sunnuntai 3. joulukuuta 2017

6.12.2017


Kunpa joka ainoa suomalainen saisi viettää ja juhlistaa Suomemme satavuotisjuhlavuotta ihan sillä tavalla, jolla sitä haluaa juhlistaa. Ja antaisi vapauden ja rauhan muille suomalaisille juhlia omaa Suomemme satavuotisjuhlavuotta ihan sillä tavalla, jolla itse kukin sitä haluaa juhlistaa. Laillisuuden puitteissa.

Liikkeellä tuntuu olevan sekä vasemman että oikean laidan epämääräistä aatteen paloa, joka yrittää arvottaa ns. oikeaa tapaa viettää omaa juhlavuottamme. 




tiistai 14. marraskuuta 2017

Pohjoismaista kirjastoviikkoa






Pohjoismainen kirjastoviikko 13. - 19.11.2017
Teemana on Pohjolan saaret ja Suomi 100



Vuoden teoksista yksi on Ulla-Lena Lundbergin Jää/Is.

Joensuussa Pohjola-Norden, Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri ja Joensuun seutukirjasto järjestivät ääneenlukuillan Lundbergin romaanista. Itse esittelin kirjailijan ja kirjan.

Kirjastoviikon sivut



Ulla-Leena Lundberg ja Jää

                      
Eräs ystäväni sanoi että Ulla-Leena Lundbergin Jää-romaani on paras kirja mitä hän on koskaan lukenut. Se on aika paljon sanottu. Ja kyllähän tämä Pohjoismaiden kirjastoviikon teemakirja on hyvä, jännittävä ja vaikuttava, ja hyvin käännetty. Olen lukenut sen kahteen kertaan.

Lundberg kutsuu itseään tyypilliseksi rannikkoruotsalaiseksi. Hän on myös etnologi eli kansatieteilijä, jonka kiinnostus ihmisyhteisöjen henkiseen ja aineelliseen kulttuuriin näkyy tässä palkitussa Jää-romaanissakin. Myös Afrikka on hänen kiinnostuksensa kohteena muutamassa kirjassa, samoin Siperia.

Kirjailija on kotoisin Kökarin saarelta Ahvenanmaalta ja hän asuu nykyisin Porvoossa. Saaristo ja Ahvenanmaa elävät hänen tuotannossaan. Hän aloitti runoilijana jo 15-vuotiaana. Ahvenanmaa-trilogiaan kuuluvat romaanit Leo, Suureen maailmaan ja Mitä sydän halajaa. Tuotantoon kuuluu kaksikymmentä teosta.

Lundberg on palkittu mm. Kiitos kirjasta –palkinnolla, Svenska Akademiens Finlandspris –palkinnolla, Runeberg-palkinnolla, Valtion kirjallisuuspalkinnoilla, Kaarlen päivän mitalilla – ja lopulta Finlandia-palkinnolla vuonna 2012.

Jää, ruotsiksi Is, ammentaa kirjailijan omasta perhetaustasta. Tapahtumapaikkana on Kökarin saari. Sinne muuttaa heti sodan jälkeen nuori pastori Petter Kummel perheineen johon kuuluvat pastorka Mona ja tyttäret Sanna ja Lillus, joka syntyy Körarilla. Heidän ja saaristolaisten elämää seurataan neljän vuoden ajan. Keskeisessä roolissa on myös Posti-Anton. Tämä on Helsingin Sanomien Antti Majanderin arvion mukaan äärettömän arkinen ja juuri sitä kautta hukka myyttisiinkin mittoihin kasvava lautturi, joka kuljettaa kirjeiden ja lehtien lisäksi myös näynomaista tietoa tulevasta.

Majander kirjoittaa Hesarissa: Luotolaisten horisonttiin siis nousee pappi, jonka hyvyys, auttamishalu ja käytännönläheisyys paistavat auringon tavoin kaikkien ylle kiitollisuutta olemassaolosta. Jää on matka kirjaviisaudesta luonnon ja toimeentulon karuihin peruselementteihin. Ehkä voi sanoa alkukristillisyyteen. Jää on kuin luomiskertomus, Majander kuvailee.

Kieli ja kuvaustapa kyllä vetää lukijan mukaansa, vaikka teoksessa mennään välillä hyvinkin syvällisiin ajatuksiin, kun kertoja pohtii hengellisyyttä, papin ja saarelaisten toimia ja tuumailuja. Kerronta tulee hyvin lähelle myötäeläen henkilöidensä mukana.

Finlandia-raadin kuvauksen mukaan Jää on monitasoinen romaani, joka nousee taitavasti ja usein huumorin myötäsukaisuudella kuvatun arjen yläpuolelle ja muodostaa tarkkaan mietityn kokonaisuuden, jossa jokainen elementti näyttäytyy motivoituna. Romaanin yksittäisissä kohtauksissa, jotka ennustavat tai toteuttavat sen dramaattista käännettä, on lyyristä kauneutta, joka syvenee horisontissa tai taustalla odottavan menetyksen vuoksi. Jää näyttää lukijalleen, miksi sen ihmiset toimivat niin kuin toimivat: vanhempina, yhteisön jäseninä, ja laajasti ottaen ihmisinä luonnon ja sen voimien armoilla.

