keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Ylisoutajan silta, 1 vee

Niin se aika vain menee. Kesäkuun kuudentenatoista päivänä tulee kuluneeksi jo vuosi siitä kun Joensuuhun avattiin Ylisoutajan silta, ensimmäinen kevyen liikenteen silta. 
     Kuinka monta kertaa sinä olet kulkenut jo sillan ylitse? Omalla kohdallani veikkaisin noin sataa kertaa. Joka viikko siitä tulee kuljettua suuntaan jos toiseen. Onhan se niin kätevä reitti vaikkapa lenkillä tai matkalla Kuhasalon luontopolulle tai kohti Hammaslahtea. 



Kuvat: Kari Tahvanainen


Suvantosillan sulkeminen peruskorjauksen ajaksi on lisännyt myös Ylisoutajan sillan käyttöä. Silta ja sen ranta-alueet ovatkin melkoinen nähtävyys jo nyt. Keskustan päässä on puistoaukio ja kesällä uusi jäätelökioski, rantaraitti jatkuu sillalta Penttilänrannassa Varvinpuistoon päin aina Suomen tuntemattomin runoilija –patsaan ja näköalalaiturin ohitse. Pyörätie puolestaan vie Penttilänkadulta sillalle. Penttilänrantaan rakennetaan koko ajan uutta kaupunginosaa. Rakennuksia nousee, ja niihin taidetta. Prosenttiperiaatteella osa rakennuskustannuksista kohdennetaan taideteoksiin rakennuksia somistamaan. Myös tänä keväänä on luvassa uusien julkisivutaideteosten julkistamisia. 
     Ylisoutajan sillasta on tullut eräänlainen edustava portti Pyhäselältä ja Saimaalta kaupunkiin vesitse saapuville. Silta loistaa yössä ledvalaistuksessa ja valoisan aikaan sen ruskea puukaari ojentuu Pielisjoen yli. Siltahan on rakennettu puusta, teräksestä ja asfaltista. Kyseessä on teräksinen palkkisilta, joka koostuu avattavasta siltaosuudesta ja kiinteistä tulojänteistä. Avattava siltaosuus on tyypiltään kääntösilta. Pituutta sillalla on 134 metriä ja käyttöleveyttä viisi metriä. Sillan kaiteet ovat puuta, taivutettuja pystysäleitä. Kannen päällysteenä on vaaleaa päällystettä, joka on asfaltista ja laastista tehty yhdistelmäpäällyste. Ei pitäisi livittää. Siltaa valaistaan arkkitehtonisena kokonaisuutena käyttäen led-valaisimia, jotka on sijoitettu sillan käsijohteeseen ja sillan reunapalkkeihin. 
     Kevyen liikenteen tarpeisiin tehty silta tehtiin suunnittelukilpailun voittajatyön pohjalta ja sillan nimi valittiin kaupunkilaisten ehdotuksista. Nimen taustalla on vanhan Penttilän saha-alueen ja keskustan välillä toiminut ylisoutaja, joka kuljetti työntekijöitä ja kaupunkilaisia yli Pielisjoen soutuveneellä. 
     Sillan rakennustyöt aloitettiin marraskuussa 2012 ja silta siis valmistui 16. kesäkuuta viime vuonna. Pääurakoitsijana on ollut Kesälahden Maansiirto Oy. 
     Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL on palkinnut Ylisoutajan sillan Vuoden silta-palkinnolla. Tuomaristo kuvaili perusteluissaan sillan olevan toimiva kokonaisuus, joka päivittää perinteisen siltatyypin hienosti nykyaikaan.




