sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Valoisaa vaikuttamista – jospa äänestäisimme seurakuntavaaleissa






Usko hyvän tekemiseen –teemalla käydään kohta tärkeät vaalit. Evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa maanantaina 27.10. ja varsinainen vaalipäivä on isänpäivänä 9.11. Vaaleissa valitaan kirkon päättäjät seurakuntaneuvostoihin ja kirkkovaltuustoihin. Äänestysprosentti on ollut perinteisesti heikko, viime vaaleissa 17 prosenttia. Äänestäminen olisi kuitenkin merkittävää, jos halutaan kehittää kirkkoa vastaamaan nykyistä enemmän sen moniulotteista jäsenistöä, sen toiveita ja tarpeita. 



Kirkolla on perinteisesti paljon vaikutusvaltaa ja laaja-alainen toimintakenttä suomalaisessa yhteiskunnassa. Puhutaan valtionkirkosta ja kansankirkosta. Hengellisen toiminnan lisäksi kirkko järjestää seurakunnissa monenlaista toimintaa, josta varsinkin diakoniatoiminta on tärkeä osa suomalaista sosiaalityötä. Kirkko vaikuttaa valtaosan meistä suomalaisista elämään kehdosta hautaan: kaste, rippikoulu, konfirmaatio, häät, hautajaiset ym. tapahtumat. 




Äänestän näissä vaaleissa sattuneesta syystä nyt ensimmäistä kertaa, keski-ikäisenä jäsenenä. Erosin kirkosta nuorena, koska katsoin silloin että kirkko on liian vanhoillinen ja porvarillinen. Tosin huomasin ennen pitkää, että vasemmalla laidalla jossa toimin, siellä sitä vasta uskovaisia oltiinkin. Uskottiin Neuvostoliittoon, Taisto Sinisaloon, Leniniin, Marxiin venäläisittäin, vallankumoukseen. Jonkinlainen uskonlahko sekin. 
     Liityin kirkkoon takaisin pari vuotta sitten. En kuulu mihinkään kirkon kuppikuntaan, vaan suhteeni on enemmänkin modernin kevyen yhteisöllisyyden linjoilla. Usko, toivo ja rakkaus ovat hyviä arvoja. Samoin tasa-arvo ja monikulttuurisuus. 
     Kirkostaeroamisbuumia viime vuosina seuratessani minua alkoi harmittaa se, että kirkosta eroavat liberaalit ihmiset ja nuoret noin vain nappia painamalla. Perusteet tuntuivat olevan useimmiten huteralla pohjalla. Mitä kirkkoon jää jos kaikki liberaalit ja nuoret eroavat siitä? Pahimmillaan vanhoillislestadiolaiset ja kristillisdemokraattisen puolueen edustajat. Sellainen kirkko ei olisi kunniaksi kirkon pitkälle historialle eikä modernille Suomelle. Uskon liberaalishengelliseen yhteiskunnallista työtä tekevään kirkkoon. Sellainen kirkko kuitenkin tehdään vain vaikuttamalla, muun muassa näissä seurakuntavaaleissa. Tee kirkosta näköisesi! –äänestyskehotuksessa on järkeä. Ehdokaslistoilta löytyy varmasti jokaiselle sopiva ehdokas, jota äänestää. 
     Ehdokasasettelussa esimerkiksi Joensuun seudulla on niin puolueiden kuin yleisempien teemojen alla olevia ehdokaslistoja. Itse arvostan enemmän listoja, joille on kokoontunut ehdokkaita jonkin yhteisen teeman merkeissä, kuten Lasten ja nuorten asialla, Avoin seurakunta, Hyvän puolella. Puolueiden ehdokaslistat eivät mielestäni enää kuuluisi seurakuntavaaleihin. Kaikista puolueista löytyy hyviä ihmisiä, jotka voivat henkilöinä mennä erilaisille teemalistoille. Erityisesti nuoret näyttävätkin tämän jo tajunneen.  Seurakuntavaalit.fi –sivustolla on hyvä vaalikone, jossa voi punnita arvojaan ja asenteitaan ja löytää sopivia ehdokkaita äänestettäväksi. 