Finlandia-palkinnosta 2012 päättäneen presidentti Tarja Halosen mukaan pappi Peter Kummel on melkein uuden rauhan kauden symboli: hyvään uskova optimisti. - Kirja ei ole kunnianosoitus Kummelin perheelle, vaan myös saaristolaisille ja ilo meille lukijoille, toteaa Halonen palkintopuheessaan.

Päästetäänpä lopuksi ääneen itse kirjailija Ulla-Lena Lundberg. Finlandia-palkinnon jakotilaisuudessa hän kertoi näin.

- För mig, en typisk rannikkoruotsalainen, är det en speciell glädje att få stå här som ett levande bevis på att Finlands litteratur mår väl på sina båda nationalspråk och att majoriteten fortfarande ger minoritetslitteraturen erkänsla och utrymme. Många värmande finska läsarreaktioner har visat att erfarenheter som uttrycks på svenska i detta land finner absolut genklang i finska bröst.

Utan goda översättare går det inte. Därför är det med särskild glädje jag vänder mig till min översättare Leena Vallisaari och tackar henne för hennes översättning av Is. Leena har översatt alla mina böcker sedan Leo år 1989. Det är underbart att ha en översättare som man litar på, med en stark känsla för ton och valör och en egen konstnärsidentitet som man inte ska ge sig in och peta på
under arbetets gång.

Jag vill alltså använda Leena som ett exempel på översättarens roll som förmedlare mellan våra två nationalspråk och betona hur viktigt det är att översättarna får erkänsla och arbetsmöjligheter. Tack Leena: om det fanns ett översättar-Finlandia och jag hade makten skulle jag ge det till dig.


Kirjailija Kari Tahvanainen 13.11.2017 
Ääneenlukuillassa Joensuun pääkirjaston Taiteiden aukiolla 

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Yhdistyksissä tehdään yhdessä toiminnan kulttuuria

Sivistyksen juurilla -kolumnisarjan kolumni



Tapasin yhtenä iltana nuoren tuttavani, joka valitti olevansa yksinäinen. Hän pohdiskeli, että on vaikeaa löytää kavereita ja toimintamahdollisuuksia. Hänen pitäisi löytää itselleen yhdistys, ajattelin. Päästä oppimaan tekemisen kulttuuria, joka vallitsee yhdistysmaailmassa. 



     Teimme 2015 Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunnassa Janessa uutta yhdistysohjelmaa 2015 – 2020. Maakuntaliiton ohjelmalla on tarkoitus kehittää yhdistystoimintaa ja avata sitä kansalaisille. Miun yhdistys -ohjelma on samalla valaiseva katsaus maakuntamme yhdistyskenttään.
     Aktiivisia yhdistyksiä on noin 2200. Yhdistysten kirjo on laaja. Esimerkiksi kulttuuriyhdistyksiä, mukaan lukien kyläyhdistykset, näistä on 14 %. Kaikenikäisille ja kaikenlaisista yhteisistä asioista kiinnostuneille löytyy varmaan oma yhdistys.
     Suurimpana ongelmana järjestöjen toiminnassa pidettiin vapaaehtoistoimijoiden puutetta, toiminnan kehittämisen vaikeuksia ja taloudellisen tilanteen epävakaisuutta. Täällä yhdistyksiin osallistutaankin laiskemmin kuin muissa maakunnissa! Yhdistysten koettiin kuitenkin toiminta-ajatustaan toteuttaessaan edistävän alueensa ihmisten hyvinvointia. Maakunnallinen Jelli.fi-järjestötietopalvelu on osoittanut tarpeellisuutensa tiedon jakajana.


   
Tutkin yliopisto-opinnoissani sekä 1990- että 2000-luvun vapaaehtoisten motivaatiota Ilosaarirockin toteuttamisessa. Selvitin heidän sitoutumistaan ja innostuneisuuttaan ja sen muutosta. Sitoutuneimmat tekijät olivat yhteisön sisemmillä kehillä, mutta vaikka sitoutuminen ja panos yhteisön tavoitteiden toteuttamiseen olivat hyvin erilaisia, tärkeäksi hahmottui tunne kuulumisesta yhteisöön ja mahdollisuus tehdä itse jotain sen edustaman asian eteen. Ilosaarirock ja Joensuun Popmuusikot onkin osoitus hyvästä ja vaikuttavasta toimintakulttuurista. Nykyiset johtajat ovat valikoituneet asemiinsa vuosien varrella talkootyön eri portaiden kautta.
   


