perjantai 24. joulukuuta 2010

Monikulttuurisuuden puolesta

Hyvät päättäjät, me allekirjoittaneet toivomme, ettei suomalaisista jouluperinteistä tarvitsisi luopua kokonaan. Me toivomme kouluilta ja päiväkodeilta joustavuutta: sallikaa lasten laulaa uusien laulujen lisäksi myös samoja lauluja kuin heidän isovanhempansakin ovat aikoinaan laulaneet. Sallikaa perinteiden siirtyminen eteenpäin. Myös vanhan ajan joulu on suvaitsevaisuutta. - Iltasanomat

torstai 23. joulukuuta 2010

Rauhaisaa ja lämmintä joulua!


Pieni laatikko sydämen kohdalla

Joulupukki seisoi keittiön pöydällä ja vilkutti. Toisessa kädessään se riiputti sateenvarjoa. Ulkona oli jo tullut pimeä, sadepisarat valuivat pukin takana pitkin ikkunaruutuja. Pienen joulupukin punaisessa takissa ja mustissa housuissa oli paljon taskuja. Niiden päällä oli numeroita, sillä pukki olikin joulukalenteri. Yksi taskuista oli hiukan auki, se oli pienenpieni puulaatikko, joulupukin sydämen kohdalla.

Samassa keittiön valot syttyivät. Tonttuperhe saapasteli kotiin töistä ja päiväkodista. Isotonttu Sampsa hymyili katsoessaan joulupukkia. Hän osoitti sitä pikkutontuilleen Anetelle ja Vienolle, jotka olivat juuri kuoriutuneet eteisessä haalareistaan ja kumisaappaistaan. Nosti Vienon tuolille samalla kun Anette kapusi jo itse toiselle tuolille, katsomaan mitä pukilla olisi tänään kerrottavana. Toiselle puolen pöytää tuli isotonttu Piia seuraamaan lapsiensa ja tonttumiehensä puuhia. Sivusta katseli kaukaa metsäisiltä seuduilta kylään tullut ystävätonttu Kristian.

Lapset kurkistelivat laatikkoon. Sen reunan yli ulottui valkoinen paperirulla, joka oli sidottu rusetiksi solmitulla punaisella nauhalla. Anette otti paperin pikku käsiinsä ja laski pöydälle. Tontut alkoivat avata sitä yhdessä hengitystään pidätellen.

Paperille oli kirjoitettu mustekynällä kauniisti kaareutuvaa tekstiä.

”Menkää kylän leipomoon ja te löydätte sieltä joulukassiin pakattuna monta tuoksuvaa lämpöistä leipää. Ostakaa ne. Ostakaa myös monenlaisia juustoja, viinirypäleitä, suklaata ja muita herkkuja. Tulkaa kotiin ja murtakaa leivät. Viettäkää yhteinen ilta kynttilöiden valossa ruokapöydän äärellä.

Terveisin Joulupukki”

Tonttuperhe ja ystävätonttu Kristian lähtivätkin saman tien hipsimään kohti ulko-ovea. Vetäisivät ulkovaatteet päälleen, sammuttivat valot ja menivät sateiselle pihamaalle. Tonttuperheen koti oli kolmikerroksinen kivitalo melkein meren rannalla. Merituuli puhalsi niittyjen ylitse ja meri näkyi ullakon ikkunasta. Pihamaalla odotti perheen kaksi autoa. Pikkutontut ja isotonttu Piia ahtautuivat vihreään farmari-Sitikkaan, isotonttu Sampsa ja ystävätonttu Kristian harmaaseen Bemariin. Moottorit hyrähtivät käyntiin.

Matka suuntautui kuitenkin aluksi kylästä poispäin isolle tielle. Autot kääntyivät kohti kaukana tuikkivaa kaupunkia. Sen rautatieasemalta olisi noudettava vieraisille tuleva ystävätonttu Tero. Kiemurteleva valtatie näytti jättimäiseltä jouluvaloköynnökseltä pimeyden keskellä. Rautatieasemalla junat vihelsivät ja ajelivat edestakaisin, asemarakennus loisti jouluvalaistuna.

Ystävätonttu Tero tallusteli sisältä autoja vastaan. Sillä oli lippalakki päässä ja selässään vihreä savottareppu. Se oli hajamielinen professori, joka oli jo melkein unohtanut minne oli tulossa. Taputteli ensin iloisesti hymyillen päälaelle Sitikan takapenkiltä kuikuilevia pikkutonttuja, muisteli niiden nimiä. Sitten se ahtautui Bemarin takapenkille reppuineen.