Kirkon mielipide vaikuttaa muun muassa tällä hetkellä vireillä olevan sukupuolineutraalin avioliittolain etenemiseen eduskunnassa. Kirkollahan on oikeuslaitokselta saatu ”lisenssi” vihkiä pareja avioliittoon. Samaa ”lisenssiä” pitäisi käyttää lähivuosina myös samaa sukupuolta olevien vihkimiseen avioliittoon, kun uusi laki lopulta menee läpi eduskunnassa. Uskon että sen läpimeno on vain ajan kysymys. Olemme osa modernia pohjoismaista ja länsieurooppalaista yhteiskuntaa, jossa tasa-arvo halutaan ulottaa myös avioliittoinstituutioon. Se ei ole keneltäkään pois, vaan lisää kaikkien ihmisoikeuksia. 
     Naispappeudesta käytiin aikoinaan kovaa kädenvääntöä, mutta nyt se on arkipäivää. Paikoitellen papeista enemmistö on jo naisia. Samoin tulee varmastikin käymään myös avioliittoinstituutiolle; ennen pitkää sen laajeneminen hyväksytään arkipäiväiseksi todellisuudeksi. Seksuaaliset suuntautumisethan ovat normaaleja. Mikäli kirkko ei suostu lainsäädännön muuttumisen mukaisesti vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon, voiko se enää käyttää lainkaan oikeuslaitokselta lainaksi saamaansa ”lisenssiä”, vai pitäisikö virallinen avioliittoon julistaminen palauttaa oikeuslaitoksen tehtäväksi, maistraatteihin? 
     Vuosien varrella olen nähnyt ja kuullut kirkon toiminnassa myös ikäviä asioita, joita ei toivoisi enää tulevaisuudessa ilmenevän. Lasten hyväksikäyttöön liittyvät tapaukset ja muu papillisen, teologisen auktoriteetin ja aseman väärinkäyttö on väärin eikä sitä pitäisi koskaan hyväksyä. Olen kuullut muun muassa tapauksesta, jossa nuori pappina toimiva teologitytär on käytännössä ajanut oman isänsä kuolemaan tekaistuin syyttein. Tapaus on sattunut näillä selkosilla ja siihen on kaiketi vaikuttanut jokin pohjoisessa, tyttären työpaikkakunnalla, toimiva uskonlahko. Tällaiset tapaukset herättävät kysymyksiä uskon väärinkäytöstä. Kirkon toimintaa on tarpeen kehittää näiltäkin osin. Ja sitä kehittämistä tekevät tulevat kirkkovaltuutetut ja kirkolliskokousedustajat. 






Kuvat: Kari Tahvanainen



Onnea 130-vuotiaalle Outokummun kirjastolle

Outokummun kirjasto täyttää tänä vuonna 130 vuotta. Pohjoiskarjalaisilta kirjailijoilta toivottiin tervehdyksiä outokumpulaisille juhlavuoden merkeissä. Miksi lukeminen ja kirjastot ovat tärkeitä. Tässä oma tervehdykseni. 

Kirjaston 130-vuotisjuhlaviikko oli marraskuun alussa. Näyttely näistä tervehdyksistä avattiin kirjastolla torstaina 6.11.. Samana iltana kirjailijat Leena Lehtolainen ja Matti Rönkä vierailivat entisen kotikaupunkinsa kirjastossa. Haastattelin heitä kirjastolla.





Ai että ei kannata lukea? 

Minun on vaikea kuvitella hyvää elämää ilman kirjoja. Kirjallisuus on loppumaton aarreaitta, josta voi ammentaa niin tunnelmia kuin tietoakin. Erityisesti lapsena ja nuorena luetut kirjat jäävät mieleen koko elämän ajaksi. se on lukemisen taikaa. Lapsena luin ensiksi läpi koulumme pikkukirjaston ja sen jälkeen ahmin kunnankirjaston kirjoja. Siitä lähtien lukeminen on kuulunut elämääni itsestään selvänä asiana. Kotikirjasto on aika laaja ja siinä olevista kirjoista on aina vaikea luopua - vaikkakin sitä pitää välillä harventaa ja siivota. Minua kiehtoo hyvä seikkailu, mutta myös draama ja huumori, tarina kaiken kaikkiaan. Luen viihtyäkseni, mutta myös löytääkseni uusia ihme juttuja ja ajatuksia, tunnelmia. 


Millainen olisi Outokumpu ilman kirjastoa? 

