keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Joensuun kirjallisuustapahtumalla on hyvä maine



KARI TAHVANAINEN: ”JOENSUUN KIRJALLISUUSTAPAHTUMALLA ON HYVÄ MAINE”


Joensuun vuosittainen kirjallisuustapahtuma järjestetään tulevana viikonloppuna, 16.-18.9., jo seitsemännentoista kerran. Haastattelin tapahtuman tiimoilta joensuulaista kirjailijaa ja kirjallisuusvaikuttajaa Kari Tahvanaista, joka on mukana järjestämässä tapahtumaa.
Kirjallisuustapahtumalla on joka vuosi eri teema, tänä vuonna teema on rikos. Tahvanainen kertoo että teema määritellään aina yhdellä sanalla. Jokainen järjestäjä miettii varmasti teemaa itsekseen, mutta yhdessä he keksivät seuraavan vuoden teeman kirjallisuustapahtuman päätöspäivällisillä sunnuntailla. Ensi vuoden teema ratkeaa siis jo tällä viikolla, mutta yleisö saa tietää siitä vasta paljon, paljon myöhemmin.
Kirjallisuustapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa kun puhutaan eri puolilla Suomea järjestettävistä erilaisista kirjatapahtumista ja esiintyjät ovat tänäkin vuonna kiinnostavia. Kun aihe on laaja on valinnanvaraakin esiintyjistä paljon – varsinkin kun työryhmän jäsenillä on laajat verkostot mitä kirjallisuuspiireihin tulee. ”Yleensä melkein kaikki pyydetyt esiintyjät saadaan tapahtumaan. Tapahtumalla on hyvä maine.” Kari Tahvanainen kertoo.
Tapahtuman hyvä maine on kiirinyt varmasti kirjallisuuspiireissä ympäri Suomen, mutta ennen muuta sen maine on tärkeä joensuulaisille. Monet kaupunkilaiset varmasti odottavat kovasti tapahtumaa ja paikalle kertyy vuosittain runsaasti väkeä – kaikki eivät edes mahdu konservatorion auditorioon istumaan. Kari Tahvanainen onkin ehdottomasti sitä mieltä että Joensuu on kirjallisuuskaupunki. ”Kirjallisuutta pitävät esillä monet tahot, kuten kirjastolaitos, Suomalainen kirjakauppa ja yhdistykset” Tahvanainen kertoo ja jatkaa mainitsemalla myös Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin. Ukri on todella tärkeä asia kun puhutaan tämän seudun kirjallisuuselämästä, sillä esimerkiksi sen vuosittaisissa kirjailijamatineoissa esitellään joka vuosi nelisenkymmentä kirjaa maakunnan kirjailijoilta.
Olemme Kari Tahvanaisen kanssa yhtä mieltä siitä että Joensuu todella on kirjallisuuskaupunki. Olemme myös yhtä mieltä siitä että Joensuuhun tarvittaisiin kirjamessut: kaupunki vetäisi väkeä isompaankin tapahtumaan ja kuten Tahvanainen osuvasti sanoo, sellaisia ei ole lähimaillakaan. Hän jatkaa, että tapahtumaan voisi yhdistää ruoka- ja viinimessut, kuten Helsingin kirjamessuilla on tehty. ”Kirjamessut edistäisivät kirjallisuuden lukemista varmasti myös nuoremman väen keskuudessa.” Tahvanainen miettii ja on siinä varmasti oikeassa. Messutapahtumat yleensäkin vetävät puoleensa nuoria ja jos samalla saa innostettua nuoria messuvieraita kirjojen pariin, on se aina mahtava asia.
