lauantai 23. heinäkuuta 2011

Tenn et lys for de døde og skadde etter tragedien i Oslo og Utøya.

Tapahtuma on julkistettu Facebookissa

Time
22 July at 16:30 - 26 July at 23:30

Location
Hjemme. Home

Created by:

More info
Tex in English, Spannish and Norvegian. Ty fore all support.

ENGLISH: We light a candle for the victims of the bombing and shootings in Oslo Norway today. Over 84 youth were killed in a holiday camp. In the Capitol, seven are dead so far.

On a day like this it is again important to remember that actions like this are not performed by race or skin color, by states or continents, but of individuals and groups that have lost focus on the importance of the World: Unity, caring, understanding, empathy and love .. spread this on! And take care of your beloved family and frends ♥

NORSK: Tenner et lys for de sårede, døde, pårørende og rednings mannskapet, over 84 døde på Utøya, 7 døde i Oslo sentrum.

På en dag som dette er det igjen viktig å huske på at handlinger som dette ikke blir utført av raser eller hudfarger, av stater eller verdensdeler, men av enkeltpersoner og grupper som har mistet fokus på det viktige i Verden: Samhold, omsorg, forståelse, empati og kjærlighet.. spre dette videre! Og ta vare på dine nære og kjære ♥

SPANNISH: Encendemos una vela por las víctimas de los bombardeos y tiroteos en Oslo en Noruega. Más de 84 jóvenes fueron asesinados en un campamento de vacaciones. En el Capitolio, siete han muerto hasta ahora.

En un día como hoy de nuevo es importante recordar que una la acción de este tipo no se lleva a cabo por la raza o el color de la piel, por los estados o continentes, sino por los individuos y grupos que han perdido el foco en la importancia del mundo: la Unidad, el cuidado, la comprensión , la empatía y el amor .. difundir esto! Y cuiden de su amada familia y amigos ♥

Ilosaarirock jälleen paketissa

Neljäskymmenes Ilosaarirock on onnellisesti ohitse. Tällä kertaa olin paikanpäällä VIP-vieraana. Yleensä olen siellä Pressipassilla tutkailemassa tapahtuman muodostumista ja toteutumista, eritoten vapaaehtoistyön näkökulmasta.

Olen koonnut vuosittain kaiken tapahtumaan liittyvän käsiin saamani aineiston mappiin. Näitä mappeja on syntynyt jostain 1990-luvun alusta saakka. Ja erityisesti vuodesta 1994 eteenpäin. Tein tuon kesän Ilosaarirockista yhteiskuntapolitiikan graduni Joensuun yliopistossa. Käsittelin gradussa Ilosaarirockia sen talkootyöläisten näkökulmasta. Olen jatkanut sittemmin tutkimustoimintaani haastattelemalla vuoden 2004 Ilosaarirockin tekijöitä samasta näkökulmasta. Voisi sanoa että minulla on aineisto, joka käsittää kaksi sukupolvea ja kertoo heidän kauttaan kulttuurin, aikakauden ja yhteiskunnan muutoksista. Sellainen väitöskirjatutkimusaineisto.

Tämän kesän Ilosaarirock-file on melkoisen paksu sininen kansiotasku. Suurin osa median jutuista on Karjalaisesta, joka seuraa Rockia kiitettävästi vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. (Tässä yhteydessä täytyy lausua kunnioittavat sanat juuri edesmenneestä Karjalaisen eläköityneestä päätoimittajasta Pekka Sitarista. Hän piti sydämenasianaan tukea Ilosaariockia ja sen meluavia nuoria. Tunsin Pekan ja sain häneltä myös palautetta gradustani.) Myös kaupunkilehti Karjalan Heili kirjoittaa Rockista innokkaasti. Viikko Pohjois-Karjalan perinteisiin on myöskin kuulunut tehdä Ilosaarirockista teemanumeroita, mutta ne lehdet minulta ovat vielä tsekkaamatta. Helsingin Sanomat hehkutti kiitettävästi juhlavuoden tapahtumia. Alangon veljesten paluu sai paljon, ansaitsemaansa, huomiota. Radioaalloilla YleX välittää livenä lähes koko festarin, joten sitä kautta tapahtumasta on tullut mitä valtakunnallisin.

Kesä kesän jälkeen tapahtumaviikko herättää närkästystä kunnon kaupunkilaisissa. Tänä vuonna väriä toi valtuutettu Marjatta Rädyn kukkahattutätirooli, jossa hän muistutti laulunsanojen rappiosta, erityisesti Sielunveljien ja Ismo Alangon suhteen. Mielipide sai aikaan keskusteluryöpyn ainakin Facebookissa. Karjalaisen tekstiviestipalstalla velloo tavanomainen Minä niin mieleni pahoitin –tyylinen ”keskustelu”, jota ei oikein jaksa seurata. Siinä on karjalainen iloisuus parhaimmillaan eli paljaimmillaan.