Millainen olisi Joensuu ilman kirjastoja? Millainen olisi Suomi ilman kirjastoja ja kirjastoautoja? Kirjastojen historia on pitkä, muutaman kirjan lainastosta moderniin kirjastoon. Kirjastojen maksuttomuus on tärkeää, niin että me kaikki pääsemme kirjallisuuden äärelle. Kirjastojen kautta pääsemme lukemaan sellaistakin, mikä ei muuten käteemme sattuisi. Kannatan myös lähikirjastojen säilyttämistä. Niistä on tullut kaupunginosiin tai kylille tärkeitä pysähdyspaikkoja. Koululaiset voivat tulla koulupäivän jälkeen sinne: lukemaan lehtiä, etsimään kirjoja lainattavaksi, käymään netissä, tapaamaan kavereita. Luin juuri tutkimuksesta, jonka mukaan myös nuoret yrittäjät tekevät mielellään töitä läppäreidensä äärellä pienissä kirjastoissa. Ideat elävät ja syntyvät kirjastossa. – Ja onhan se mukavaa, kun kirjastosta löytää nykyisin myös itse kirjoittamiaan kirjoja.






Kuvat: Kari Tahvanainen ja Outokummun kirjasto



lauantai 18. lokakuuta 2014

Syys


Aamujen kyntäjät
levottomat tavoittavat
valkeista lakanoista
pukevat päällensä
ruttuisen päivän
nojatuolin reunustalta
katujen kynnösmaita
aamusta asti mittailevat
yökasteisillaan 



Me jaoimme ympyrän halki ja panimme
jakajalle tukipuut, niin helposti kerran
pystytimme rauhanristin
täynnä sydäntä  virttynyt villapaitasi
on hämärän merellä
haisee hengessä vanha kahvi
rauhattoman risti jos tehtäisiin
se alle täysikuun




Aamut ovat timangia
kuun yöt yhtä hopeaa
kun puolijuoksua koulupojat
saapuvat tienvarsiensa pysäkeille
lapsuuden ratisevien peltojen halki
vielä aamutokkurassaan
valottaa silmä kuuraisen hahmon
avoimella veräjällä
rautainen lokakuu








Kuunsirppi ja tähdet metsänrajasta
raaputtavat pikkuvoittoja ja sinun puheesi
täyttää lattialankkujen välit
putoavien lehtien terävässä kuussa
keltalehdillä hoilaavat yöt
hymyten kesämme buutsit
vippasevat iltojen
pöydänalla


Kuvat: Kari Tahvanainen

Runot kokoelmasta: Kari Tahvanainen: Vuosi kertaa, Joensuu, 2000



keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Makeasti oravainen - Aleksis Kivi 180 vuotta

Aleksis Kivi täytti 180 vuotta perjantaina 10.10. Sunnuntaina 12.10. synttäreiden merkeissä Suomen Maakuntakirjailijat ja Pieksämäen kirjasto järjestivät juhlatilaisuuden kulttuurikeskus Poleenissa. Alkusanoissani kerroin Kiven tuotannosta ja elämästä. 