Yhdistysten toimintakulttuurissa on Miun yhdistys -ohjelman mukaan paljon kehittämistä.  Janen toimenpide-ehdotuksiksi tuli viisi kohtaa. Omannäköistä toimintaa kannustetaan, johtamista kehitetään, toimitaan ympäristöä suojellen, mainostetaan toimintaa, ja kansalaistoiminnasta iloitaan yhteisillä teoilla. Myös vapaat toimintaryhmät huomioidaan ja hankeosaamista kehitetään.
     Joensuun kaupunginvaltuusto uusiutui ja nuortui viime vaaleissa muuta maata voimakkaammin. Keski-ikä on nyt 48 vuotta. Uuden kaupunginvaltuuston jäsenistä kymmenkunta on alle kolmekymppisiä ja nuorin valtuutettu on 18-vuotias. Heissä näkyy järjestötoiminnan voima. Useimmat näyttävät olevan yhdistysten kasvatteja! Valtuutetun osa ei ole helppo, mutta tällaiselta pohjalta lähtökohdat ovat hyvät, sanoisin asialliset.

Kuva: Joensuun Popmuusikot ry. 


Nuori tuttavani, joka valitteli sivullisuuttaan, istui itse asiassa pöydässä, jossa oli parinkin nuoriso- ja kulttuurijärjestön aktiiveja. Huomaamattaan hän oli jo hyvässä seurassa. Mutta omaa aktiivisuutta tarvitaan, jos yhdistystoiminnasta haluaa saada kaiken hyvän irti, yhdessä.



Kari Tahvanainen
kartsa.tahvanainen@gmail.com
Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden maisteri, kirjailija, palkittu järjestöaktiivi ja Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja 


Karjalainen 15.10.2017

tiistai 10. lokakuuta 2017

Onnittelut Suomen Kirjailijaliitolle








Onnea 120-vuotiaalle 
Suomen Kirjailijaliitolle

Aleksis Kiven päivänä 2017



sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Mies nousee alapihan mäkeä



Mies nousee alapihan mäkeä.
Ne ovat perunannostossa pellolla
tien varrella. Eivät kysy, mies vastaa.
Poika, poika syntyi, olette nyt
mummi ja ukki, enot ja tädit.

Sotakenttien ruumissillat,
raz-dva-stalin –huudot leirillä.
Sillä hetkellä ne ovat unohtuneet.

Uni on uusi.
Poika on syntynyt.

c Kari Tahvanainen, 2017 


Muuttolintujen aika



Kuvat: Kari Tahvanainen

Minun sataseni

Kolumni





Itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta. Minä olen kirjoittanut sata kolumnia. Hauska yhteensattuma. 
     Luin äskettäin ääneen kolumnejani vuosikymmenten varrelta ja yleisö kuunteli hiirenhiljaa. Olin kirjailijavieraana Kainuun Kirjailijoiden runokahvilassa Paltamon Eino Leino -talolla kauniina kesäiltana. 
     Kolumni on perusteltu kannanotto ajankohtaiseen asiaan, kenties kehittämisehdotuksineen. Kolumnit ovat vaikuttavia hetkiä 3000 merkin aitiossa, pituus ja julkaisuaikataulu ovat annettuja. Ammattikirjoittajalle ne ovat oiva väylä tuoda mielipiteitään julki jaarittelematta. 
     Joskus vain miettii, mitä merkitystä näillä kolumneilla on. Vaikuttavatko ne mihinkään. On vain luotettava siihen, että kun kolumni rupeaa elämään omaa elämäänsä julkaistuna, ehkä se merkitsee jollekulle lukijalle jotain, jopa vaikuttajalle ja päättäjälle. Palautetta kolumneista saa harvoin. 
     Olen kirjoittanut kolumneja ennen kaikkea kulttuuriaiheista ja kirjallisuudesta. Yleisemmätkin yhteiskunnalliset asiat ovat olleet usein esillä. Kolumneja on ilmestynyt mm. Karjalan Heilissä, Karjalaisessa, Outokummun Seudussa, Kotiseutu-Uutisissa, Pielisjokiseudussa, järjestöjen valtakunnallisissa lehdissä, radiossa ja nettilehdissä. 
     
Olen tehnyt arkeologisia kaivauksia. Tavoitteena on löytää kaikki kirjoittamani kolumnit. Niitä on siis toistasataa. 1990-luvun vanhimmat kolumnit ovat vielä kateissa, arkistoni uumenissa. Ja voi olla, että kaivauksia pitää tehdä Heilinkin arkistoon. 
     Kolumneista löytyy mielenkiintoisia ajankuvia. 1990-luvulla esitin, ettei perustettaisi Kerubia vaan Kulttuuribunkkeri nuorisolle. No, Kerubi perustettiin ja onhan siitä tullut aika hyvä kulttuuribunkkeri musiikin merkeissä. Vuosituhannen vaihteessa maakunnassa toimi Susiraja.net – ensimmäinen nettilehti, joka sittemmin sulautui Karjalaiseen. Kirjoitin siihen mm. kolumnin naistutkimuksesta ja muistokolumnin runoilija Hannu Hirvoselle. 
     Elokuussa 1999 kirjoitin Heiliin aiheesta Ilosaarirock hillitsee muuttoliikettä. Kritisoin siinä rumasta kielenkäytöstä, roskaamisesta ja nuorison turmelemisesta huolestuneita kaupunkilaisia, jotka unohtavat, että festari tuo nuorisolle työpaikkoja ja harrastusmahdollisuuksia. Sain muutaman ärtyneen palautteen, jossa nämä valittajat kokivat, etten arvosta heitä. Aihe näyttää olevan ajaton. 
     