Ilosaarirockin kehityksen suhteen huomiota herätti lipunmyyntitilanne. Festari kai myytiin loppuun teknisesti viime metreillä. Talkootyöläisten perään haikailtiin vielä festariviikollakin. Kaksi merkittävää seikkaa, joista voi uumoilla, ehkä ja suurella varauksella, festarien kehityskaaressa tapahtuvista muutoksista. Mutta se lienee luonnollista; eihän mikään käyrä voi olla jatkuvasti nouseva.

Juhlavuoden mappiin kuuluu myös hyvin tehty juhlakirja, Ilosaarirock 40 vuotta tarinoita. Tarinoina, koettuna historiana, sellaisenahan se Rokki elää ja jatkuu. Kuinka monet sukupolvet ovatkaan jo olleet myötävaikuttamassa omalla työllään ja osallisuudellaan tapahtuman säilymiseen ja kehittymiseen.

Ilosaarirock on nykyisin rokkiviikko, jonka yllä leijuu ilosaarirocin henki. Kaikki tapahtumat alkaen Vekararockista ja Pop-kadusta tehdään Ilosaarirockin tuomalla uskolla, osaamisella ja innolla. Eikä pelkkä rokkiviikkokaan enää riitä. Tapahtumat jatkuvat lähes ympäri vuoden, jos otetaan huomioon Rockklubi Kerubin toimintakin. Kesä jatkuu tänä vuonna jälleen uudella ilosaaren hengessä starttaavalla tapahtumalla, Parafestilla. Ja kuinkas ollakaan, tapahtuman vetäjinä on Ilosaarirockia sen alkuajoista saakka vetäneitä veteraaneja.

Keskustelin festarien aikaan monien vanhojen tekijöiden kanssa. Oli hauskaa huomata, että keskustelumme johti usein uusiin ideoihin: mitä ei vielä ole mutta pitäisi ehdottomasti saada aikaan. Piknikkifestari Ilosaareen, Jazz-tyylinen festaritapahtuma, avoin seminaari kokemusten vaihtoon… Se on sitä henkeä, jonka voimalla kaikki täällä tapahtuu, positiivinen viritys on selvästi olemassa. Ja kunnon kaupunkilaiset pistävät kukkahatun päähänsä. No, oikeastihan rokki ei enää ole kapinallista, korkeintaan vaihtoehtoista. Mutta kehitys kehittyy vastakohtiensa kautta; jos olisi synkkä hiljaisuus, olisi syytä huolestua.

Tänä vuonna Ilosaarirock kutsui meitä aikaansaajia pieneen juhlatapahtumaan juuri ennen Rokin alkamista. Oli mukava tavata porukkaa, jonka kanssa on tehnyt aikoinaan Ilosaarirockia yhdessä. Ja myös sitä porukkaa, joka on ollut vastuussa ennen meitä ja meidän jälkeemme. Hyvän ruoan ja juoman parissa. Itse olen ollut talkoolaisena vanhasta Ilosaaresta lähtien, 1980-90-lukujen vaihteessa olin puolenkymmentä vuotta Joensuun Popmuusikkojen hallituksessakin.

Rokkiviikko oli perinteisen leppoisa. Kuten se on ollut jo vuodesta 1982 omalla kohdallani. Muutama vuosi on jäänyt väliin, mutta vain muutama. Mediakaan ei tänä vuonnakaan ”häirinnyt” kyselemällä vaikutelmia tai muistoja Rokista. Täällä Karjalan kunnailla ja keitailla.


PS. Kuvia rokkiviikolta olisi kamera täynnä. Yritän laitella muutamia blogiini lähiaikoina.

torstai 7. heinäkuuta 2011

Hyvää kesää


Hyvää ja leppoisaa kesää!



Mummovainaan pyörä, jolla tuli ajeltua pienenä. 