Joensuun kirjallisuustapahtuman yhteydessä järjestetään tänä vuonna kolmatta kertaa myös Kirjallisuusviikko joka on parhaillaan käynnissä. Kari Tahvanainen on kirjallisuusviikon isä. ”Mietin pitkään miten Joensuun kirjallisuustapahtuman imussa voitaisiin järjestää jotain muutakin kirjallisuushenkistä toimintaa.” Tahvanainen kertoo ajatuksen syntymisestä. Viikon ajatuksena on että eri toimijat järjestävät tapahtumia ja tilaisuuksia omalla kustannuksellaan ja Joensuun kirjallisuusviikko hoitaa tiedotuksen tapahtumista. Tänä vuonna ympäri kaupunkia onkin ollut kiinnostavia kirjamenoja, jotka huipentuvat viikonlopun kirjallisuustapahtumaan.
Joensuun kirjallista elämää vahvistaa Kari Tahvanaisen luotsaama kirjallisuusohjelma Jokisappi, joka tulee maanantai-iltaisin heti kello kuuden jälkeen Iskelmä Rexillä. Tämä syksy pyörähti ohjelman osalta juuri käyntiin, syksyn ensimmäinen Jokisappi kuultiin maanantaina 12.9.. Ohjelma pitää sisällään esimerkiksi kirjailijahaastatteluja, tietoa uusista kirjoista ja muita ajankohtaisia kulttuuriasioita. ”Tällä kaudella meillä on mukana hyvin nuori kirja-arvostelija, 2,5-vuotias Aamu-tyttönen, joka kertoo yhdessä äitinsä kanssa kirjoista joita he ovat selailleet ja lukeneet.” Jo tuon takia kannattaa kääntää radio Iskelmä Rexille maanantaisin, sillä noin nuorta kirja-arvostelijaa ei ole kirjablogeissakaan nähty! Jokisappi on pyörinyt Rexissä vuodesta 1996 lähtien ja Tahvanainen onkin sitä mieltä että kaupallinen radio on tässä kirjallisuusasiassa ollut varsinainen uranuurtaja maakunnassa.
Kirjasyksy on pyörähtänyt kertakaikkiaan hoikuttelevasti käyntiin ja Tahvanainenkin pitää silmällä uusien kirjojen ilmestymistä. Kun kysyin mitkä kolme kirjaa tämän syksyn osalta houkuttelevat muita enemmän, Kari antoi nämä vinkit: Heikki Turusen Kuokka ja kannelLeena Lehtolaisen Tiikerinsilmä sekä keväällä ilmestynyt Otto Lehtisen Wurlitzer.
Tahvanainen on kirjoittanut runon Joensuun kirjallisuustapahtumasta. Runo on ilmestynyt hänen runokokoelmassaan Ei haittaa (Kirjokansi, 2015). Runon ajatus on kertakaikkiaan verraton: se täydentyy vuosi vuodelta, yhdellä sanalla kerrallaan. Lisättävä sana on joka vuosi Joensuun kirjallisuustapahtuman teema.