- Tervetuloa Makeasti oravainen -tilaisuuteemme. Ja tervetuloa hengessä mukaan Akeksis Kivi, jos satut sieltä hopeapilven reunalta Suomenmaata tällä hetkellä katselemaan. Suomen Maakuntakirjailijat ja Pieksämäen kirjasto haluavat nostaa Kiven kirjailijanäänen esille näin juhlapäivänä luku- ja musiikkitilaisuuden kautta. Lukutilaisuudet ovat tätä nykyä kovin suosittuja Euroopassa. Miksei siis täällä Suomessakin voitaisi herätellä tätä perinnettä virkeämmäksi. Kirjailijat yleensä lukevat lukutilaisuuksissa teoksiaan itse. Klassikoiden kohdalla meillä sijaislukijoilla on suuri kunnia esittää heidän tekstejään.
Kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven syntymästä tuli perjantaina kuluneeksi 180 vuotta. Kolmekymppisenä hän julkaisi ensimmäisen näytelmänsä, Kullervon. Jo sitä ennen häneltä oli ilmestynyt kertomuksia. Kiven ainoa romaani, Seitsemän veljestä, ilmestyi 1870. Mutta Kivi tunnetaan näytelmiensä ja romaaninsa ohella myös koskettavista ja värikkäistä runoistaan. Näitä runoja on sävelletty lauluiksi. Tuttuja meille kaikille ovat muun muassa Sydämeni laulu, Laulu oravasta ja Sunnuntai.
Tänään kuulemme Aleksis Kiven ääntä sekä laulujen että tekstin muodossa. Muusikko Aki Hietala esittää kaikkiaan kuusi laulua Kiven teksteihin. Laulut ovat Onnelliset, Sunnuntai, Seitsemän miehen voima, Sydämeni laulu, Laulu oravasta ja Metsämiehen laulu.
Minulla on kädessäni Seitsemän veljeksen versio, johon esipuheen on kirjoittanut Suomen Kirjailijaliiton entinen puheenjohtaja Kari Levola. Levola kirjoittaa:
Aleksis Kiven luomistyötä ajatellessa ei voi lakata hämmästelemästä sitä, että hän loi kirjallisuuteemme pysyvästi jääneet teoksensa, kaikkiaan neljätoista, vain seitsemän vuoden kuluessa.
Kiven jos kenen kohdalla voidaan puhua traagisesta kirjailijakohtalosta. Hän ei päässyt nauttimaan suuren työnsä hedelmistä. Nurmijärveläinen kyläräätälin poika kuoli kunnanholhokkina ja mielisairaana vain 38-vuotiaana.
Seitsemästä veljeksestä Levola kirjoittaa:
Eiköhän se lähinnä ole melkoinen mieskööri. On käynyt vähän samaan tapaan kuin Linnan Tuntemattoman sotilaan kanssa. Kuitenkin molemmissa kysymys on nuorukaisista, melkein pojista. Kiven tekstissä Juhani on kahdenkymmenenviiden, Eero tuskin kahdeksaatoista. Kirjan lopussa he ovat kymmenen vuotta vanhempia.
Kivi on luonut veljeksistään komean henkilögallerian, niin monisyisen, että jo heistä voi löytää jos jonkinlaista tulkintaa. Jos Eerosta romaanin lopussa sanotaan, että ”Kotomaamme koko kuva, sen ystävälliset äidinkasvot olivat ainiaaksi painuneet hänen sydämensä syvyyteen”, niin soveltaen voisi sanoa, että Seitsemän veljeksen lukija voi löytää veljeskatraasta melkoisen ihmismielen kokokuvan.
Kiven teksti on väkevää ja herkkää yhtaikaa, nöyrää ja tahtovaa. Kieli on runsasta ja rikasta. Sen avulla Kivi luo eläviä ja lihaisia ihmisiä, elämän kokoista draamaa.
Seitsemän veljestä rakentuu paljolti, lähes näytelmän lailla, vuoropuhelulle. Se on paitsi runsasta, myös säkenöivää.
Huumori, se ”luonnonraikas komiikka”, jota Kivi sanoo ammentaneensa nurmijärveläisistä ihmisistä, lävistää romaanin ainutlaatuisella tavalla. Siinä on ihmisen tuntua, tragiikan läheisyyttä ja elämän voimaa. - Näin siis kirjailija Kari Levola esipuheessaan Seitsemään veljekseen. 



Luin tilaisuudessa yleisölle Seitsemästä veljeksestä seitsemättä lukua niin pitkälle, että päädyimme veljesten kanssa hiidenkivelle pakoon hirveää sonnilaumaa. Kuulimme hiidenkiven syntytarinan.

Seitsemännessä luvussa kuullaan myös metsästystarinoita ja myyttisiä tarinoita Suomenmaasta. Kuinka veljeksille lopulta kävi hiidenkivellä – sen voitte sitten itse selvittää lukemalla Seitsemän veljestä uudelleen. Ai, eikö joku ole sitä lukenut? 