Pari poimintaa. 2002 uumoilin kirjoituskoneen kuolemaa. 2005 puolustin pieniä kirjastoja. 2007 etsin maalaisuuden henkeä. 2012 ehdotin Postikortin päivää. Vuoden 2015 kolumnistani Karjalaisessa olen ylpeä. Ennustin että Itä-Suomen rautatieverkostolla on vielä loistava tulevaisuus. kunhan arvot muuttuvat. 
     Kolumneja ja muita älynväläyksiä ilmestyy kirjana, kunhan arkeologiset kaivaukset päättyvät ja mielenkiintoisimmat löydöt on valikoitu. 
     Kolumninlukuillasta innostuneena en malta olla ehdottamatta kolumnikaraokeiltoja. Sellainen ilta sopisi kirjastoon. Voitaisiin lukea vaikka Pekka Peitsen kolumneja juhlavuoden kunniaksi. 


Kari Tahvanainen
Kirjoittaja on kirjailija ja Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja



Karjalan Heili 9.9.2017

maanantai 4. syyskuuta 2017

Joensuun kirjallisuusviikko

Jo neljättä kertaa meillä on kokonainen kirjallisuusviikko kaupungissa. 
Proudly Presents... 


lauantai 26. elokuuta 2017

Suomen ensimmäisellä pyöräkadulla





















Joensuu on pyöräilyn kehittämisen edelläkävijä Suomessa. Kaupunkiin avattiin koko maan ensimmäinen pyöräkatu perjantaina 25.8.2017.

Joensuun pyöräkatu on kolmen korttelin pituinen osuus Kauppakadulla Yläsatamakadun ja Rauhankadun välillä. Se on päällystetty punaisella asfaltilla ja reunoilla on väylät jalankulkijoille. Pyöräkadulla saavat ajaa myös moottoriajoneuvot, mutta siellä liikutaan pyöräilijöiden ehdoilla. Pyöräilijöitä ei saa ohittaa, ja moottoriajoneuvojen on sopeutettava vauhti pyöräilijöiden tahtiin.





Kuvat: Kari Tahvanainen

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Tarvittaisiin hyvän puhumisen viikko

Kolumni




Jos olet matkustellut Espanjan Aurinkorannikolla, olet kenties kuullut Vaeltavasta runoilijasta ja hänen teoistaan. Liehuvat valkeat hiukset, jäntevä mies lausuu kaduilla ja tilaisuuksissa runojaan rakkaudesta ja hyvyydestä. 

Savolainen pankkimies Erkki J. Vepsäläinen muutti jo kolmisenkymmentä vuotta sitten Andalusiaan. Siellä asuessaan hänestä on tullut kirjailija ja hyväntuulen lähettiläs, joka edistää samalla suomalaista kulttuuria Espanjassa. Kulttuuriyhdistys Sohailin perustajajäsen ja Hyvän puhumisen viikon tekijä. 
     Vuonna 2004 aloitettu Hyvän puhumisen viikko elää ja kehittyy edelleen. Alun perin Aurinkorannikon suomalaisen koulun ja Fuengirolan tv:n kanssa toteutettua viikkoa on kokeiltu jo Etelä-Afrikassa ja Hongkongissa, mutta myös yhdessä Jyväskylän koulussa. 
     Viikon tarkoituksena on luoda mahdollisuuksia ja innostusta puhua ja kirjoittaa hyvää. Teemaviikko sijoittuu marraskuulle kansainvälisen lastenviikon aikaan. Koululaiset kirjoittavat aineita Minä puhun hyvää -teemalla; ajatuksia hyvistä asioista omassa elämässä ja maailmassa. Opettajat järjestävät hyvän puhumisen tilaisuuksia ja hetkiä. Kirjoittajia palkitaan mm. kunniakirjoilla. 



Vepsäläinen on koonnut vuosikymmenen aineista otteita Espanjassa ilmestyneeseen antologiaan Minä puhun hyvää (2015). ”Hyvää puhumalla herättäkäämme elämäniloa ja elämänjanoa”, hän korostaa esipuheessaan. 
     Vuonna 2015 hän innostui lähettämään kirjan tasavallan presidentti Sauli Niinistölle. Saatekirjeessä oli toivomus Hyvän puhumisen viikon leviämisestä Suomeenkin. 
     ”Aina kun luen näitä oppilaiden kirjoittamia aineita, onnellinen hyvänmielentunne leimahtaa sisälläni. Haluaisin tällaisen onnellisuuden mielialan leimahtavan kaikkialla maailmassa. Jalostakaamme, lehteilkäämme ja kasvattakaamme hyvänpuhumisen puutamme kukoistamaan ystävyydellä, kauneudella, lempeydellä ja rakkaudella.” – Niinistö lähetti Vepsäläiselle kiitokset kirjasta ja sanomasta. 




