallisen kamaran makea, kuohkea ja viaton tuoksu.”
Otto Lehtisen Wurlitzer-romaanissa liikutaan muutamaan otteeseen myös joensuulaismaisemissa, Honkaniemen uimarannalla ja Wanhassa Jokelassa, mikä bonuksena pohjoiskarjalaisille todettakoon.
Otto Lehtinen on kirjoittanut aistivoimaisen ja rohkean esikoisromaanin nykyajasta.
Kari Tahvanainen
Iskelmä Rex
11.4.2016
Biisi:
J. Karjalainen: Ankkurinappi