     Avajaispäivää 16.6. vietettiin karnevaalitunnelmissa. Ylisoutaja saapui veneellä, runoilija Anna-Liisa Alanko esitti oodin Ylisoutajan sillalle, tarjolla oli värikäs kierros Penttilänrannan taideteoksille ja lopuksi tilaisuus Rantaestradilla Anssi Kasitonnin Suomen tuntemattomin runoilija –patsaan luona. Runoa, tanssia, musiikkia, muisteluita, marttakahviota pitkälle iltaan saakka, jolloin Arto ja Mika Tarkkonen soittivat sillalla vielä Siltatansseissa. 
     Tuleeko tällaisesta juhlapäivästä perinne? Juurtuuko sillan ja Penttilänrannan seudulle uutta tapahtumaperinnettä – synttäripäiväksi tai vaikka jokaiselle kesäiselle viikolle tai kuulle? Se on nyt kiinni kaupunkilaisista itsestään. 
     Kulttuuri- ja taidejärjestöjen piirissä on jo keskusteltu synttäripäivän järjestämisestä. Sisällöstä ei tässä vaiheessa ole vielä kerrottavaa, mutta kaikki ovat tervetulleita tekemään Ylisoutajan sillan ja Penttilänrannan uutta perinnettä, mukavia tapahtumia ja kohtaamisia kulttuuriympäristössä. Ehdotuksia voi tehdä ja lisätietoja kysellä esimerkiksi Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin ihmisiltä. www.ukri.net
     Ylisoutajan sillan ensimmäiset synttärit ovat siis tiistaina 16. kesäkuuta. Ja kesää jatkuu koko kesän. 
     
Paljasjalkainen penttiläläinen runoilija Asko Järvinen kirjoittaa avajaisrunossaan muun muassa näin:

Tuntemattoman runoilijan hahmo löysi
ajan yli, soutajan virran. Ajattelun amfin kulkuneuvon 
kulkea Pielisjoen illan 
välkkyvän
kevyen
liikenteen sillan.




Runoilija Anna-Liisa Alanko sillan länsipuolelta puolestaan ylisti siltaa Oodissaan ylisoutajan sillalle.

Oi, sinä kaivattu, odotettu, Ylisoutajan silta!
Olet vihdoinkin valmis kuljettamaan meitä
kaupungin kävelijöitä, pyöräilijöitä yli joen,
latvavesiltä halki kaupungin Pyhäselkään 
tyynenä virtaavan pyhän Pielisjoen.

Kaupunkimme kaunistus sinä olet,
Wivi Lönnin koulun läheisyydessä. 
Tuntemattoman runoilijan patsaalle
sinä kuljetat meidät, näytät kaupungin
kahdet kasvot, uudet ja vanhat. 

… 


Rakenteesi ovat kevyet kuin unelma.
Rakastuneet katselevat kuuta
kaiteitasi hellästi hyväillen.
Sinun pintaasi eivät rekat ruhjo
eikä pakokaasut leviä kasvoillesi.

