Aiii, hampaaseen sattuu! Sylkäisin ja heitin valkoisen karkin pöydälle karkkipaperin viereen. Suussa oli jauhon maku. Joulukuusen oksilla Fazerin parhaiden näköisiä karkkeja riippui enemmänkin.
Olin napannut karkin vastustamattoman makeanhimon voimalla. Oli joulupyhä ja kaikkialla rauhallista ja hiljaista. Kuusessa olevat steariinikynttilät olivat puoliksi poltettuja, mutta nyt ne eivät olleet tuikkimassa. Silmä kovana niitä vahdittiin, jos ne vähäksi aikaa sytytettiin yksi kerrallaan tulitikulla palamaan. Kuusi tuoksui kesälle.
Kääntelin karkinmuotoista pötkelöä – sehän oli jotain kipsiä! Kuusen karkit olivatkin huiputusta.
Mutta jouluomenat olivat aitoja. Kun olin lapsi, niitä ostettiin aina laatikkokaupalla. Tuoksu lehahti tupaan kun laatikko avattiin. Joulun päivien tepsutellessa kohti uutta vuotta peräkamarin nurkassa olevan laatikon sisältö vajui pikkuhiljaa kerros kerrokselta.
Jokainen omena oli pakattu ohuenohueen paperiin ja asetettu koloonsa siniseen muovikennoon. Kuulen vieläkin korvissani sen sinisen muovin ritinän, kun tyhjää kennoa sitten rutisteltiin kasaan. Ja jotenkin koko omenamuisto liittyy mummiin, joka tuli kylään, pienenä, vanhana ja väsyneenä. Häneltä opin sanan ”lepettää”, jota olen käyttänyt yhdessä runossanikin. Lepäämisen kauneimpia nimiä.
Koulussa, Enon kirkonkylän nykyisen ala-asteen rakennuksessa, tehtiin yhtenä joulunaluspäivänä pipareja. Liimasimme yhteen pari ruskeaa kartonkia, piirsimme niihin piparin kuvat lyijykynällä muotin mukaan. Lopuksi leikkelimme piparit irti ”taikinasta”. Ja laitoimme opettajanpöydän laatikkoon paistumaan. Tunti jatkui muissa puuhissa, kunnes opettaja pyysi meitä avaamaan uunin luukun; jokohan piparit olisivat kypsiä.
Laatikon pohjalla olivat kauniisti vieri vieressä meidän piparimme; ne vain olivat nyt oikeita tuoksuvia piparkakkuja. Ihme meni täydestä; voin sieluni silmillä nähdä ja tuntea yhäkin sen erikoisen hetken. Jouluinen arjen ihme keskellämme.
Se oli aikaa, kun koko perhe oli vielä kasassa, elettiin pienessä maalaistalossa. Nykyisin ihmeeltä tuntuu jo sekin, jos jouluna on lunta. Sekin nostaa mieleen muistoja todella lumisista lapsuuden jouluista.
Mutta piparit maistuvat varmaan meille kaikille jokainen joulu, joskus liiankin hyvin. Tosin pipareillahan on historian mukaan terveydellisiä vaikutuksia, siksi niitä on alettu ammoisina aikoina valmistaa. Siihen on uskominen, ja kuolemattomaan legendaan joulupukista.
Kari Tahvanainen
kirjailija, Joensuu
Joulukertomus on ilmestynyt Pielisjokiseutu-lehden joulunumerossa 21.12.2009
