lauantai 18. toukokuuta 2013

Suhmuran Santran jäljillä

Meillä oli kuluneella viikolla Joensuussa kuultavissa historian siipien havinaa. Kirjailijayhdistys Ukrin Könös-ilta  oli 16.5. Ukrin tiloissa Arttelissa Joensuun Merimiehenkadulla. 1914 rakennettu talo on ollut alun perin Könösten perheen kotina. Juha Könönen (alla olevassa kuvassa keskellä) kertoi Könösten suvun kirjallisista harrastuksista aina 1800-luvulta Tahvo Könösen ajoista alkaen. Tahvo “Teppo” Könönen oli mm. Karjalaisen päätoimittajana.

Seppo Könönen ja “Poppa” Ahonen (alempi kuva) esittivät Suhmuran Santran, sanat Terho A. Könönen. He ovat esittäneet laulun ensiesityksenä radiossa tammikuussa 1952, solistina Terho A. Könönen itse. 

Juha ja Seppo Könönen ovat syntyneet Arttelin talossa ja viettäneet siinä lapsuutensa ja nuoruutensa. Talo on nykyisin suojeltu ja sen omistaa Joensuun kaupunki opiskelija-asunto-osakeyhtiö Ellin kautta. Talo edustaa yhä harvemmaksi käyvää Joensuun vanhaa puutalokantaa. 





Kuvat: Kari Tahvanainen


Lukulistalla ovat mm. seuraavat Joensuun kulttuurihistoriaa sivuavat teokset: 
T. Könönen: Joensuun kaupunki 1848 - 1898. Joensuun kaupunki, 1904

Terho A. Könönen: Huonosti tapetut ja muita Terin tarinoita. (toim. Juha Könönen) Karjalan kirjapaino, 2000

Seppo Könönen: Sota-aika koulupojan kokemana. Joensuu, 2012

maanantai 13. toukokuuta 2013

maanantai 6. toukokuuta 2013

Kun hulluus ja uskovaisuus kättä lyö

Tanja Kaarlela
Saara
Torni, 2013, 310 s.

Pohjoisesta tulee mielenkiintoista kirjallisuutta ja uusia kirjailijoita. Mainittakoon runoilija Heli Slunga ja kirjailijat Janne Huilaja ja Kaj Korkea-Aho. Nyt tähän joukkoon on tullut mukaan kirjailija Tanja Kaarlela Nivalasta.  Kirjana kämmenellä on tänään hänen esikoisromaaninsa Saara, joka on juuri ilmestynyt kuopiolaisen Tornin kustantamana.   
 Saara kertoo Oulun seudulla Heinäpään kylässä 1920-luvulla lapsuuttaan elävästä Saarasta ja hänen myöhemmistä elämänvaiheistaan. Kuusilapsisessa maanviljelijäperheessä kuohuu. Äiti on mielisairas ja seudulla vahvistuva lestadiolaisuus toteutuu hänen sairaan mielensä kautta tuomiopäivän oppina, josta erityisesti Saara joutuu kärsimään. Saaran tukena on maatilalle asettunut isän veli Aukusti ja sydämellinen Iida-piika, jotka käytännössä kasvattavat häntä.
 Pohjanmaalta muutti 1800- ja 1900- lukujen taitteessa Amerikkaan suhteessa eniten suomalaissiirtolaisia. Ei siksi olekaan ihme, että maailman tuulia maaseudulle tuova Aukusti-setä ja hänen Amerikan-tarinansa, kirjansa ja gramofoninsa kiehtovat perheen lapsia, ja erityisesti Saaraa. Sivistyksen siemen jää itämään. Olkoonkin että Aukusti näyttää olevan enemmän seikkailija ja tarinankertoja kuin suuri maailmanmatkaaja.
 Mutta kun Aukusti ja Iida ennen pitkää joutuvat poistumaan tilalta, helvetti pääsee valloilleen, maalaisyhteisö muuttuu tuhoavaksi voimaksi. Naiseuttaan etsivältä Saara-tytöltä kielletään lopulta hänen ihmisarvonsa ja seksuaalisuutensa, Jumalan nimeen ja vereen.  ”Siunaa ja varjele meitä. Kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Tee tästä onnettomasta nöyrä ja kuuliainen ja aja Paholainen hänestä pois.” Siionin sävel soi tässä tapauksessa synkkää sanomaa. Saara laitetaan myöhemmin mielisairaalaan, ja kuinka sitten käykään. Sen saa lukija itse selvittää lukemalla Tanja Kaarlelan Saara-romaanin.
 Keski-ikäinen kirjailija on kertonut kuunnelleensa nuorena paikallisten ihmisten tarinoita ja kirjoittaneensa muistiin ihmiskohtaloita. Tässä lieneekin vankka pohja tämän tarinan kertomiselle. Maaseudun elämää kuvataan värikkäästi ja aistivoimaisesti. Syrjäisestä karjamajasta muodostuu Saaralle aina kesän ajaksi onnen saareke, jossa saa olla karjan kanssa, lueskella, ajatella, etsiä itseään. Kunnes nuoren siivet lopulta katkaistaan ja koittaa pimeä aika.
 Saara kuuluu Suomen itsenäistymisen aikoihin syntyneeseen pulasukupolveen, jonka arkipäivää oli köyhyys, orpous, huutolaisuus, uuvuttava työnteko, ja sittemmin myös raskas sota-aika. Tässä tapauksessa uskonnollinen hurmahenkisyys tuo vielä oman kohtalokkaan lisänsä nuoren elämään. Mielisairaanhoidon kehitysvaiheitakin romaani sivuaa. Mielisairaalassa, johon Saara lopulta vuonna 1948 joutuu, käytetään työterapiaa työskentelemällä sairaalan omalla maatilalla. Ja mikäs Saaralle paremmin sopisikaan, kuin hoitaa karjaa. Eläimistä tuntuu löytyvän lohdullisuutta usein enemmän kuin ihmisistä. Siitä taitaakin tulla yksi romaanin positiivisimmista juonteista.
 Nivalalaisen Tanja Kaarlelan esikoisromaani Saara kuulu Pohjois-Pohjanmaan kiihkouskonnollisuutta ja nuorten asemaa eri aikoina kuvaavien teosten joukkoon. Alussa mainitsemani Kaj Korkea-Aho, Ähtävällä syntynyt ja kasvanut nuori kirjailija, kuvasi vuonna 2009 ilmestyneessä esikoisteoksessaan Katso minuun pienehen nykyajan nuorten rakkaustarinaa, jota varjostaa tytön äidin mielisairaus ja siihen kietoutuva kyläyhteisön kiihkouskonnollisuus. Tällaiset teokset ovat varmasti tärkeitä niin inhimillisinä tarinoina kuin uskontojen uhrien kuvauksinakin. 