… 







Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex, 18.5.2015 


maanantai 18. toukokuuta 2015

Murhia maakunnassa, kuolemaa Kiinassa

Kesä on hyvää lukemisen aikaa. Pitkät valoisat illat vaikkapa kesämökillä ovat mitä oivallisinta aikaa lukea. Erityisesti murhamysteerit ja jännitystarinat tuntuvat kiinnostavan kevyeltä luettavalta. Mysteerien ratkaisu kiehtoo aina lukijaa. Agatha Christien dekkarit lienevät monelle meistä jännityskirjallisuuden varhaisia suosikkeja. 
     Pohjois-Karjala on tapahtumapaikkana aika monessa jännärissä. Samoin pohjoiskarjalaiset ja täältä lähtöisin olevat kirjailijat ovat kunnostautuneet tällä rintamalla. Pohjois-Karjala pysyy jännityksen maailmankartalta muutenkin kuin todellisen rikollisuuden merkeissä, maalla ja kaupungissa. 
     Joensuulainen kirjoittava lakimies Jussi Kokkonen on dekkaristi jo toisessa polvessa. Hän tuo dekkarissaan Kaksoisvirhe tapahtumat Joensuun seudulle; Linnunlahden uimarannalta löytyy päätön naisen ruumis. Teoksen päähenkilö, nuorempi konstaapeli Patrik Nora työskentelee Joensuun poliisilaitoksella. 
     Kaksi esikoiskirjailijaa jännityksen alalla on noussut julkisuuteen aivan viime vuosina. Outokumpulais-maarianvaaralainen Päivi Hyttinen ja liperiläis-joensuulainen Kimmo Puustinen. 
     Päivi Hyttisen pienoisromaani Jahti ilmestyi viime vuonna. Siinä päähenkilönä on Pohjois-Karjalan poliisilaitoksen rikosylikonstaapeli Ylva Vallio. Ylva tarkoittaa naarassutta. Vallion juuret ovat Lapissa, äiti on ollut shamaani. Hiukan yliluonnollisenkin puolelle menevä jännitysromaani sijoittuu Lappiin, jonne Vallio komennetaan selvittämään rikosta. Mielenkiintoinen tarina, jolle toivon jatkoa. 
     Kimmo Puustisen esikoisromaanissa Arno Tammertin kuljetus taas liikutaan ympäri kesäistä Pohjois-Karjalaa. Sankarina on pimeää taksia ajava joensuulainen Mikko Hovinen. Tuttuja varmasti ovat Puustisen jännärin tapahtumapaikat ja öiset tiet kaikille pohjoiskarjalaisille. 
     Puustinen kirjoitti jo aikaisemmin yhden jännitysromaanin, Keisarin, yhdessä liperiläisen Tuomas Liuksen kanssa. Liuksen kautta pääsemmekin sitten tutustumaan liperiläiseen velmuun Marko Pippuriseen, joka yrittää selvittää sattumalta eteen tipahtelevia rikoksia ja konnankoukkuja. Pippurisen seikkailuja on jo tähän mennessä tarjolla useamman romaanin verran. 
     Eittämätön ”murharouva” on outokumpulaislähtöinen kirjailija Leena Lehtolainen, Suomen tunnetuin ja luetuin jännityskirjailija maailmalla tällä hetkellä. Aikoinaan Mauri Sariola kylläkin kaiketi oli maailmalla vieläkin suositumpi Susikoski-dekkareillaan. Maria Kallio -sarjan romaaneissa liikutaan usein Outokummussa ja muualla maakunnassa, onhan Kallio kotoisin ”Arpikylästä”. Espoon poliisilaitoksen komisarion seikkailut edustavat yhteiskunnallista ja ymmärtävää dekkarityyliä, vähän Matti- Yrjänä Joensuun tapaan. Leena Lehtolainen on kirjoittanut myös jännäritrilogian, jonka päähenkilönä on henkivartija-ammattilainen Hilja Ilveskero - kotoisin Savon ja Karjalan rajaseudulta hänkin. 
     Eläkkeellä oleva opetusneuvos Esko Laulajainen puolestaan kuvaa elävästi Ilomantsia kesäisessä jännärissään Savua Ilomantsin yllä. Lomiaan Pogostalla viettäville erityisesti Laulajaisen romaani on varmasti antoisaa luettavaa. 

Joensuulainen Tuula-Liina Variskin on kovasti suuntautumassa maakuntaan sijoittuvaan dekkarimaailmaan. Hänen uutukaisensa, psykologinen jännitysromaani Naisen paras ystävä sijoittuu Joensuun Niinivaaralle. Päähenkilönä on keski-ikäinen rikoskomisario Hanna Pohjois-Karjalan poliisilaitokselta. Luvassa on vahvaa kuvausta narsistista, joka voi tehdä mitä tahansa oman etunsa toteuttamiseksi, ilman tunnonvaivoja. Sikäli ajankohtainen ja valistavakin romaani. 
     Vielä pitää mainita joensuulainen Jukka Niskanen, joka on luonut aivan omanlaisensa sankarin, Jake Kleinin. Klein työskentelee välillä Joensuun poliisissa, mutta yhä enemmän kansainvälisissä turvafirmoissa. Kleinin seikkailuja on tarjolla jo puolen tusinan romaanin verran ja uskoisin, ettei lukija tule pettymään. 