Niskavuori taistelee

Pääkirjoitus Suomen Maakuntakirjailijoiden jäsenlehti Rovinssin kesänumerossa 2011



Suomessa on hieno kirjastolaitos, monipuolinen, laaja ja maksuton. Kirjastot ovat osa kansan elämää ja kulttuuria, vauvasta vaariin. Siitä huolimatta nykyisin käydään eri puolilla Suomea kamppailuja kirjastopalvelujen säilyttämisestä – ja tulevaisuudessa varmaan myös maksuttomuudesta. Kirjastojen valtionosuuksia käytetään kunnissa muuhun kuin kirjastotoimeen, sivukirjastoja lakkautetaan, kirjastoautoja poistetaan, henkilökuntaa vähennetään ja asiantuntemuksesta tingitään.  
     Joensuussa on käyty varsin merkillistä kirjastokamppailua jo parikymmentä vuotta. Kamppailu on mielestäni merkittävä hyvänä esimerkkinä siitä, mitä kansalaiset voivat yhdessä saada aikaan puolustaessaan lähikirjastopalveluja. Siksipä kamppailusta on syytä kertoa maakuntakirjailijoidenkin väelle kautta Suomen näin Rovinssin palstoilla. 
     Karsikon kaupunginosan kirjasto palvelee sekä asukkaita että peruskoulun oppilaita ja päiväkotiakin. Kirjasto ja osittain koulukin sijaitsevat kauniissa 1890-luvulla rakennetussa suojellussa puutalossa. Kirjasto siirtyi 1980 suurempiin tiloihin ja nykyisin oppilaat pääsevät kirjastoon jopa sukkasillaan koulun puolelta. Haastattelin viime kesänä radioon kirjaston asiakkaita ja henkilökuntaa. Juniorit pitivät kirjastoaan turvallisena ja mukavana paikkana viettää aikaa ja lainata kirjoja. Eläkeikäiset asiakkaat muistelivat nostalgisesti, kuinka he ovat käyneet kirjastossa ”iät ajat”. Henkilökunta esitteli ylpeänä kirjaston kokoelmia ja lasten nurkkausta pehmoeläimineen. 
     Mustat pilvet alkoivat nousta Karsikon kirjaston ylle jo lamavuonna 1991. Karsikkolaiset asukasyhdistyksineen joutuivat vetoamaan kaupunkiin, ettei se lakkauttaisi kirjastoa. Vetoomuksen vastaanotti kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Karsikon koulun entinen rehtori, nykyinen eduskunnan varapuhemies Pekka Ravi. Vetoomuksessa todettiin, että kirjastosta on kehittynyt kaupunginosan kulttuurikeskus, josta on voinut saada kirjastoaineistojen lisäksi mm. tietoa kunnallisista päätöksistä. Kirjastoa ei lakkautettu. ”Lakkautuksen jälkeen tänne jäisi vain puhelinautomaatti kaupan seinään”, todettiin Karjalaisen lehtijutussa. Kaupunginosan palvelut ovat muutenkin huonontuneet jatkuvasti. 
     Vuonna 1998 Karsikon ja läheisen Niinivaaran kirjastoja esitettiin jälleen lopetettaviksi. Perusteluna oli kaupungin talouden sopeuttamisohjelma. Kirjastoja puolustettiin vetoamalla siihen, että lopettamiset iskisivät kovimmin koululaisiin ja lapsiperheisiin, ja lähikirjasto on kouluille tärkeä tiedonlähde. Kirjastoja ei lakkautettu. 
     Tuli vuosi 2010. ”Yhtä vääjäämättömästi kuin vuorovesi hyökyy ajallaan rantakiville, Joensuun kaupunkitalouden aallonpohjissa pulpahtaa pintaan vaatimus Karsikon kirjaston lakkauttamisesta.” Näin kirjoitti karsikkolainen kirjailija, varatuomari Jussi Kokkonen vetoomuksessaan Eikö meillä ole varaa Karsikon kirjastoon? ”Ikävintä lakkautusuhassa on se, että jälleen lyödään pienimpiä, lapsia ja eläkeläisiä, niitä jotka kaikkein huonoimmin pystyvät etujaan puolustamaan.” Kirjastoa ei lakkautettu, se todettiin tarpeelliseksi. 
     Tuli kevät 2011. Kaupungin hallinto alkoi valmistella taas kirjaston lopettamista. Pelin säännöt olivat jälleen epäreilusti muuttuneet, kuten asukkaat ovat todenneet. Kaupunki ilmoitti tarvitsevansa kirjaston tiloja koulukäyttöön kehitysvammaisten luokalle. Lakkautusuhka nousi lehtien ja radion uutisiin, ihmiset alkoivat kirjoittaa lehtiin mielipiteitään kirjaston puolesta. Todettiin mm. että vanhan puutalon sokkeloiset tilat eivät sovi erityiskoululle, säästöt kuluisivat tilojen saneeraamiseen, suunnitelmassa ei asiantuntijoiden mukaan ollut mitään järkeä. 
