Vanha kunnon Jörkka heitti aikaa sitten hyvän tunnuslauseen kirjallisuuden puolesta: Lukeminen kannattaa aina!
Olen koettanut keksiä samantapaisia toimittamaani Jokisappi-kirjallisuusohjelmaan Iskelmä Rex –radiokanavalla. - Lukeminen lämmittää aina. Lukeminen on jäätelöä kesähelteellä ja kuumaa totia talvipakkasilla. Lukeminen on elämän suolaa kaikkiin haavoihin ja nälkätiloihin. Lukeminen on todellista rikkautta, elämän verokalenterissa.
Kirjallisuutta painettiin muinoin savitauluihin, piirrettiin taiten papyruslehdille, sidottiin hienoimpaan nahkaan. Kirjallisuudella on aina ollut tärkeä tehtävänsä tallentaa ja jakaa ihmiskunnan yhteistä tietoa, muistoja, luovan ihmismielen tuotoksia.
Lukeminen ei ole itsestäänselvyys edes nykyisin. Pohjoisen kirjailija Janne Huilaja sanoi viime talvena Hesarissa, että hänen kotiseuduillaan kirja saatetaan yhä panna patjan alle jos joku tulee. Miehet häpeävät lukemisharrastustaan. Muistan kuinka videonauhurien alkaessa yleistyä oli uutisia, kuinka kirjahyllyt tyhjennetään kirjoista ja täytetään videokaseteilla. Sittemmin näitä videokasettihyllyjä on näkynyt taustalla Hymyn jutuissa syrjäytyneistä miehenreppanoista.
Mutta uudistunut Helsingin Sanomat, kansakunnan ykköslehti, pistää paremmaksi. Toimittaja Sanna Kangasniemi napautti kolumnissaan 20.11. että meillä ei enää lueskella. Kirjat ja kirjahyllyt on heitetty kodista pois, etteivät ne häiritsisi parin laatuaikaa. Lukeminen kun vie liikaa yhteisestä ajasta, ja toisaalta kirjahyllyt ja kirjat ovat rumia. Televisio on trendikkäämmän näköinen, tosin sieltäkin ne kirjailijan pahukset kurkistelevat. Elämä on niin paljon täydempää ja syvempää ilman kirjoja, Kangasniemi huipentaa uuden oppinsa.
Lukukokemuksista käydään perheissä ja ystävien kesken värikkäitä keskusteluja. Mitä olisi lapsuus ilman kirjoja? Kotikirjahyllyyn kertynyt kirjallisuus kantaa muistoja myös osapuolten aiemmasta elämästä. Pahimmillaan ”rouvana talossa” oleva saa trendittämisellään tuhottua perheenjäsenten ainutkertaisia muistoja. Kannattaisi kirjoja ainakin varastoon jättää jos senhetkinen trendikoti ei niitä näkyvillä siedä. Toivon, ettei kolumnistin edustama ajattelu ole leviämässä.
Koti ilman kirjoja on kuin huone ilman ikkunaa. Löysin joskus tuollaisen postikortin ja se on nyt kehyksissä kotimme kunniapaikalla. - Hyvin sanottu, murahtaisi vanha Jörkkakin.
Kirjailijan ammatin harjoittajana minulla on kieltämättä omakin lehmä ojassa. Kuluneella viikolla minulla oli onni saattaa maailmalle jälleen yksi kirja. Synnytys onnistui ja pienokainen on kaunis. Runokokoelmani Kosmoskynällä kannessa komeilee linnunradan siniutuinen kierre Päivi Hyttisen maalaamassa kuvassa. Kirjat kirjoitetaan luettaviksi, mutta ne tuotetaan myös katseltaviksi, esineiksi.
Olen ylpeä tästä pienestä kotribuutiostani kirjallisuuteen. Tunnen hipaisevani kirjallani sitäkin vanhaa papyrusta jonka faaraon kirjuri täytti tarinoilla. - Kattaus on kansien välissä.
Kari Tahvanainen
kirjoittaja on kirjailija ja kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja
Kolumni on ilmestynyt Karjalan Heilissä 29.11.2009