Tosi
vieras kaunis
nauru rakas

Kuolema? Ei!

Työ – jos sana
minä, lukija
tyhjä

jälkien intohimo
rahassa
rikos

Kari Tahvanainen

Haastattelijana oli Krista Airola. Haastattelu on julkaistu 14.9.2016 Suomi lukee -sivustolla 

tiistai 13. syyskuuta 2016

Kyläkirjojen joukossa - Louhioja Enossa

Kirja-arvio




Kyläkirjojen joukossa 



Muuan kyläkirja (2016)
Louhiojalta, hyvää päivää (2012)
Louhiojan kyläyhdistys ry. 


Louhiojan kyläyhdistys on tallettanut paikallista historiaa ja nykypäivää jo kahteen kyläkirjaan. Niistä uusin, Muuan kyläkirja, ilmestyi kesällä. Louhiojalta, hyvää päivää –kyläkirja puolestaan näki päivänvalon vuonna 2012. Kirjat on koonnut Louhiojan kyläyhdistys. 


Louhiojalta, hyvää päivää -kirjan kuvitusta



Missä se sellainen Louhioja oikein on? Kun Joensuusta ajetaan pohjoiseen Lieksaan vievää valtatietä 73 noin kolmekymmentä kilometriä, Louhiojan kylä on Pielisjoen rantamilla, viitisen kilometriä ennen Enon kirkonkylää. Annelin kyläkauppa oli vuosikymmeniä maamerkki ainakin kesämökille menijöille. Kylällä on ollut asutusta aina 1700-luvulta alkaen. – Jorma Leppänen määrittää aiemmassa kyläkirjassa Louhiojan taloudellisten ja muiden tekijöiden pohjalta monen kylän joukoksi, johon kuuluvat myös Kaltimo, Vanhakaltimo, Kuusijärvi, Novikka, Nilos ja Koivulahti. 

Uusi kyläkirja tarkastelee kylän ja lähialueiden elämää peruselementtien maan, ilman, veden ja tulen näkökulmista. Historiaa valottavat harvinaiset Pekka Knoppin 1900-luvun alkupuolella ottamat valokuvat. Novikankyläläinen valokuvaaja Knopp nousi arvoon arvaamattomaan, kun hänen lasinegatiiviarkistonsa löydettiin ja Louhiojan kyläyhdistys otti sen haltuunsa. Pekka Knopp olisi ehdottomasti ansainnut oman tarinansa kyläkirjassa. 
     Maan tasalta Louhiojasta kertovat niin luontoharrastaja Juha Mikkola kuin jo edesmennyt Pentti Antikainen kävellen runon rytmissä kotikylänsä raitteja. Naisten asemaakin Louhiojan historiassa nostetaan esiin. 
     Ilmaan puolestaan viittaa Arevan kaavaileman uraanikaivoksen uhka, joka nosti suoranaisen kansanliikkeen sitä vastaan. Onnen ja surun hetkiä on ollut kylän arkielämässäkin, mistä Jorma ja Jouko Leppänen ovat koonneet muistumia. 
     Vesi ja tuli merkitsee elämää, ja sitähän Louhiojalta löytyy, muun muassa Louhiteatterin 2006 alkaneesta vilkkaasta toiminnasta. Jaakko Hirvosen värikkäät muistelmat taas kertovat menneestä elämästä, muun muassa asekätkennästä ja sota-ajan lentoturmasta, mutta myös poikien kolttosista. 

Tätä uutta Muuan kyläkirja –teosta lukiessa kannattaa pitää käsillä myös aiemmin ilmestynyt Louhiojalta, hyvää päivää –kyläkirja. Nimittäin sieltä pääsee monesti kaivamaan isompaa kontekstia kylän historian vaiheisiin osana Suomen historiaa. Mainittakoon Jorma Leppäsen artikkeli taloudesta, aatteista ja harrastustoiminnasta kuten urheilusta. Kirjoa on riittänyt laidalta toiselle. 
     Näyttää että tulipalot ovat monesti vieneet kehitystä eteenpäin. Vanhan kansakoulun palon seurauksena rakennettiin 1957 Louhiojan koulu, joka on edelleen kylän keskeisimpiä paikkoja. Esikoislestadiolaisten rukoushuoneen palon seurauksena rakennettiin aikoinaan uusi rukoushuone, jossa kukoistaa nykyisin kulttuuri – Kulttuuriyhdistys Louhen vahvalla panoksella. Talossa toimii mm. tunnettu Louhiteatteri. Kyläkoulun historiasta teokseen on tallennettu sellainenkin harvinaisuus kuin koulunjohtaja Antti Puhakan vihkiäisjuhlapuhe vuodelta 1957. 

