sunnuntai 3. joulukuuta 2017

6.12.2017


Kunpa joka ainoa suomalainen saisi viettää ja juhlistaa Suomemme satavuotisjuhlavuotta ihan sillä tavalla, jolla sitä haluaa juhlistaa. Ja antaisi vapauden ja rauhan muille suomalaisille juhlia omaa Suomemme satavuotisjuhlavuotta ihan sillä tavalla, jolla itse kukin sitä haluaa juhlistaa. Laillisuuden puitteissa.

Liikkeellä tuntuu olevan sekä vasemman että oikean laidan epämääräistä aatteen paloa, joka yrittää arvottaa ns. oikeaa tapaa viettää omaa juhlavuottamme. 




tiistai 14. marraskuuta 2017

Pohjoismaista kirjastoviikkoa






Pohjoismainen kirjastoviikko 13. - 19.11.2017
Teemana on Pohjolan saaret ja Suomi 100



Vuoden teoksista yksi on Ulla-Lena Lundbergin Jää/Is.

Joensuussa Pohjola-Norden, Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri ja Joensuun seutukirjasto järjestivät ääneenlukuillan Lundbergin romaanista. Itse esittelin kirjailijan ja kirjan.

Kirjastoviikon sivut



Ulla-Leena Lundberg ja Jää

                      
Eräs ystäväni sanoi että Ulla-Leena Lundbergin Jää-romaani on paras kirja mitä hän on koskaan lukenut. Se on aika paljon sanottu. Ja kyllähän tämä Pohjoismaiden kirjastoviikon teemakirja on hyvä, jännittävä ja vaikuttava, ja hyvin käännetty. Olen lukenut sen kahteen kertaan.

Lundberg kutsuu itseään tyypilliseksi rannikkoruotsalaiseksi. Hän on myös etnologi eli kansatieteilijä, jonka kiinnostus ihmisyhteisöjen henkiseen ja aineelliseen kulttuuriin näkyy tässä palkitussa Jää-romaanissakin. Myös Afrikka on hänen kiinnostuksensa kohteena muutamassa kirjassa, samoin Siperia.

Kirjailija on kotoisin Kökarin saarelta Ahvenanmaalta ja hän asuu nykyisin Porvoossa. Saaristo ja Ahvenanmaa elävät hänen tuotannossaan. Hän aloitti runoilijana jo 15-vuotiaana. Ahvenanmaa-trilogiaan kuuluvat romaanit Leo, Suureen maailmaan ja Mitä sydän halajaa. Tuotantoon kuuluu kaksikymmentä teosta.

Lundberg on palkittu mm. Kiitos kirjasta –palkinnolla, Svenska Akademiens Finlandspris –palkinnolla, Runeberg-palkinnolla, Valtion kirjallisuuspalkinnoilla, Kaarlen päivän mitalilla – ja lopulta Finlandia-palkinnolla vuonna 2012.

Jää, ruotsiksi Is, ammentaa kirjailijan omasta perhetaustasta. Tapahtumapaikkana on Kökarin saari. Sinne muuttaa heti sodan jälkeen nuori pastori Petter Kummel perheineen johon kuuluvat pastorka Mona ja tyttäret Sanna ja Lillus, joka syntyy Körarilla. Heidän ja saaristolaisten elämää seurataan neljän vuoden ajan. Keskeisessä roolissa on myös Posti-Anton. Tämä on Helsingin Sanomien Antti Majanderin arvion mukaan äärettömän arkinen ja juuri sitä kautta hukka myyttisiinkin mittoihin kasvava lautturi, joka kuljettaa kirjeiden ja lehtien lisäksi myös näynomaista tietoa tulevasta.

Majander kirjoittaa Hesarissa: Luotolaisten horisonttiin siis nousee pappi, jonka hyvyys, auttamishalu ja käytännönläheisyys paistavat auringon tavoin kaikkien ylle kiitollisuutta olemassaolosta. Jää on matka kirjaviisaudesta luonnon ja toimeentulon karuihin peruselementteihin. Ehkä voi sanoa alkukristillisyyteen. Jää on kuin luomiskertomus, Majander kuvailee.