Sanassa on mahtava voima. Sanoilla saadaan aikaan hyvyyttä, mutta myös hirveyttä. Hyvä luo hyvää, paha luo pahaa, sanat kasvavat teoiksi. Sanansäilä ei ole pelkkä vertaus. 
     Likaista puhetta, vihapuhetta, yksisilmäisyyttä, pahaa tahtoa. Sitä on viime aikoinakin nähty virallisista puheenvuoroista aina sosiaalisen median foorumeille saakka. Vastavoimaa ja tietoisuutta, uutta ajattelua, pitäisi herätellä ja kasvattaa. Muuten piru meidät perii. 
     Kahdeksankymppisen Vaeltavan runoilijan luomaa ajatusta olisi tärkeää juurruttaa Suomeenkin. Viikon toteuttaminen voisi onnistua yhteistyössä eri järjestöjen ja koulumaailman kesken. Kirjoituskilpailu olisi osana viikkoa, viikko ulottuisi myös aikuisiin. Tässä olisi aihetta Suomi 101 –projektiksi, kaikkien yhteiseksi asiaksi. 


Kari Tahvanainen
Kirjoittaja on kirjailija ja Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja 


PS. 
Seiskaluokkalainen Aatu kirjoittaa aineessaan näin. 
”Kiitos kavereista, jotka ovat parhaita, Facebookista ja kauniista naisista. Kiitos myös ruuasta, joka on yleensä hyvää. Ja myös juomasta kuten Coca-Colasta, joka on niin ihanan hiilihappoista. Kiitos Microsoft, kun teet meille niin hyviä tietokoneita ja X-boxeja.”  




Karjalan Heili 1.7.2017

Linkit
Radio Finlandia



maanantai 5. kesäkuuta 2017

Sielunmessu siivettömille

Kolumni


Tässä ollaan tärkeän teoksen äärellä. Tätä tapahtuu todella. Sellaisia ajatuksia nousi mieleeni lukiessani uunituoretta kirjaa, jonka kannessa on hyinen meri ja punainen iltarusko. Kädessäni oli pohjoiskarjalaisen kirjailijan Kanerva Vaakanaisen uunituore romaani Requiem (Kirjokansi).


     
Requiem tarkoittaa sielunmessua. Teoksen päähenkilö, keski-ikäinen mies, käy läpi oman sielunmessunsa, yrittää päästä vapaaseen elämän lentoon, löytää levon. Taustalla on vaikea lapsuus, läheisten henkinen väkivalta, mitätöinti ja lannistaminen. Pikkuihmiseltä on leikattu siivet jo varhaislapsuudessa, ettei hän pääsisi omaan elämäänsä vaan miellyttäisi muita. Mieleeni tuli lukiessa monta surullista tosielämän tapausta, ihmiskohtaloa.
     ”Minut on katkaistu, rikki revitty jostakin. Kokemani epäoikeudenmukaisuus ei tyynny eikä vaikene vaan huutaa olemassaoloaan. Se on kuluttavaa. Anteeksiannosta puhutaan paljon, sen vapauttavasta voimasta, mitä se tarkoittaakaan. En pysty anteeksiantoon, eihän minulta ole koskaan anteeksi pyydettykään.”
     
Nöyristely ja anteeksipyytely omasta olemassaolosta jatkuu läpi aikuisuuden. Vaikka pakenisi maailman ääriin, muistot eivät hellitä.
     ”Tuollainen vuosia jatkunut julmuus on tuhoavaa. Sen kohteena oleminen on repinyt kokonaan rikki sieluni, vyöryttänyt kaikki tunteeni nurinniskoin kuormittamaan mieltäni koko loppuelämäni. Ja äiti, niin, äiti hän tosiaan on, koska on minut synnyttänyt. Kohdun käyttäminen antaa naiselle luvatonta valtaa. Sen vallan avulla on moni syösty helvettiin. Olisin toivonut, että edes kerran äiti olisi nähnyt minut. Miksi hän ei kyennyt rakastamaan ketään lapsistaan?”
     Lopulta päähenkilö on saaren asukas, erakko. Nykypäivän sivullinen. Autiolla saarella mies yllättäen kohtaa hyvyyttä, hyviä ihmisiä. Syntyy uutta uskoa. Vaikka hän ensin manailee, ettei saa edes syrjäytyä rauhassa. Toivo elää.
     ”Haluan elää näin, saarena jossain. Olen siunattu tällä saarella. En voi kuvitella eläväni missään muualla. Hyvä olo ei ole itsestäänselvyys, ainakaan minulle. On pitänyt opetella tällaisen tunteen omaksuminen. Haluan eroon Onnelan ja Kuuselan kartanon otteesta.”
     