Kyläkirjat ovat sellaista mikrohistoriaa, että niistä löytyy aina pieniä yksityiskohtia, jotka muuten jäisivät unholaan. Vaikkapa sellainen detalji, että mikä olikaan Louhiojan koulun talonmiehen nimi.  ”Antti puussa, Rauha maassa.” Tällainen lentävä sanonta poikaporukoissa Louhiojan koulun opettajasta jäi itselleni mieleen parilta kouluvuodelta tuossa koulussa. Kotikyläni Koivulahti kuului Louhiojan alueeseen. 
     Näiden kahden kyläkirjan tekstien vaihteluväli ulottuu runoista ja muisteluksista asiaproosaan ja toimintakertomuksiin. Jonkinasteisesta tekstien yhtenäistämisestä olisi ollut hyötyä, samoin oikoluennasta. Karttoja olisi kaivattu molempiin kirjoihin. Kyläyhdistyksen nettisivujen osoitettakaan kirjoista ei löydy. Muutamat kirjoittajista eivät ole kirjojen ilmestyessä olleet enää keskuudessamme, minkä olisi voinut mainita. Uuden kyläkirjan taitto on jäänyt puolitiehen. 
     Kyläkirjoille on asetettava samat laatuvaatimukset kuin muullekin kirjallisuudelle. Muutoin kyläkirjoja väheksyttäisiin suotta. Kyläkirjojen tekemiseen löytyy asiantuntemusta mm. Pohjois-Karjalan historiallisen yhdistyksen julkaisemasta Kylä kirjaksi –teoksesta, jonka ovat toimittaneet historioitsijat Jukka Partanen ja Pasi Tuunainen. 






Enolaisen Louhiojan kylän kaksi kyläkirjaa, Louhiojalta, hyvää päivää ja Muuan kyläkirja, ovat ehdottomasti lukemisen arvoisia. Elävää kyläelämää ja kylähistoriaa vanhojen valokuvien ryydittämänä. 


Biisi: 
Volkswagen: Jättäkää Pohjois-Karjalan uraani rauhaan (s. Suonna Kononen)




Kirjana kämmenellä. Iskelmä Rex 12.9.2016 - Kari Tahvanainen


perjantai 9. syyskuuta 2016

Kirjastoautoja Joensuussa 50 vuotta
















Runo-Antti (Kontiolahti), Ketunlenkki (Liperi) ja Mysteeri (Joensuu) jyristelivät 50-vuotisjuhlaan Joensuun pääkirjastolle 9.9.2016. Mm. Mysteerin kapteeni Pekka Toivanen sai onnitteluja. Kontiolahden kirjastoauton pitkäaikainen kuljettaja Rauno Rinkinen astumassa auton ovesta. 

Kuvat: Kari Tahvanainen




Oodi kirjastoautolle


Dieselin murinaa takaa mäen
kuuntelen ja kohta sen näen
Raskas auto sieltä vääntyy
lähelle maitolavaa kääntyy
Tiessä oikeaan loiva kaarre
siihenpä pysähtyy oikea aarre

Kirjastoauto näin tavataan
ja kirjan kannet avataan


Pysäkillä moni odottaa
Aikatauluja on tavattu ja avattu
Kirjat lähtöä jo odottaa pöydän päällä
kengät jalkaan ja siitä se alkaa
Reppu, Anttilan muovikassi
tai kirjapino silmien tasalla

Pysäkille matkaa virsta tai pari
tai sitten se on aivan nurkan takana

Shhh, kirsk, shhh
Tervetuloa, hyvää päivää!
Mitäs kuuluu sinne kirjapinon taakse?

Pieni tai isompi lainaaja
kyykistyy hyllyn ääreen,
kurkottaa toisen luo
Seikkailu mulle nyt suo
kirjastoauto kultainen
Kohta myös tietoa kannan,
koulunkin odottaa ehkä annan


Mikä hymy onkaan lainaajalla
Lisää laina-aikaa hänelle annan
On ilo olla virkailija pyörien päällä



Onko kirjojen palautus myöhässä?
Sitä ei tarvitse hävetä
Pieni maksu – ja näin
pysyy pystyssä kirjastomme

Lainauskortti on taivaan portti
Minä olen portinvartija,
joka päästän lukijat kirjojen
seitsemänteen taivaaseen