     Kamppailussa otettiin käyttöön aiempaa kovempiakin keinoja. Täkäläinen koulutoimenjohtaja yritti kieltää Karsikon koulun opettajia puolustamasta kirjaston säilyttämistä, varoituksen uhalla. Johtajan uhkailut ovat tätä kirjoitettaessa apulaisoikeusasiamiehen tutkittavina asian yleisen merkittävyyden vuoksi; perustuslaillisia oikeuksia yritettiin rajoittaa. Eikä tämä ollut suinkaan ensimmäinen kerta. Kansalaisia on usein totuttu kohtelemaan hallintoalamaisina vailla perusoikeuksia. 
     Karsikon asukkaat ottivat positiivisen asenteen kirjaston puolustamisessa. ”Karsikossa on ihana kirjasto – kiitos siitä päättäjille”, kirjoitti kirjailija ja opettaja Matti Kettunen kolumnissaan kaupunkilehti Heilissä. Perheet, opiskelijat, opettajat, kirjailijat, kunnallispoliitikot ja kirjallisuusjärjestöt ottivat vilkkaasti ja perustellusti kantaa lähikirjaston puolesta. Esitin päättäjille omankin mielipiteeni, Maakuntakirjailijoiden nimissä. 
     Kamppailu huipentui 13. kesäkuuta, päivää ennen lautakunnan kokousta, Miten kirjasto on vaikuttanut elämääni? –kirjailtaan. Paikalla oli niin poliitikkoja, asukkaita kuin kirjailijoitakin. Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri kutsui paikalle kirjailijat Heikki Turusen, Leena Leskinen-Myllerin, Anna-Liisa Alangon, Kari Tahvanaisen ja Matti Kettusen, joka työskentelee Karsikon koulun opettajanakin. Lapsuudesta hyvinä vaikutteina nousevien kirjastokokemusten muistelun jälkeen alkoi ankara keskustelu kirjaston lopettamisesta. 
     Poliitikoilta penättiin rohkeutta puolustaa pientä lähikirjastoa byrokraattien asettamien talouskehysten ylikin. Muistutettiin lasten ja nuorten lukutaidon vaalimisen tärkeydestä ja edullisuudesta yhteiskunnallemme. Vaadittiin myös pysyviä ratkaisuja, että Karsikon ”talvisota” vihdoin loppuisi. Kirjailija Heikki Turunen kehotti laittamaan kirjastojen lakkauttajat vankilaan, mutta siitä tarkemmin toisaalla tässä Rovinssissa. 
     Julkisuus ja puolustajien aktiivisuus päättäjien suuntaan vaikuttivat. Niin kulttuuri- ja nuorisolautakunta kuin päätöksen itselleen alistanut kaupunginhallituskin hylkäsivät lakkautusesityksen. Säästöt oli yllätys yllätys löydettykin jostain muualta. Kansalaistoiminnalla oli saavutettu voitto. 
     Poliittinen keskustelu kansalaisten oikeuksista varmasti herätti päättäjiä myös pohtimaan demokratian perimmäisiä kysymyksiä entistä tarkemmin, näinä vaihtoehdottomuuden aikoina. Toivottavasti ratkaisu on lopultakin pysyvä. Kunnallispolitiikan ja –hallinnon toiminnan vääristymät ovat kumuttaneet pieniä ihmisiä, kansalaisia Karsikossa, liian kauan, ei ole auttanut vaikka virkamiehet ja päättäjätkin ovat vaihtuneet vuosien varrella.  
     Tässä on varmasti paljon opiksi otettavaa muihinkin kirjastokamppailuihin (joista olisi mielenkiintoista kuulla!). Tarvitaan pitkäjänteistä erilaisten toimijoiden yhteistyötä, jatkuvaa julkisuutta asialle, omia kehittämissuunnitelmia. Tarvitaan myös antaumuksellisesti asiaa ajavia ihmisiä. Tässä tapauksessa haluaisin kiittää suoraan Maakuntakirjailijoiden entistä johtokunnan jäsentä kirjailija Matti Kettusta, joka on asettanut itsensä likoon – niin pienten koululaisten kuin kaikkien karsikkolaisten puolesta. 

Joensuussa kesäpäivänseisauksen aikaan 2011

Kari Tahvanainen
Puheenjohtaja, Suomen Maakuntakirjailijat  


PS. Karsikko on perinteinen suomalainen vainajaa koskeva merkintä puussa, metsä tai yksittäinen puu, jossa näitä merkintöjä on. Karsikkoa tehdessä voidaan puusta karsia oksia vainajan merkiksi. Usein karsikko sijaitsee tien varrella, asutuksen ja kalmiston välillä. Karsikko tehtiin puuhun yleensä kuljetettaessa vainajaa kirkolle tai kalmistoon, mutta myös jonkun suvun karsikko saattaa olla pelkästään muistomerkki. Tiettävästi tällaisia karsikkoja on edelleen käytössä. – Näin kertoo Wikipedia. 
    Karsikossa pyhää maata on myös kirjasto, ja koulu.