Kirjallisuudella on usein korvaamatonta merkitystä ihmiselle. Päähenkilömme lukee ja lukee. Hän selviytyy sen avulla eteenpäin. Ja alkaa lopulta kirjoittaa itsekin. ”Tämä kirjoituskone on tullut omaksi persoonakseen, joka välittää ajatukseni paperille. Tekstiä alkaa olla pieni pino. Taidan kuitenkin haluta tulla kuulluksi, vaikka en näitä kenellekään ole tietoisesti kirjoittanut. En ole varma, helpottaako kirjoittaminen oloani, mutta jotenkin se pitää minut koossa ja muistuttaa minua ihmisyydestäni.”
     Sangen mietteliäässä tarinassa on mukana myös sitä, mitä professori Paavo Kettunen on kuvannut häpeänä, sen lannistavana painona, kun oma oleminen on tukahdutettu, ihminen mitätöity. ”Tämä häpeä ei jätä minua.”
     Tekee mieli suositella tätä kirjaa kesälukemiseksi. Vaikka kesämökillä, suomalaisen autiolla saarella.


Kari Tahvanainen
Kirjoittaja on kirjailija ja Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja


Karjalan Heili 3.6.2017

tiistai 23. toukokuuta 2017

Ukrin tervehdys Pohjois-Karjalan Pridessa


20.5.2017 Priden puistojuhlassa Taidemuseon puistossa Joensuussa 







Hyvä prideväki, hyvät ystävät

Aloitan Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin tervehdyksen runoilemalla. 

Mirkka Rekolan runo rakkaudesta: 

Minä rakastan sinua 
minä sanon sen kaikille


Ja Arvo Turtiainen jatkaa aiheesta:

Kaunein runo syntyy
kun ihminen on lähellä ihmistä,
kun hellyys,
yksinkertainen ja rajaton,
vailla kysymyksiä
virtaa toisesta toiseen. 

Kauneinta runoa ei unohda. 
Se on sinetöity otsaan, silmiin,
huuliin ja sydämeen,
sinetöity rakastavien lukea,
rakastavien kirvoittaa.


Me kirjallisuusihmiset olemme iloisia siitä, että Pridessa on mukana myös kirjallisuuden taiteenala. Saimme järjestettäväksemme sateenkaarevan runokaraoken ravintola Sointulaan. Myös Joensuun seutukirjasto on ollut hyvin mukana Pridessa. Kirjailijavieraina olivat Otto Lehtinen ja Alia Dannenberg. Lisäksi kirjastoissa on esillä sateenkaarevia kirjanäyttelyjä.

Maakuntamme Pridesta on kasvanut merkittävä tapahtuma. Tasa-arvon puolesta. Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri kannattaa tasa-arvoa. Yhteistyön merkeissä toivotamme sateenkaarevaa jatkoa tulevinakin vuosina. Kyllä se siitä, kuten Mauno Koivisto sanoisi. 

Kari Tahvanainen
varapuheenjohtaja, Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri 


...Ja tervehdyksemme jatkui nykysuomeksi, kun ääneen pääsi Ukrin johtokunnan jäsen Suvi-Tuuli Reittu Homosukat-sanoituksellaan. 











Kuvat: Kari Tahvanainen


keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Minun vaalisitoumukseni





Sitoudun äänestämään kuntavaaleissa nuorta ehdokasta. Kehotan muitakin äänestäjiä sitoutumaan samaan.

Tulevaisuuden kuntaa tehdään nuorille sukupolville. Annettakoon heille myös mahdollisuus tulla päättäjiksi, uudistamaan kuntia, yli puoluerajojen ja hallitus – oppositio -rajojen.

Annettakoon myös lautakuntapaikat nuorille eikä lohdutuspalkintoina vanhoille ehdokkaille.

Menkää äänestämään! Ja muistakaa, että äänestäessä tarvitaan ainoastaan henkilöllisyystodistus. Postissa tullut ”Ilmoitus äänioikeudesta kuntavaaleissa” ei ole välttämätön äänestettäessä. Äänioikeus perustuu perustuslakiin.

Kuntavaalit toimitetaan 9.4.2017, huhtikuun toisena sunnuntaina. Ennakkoäänestysaika on Suomessa 29.3. - 4.4. ja ulkomailla 29.3. - 1.4. 