Olen kirjasto pyörien päällä,
kirjasto pienoiskoossa
Huristan pitkin vaarojen ja taajamien teitä joka säällä
sateessa, tuiskussa ja auringossa
Pysäkiltä pysäkille
tuon elämyksiä, tietoa - kaikille ikäluokille

Minua kuljettaa kuljettaja, nykyisin Pekka
joka aina muistaa reitit, jotka laati Heli
Hän myös rattiin tarttuu kun tarvitaan
ja mukanani vuorollaan kirjastotyössä
ovat Sirpa ja Martti

Maijuna minut tunnettiin ennen
Lassilan Maijun mukaan
Mysteerinä nyt tallista ulos,
ajan ilopilkkuna maailmalle


Mutta kas, taitaa se olla jo digiaika
ja uutta kirjastoauton taika

Kirjat, levyt odottaa
valmiina noutajaa
Varaus villinä liitää
etuajassa päivän pari
ennen pysäkkipäivää

Mutta, mutta,
eihän se mikään voita
kirjahyllyjä noita
Olipa vaikka digiaika
tuoksuu yhä kirjan taika

Saatatpa sinä kirjastoauto tulla
vastaan toreilla, turuilla ja festareilla
runokaraoke raikaa rappusilta
Mehua ja pullaa ja runot taas rullaa
taivaan alla

Ja ehkäpä päivänä muutamana
tiskisi takana palvelua uutta monta
stetoskooppia, käärettä, salvaa
Kas verokarhukin on auttamaan tullut!


Oi Mysteeri, sinä kirjastoauto uus
kuullut olet nyt tarinaa monta
kuin vanhat autot romuttamotaivaan
sulle kuiskineet ois



Joensuussa 9.9.2016


 Vuokko Juurisoja,   Kari Tahvanainen,   Kanerva Vaakanainen,    Seija Salminen

Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri ry.


maanantai 5. syyskuuta 2016

Joensuun kirjallisuusviikkoa kohti


Joensuun seudulla vietetään kohta kirjallisuusviikkoa, jo kolmatta kertaa. Joensuun kirjallisuustapahtumaa on vietetty jo vuodesta 2000. Hiljaista osaamista itärajalla.




torstai 1. syyskuuta 2016

30 vuotta sitten - UKK








Suomen yleisradio. Hyvää huomenta hyvät kuuntelijat, lähetyksemme alkaa. Tänään on sunnuntai, elokuun viimeinen päivä, elokuun 31. päivä 1986. Nimipäiväänsä viettävät Arvi ja Arvid, ja ortodoksisen kalenterin mukaan Kipro. Sydämelliset onnittelumme. Aurinko nousee Helsingissä kello 6.11 ja laskee kello 20.28. Kello on kuusi. Aikamerkin jälkeen seuraa ylimääräinen uutislähetys.
                    
Presidentti Urho Kekkonen on kuollut


Maailma sähköhitsaa minuun paljaiden niittyjen upettoisin aamusilmin, kumarassa punertuvat oksien pianistinsormilla pihlajanmarjatertut, nikama nikamalta vyöryy minua Sibelius ja astun ulos aitankosteasta, kävelen siristellen yli pihanurmen kasteen, istuudun aamukahville tyhjään tuvanpöytään, askeltaa poskieni sänkeä ja ihoni untuvaa punainen valurautahuoku, hellanpesästä sähköttävät mäntyjen rätisevät ajatusviivat, maitokannun nokassa on särö,
kun hellan äärestä kuulen

Kekkonen se on kuollu.




Kari Tahvanainen: Tähdenlento leimalla. Runokokoelma. 1997 



torstai 28. heinäkuuta 2016

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Mitä jäljelle jää eli kannattaisiko arkistoida

Kolumni


Käyköhän meille niin että pikkuhiljaa muistelemme menneisyyttämme vain muistikuvien kautta? Jos nimittäin luotetaan vain epämääräisiin digitallenteisiin. Kirjeitä ja kortteja ei jälkeen jää, kun on tämä maili, some ja muut arjen areenat. 