Haluaisin lopuksi esitellä kesäkassiin poimittavaksi hyvin eksoottisen dekkarisarjan, tuomari Deen seikkailut. Hollantilainen diplomaatti ja tutkija Robert van Gulik kirjoitti diplomaattiuransa aikana Kaukoidässä joukon antiikin Kiinaan sijoittuvia dekkareita. Niiden päähenkilönä on piirituomari Dee. Hän ratkaisee apulaistensa kanssa raakoja ja taitavia rikoksia, mutta mikä parasta, romaanien kautta avautuu autenttinen näköala 600-luvun Kiinaan. 
     Van Gulik on tutkinut Kiinan arkistoja ja tuomari Deellä on historiallinen esikuvansa, lakimies joka eteni lopulta Kiinan hoviin saakka ja toimi Pekingissä pääministerinä. Kiinalaistyylinen salapoliisiromaaniperinne tulee kiehtovalla tavalla esille kuudessatoista tuomari Dee –dekkarissa, jotka ovat saatavilla suomeksi.  – Piirituomarilla oli kaikki valta selvittää rikoksia ja langettaa tuomioita, mutta jos hän kerrankin erehtyi, edessä oli kuolema tai vankeus. Tarvittiin siis älykkyyttä, kypsyyttä ja lujaa ammattitaitoa. 





Lisää kirjavinkkejä kesäksi löytyy teoksestani Kari Tahvanainen. Kirjana kämmenellä. Kirjallisuuskritiikkiä radioaalloilla. Teoksessa on kuusikymmentäkuusi kirja-arvostelua ja lukuisia kirjailijahaastatteluja. Kirja löytyy ainakin kirjastoista. 




Kesä on hyvää aikaa lukea dekkareita ja jännäreitäkin. Otapa tänä kesänä teemaksi maakunta ja eksotiikka. 



Kari Tahvanainen
Kirjoittaja on kirjailija ja Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja 


Kirjallisuuskolumni Iskelmä Rexissä 18.5.2015 

torstai 7. toukokuuta 2015

Kirjaksi omalla kustannuksella

Perinteinen maakunnan omakustanneilta oli Joensuussa keskiviikkona 6.5. pääkirjaston Muikku-salissa. Tilaisuudessa kaunokirjallisten omakustanteiden julkaisijat kertoivat omista uudehkoista teoksistaan, myivät teoksiaan ja samalla saivat tietoa omakustantamisesta. Tilaisuuden järjesti Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri – nyt jo 16. kertaa. 





Haluat tehdä kirjan! Meillä on unelmia ja ideoita. Meillä on sanoma tai tarina, jonka haluamme saada muiden ulottuville kirjan muodossa. Mitä siis tehdä? Kirja kirjoitetaan. Sitten sitä voidaan tarjota kustantajille, monelle kustantajalle samaan aikaan. Sitten odotellaan vastauksia. Kustannusyhtiöissä käsikirjoituksista keskimäärin 99,5 prosenttia hylätään. Vain puoli prosenttia tarjokkaista pääsee kansien väliin. 
     Toinen tie on julkaista kirjansa itse. Sekään ei ole mikään turha tie. Kannustavia esimerkkejä löytyy historiasta. Aleksis Kivi julkaisi Kanervala-runoelmansa omalla kustannuksella. Meillä Pohjois-Karjalassa tällainen ahkera kirjailija oli viime maaliskuussa 104-vuotiaana kuollut värtsiläläinen kotiseutuneuvos Otto Rummukainen. Hän julkaisi kaikki 15 kaunokirjallista teostaan omakustanteina. Ne olivat kovakantisia huolella viimeisteltyjä ja taitettuja teoksia. Viimeiseksi jäi vuonna 2008 ilmestynyt Katajasaaren vangit –romaani. Markkinointi on useimmiten omakustantajan suurimpia ongelmia. Otto ratkaisi ongelman hyppäämällä pyörän selkään ja lähtemällä myymään kirjojaan kylille. Varmasti kirjaa meni kaupaksi kauemmaksikin ympäri maata ja ulkomaillekin. 
     Omakustanteita on nykyisin helppoa julkaista. Digitaalisen painamisen myötä kustannukset ovat hyvin kohtuullisia. Kirjan painattaminen saattaa maksaa noin viidestä kymmeneen euroon kappaleelta. Ja painoksen suuruuden voi itse päättää sen vaikuttamatta juurikaan kappalehintaan. 
     Mutta mikä se kirja oikein on? Kirja ei ole paperinippu kansien välissä. Kirjalla on oltava tyyliä, sen on oltava mietitty, suunniteltu ja hiottu, kuin timantti tiarassa tai sulka komeassa vilttihatussa. 
     Poimin tähän Kai Vakkurin Omakustantajan käsikirjasta muutamia ajatuksia kirjan olemuksesta ja tekemisestä. Teoksen opit sopivat niin omakustantajalle kuin kustannusyhtiönkin julkaisemasta teoksesta haaveilevalle kirjoittajalle.
     Elähän sie hötkyile! – Tee kirjaa huolella ja ajan kanssa. Sen kirjasi ansaitsee, onhan se ainutkertainen kokonaisuus, josta jää pieni jälki historiaan, samalla jää historiaan jälki sinusta itsestäsi. Toimi sen mukaan. 

