maanantai 6. lokakuuta 2014

Neuvosto-Joensuusta huumorilla


Jouni Ilvonen
Kollin oppivuodet – Elämää Neuvosto-Suomessa
320 s., Arator, 2014


Millaistahan olisi ollut elämä itäsuomalaisessa pikkukaupungissa, jos sota olisi päättynyt toisin ja Suomesta olisi tullut osa Neuvostoliittoa? Sitä pohtii romaanissaan joensuulainen kirjailija Jouni Ilvonen. Kirjana kämmenellä minulla on tänään Kollin oppivuodet – Elämää Neuvosto-Suomessa. Teoksen on kustantanut Arator. 
Romaanin kertojaminä on 1951 syntynyt Henrik Henkka Ahokas, tavallisen joensuulaisen työläisperheen poika. Kirjassa eletään aikaa 1950-luvulta aina 1990-luvun alkuun, takaumina sivutaan myös talvisodan aikaa – 104 kunnian päivää jolloin Suomi liittyi Neuvostoliittoon. Tarinan keskiössä on tavallisten kansalaisten elämä iloineen ja suruineen, koiruuksineen ja kommelluksineen. Kerrontaa ryydittää satiirinen huumori alusta loppuun, mikä tahtonee sanoa, ettei kyse ole poliittisista kannanotoista vaan viihteellisestä tarinasta näissä kulisseissa.
Joensuussa on vanha sanonta, että älä mene Mutalaan, Mutalassa tapetaan. Murhamysteerin ympärillä tässäkin teoksessa liikutaan, kun nuori mies ja nainen surmataan Kurapuron rannalla 60-luvulla. Rikos on yhtenä juonteena aina kirjan loppumetreille saakka. Mutta se on vain yksi juonne monien joukossa. Vanhan Joensuun ja Mutalan paljasjalkainen mutalalainen kirjailija Jouni Ilvonen näyttää tuntevan kuin omat taskunsa.
 Kaupungin elämä soljuu verkkaisesti eteenpäin, usein vodkanhuuruisissa merkeissä. Neuvostomiehittäjät näkyvät katukuvassa niin idästä muuttavina perheinä kuin salaisen poliisin miehinä, jotka saapuvat odottamatta mustalla lutikka-autollaan. Silloin on aina jollain lähtö edessä. Ja sekin pitää sanoa, että Mutalassa Kirvesmiehenkadulla kummittelee, tässä kirjassa. Pinnan alla kytee suomalaistyyppinen vastarinta, aluksi ajatuksena ja haaveena, ennen pitkää myös suunnitelmina, joille Neuvostoliiton loppuajan vaiheet tuovat yllättäviä mahdollisuuksia. Kirjan henkilöistä nousee esille persoonallisuuksia kuten Mutalan ”kyläpoliisi” Jallu Kettunen ja politrukki Varma Kosto Kinnunen kuten myös Henkan ikätoveri Korvon Esu ja tämän opettajaisä Esko Korvo.
Kirjailija on ottanut vapauden olettaa, että niin Kalevala kuin Eino Leinon runouskin on kiellettyjen kirjojen listalla neuvostokommunistisessa valtakunnassa. Kalevalaisia säkeitä mukailevaa riimittelyä onkin teoksen jokaisen luvun alussa. Myöhemmin mukaan tulee myös Leinon säkeitä, sivutaanpa myös niin Olavi Virran näköistä miestä kuin Juice Leskistäkin – tai siis Ivan ”Nectar” Leskimovia, sillä ihmisethän ovat venäläistäneet nimensä uusien vallanpitäjien komennossa. 
Suomen poliittista historiaakin kirjailija sivuaa huumorin pilke silmäkulmassa. Millaisia olisivat Neuvosto-Suomessa Björn ”Mishka” Wahlroos, Aarne Saarinen, Paavo Väyrynen, Mauri Pekkarinen, Urho Kekkonen, Johannes Virolainen, Ilkka Suominen ja monet muut menneiden vuosikymmenten poliitikot. Kirjailija on hyvin kotiläksynsä tehnyt. Lähihistoriasta löytyy herkullisia ideoita neuvostoyhteiskuntaankin sovellettaviksi.
Vaihtoehtoisista todellisuuksista on kirjoitettu useita teoksia Suomenkin historiaan liittyen. Ilkka Remeksen romaani Pääkallokehrääjä on niistä suosituimpia. Jouni Ilvosen esikoisromaani sopii hyvin tähän joukkoon. Humoristisesta romaanista jää paljon ajateltavaa lukijan mieleen.

Biisi: Olavi Virta: Matalan torpan balladi



Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex, 6.10.2014