Biisi: Lauri Tähkä ja Elonkerjuu: Syrämmeni veri (s. Simo Ralli)

c Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex, 6.5.2013


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kirjastosta nuotiolle – maailmaa tähtien alla

Oletko ajatellut, miten lähellä sinua koko maailma on? Koko maailmanhistoria. Tulevaisuus ja toiset planeetat, aurinkokunnat. Ja se on tarjolla halvemmalla kuin etelänmatka, ilmaiseksi kerrassaan.
     Siellähän ne maailmat ovat, kirjastossa, niin Liperin ja Rääkkylän kirjastoissa kuin Turun kaupunginkirjastossakin. Ja vielä lähemmäksi tulevat seutukirjaston uudella punaisella kirjastoautolla. 
Kirjastosta voit koska tahansa hakea maailman kotiisi. Valvoa myöhään peiton alla, Etelän ristin alla tai toisella planeetalla. Toki voit seilata maailmalla netinkin kautta tai tuijottaa telkkaria, mutta mitä se on verrattuna kirjaan ja sen sivuilta avautuvaan maisemaan. Mielesi kuvittaa tekstiä ja selkäpiissäsi tunnet juonen käänteet, ilot ja surut, kauhut ja onnen tunteet. Kirja jättää tilaa mielikuvitukselle ja kehittää ainutlaatuista sinua, tietoisuuttasi.
Ainakin kerran olen kyllä saanut kirjalta nenille. Luin Mika Waltarin Sinuhe egyptiläistä juhlapainoksena, joka on iso kuvitettu kirja ja painaa paljon. Uni tuli kesken lauseen ja kirja tipahti nenälle, onneksi ei ruvennut veri vuotamaan. Tuollaisia kirjoja voisi kyllä käyttää myös käsipainoina sängyssä.
Olemme kirjailijayhdistys Ukrin porukoilla kierrelleet viime aikoina Pohjois-Karjalan kirjastoja ja käyneet Liperin ja Rääkkylänkin kirjastoissa pitämässä kirjailtoja. Olin otettu Liperin kirjaston ikivanhoista kokoelmista 1800-luvulta, joita kirjastonjohtaja Ari Mäkiranta ylpeänä esitteli. Ruskeita hapristuneita kirjoja kuin suoraan satulinnasta.
Tämä vuosi on Ukrissa nimetty maaseutuvuodeksi. Tarkoitus on kiertää ”maalla” esittelemässä kirjoja, kirjailijoita, kertomassa kirjoittamisen mahdollisuuksista, kirjailijan työstä, kirjan tekemisestä ja vaikkapa rakkaista kirjamuistoista. Yhteistyöjärjestömme Suomen Maakuntakirjailijat keksi viime vuonna kirjalliset nuotioillat, joista ensimmäinen oli Joensuun Kuhasalossa Pyhäselän rannalla elokuussa. Esimerkkiä noudattaen nuotioiltoja kirjallisuuden äärellä voitaisiin järjestää lisääkin, sinne mistä pyyntö kulloinkin tulee. Vaikkapa kyläyhdistysten ja paikallisten kirjastojen kanssa. Ehdotuksia kirjailloista ja nuotioilloista otetaan Ukrissa mielihyvin vastaan.
Kaikilla varmasti on kirjastokortti ja sitä käytetään. Näin minä olen luullut. Pari vuotta sitten tein Karsikon kirjastossa Joensuussa haastatteluja Iskelmä Rexin kirjallisuusohjelmaan Jokisappeen. Kyselin nuorisolta, luetaanko heidän perheissään. Muutamat lapset kertoivat vähän punastellen, että heidän vanhemmillaan ei kirjastokortti toimi, kun on sakkoja maksamatta. Siksipä juniorit käyvät lainaamassa kirjallisuutta perheellekin. Käyhän se niinkin. Perheissä luetaan ja hyvä niin. Lukeminen kannattaa aina.


Kari Tahvanainen
kirjailija, Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja

Kolumni Kotiseutu-Uutisissa 2.5.2013


keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vappuna 2013 Joensuussa

Vappuun liittyy Joensuussa perinteisesti vanhojen autojen kulkue. Asialla on Pohjois-Karjalan automobiilikerho. Kuvat ovat Kuopiontieltä, torilta ja Jokiasemalta. 

Lisäksi on toinenkin kulkue, nimittäin Rättärikulkue. 

Perinteistä parhaita. 







Kuvat: Kari Tahvanainen