Kari Tahvanainen
kirjailija, yhteiskuntatieteiden maisteri 
kartsa.tahvanainen@gmail.com






Kuntavaalit 2017
Miten äänestää


lauantai 11. maaliskuuta 2017

maanantai 27. helmikuuta 2017

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Adoptoi kirja

Kolumni








Adoptoi kirja


Kirjalla on oma elämänkaarensa, lapsuudesta vanhuuteen. Luojan päästähän kirja on alun perin syntynyt, kirjailijan. Monien kirjahyllyjen, katsekontaktien ja käsien kautta kirja tulee viimein tiensä päähän. Tai ei sentään, vielä on toivoa jäljellä. 
     Toivon olemassaolon näkee konkreettisesti, kun katselee kirjaston poistettavia kirjoja. Ne ovat tulleet ensimmäisen elämänsä tienpäähän. Kirjastosta voi ostaa kirjoja muutamalla lantilla. Kirjanvaihtopisteeseen voi viedä omia kirjojaan ja ottaa tilalle uutta luettavaa. Löytyy yllättäviä aarteita, tai vähintäänkin nostalgiaa. 
     Useat kirjat lähtevät vielä kiertämään uusissa käsissä. Saavat vanhuudessaan arvoisensa paikan muiden kirjojen joukossa. Niiden seurassa voi nauraa, hihitellä, itkeä, yhä uudelleen. Tarinat eivät kuole. 
     Kirjaa pitäisi kohdella vähän kuin Suomen lippua. Vaikka se kiertää monien käsien kautta, päätyköön se lopulta siististi kansistaan riisuttuna paperinkeräykseen. Älköön sitä heitettäkö raviojaan tai kaatopaikalle. Sen paperille painetaan parhaimmillaan uusi kirja. Seuraava kirjasukupolvi käsissämme alkaa uuden kierron. 
     
Olen seurannut Joensuun pääkirjaston varastossa kirjojen viimeistä matkaa roskalaatikkoon. Kirjojen kartonkikannet pojat repivät siististi toiseen laatikkoon. Paperinkeräykseen menevää kirjallisuutta seutukirjaston kirjastoista kuuluu kertyvän jopa laatikollinen päivässä. 
     Siinä vaiheessa tulen pelastamaan kirjoja. Olemme nimittäin sopineet kirjastoväen kanssa, että kirjailijayhdistys Ukrille voidaan ottaa kirjoja kierrätykseen. Otamme tällä hetkellä talteen lähinnä runoutta, elämänkertoja, romaaneja ja dekkareita. Osa niistä päätyy toimitilastamme Arttelista innokkaiden ukrilaisten käsiin. Kutsumme tätä Adoptoi kirja –projektiksi. 

Vuonna 2008 perustimme yhdessä The LittleBigMusicin kanssa ensimmäisen kirjanvaihtopisteen juuri avatulle Ohvanan kulttuuritalolle Hammaslahteen. Ensimmäiset kirjat raahasin sinne Juuan kirjaston poistovarastosta. Vaihtopiste on nykyisin entistäkin ehompi, se täyttää koko eteisen. Hammaslahtelaiset kirkonkylää myöten ja kirjailija Eeva Tikkaa myöten tuovat sinne kirjoja. Ja Ukri toimittaa seutukirjastolta pelastettuja kirjoja. 
     Talon isäntä Samuli Moilanen kertoi minulle äskettäin hauskan tarinan. Ikääntynyt yliopistoihminen oli musikaalimatkallaan hihkunut innosta, kun oli löytänyt hyllystä vanhan sosiologian tenttikirjan. ”Saanko minä ihan oikeasti ottaa tämän?” Kyllä vain! Tästä kirjanvaihtopisteestä kun saa ottaa luettavaa mukaansa vaikkapa konsertti- tai teatterireissulla. 

Ukri voisi laajentaakin tätä kirjojen pelastamistoimintaa. Otamme vastaan poistokirjoja lukijoilta ja yhteisöiltä. Vastaavasti voisimme lahjoittaa niitä vaikkapa kylätaloille ja hoitokoteihin. Kaikkialle sinne, missä kirjoja ei muuten välttämättä olisi tarpeeksi. Tämä ei edes vaikuta uusien kirjojen markkinoihin, joita ammattilaisina haluamme tietenkin edistää. 
     Kirjoista voi lopuksi tehdä myös taidetta. Taidetta kirjoista –hakusanalla netistä löytyy sisustusvinkkejä mm. kirjataulujen ja –veistosten tekemiseen. Kuten myös ITE-taiteen luomiseen. 



Kari Tahvanainen
Kirjoittaja on Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja ja kirjailija 




Karjalan Heili 28.1.2017

perjantai 6. tammikuuta 2017

Hyvää loppiaista


Pohjois-Karjalan maakuntaliitto otti juhlavuotta vastaan juhlavasti Kontiolahdessa. 





Vieno Mustonen Liperistä täyttää kesällä 100 vuotta.

Kirjailija Heikki Turunen, arkkipiispa Leo ja Eno-verkkokoulun johtaja Mika Vanhanen. 





Kuvat: Kari Tahvanainen

tiistai 3. tammikuuta 2017

Kuka murhasi alkoholistin? Jännitystä sairaalamaailmassa

Kirja-arvio






Mika Kähkönen
Luonnollinen kuolema
Myllylahti, 2016, 367 s. 