Kieli ja kuvaustapa kyllä vetää lukijan mukaansa, vaikka teoksessa mennään välillä hyvinkin syvällisiin ajatuksiin, kun kertoja pohtii hengellisyyttä, papin ja saarelaisten toimia ja tuumailuja. Kerronta tulee hyvin lähelle myötäeläen henkilöidensä mukana.

Finlandia-raadin kuvauksen mukaan Jää on monitasoinen romaani, joka nousee taitavasti ja usein huumorin myötäsukaisuudella kuvatun arjen yläpuolelle ja muodostaa tarkkaan mietityn kokonaisuuden, jossa jokainen elementti näyttäytyy motivoituna. Romaanin yksittäisissä kohtauksissa, jotka ennustavat tai toteuttavat sen dramaattista käännettä, on lyyristä kauneutta, joka syvenee horisontissa tai taustalla odottavan menetyksen vuoksi. Jää näyttää lukijalleen, miksi sen ihmiset toimivat niin kuin toimivat: vanhempina, yhteisön jäseninä, ja laajasti ottaen ihmisinä luonnon ja sen voimien armoilla.

Finlandia-palkinnosta 2012 päättäneen presidentti Tarja Halosen mukaan pappi Peter Kummel on melkein uuden rauhan kauden symboli: hyvään uskova optimisti. - Kirja ei ole kunnianosoitus Kummelin perheelle, vaan myös saaristolaisille ja ilo meille lukijoille, toteaa Halonen palkintopuheessaan.

Päästetäänpä lopuksi ääneen itse kirjailija Ulla-Lena Lundberg. Finlandia-palkinnon jakotilaisuudessa hän kertoi näin.

- För mig, en typisk rannikkoruotsalainen, är det en speciell glädje att få stå här som ett levande bevis på att Finlands litteratur mår väl på sina båda nationalspråk och att majoriteten fortfarande ger minoritetslitteraturen erkänsla och utrymme. Många värmande finska läsarreaktioner har visat att erfarenheter som uttrycks på svenska i detta land finner absolut genklang i finska bröst.

Utan goda översättare går det inte. Därför är det med särskild glädje jag vänder mig till min översättare Leena Vallisaari och tackar henne för hennes översättning av Is. Leena har översatt alla mina böcker sedan Leo år 1989. Det är underbart att ha en översättare som man litar på, med en stark känsla för ton och valör och en egen konstnärsidentitet som man inte ska ge sig in och peta på
under arbetets gång.

Jag vill alltså använda Leena som ett exempel på översättarens roll som förmedlare mellan våra två nationalspråk och betona hur viktigt det är att översättarna får erkänsla och arbetsmöjligheter. Tack Leena: om det fanns ett översättar-Finlandia och jag hade makten skulle jag ge det till dig.


Kirjailija Kari Tahvanainen 13.11.2017 
Ääneenlukuillassa Joensuun pääkirjaston Taiteiden aukiolla 

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Yhdistyksissä tehdään yhdessä toiminnan kulttuuria

Sivistyksen juurilla -kolumnisarjan kolumni



Tapasin yhtenä iltana nuoren tuttavani, joka valitti olevansa yksinäinen. Hän pohdiskeli, että on vaikeaa löytää kavereita ja toimintamahdollisuuksia. Hänen pitäisi löytää itselleen yhdistys, ajattelin. Päästä oppimaan tekemisen kulttuuria, joka vallitsee yhdistysmaailmassa. 



     Teimme 2015 Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunnassa Janessa uutta yhdistysohjelmaa 2015 – 2020. Maakuntaliiton ohjelmalla on tarkoitus kehittää yhdistystoimintaa ja avata sitä kansalaisille. Miun yhdistys -ohjelma on samalla valaiseva katsaus maakuntamme yhdistyskenttään.
     Aktiivisia yhdistyksiä on noin 2200. Yhdistysten kirjo on laaja. Esimerkiksi kulttuuriyhdistyksiä, mukaan lukien kyläyhdistykset, näistä on 14 %. Kaikenikäisille ja kaikenlaisista yhteisistä asioista kiinnostuneille löytyy varmaan oma yhdistys.
     Suurimpana ongelmana järjestöjen toiminnassa pidettiin vapaaehtoistoimijoiden puutetta, toiminnan kehittämisen vaikeuksia ja taloudellisen tilanteen epävakaisuutta. Täällä yhdistyksiin osallistutaankin laiskemmin kuin muissa maakunnissa! Yhdistysten koettiin kuitenkin toiminta-ajatustaan toteuttaessaan edistävän alueensa ihmisten hyvinvointia. Maakunnallinen Jelli.fi-järjestötietopalvelu on osoittanut tarpeellisuutensa tiedon jakajana.