Kotiarkistoista kuuluu vain sähköistä suhinaa. ”File not found.” Arkistointi olisi yhäkin tärkeämpää, ellemme sitten halua elää historiattomassa maailmassa.
     Kirjallisuuskin on yhä enemmän pilven reunalla. Kirjoja julkaistaan jo pelkkinä sähkökirjoinakin. Vähän epäilyttää, jäävätkö ne saataville kauas tulevaisuuteen. Ei niitä ainakaan kirjaston poistomyynnissä myydä kiinnostuneille muutamalla sentillä. Suosittelisin pienen paperipainoksenkin ottamista, kaiken varalta. 

Arkistoinnin tärkeyden tajuaa usein vasta jälkikäteen, kun jotain tapahtumaa tai tilannetta yrittää palauttaa mieleen. Muistaakseni… Sitten todetaan että jokaisella onkin aika erilainen muistikuva siitä. Jos olisi tajuttu pistää talteen vaikka valokuvia, kirjoituksia, muistivihkoja, kalentereita, olisi käytettävissä jotain kättä pitempää historiamme todellisuuden kantajaa. 
     Nyrkkisääntönä sanoisin, että kannattaa teettää säännöllisesti aika ajoin paperivalokuvia niistä tärkeistä kuvista. Tulostaa omia juttuja paperille ja laittaa mappiin, albumiin talteen. 
     
Olen harrastanut lapsesta asti valokuvausta. Kovin tyytyväinen olen siitä, että kaikki negatiivit ovat edelleen tallessa. Varsinkin kun olin perheen ainoa pikku valokuvaaja. Sittemmin arkistoitavaa onkin kertynyt runsaasti. Albumeissakin tärkeitä hetkiä ja ihmisiä on tallessa. 
     Lapsuudesta puheen ollen arvostan suuresti niitä vanhempia sekä kummeja ja kummituksia, jotka pistävät talteen kasvavan lapsen elämää ja yhteisiä muistoja. Ihan paperille ja kansien väliin, ja vaikka rompullekin sinne albumin takakanteen. Kaikki omatkin luokkakuvani ovat tallessa ja kohtuullisesti muutakin lapsuuden kuvitusta. Setäni oli innokas valokuvaaja. 

Itse olen arkistoinut Ilosaarirockin aineistoja jo yli kahden vuosikymmenen ajalta. Lehtijutut, ohjelmat, passit, valokuvat ym. Nykyisin siis Joensuun rokkiviikkoa. Rockin talkootyöstä syntyi aikoinaan gradukin ja tein vähän muutakin tutkimusta. Siihen arkistot olivat oiva apu. 
     Mutta arkistoin ennen kaikkea rakkaudesta Ilosaarirockia kohtaan. Kun on tullut annettua omakin panoksensa sen kehittämiseen, ja onhan se ollut tärkeä osa omaa elämää nuoruudesta lähtien. Niistä arkistoista en hevillä luovu, enkä muillakaan musiikkityyleillä. 

Ammattijärjestäjä on kodin personal trainer, otsikoi Turun Sanomat. Arkistoinnin personal trainereita varmasti tarvittaisiin. Kotiarkistoissa on suuri perintö, josta olisi hyvä pitää huolta. Niin tulevia sukupolvia kuin historiantutkimustakin ajatellen. Siinä olisi paikka uudelle ammatille! Arkisto-Antti voisi katsoa kodin arkistoja asiantuntijan silmin. Opastaa kädestä pitäen niiden järjestämisessä ja pelastamisessa. Auttaa arkistointivälineiden hankinnassakin. Että jotain jäljelle jäisi. 


Kari Tahvanainen
Kirjoittaja on kirjailija ja Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja 



Karjalan Heili 23.7.2016