Mikä on kirja? 
Kirja on pohjimmiltaan idea, tarina, sillä on sisältö ja muoto, se on myös esine, jota on mukava pitää kädessä, selailla ja laittaa vaikka omaan kirjahyllyyn. 
Suomen kieli on kaikkine vivahteineen monipuolinen ja ilmaisuvoimainen väline ja aarreaitta. Sillä on kirjoitettu niin Kalevala kuin Seitsemän veljestäkin. Kirjoita siis samalla virralla. 
Tarinalla on parhaimmillaan draaman kaari, jännitys kasvaa kohti loppuhuipentumaa jota lukija jää mutustelemaan kirjan suljettuaankin. 
Kirja on myös kattaus. Se jakautuu lukuihin, osastoihin, on havainnollinen tai vuolas vuo kuin Odysseus. 
Sisällön järjestystäkin on miettittävä – lukija on hyvä saada koukkuun ja lukemaan kirjaa mielellään. Aina ei mennä alusta loppuun vaan seikkaillaan vaikka eri näkökulmissa ja eri ajankohdissa. 
Kirja on esteettinen esine, sillä on vetävä ulkoasu. Muista siis hyvät kannet ja muukin ulkoasu. 
Kun kirjaa tarjotaan kirjakaupoille ja kirjastoihin, sillä on parasta olla oma rekisterinumero. ISBN-numero on sellainen. ISBN-numeron saa jokainen kirjailija maksutta Suomen ISBN-toimistolta Helsingistä. Sen tilaaminen netistä on kätevää ja nopeaa. Ja kirjapainolta kannattaa pyytää myös viivakoodi joka perustuu ISBN-tunnukseen. 

Kirjan tekemisen peruskysymyksiä pitää myöskin miettiä. Lista on ytimekäs ja lyhyt mutta korvaamattoman tärkeä. 

  • Miksi tätä kirjaani tarvitaan – idea ja kohderyhmät
  • Mitä se saa aikaan – vaikutus
  • Miten se toteutetaan – projekti
  • Milloin se on valmis – aikataulutus
  • Kuka sen tekee itseni lisäksi – yhteistyö
  • Mitä se maksaa – budjetti
  • Kuinka se tullaan jakelemaan – markkinointi


Ei voine liikaa korostaa sitä, että kirja on sisällön lisäksi myös esteettinen esine, sillä on kauneusarvoa ja tyyliarvoa lukijan kädessä ja kirjahyllyssä. Nimi, kansi, koko, grafiikka, taitto, selkeys, fontti. Kirjan elementit paikallaan: kansi, esilehti, nimiölehti, julkaisijatiedot, sisältö, luettelot, selkämys, takakansi
Kuten sanottua, kirjan painattaminen omalla kustannuksella on melko edullista digitaalisen painotekniikan nyt yleistyttyä. Mutta sitäkin tärkeämpää on muistaa: elähän sie hötkyile. Tee homma huolella niin ei tarvitse nolostua myöhemmin.   
     Valtakunnantasolla kirjoittamista ja kirjailijoita tukevat ja neuvovat monet kirjailijajärjestöt, kuten Suomen kirjailijaliitto, Suomen tietokirjailijat ja Suomen maakuntakirjailijat. Maakunnissa toimii suuri määrä kirjailijayhdistyksiä ja sanataideyhdistyksiä kuten Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri. Tietoa ja tukea on aina saatavilla, opaskirjoista kirjailijayhdistyksiin. Sitä kannattaa käyttää. 


Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex 4.5.2015



”Joensuun rokkitrilogian” kolmas osa näki päivänvalon

Joensuussa on ollut erilaisia rokki- ja poppibändejä aina kuusikymmenluvun alusta saakka. Tämä kulttuuri on poikinut kaupunkiin vuosikymmenten varrella uskomattoman määrän uutta toimintaa ja elämää. On syntynyt yhdistyksiä, tapahtumia, koulutusta, ammattilaisia. Ja aikamoinen määrä kansalaistoimintaa ja vapaaehtoistyötähän siinä kaikessa on taustalla.
     Joensuussa ilmestyi huhtikuussa uusi historiateos tästä Joensuu-ilmiöstä. Kirjana kämmenellä on tänään Hannu Heavy Tikkasen teos Ilovaarirock. Beatles-sukupolvi populaarimusiikin pyörteissä. Sen on kustantanut Grand Old Rockers of Joensuu –yhdistys.




Teos on kookas runsaalla mustavalkoisella kuvituksella varustettu tietokirja. Siihen on koottu Ilovaarirockin historia vuodesta 1996 aina tämän 20-vuotisjuhlavuoden 2015 Ilovaarirockin suunnitteluun saakka. Mutta kartoitetaan teoksessa myös joensuulaisen rokkikulttuurin juuria tuonne 1960-luvun alkuvuosille.
     ”Rock on rajaton, iätön ja ajaton riemu!”, toteaa Heavy Tikkanen teoksensa aluksi ja lopuksi, ja jatkaa: ”Joensuu on ollut yksi aktiivisimmista paikkakunnista Suomen rock-elämässä. Huolimatta sijainnistaan susirajalla ja kaukana kulttuurin pääkallonpaikasta Helsingistä Joensuu on kulkenut ennakkoluulottomasti rokkareiden kärkikastissa vuosikymmenestä toiseen. Ilmiön perustana lienee karjalaisen kansan ikivanha lauluperinne. Joensuusta on noussut useita valtakunnallista suosiota saavuttaneita bändejä, ja Joensuun Ilosaarirock on tänä päivänä yksi Suomen johtavimpia rockfestivaaleja.” Tähän perinteeseen Ilovaarirokkikin kuuluu.
     Ilovaarirockin toteuttajasukupolven musiikilliset alkusoinnut viritettiin aivan 1960-luvun alussa. Kaupungin ensimmäinen kitarabändi oli 1961 perustettu The Fellows. Tapahtumapaikkana oli usein Ilosaari jo alkuajoista lähtien. Ilmankos siellä sitten aloittikin 1972 Ilosaarirock ja 1995 Ilovaarirock. Ilosaari lienee nykyisin Suomen tunnetuin saari.
     Historiikissa edetään vuosi vuodelta esitellen kaikki bändit ja kunkin kesän ajankuvaa. Sikäli teos on korvaamaton historian dokumentoija. Kuvituksen lisäksi teoksesta löytyvät kaikkien vuosien julisteet, Ilovaarirockin ilme. Heti kesästä 1996 lähtien festivaali oli muutamassa tunnissa loppuunmyyty jo heti kun liput tulivat myyntiin. 2007 uutisoitiin, että festivaalialue ei enää riitä kaikille halukkaille. Tätä hurmaa jatkuikin sitten vuoteen 2011, jolloin lippuja jäi myös myymättä. Ilovaarirock oli vakiinnuttanut asemansa eräänlaisena keski-ikäisten sukupolvien luokkakokouksena. Mutta on festari myös elänyt ajan myötä. 2013 tehtiin Ilovaarirockiin nuorennusleikkaus ottamalla 80-luvun bändejä kehiin. Englannista tuli Slade ja Suomesta Pelle Miljoona. Kansainväliset esiintyjät ovatkin olleet Ilovaarirockin ohjelmiston erottamaton osa kautta vuosien. Tulevana kesänä lavalle astuu jälleen yksi maailmantähti joka aloitti uransa jo 1970-luvulla, Suzi Quatro.