maanantai 6. lokakuuta 2014

Neuvosto-Joensuusta huumorilla


Jouni Ilvonen
Kollin oppivuodet – Elämää Neuvosto-Suomessa
320 s., Arator, 2014


Millaistahan olisi ollut elämä itäsuomalaisessa pikkukaupungissa, jos sota olisi päättynyt toisin ja Suomesta olisi tullut osa Neuvostoliittoa? Sitä pohtii romaanissaan joensuulainen kirjailija Jouni Ilvonen. Kirjana kämmenellä minulla on tänään Kollin oppivuodet – Elämää Neuvosto-Suomessa. Teoksen on kustantanut Arator. 
Romaanin kertojaminä on 1951 syntynyt Henrik Henkka Ahokas, tavallisen joensuulaisen työläisperheen poika. Kirjassa eletään aikaa 1950-luvulta aina 1990-luvun alkuun, takaumina sivutaan myös talvisodan aikaa – 104 kunnian päivää jolloin Suomi liittyi Neuvostoliittoon. Tarinan keskiössä on tavallisten kansalaisten elämä iloineen ja suruineen, koiruuksineen ja kommelluksineen. Kerrontaa ryydittää satiirinen huumori alusta loppuun, mikä tahtonee sanoa, ettei kyse ole poliittisista kannanotoista vaan viihteellisestä tarinasta näissä kulisseissa.
Joensuussa on vanha sanonta, että älä mene Mutalaan, Mutalassa tapetaan. Murhamysteerin ympärillä tässäkin teoksessa liikutaan, kun nuori mies ja nainen surmataan Kurapuron rannalla 60-luvulla. Rikos on yhtenä juonteena aina kirjan loppumetreille saakka. Mutta se on vain yksi juonne monien joukossa. Vanhan Joensuun ja Mutalan paljasjalkainen mutalalainen kirjailija Jouni Ilvonen näyttää tuntevan kuin omat taskunsa.
 Kaupungin elämä soljuu verkkaisesti eteenpäin, usein vodkanhuuruisissa merkeissä. Neuvostomiehittäjät näkyvät katukuvassa niin idästä muuttavina perheinä kuin salaisen poliisin miehinä, jotka saapuvat odottamatta mustalla lutikka-autollaan. Silloin on aina jollain lähtö edessä. Ja sekin pitää sanoa, että Mutalassa Kirvesmiehenkadulla kummittelee, tässä kirjassa. Pinnan alla kytee suomalaistyyppinen vastarinta, aluksi ajatuksena ja haaveena, ennen pitkää myös suunnitelmina, joille Neuvostoliiton loppuajan vaiheet tuovat yllättäviä mahdollisuuksia. Kirjan henkilöistä nousee esille persoonallisuuksia kuten Mutalan ”kyläpoliisi” Jallu Kettunen ja politrukki Varma Kosto Kinnunen kuten myös Henkan ikätoveri Korvon Esu ja tämän opettajaisä Esko Korvo.
Kirjailija on ottanut vapauden olettaa, että niin Kalevala kuin Eino Leinon runouskin on kiellettyjen kirjojen listalla neuvostokommunistisessa valtakunnassa. Kalevalaisia säkeitä mukailevaa riimittelyä onkin teoksen jokaisen luvun alussa. Myöhemmin mukaan tulee myös Leinon säkeitä, sivutaanpa myös niin Olavi Virran näköistä miestä kuin Juice Leskistäkin – tai siis Ivan ”Nectar” Leskimovia, sillä ihmisethän ovat venäläistäneet nimensä uusien vallanpitäjien komennossa. 
Suomen poliittista historiaakin kirjailija sivuaa huumorin pilke silmäkulmassa. Millaisia olisivat Neuvosto-Suomessa Björn ”Mishka” Wahlroos, Aarne Saarinen, Paavo Väyrynen, Mauri Pekkarinen, Urho Kekkonen, Johannes Virolainen, Ilkka Suominen ja monet muut menneiden vuosikymmenten poliitikot. Kirjailija on hyvin kotiläksynsä tehnyt. Lähihistoriasta löytyy herkullisia ideoita neuvostoyhteiskuntaankin sovellettaviksi.
Vaihtoehtoisista todellisuuksista on kirjoitettu useita teoksia Suomenkin historiaan liittyen. Ilkka Remeksen romaani Pääkallokehrääjä on niistä suosituimpia. Jouni Ilvosen esikoisromaani sopii hyvin tähän joukkoon. Humoristisesta romaanista jää paljon ajateltavaa lukijan mieleen.

Biisi: Olavi Virta: Matalan torpan balladi



Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex, 6.10.2014


perjantai 3. lokakuuta 2014

Aleksis Kiven päivää odotellessa - Nummisuutarit


Kohtahan se on Aleksis Kiven päivä. 10.10. tulee kuluneeksi 180 vuotta Kiven syntymästä. Samalla on Nummisuutarien juhlavuosi; sen valmistumisesta tulee kuluneeksi 150 vuotta. 