   
Tutkin yliopisto-opinnoissani sekä 1990- että 2000-luvun vapaaehtoisten motivaatiota Ilosaarirockin toteuttamisessa. Selvitin heidän sitoutumistaan ja innostuneisuuttaan ja sen muutosta. Sitoutuneimmat tekijät olivat yhteisön sisemmillä kehillä, mutta vaikka sitoutuminen ja panos yhteisön tavoitteiden toteuttamiseen olivat hyvin erilaisia, tärkeäksi hahmottui tunne kuulumisesta yhteisöön ja mahdollisuus tehdä itse jotain sen edustaman asian eteen. Ilosaarirock ja Joensuun Popmuusikot onkin osoitus hyvästä ja vaikuttavasta toimintakulttuurista. Nykyiset johtajat ovat valikoituneet asemiinsa vuosien varrella talkootyön eri portaiden kautta.
   


Yhdistysten toimintakulttuurissa on Miun yhdistys -ohjelman mukaan paljon kehittämistä.  Janen toimenpide-ehdotuksiksi tuli viisi kohtaa. Omannäköistä toimintaa kannustetaan, johtamista kehitetään, toimitaan ympäristöä suojellen, mainostetaan toimintaa, ja kansalaistoiminnasta iloitaan yhteisillä teoilla. Myös vapaat toimintaryhmät huomioidaan ja hankeosaamista kehitetään.
     Joensuun kaupunginvaltuusto uusiutui ja nuortui viime vaaleissa muuta maata voimakkaammin. Keski-ikä on nyt 48 vuotta. Uuden kaupunginvaltuuston jäsenistä kymmenkunta on alle kolmekymppisiä ja nuorin valtuutettu on 18-vuotias. Heissä näkyy järjestötoiminnan voima. Useimmat näyttävät olevan yhdistysten kasvatteja! Valtuutetun osa ei ole helppo, mutta tällaiselta pohjalta lähtökohdat ovat hyvät, sanoisin asialliset.

Kuva: Joensuun Popmuusikot ry. 


Nuori tuttavani, joka valitteli sivullisuuttaan, istui itse asiassa pöydässä, jossa oli parinkin nuoriso- ja kulttuurijärjestön aktiiveja. Huomaamattaan hän oli jo hyvässä seurassa. Mutta omaa aktiivisuutta tarvitaan, jos yhdistystoiminnasta haluaa saada kaiken hyvän irti, yhdessä.



Kari Tahvanainen
kartsa.tahvanainen@gmail.com
Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden maisteri, kirjailija, palkittu järjestöaktiivi ja Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja 


Karjalainen 15.10.2017

tiistai 10. lokakuuta 2017

Onnittelut Suomen Kirjailijaliitolle








Onnea 120-vuotiaalle 
Suomen Kirjailijaliitolle

Aleksis Kiven päivänä 2017



sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Mies nousee alapihan mäkeä



Mies nousee alapihan mäkeä.
Ne ovat perunannostossa pellolla
tien varrella. Eivät kysy, mies vastaa.
Poika, poika syntyi, olette nyt
mummi ja ukki, enot ja tädit.

Sotakenttien ruumissillat,
raz-dva-stalin –huudot leirillä.
Sillä hetkellä ne ovat unohtuneet.