     Ilovaarirockin tarinat antavat silti yhä odottaa muistiinmerkitsijäänsä. Heavy Tikkasen Ilovaarirock-historiikki on dokumentaarisena muistiinmerkintänä luonut vankan rungon, johon olisi hyvä paikallistaa lukemattomia tarinoita tästä elähdyttävästä kulttuurista.
     Tekisi mieli sanoa, että nyt on kasassa Joensuun rokkitrilogia. Vuonna 2001 ilmestyi Rysky Riiheläisen toimittama Rokin kolme vuosikymmentä – Ilosaarirockin 30-vuotisjuhlakirja. Ja vuonna 2011 tuli Olli Sorjosen toimittama Ilosaarirock 40 vuotta tarinoita –juhlakirja. Yhteistä näillä kolmella teoksella on se, että ne myös valottavat historiaa kukin omasta näkökulmastaan. Kaksi ensimmäistä teosta ovat myös aika tarinallisia, kokemuksellisia.
      Kaikkien näiden tapahtumien taustalla on voimakas talkootyön ja osaamisen perinne. On intoa, osaamista, ideoimista, luottamista, onnistumista, oppimista, ammattimaista otetta elävässä hengessä. Talkootyön näkökulmasta olen itse tutkinut Ilosaarirockia yhteiskuntapolitiikan gradussani ja väitöskirjahankkeessani. Kyllä täytyy sanoa, että henkisen ilosaarirockin pohja on edelleen vankka ja uusiutuva, Ilovaarirokkia myöten. Tekemisestä ja mukana olemisesta on tullut jo hyvin ylisukupolvista  - vaarit tekevät vaarirokkia ja lapsenlapset joen toisella puolen Laulurinteellä saarirokkia, vai miten se menikään.
     Niin Heavy Tikkasen Ilovaarirockin 20-vuotisjuhlakirja kuin trilogian aiemmatkin osat ovat hyvää kirjallisuutta kaikille, joita kiinnostaa lukea lisää siitä, mitä ihmettä Joensuussa tapahtuu ihan oikeasti. Sopii myös festivaalien vastustajille.


Hannu Heavy Tikkanen: Ilovaarirock. Beatles-sukupolvi populaarimusiikin pyörteissä
144 s. Grand Old Rockers of Joensuu, 2015


Biisi:
Medium: Viisitoistavuotiaita kumpikin. (säv. ja san. Pertti Nissinen)
”Se oli silloin joskus kuuskytluvulla, kun eka tyttöystäväni tapasin…”
 - Joensuulainen Medium on esiintynyt Ilovaarirockissa kesällä 1996 ja 2000.




perjantai 1. toukokuuta 2015

Vappuruno ja muita viikonpäivärunoja



Erään haastekampanjan innoittamia aikaansaannoksia



Taivaalta tillistelee taas taikavalo 
torstai toivoa täynnä
toukokuu tovin takana tirkistelee

Tämänkin tuhlan tolemme tantainneet




* * *


Palloilee paraati promenadilla palloineen 
pihoilla puihin poksahtee pikkuhiirenkorvat

Pietu panee Petteriä perjantaina 

Pian pian
pajattaa pikkulintu pensaassa 

pian pussaa Pietu Petteriä 
pokkana pappia päin

Pakarat pakahtuvat paijaukseen
pakarat pakahtuvat paijaukseen 



* * * 






Kirjailija Kolilla vappuna vuosia sitten. - Kuva: Janne Ahjopalo 





c Kari Tahvanainen, 2015