perjantai 25. joulukuuta 2009

Nuorista saa kirjoittaa ihan mitä tahansa

"Alan ymmärtää miltä neanderthalin ihmisistä on tuntunut silloin, kun karvattomat, sirommat ja älykkäämmät homo sapiensit alkoivat kilpailla elintilasta."

Jukka Relanderin joulukolumni Huhu Hesarissa ansaitsee olla jäämättä unholaan. Siispä lukekaamme.

tiistai 22. joulukuuta 2009

Pipariksi meni

Aiii, hampaaseen sattuu! Sylkäisin ja heitin valkoisen karkin pöydälle karkkipaperin viereen. Suussa oli jauhon maku. Joulukuusen oksilla Fazerin parhaiden näköisiä karkkeja riippui enemmänkin.

Olin napannut karkin vastustamattoman makeanhimon voimalla. Oli joulupyhä ja kaikkialla rauhallista ja hiljaista. Kuusessa olevat steariinikynttilät olivat puoliksi poltettuja, mutta nyt ne eivät olleet tuikkimassa. Silmä kovana niitä vahdittiin, jos ne vähäksi aikaa sytytettiin yksi kerrallaan tulitikulla palamaan. Kuusi tuoksui kesälle.

Kääntelin karkinmuotoista pötkelöä – sehän oli jotain kipsiä! Kuusen karkit olivatkin huiputusta.

Mutta jouluomenat olivat aitoja. Kun olin lapsi, niitä ostettiin aina laatikkokaupalla. Tuoksu lehahti tupaan kun laatikko avattiin. Joulun päivien tepsutellessa kohti uutta vuotta peräkamarin nurkassa olevan laatikon sisältö vajui pikkuhiljaa kerros kerrokselta.
Jokainen omena oli pakattu ohuenohueen paperiin ja asetettu koloonsa siniseen muovikennoon. Kuulen vieläkin korvissani sen sinisen muovin ritinän, kun tyhjää kennoa sitten rutisteltiin kasaan. Ja jotenkin koko omenamuisto liittyy mummiin, joka tuli kylään, pienenä, vanhana ja väsyneenä. Häneltä opin sanan ”lepettää”, jota olen käyttänyt yhdessä runossanikin. Lepäämisen kauneimpia nimiä.

Koulussa, Enon kirkonkylän nykyisen ala-asteen rakennuksessa, tehtiin yhtenä joulunaluspäivänä pipareja. Liimasimme yhteen pari ruskeaa kartonkia, piirsimme niihin piparin kuvat lyijykynällä muotin mukaan. Lopuksi leikkelimme piparit irti ”taikinasta”. Ja laitoimme opettajanpöydän laatikkoon paistumaan. Tunti jatkui muissa puuhissa, kunnes opettaja pyysi meitä avaamaan uunin luukun; jokohan piparit olisivat kypsiä.

Laatikon pohjalla olivat kauniisti vieri vieressä meidän piparimme; ne vain olivat nyt oikeita tuoksuvia piparkakkuja. Ihme meni täydestä; voin sieluni silmillä nähdä ja tuntea yhäkin sen erikoisen hetken. Jouluinen arjen ihme keskellämme.

Se oli aikaa, kun koko perhe oli vielä kasassa, elettiin pienessä maalaistalossa. Nykyisin ihmeeltä tuntuu jo sekin, jos jouluna on lunta. Sekin nostaa mieleen muistoja todella lumisista lapsuuden jouluista.

Mutta piparit maistuvat varmaan meille kaikille jokainen joulu, joskus liiankin hyvin. Tosin pipareillahan on historian mukaan terveydellisiä vaikutuksia, siksi niitä on alettu ammoisina aikoina valmistaa. Siihen on uskominen, ja kuolemattomaan legendaan joulupukista.


Kari Tahvanainen
kirjailija, Joensuu

Joulukertomus on ilmestynyt Pielisjokiseutu-lehden joulunumerossa 21.12.2009

tiistai 15. joulukuuta 2009

Järkikolumni Timo Riistaniemeltä

Karjalaisen pääkirjoitustoimittaja Timo Riistaniemi kirjoittaa aamun lehdessä niin hyvin, että ansaitsee tulla lainatuksi.

- Turhia ja tyhmiä lakeja pitäisi päästää armeliaasti päiviltä. Eduskunnan perustuslakivaliokunta voisi oman toimensa ohella käydä läpi hölmöksi muuttunutta lainsäädäntöä.

- Uusin kukkanen tässä hullunmyllyssä on eduskunnan oikeusasiamiehen, tietosuojavaltuutetun ja Kirkkohallituksen ohjeistus jumalanpalvelusten näyttämisestä netissä (ja kaiketi tv:ssäkin); se määrää: "Esimerkiksi kuva, josta henkilö on tunnistettavissa, on henkilötietolain mukainen henkilötieto. ... On perusteltua sijoittaa kamerat siten, etteivät tilaisuuteen osallistuvat seurakuntalaiset näy kuvassa."

- "Räpiköivä lapsi lentää nyt komeassa kaaressa pesuveden mukana", Riistaniemi toteaa. - Heinänniittojärjellä ei millään voi ymmärtää, mitä pahaa kirkossa istumisen näkymisestä verkossa on.

Että silleen. Eipä paremmin enää osaa sanoa.