Uni on uusi.
Poika on syntynyt.

c Kari Tahvanainen, 2017 


Muuttolintujen aika



Kuvat: Kari Tahvanainen

Minun sataseni

Kolumni





Itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta. Minä olen kirjoittanut sata kolumnia. Hauska yhteensattuma. 
     Luin äskettäin ääneen kolumnejani vuosikymmenten varrelta ja yleisö kuunteli hiirenhiljaa. Olin kirjailijavieraana Kainuun Kirjailijoiden runokahvilassa Paltamon Eino Leino -talolla kauniina kesäiltana. 
     Kolumni on perusteltu kannanotto ajankohtaiseen asiaan, kenties kehittämisehdotuksineen. Kolumnit ovat vaikuttavia hetkiä 3000 merkin aitiossa, pituus ja julkaisuaikataulu ovat annettuja. Ammattikirjoittajalle ne ovat oiva väylä tuoda mielipiteitään julki jaarittelematta. 
     Joskus vain miettii, mitä merkitystä näillä kolumneilla on. Vaikuttavatko ne mihinkään. On vain luotettava siihen, että kun kolumni rupeaa elämään omaa elämäänsä julkaistuna, ehkä se merkitsee jollekulle lukijalle jotain, jopa vaikuttajalle ja päättäjälle. Palautetta kolumneista saa harvoin. 
     Olen kirjoittanut kolumneja ennen kaikkea kulttuuriaiheista ja kirjallisuudesta. Yleisemmätkin yhteiskunnalliset asiat ovat olleet usein esillä. Kolumneja on ilmestynyt mm. Karjalan Heilissä, Karjalaisessa, Outokummun Seudussa, Kotiseutu-Uutisissa, Pielisjokiseudussa, järjestöjen valtakunnallisissa lehdissä, radiossa ja nettilehdissä. 
     
Olen tehnyt arkeologisia kaivauksia. Tavoitteena on löytää kaikki kirjoittamani kolumnit. Niitä on siis toistasataa. 1990-luvun vanhimmat kolumnit ovat vielä kateissa, arkistoni uumenissa. Ja voi olla, että kaivauksia pitää tehdä Heilinkin arkistoon. 
     Kolumneista löytyy mielenkiintoisia ajankuvia. 1990-luvulla esitin, ettei perustettaisi Kerubia vaan Kulttuuribunkkeri nuorisolle. No, Kerubi perustettiin ja onhan siitä tullut aika hyvä kulttuuribunkkeri musiikin merkeissä. Vuosituhannen vaihteessa maakunnassa toimi Susiraja.net – ensimmäinen nettilehti, joka sittemmin sulautui Karjalaiseen. Kirjoitin siihen mm. kolumnin naistutkimuksesta ja muistokolumnin runoilija Hannu Hirvoselle. 
     Elokuussa 1999 kirjoitin Heiliin aiheesta Ilosaarirock hillitsee muuttoliikettä. Kritisoin siinä rumasta kielenkäytöstä, roskaamisesta ja nuorison turmelemisesta huolestuneita kaupunkilaisia, jotka unohtavat, että festari tuo nuorisolle työpaikkoja ja harrastusmahdollisuuksia. Sain muutaman ärtyneen palautteen, jossa nämä valittajat kokivat, etten arvosta heitä. Aihe näyttää olevan ajaton. 
     
Pari poimintaa. 2002 uumoilin kirjoituskoneen kuolemaa. 2005 puolustin pieniä kirjastoja. 2007 etsin maalaisuuden henkeä. 2012 ehdotin Postikortin päivää. Vuoden 2015 kolumnistani Karjalaisessa olen ylpeä. Ennustin että Itä-Suomen rautatieverkostolla on vielä loistava tulevaisuus. kunhan arvot muuttuvat. 
     Kolumneja ja muita älynväläyksiä ilmestyy kirjana, kunhan arkeologiset kaivaukset päättyvät ja mielenkiintoisimmat löydöt on valikoitu. 
     Kolumninlukuillasta innostuneena en malta olla ehdottamatta kolumnikaraokeiltoja. Sellainen ilta sopisi kirjastoon. Voitaisiin lukea vaikka Pekka Peitsen kolumneja juhlavuoden kunniaksi. 


Kari Tahvanainen
Kirjoittaja on kirjailija ja Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja



Karjalan Heili 9.9.2017