Kuka murhasi alkoholistin? Jännitystä sairaalamaailmassa 


”Aamulla edellisen päivän tulipalo oli yksi puheenaiheista. Palaneen talon omistaja Olavi Malinen muistettiin ankaraksi viinamäen mieheksi. Useammin kuin kerran hänet oli toimitettu verta ripuloivana kirurgian ensiapuun ja vatsan tähystykseen. Kukaan ei esittänyt vastaväitteitä toteamukselle, että Malisen tapa heittää henkensä oli ollut odotettavissa. 
- Melkein parempi näin. Halvempi yhteiskunnalle. Säästyttiin pitkiltä osastohoidoilta, Saku tokaisi. Hän oli lopettelemassa yövuoroa.
- Miten sen Joni Kirjavaisen muuten kävi? Susanne kysyi Sakulta ja toivoi asiallista vastausta. 
- Saatettiin teholle, mikä nyt on silkkaa rahojen haaskausta. Tosin eipä olisi ensimmäinen kerta, kun tehon kahdeksasta potilaasta seitsemän olisi joutunut sinne puhtaasti viinan tai aineiden takia, Saku sanoi ja häipyi vapaa-ajanviettoon.”  

Kirjana kämmenellä on tänään joensuulaisen jännityskirjailija Mika Kähkösen uusin romaani Luonnollinen kuolema, joka sijoittuu sairaalamaailmaan. Pääosassa ovat alkoholistit ja sekakäyttäjät, joita päätyy keskussairaalan päivystykseen kerta toisensa jälkeen. 
     Kähkönen on ottanut kirjansa motoksi erään isän toteamuksen lapselleen näytelmän möröstä: ”Ei se ole oikea mörkö. Siellä on ihminen sisällä.” Alkoholisti ei ole mörkö, rappeutuvan olemuksen sisällä on ihminen jolla on oma elämäntarinansa ja kohtalonsa. 
     Luonnollinen kuolema on Kähkösen neljäs romaani. Kaksi viimeisintä romaania sijoittuvat sairaalamaailmaan, missä kirjailija tuntuu olevan omimmillaan. Ja ilmankos, sillä onhan hänellä takanaan vuosikymmenten kokemus sairaalan päivystyspoliklinikkatyöstä. 
     Edellisessä romaanissa Pimeimmät tunnit päähenkilönä oli sairaanhoitaja. Niin tälläkin kertaa. Susanna Nilssen työskentelee päivystyspoliklinikalla. Hänen miehensä on kuollut epäselvissä olosuhteissa alkoholistina. Susanna elää teinipoikansa Eliaksen kanssa. Elias suree isänsä menetystä ja on vaarassa luisua itsekin sivuraiteelle. 
     Romaanin keskiössä on puolenkymmentä kuollutta alkoholistia, niin sanottuja luonnollisia kuolemia. Susannan epäilys herää: ovatko kuolemat olleetkin järjestettyjä. Riehuuko sairaalamaailmassa joukkomurhaaja? Rikosylikonstaapeli Kari Jontka alkaa kiinnostua kuolemantapauksista hiukan hankalan kollegansa Arto Puronsuun kanssa. 
     Luonnollinen kuolema pitää lukijan otteessaan. Kirjan 367 sivuun mahtuu paljon jännittäviä käänteitä ja vaarallisia tilanteita. Loppuratkaisu on yllättävä. Huomasin etten pitkästynyt juuri missään vaiheessa. Luvut ovat lyhyitä ja kieli selkeää, dialogi toimivaa. Lääketieteellinen sanasto tietenkin jää maallikolle hiukan vieraammaksi, mutta kiinnostanee lukijoina erityisesti alan ammattilaisia. 
     Tarinassa on mukana monenlaista ihmissuhdedraamaa, mikä syventää kerrontaa. Sairaanhoitajien työyhteisö juoruiluineen ja kieroiluineen elää omaa elämäänsä. Mutta ennen kaikkea alkoholistien maailmaa ja elämää kuvataan ymmärtävästi – kaikella on syynsä ja seurauksensa, mörkö on yksilö yhteiskunnassaan. Tässä mielessä Kähkönen on edesmenneen Matti-Yrjänä Joensuun linjoilla. Rikospoliisi Harjunpää ymmärsi maailmaa rikosten takana. Ote on kummallakin kirjailijalla yhteiskunnallinen. Pidän siitä. 
     Tapahtumaympäristönä on kuvitteellinen kaupunki, josta kyllä löytyy paljon Joensuun piirteitä, Tikkamäkeä myöten. Joensuulaiselle lukijalle niiden bongaaminen onkin lisäbonusta. 

Kirjana kämmenellä oli Mika Kähkösen uusi jännitysromaani Luonnollinen kuolema. Jännitystä sairaalamaailman varjossa. Myllylahti-kustantamon Murhamylly-sarjan 145. teos, melkein neljäsataa sivua kutkuttavaa jännitystä. 

Biisi: Wigwam: Nuclear Nightclub (s. Jim Bembroke)



Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex 2.1.2017