Tässä koko juttu: Karjalainen

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Joulupukki matkaan jo käy...

Meillä ei lueskella

Vanha kunnon Jörkka heitti aikaa sitten hyvän tunnuslauseen kirjallisuuden puolesta: Lukeminen kannattaa aina!

Olen koettanut keksiä samantapaisia toimittamaani Jokisappi-kirjallisuusohjelmaan Iskelmä Rex –radiokanavalla. - Lukeminen lämmittää aina. Lukeminen on jäätelöä kesähelteellä ja kuumaa totia talvipakkasilla. Lukeminen on elämän suolaa kaikkiin haavoihin ja nälkätiloihin. Lukeminen on todellista rikkautta, elämän verokalenterissa.

Kirjallisuutta painettiin muinoin savitauluihin, piirrettiin taiten papyruslehdille, sidottiin hienoimpaan nahkaan. Kirjallisuudella on aina ollut tärkeä tehtävänsä tallentaa ja jakaa ihmiskunnan yhteistä tietoa, muistoja, luovan ihmismielen tuotoksia.

Lukeminen ei ole itsestäänselvyys edes nykyisin. Pohjoisen kirjailija Janne Huilaja sanoi viime talvena Hesarissa, että hänen kotiseuduillaan kirja saatetaan yhä panna patjan alle jos joku tulee. Miehet häpeävät lukemisharrastustaan. Muistan kuinka videonauhurien alkaessa yleistyä oli uutisia, kuinka kirjahyllyt tyhjennetään kirjoista ja täytetään videokaseteilla. Sittemmin näitä videokasettihyllyjä on näkynyt taustalla Hymyn jutuissa syrjäytyneistä miehenreppanoista.

Mutta uudistunut Helsingin Sanomat, kansakunnan ykköslehti, pistää paremmaksi. Toimittaja Sanna Kangasniemi napautti kolumnissaan 20.11. että meillä ei enää lueskella. Kirjat ja kirjahyllyt on heitetty kodista pois, etteivät ne häiritsisi parin laatuaikaa. Lukeminen kun vie liikaa yhteisestä ajasta, ja toisaalta kirjahyllyt ja kirjat ovat rumia. Televisio on trendikkäämmän näköinen, tosin sieltäkin ne kirjailijan pahukset kurkistelevat. Elämä on niin paljon täydempää ja syvempää ilman kirjoja, Kangasniemi huipentaa uuden oppinsa.

Lukukokemuksista käydään perheissä ja ystävien kesken värikkäitä keskusteluja. Mitä olisi lapsuus ilman kirjoja? Kotikirjahyllyyn kertynyt kirjallisuus kantaa muistoja myös osapuolten aiemmasta elämästä. Pahimmillaan ”rouvana talossa” oleva saa trendittämisellään tuhottua perheenjäsenten ainutkertaisia muistoja. Kannattaisi kirjoja ainakin varastoon jättää jos senhetkinen trendikoti ei niitä näkyvillä siedä. Toivon, ettei kolumnistin edustama ajattelu ole leviämässä.

Koti ilman kirjoja on kuin huone ilman ikkunaa. Löysin joskus tuollaisen postikortin ja se on nyt kehyksissä kotimme kunniapaikalla. - Hyvin sanottu, murahtaisi vanha Jörkkakin.

Kirjailijan ammatin harjoittajana minulla on kieltämättä omakin lehmä ojassa. Kuluneella viikolla minulla oli onni saattaa maailmalle jälleen yksi kirja. Synnytys onnistui ja pienokainen on kaunis. Runokokoelmani Kosmoskynällä kannessa komeilee linnunradan siniutuinen kierre Päivi Hyttisen maalaamassa kuvassa. Kirjat kirjoitetaan luettaviksi, mutta ne tuotetaan myös katseltaviksi, esineiksi.

Olen ylpeä tästä pienestä kotribuutiostani kirjallisuuteen. Tunnen hipaisevani kirjallani sitäkin vanhaa papyrusta jonka faaraon kirjuri täytti tarinoilla. - Kattaus on kansien välissä.

Kari Tahvanainen
kirjoittaja on kirjailija ja kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja


Kolumni on ilmestynyt Karjalan Heilissä 29.11.2009

torstai 3. joulukuuta 2009

Kosmoskynällä - runokokoelma

Koska kustantajalla ei vielä ole nettisivuja pystyssä, pistän tähänkin tiedot siitä, kuinka kirjan voi saada käsiinsä eli ostaa omaksi:)

Eli Suomalainen kirjakauppa ja Levykauppa Äx myyvät kirjaa.

Kari Tahvanainen

Kosmoskynällä. Runoja

(kansi: Päivi Hyttinen)

Olet kuivatun heinän tuoksu
nimesi on vapaus
rakkaus
ja pyhä henki

heinänuha
ja palanut selkä

ISBN 978-952-67014-4-8

Ilmestyy: marraskuu 2009
Saatavuus: Suomalainen Kirjakauppa ja kustantaja
Kustantaja: Kustannuskynnys
Onnivaarantie 12, 83840 Saarivaara
kustannuskynnys.hyttinen@pp.inet.fi, puh. Veli-Matti Hyttinen 040-1845991

- Kustannuskynnyksen nettisivut tulossa myöhemmin -