Kuva: Joensuun kaupunginteatteri

Wikipedian mukaan Kivi osallistui Nummisuutareillaan vuonna 1865 kirjoituskilpailuun kaunokirjallisessa sarjassa. Noihin aikoihin eräät silmäätekevät, kuten J. V. Snellman, ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura halusivat tukea suomalaisen kirjallisuuden kehitystä ja päättivät järjestää kirjoituskilpailun. Kivi oletettavasti muokkasi tekstiään Siuntiossa kesästä 1863 lähtien, ja hän julkaisi sen omakustanteisena 500 kappaleen painoksena vuonna 1864. Rahaa hänellä ei ollut, joten hän lainasi Suomalaisen teatterin tulevalta johtajalta, Kaarlo Bergbomilta. Keväällä 1865 Senaatin julistaman kirjoituskilpailun voittajaksi julkaistiin nuori ylioppilas Alexis Stenvall eli Aleksis Kivi. Voitto oli suuri onni Kivelle niin taloudellisesti kuin menestyksensäkin puolesta: olihan kisaan osallistunut muun muassa myös J. L. Runeberg ja A. Oksanen (August Ahlqvist). 
     Nummisuutareita on pidetty näytelmäkirjallisuuden huipputeoksena. Se on käännetty yli kymmenelle kielelle. Näytelmä sai kantaesityksensä 24. syyskuuta 1875 Oulussa, jossa sen esitti vieraileva Suomalainen teatteri. Siitä lähtien Nummisuutareita on esitetty lukemattomia kertoja niin ammattilais- kuin harrastajateattereissakin. Se lienee Suomen suosituin puhenäytelmä.


Joensuun kaupunginteatterissa esitetään parhaillaan Nummisuutareita kansanoopperan (tai laulunäytelmän) muodossa. Nummisuutareista tutuksi tullut sanonta ”Maailma muuttuu Eskoseni” lunastaa lupauksensa 2000-luvun hengessä. Nuoren miehen naimareissu kaikkine kommelluksineen ja väärinkäsityksineen, samoin kuin kuuluisa viinaksiin tutustumiskohtaus esitetään vauhdikkaasti ja värikkäästi. Mukana on niin kaupunginteatterin näyttelijöitä kuin vierailevia nuoria tähtiäkin. 
     Teksti noudattaa Aleksis Kiven alkuperäisteosta varsin tarkkaan – Kaj Chydenius on hiukan riimitellyt siellä missä riimittelyä on tarvittu. Ilmaisuvoimainen Kiven suomen kieli soljuu hyvin laulumuodossakin. Ohjauksesta ja koreografiasta vastaa Ari Numminen, ja toiminta lavalla eteneekin kuin vuolas metsäpuro. 
     Varmasti Aleksis Kivellä on ollut huumorinpilke silmäpielessä, kun hän on päättänyt näytelmän Porilaisten marssiin. Siinä on todellakin pojat kansan urhokkaan häämatkan jälkeen. 
     Suosittelen. Raikas tulkinta Nummisuutareista - noin 150 vuoden takaa! Veikkaan että Aleksis Kivi olisi otettu tästä, ja tiedäpä häntä, jospa Aleksis katselee näytelmää pilven reunalta. 
     
"Maailma muuttuu, Eskosein”, sanotaan. Mutta muuttuuko se? Ehkä se onkin Esko, joka olisi valmis muuttumaan, mutta ympäröivä yhteisö ei itse kykene muutokseen. Tästä lähtökohdasta käsin syntyy uusi versio Nummisuutareista!" - Joensuun kaupunginteatteri 

Voisiko tätä tarjota kouluille pakettina vaikkapa 10 e/katsoja? Monestakin suunnasta ajankohtainen näytelmä opiskelijoille ja koululaisille: historia, kirjallisuus, tasa-arvo, naisen asema, nuorten suhteet, alkoholi... ja muillekin ryhmille - tai myydä viimeiset paikat varttia vailla vaikka viidellä eurolla . Kate vain kasvaisi (paikalleen)! Yhtenä iltana meitä oli katsomossa vähemmän kuin porukkaa lavalla. - Katsomot täyteen vaikka muutamalla eurolla! Kimmo Lavaste taisi olla vuosia sitten viimeinen joka ideoi yllätyslippuja näytöksiin. Ja se toimi.