Matka jatkui joen yli vanhaa siltaa kohti kirkkaasti valaistua tuomiokirkkoa. Ihmisiä käveli sateenvarjojensa alla, jotkut olivat pysähtyneet aukiolle kirkon eteen. Tonttujen autot kääntyivät pikkukadulle kirkon taa. Kirkon edessä tuikki suurensuuri joulukuusi ja ikkunoista harmaassa kiviseinässä hohti keltaista valoa.

Autot pysäköivät hetkeksi aukiolle. Kaksi joulukuusta loisti vanhan rakennuksen parvekkeella paksujen valkoisten pilareiden välistä. Tuolta parvekkeelta joulupukin lähetti toivottaa joulurauhaa, sitten kun viimeinenkin joulukalenterin luukku on avattu, näytti isotonttu Piia selostavan pikkutontuille kädellään parveketta osoitellen. Varmaan se kertoo, että tulemme kuuntelemaan joulurauhanjulistusta, selosti isotonttu Sampsa toisessa autossa hajamieliselle ystävätonttu Terolle.


”Menkää kylän leipomoon ja te löydätte sieltä joulukassiin pakattuna monta tuoksuvaa lämpöistä leipää.”

Matkalla kohti kylän leipomoa tonttuseurue pysähtyi suuren kaupan pihaan. Isotontut kävivät ostamassa herkkuja ja juomia. Pian oltiin perillä. Suuntavilkut välähtivät kylän risteyksessä, autot pysähtyivät vierekkäin leipomon hämärälle pihalle. Tontut kipusivat ulos ja marssivat leipomoon.

Leipuri Rolle ja hänen apulaisensa Hessu tervehtivät hymyillen sisään rynnivää tonttuporukkaa. Leipureista kun oli tullut jo tuttuja tonttuperheen kanssa, vaikka tontut olivat muuttaneet paikkakunnalle vasta kesällä. Tontut poikkesivat usein ostamaan uunilämmintä leipää tai pullaherkkuja kotimatkalla tai lauantaikävelyllään kylänraitilla.

Ja toden totta, pian oli iso paperikassi täynnä tuoksuvia lämpöisiä leipiä. Kaiken päälle leipuri Rolle ojensi pikkutontuille vielä valkoisen pahvirasian täynnä karjalanpiirakoita, pikkutonttujen herkkua. Kyseli olivatko olleet kiltteinä joulun alla.

Poistuttuaan leipomosta tonttukulkue marssi peräkanaa takaisin autoilleen. Kantamukset aseteltiin huolella sisälle. Pikkutontut ja isotonttu Piia ahtautuivat Sitikkaansa, hajamielinen professoritonttu Tero, isotonttu Sampsa ja ystävätonttu Kristian harmaaseen Bemariinsa.

Isotonttu Sampsa katseli tonttuperhettään ja odotti autonvalojen välähtävän päälle. Käynnisti Bemarinsa. Meni hetki eikä naapuriautossa tapahtunut mitään. Sitten isotonttu Piia näkyi levittelevän käsiään ja katsovan autonikkunasta.

Isotontut nousivat katsomaan mikä on hätänä. Piia kömpi kuljettajan paikalta. Pikkutontut tuijottivat ääneti turvavöistään takapenkiltä. Sitikka ei käynnistynyt, ei pihaustakaan, vain virta-avaimen pieni köhäisy kuului, tuhahti Piia. Sampsa istahti autoon ja koetti hänkin. Köhäisy toistui. Isotonttu pyöritti päätään ja yritti vielä kerran.

Ohi mateli samassa toinen auto. Tontut olivat äkkiä ihan hiljaa ja liikkumatta. Se oli harmaa Bemari. Se oli tonttujen oma auto. Pikkutontut kurkottelivat kaulojaan.

Bemari ajeli itsekseen. Se meni hitaasti kohti metsänlaitaa. Auto kierähti nokalleen pikku ojaan, pehmeästi kuin syyssumussa. Näytti kuin se olisi mennyt juomaan ojasta vettä. Punaiset perävalot vain kiiluivat ja pakoputkesta pöllähteli savua.

Isotonttu Sampsa toipui hämmästyksestä ja sai ensimmäiset sanat suustaan. Hän oli kai unohtanut laittaa käsijarrun päälle. Ei koskaan ennen. Sitä he yhdessä hetken ihmettelivät, ennen kuin lähtivät jonossa kohti ojassa nuokkuvaa autoa.

Kohta paikalle lyllersivät myös leipuri Rolle ja hänen apulaisensa Hessu. Kaikki rupesivat työntämään autoa. Isotonttu Sampsa painoi samalla kaasua ja yritti peruuttaa. Takarenkaat sutivat ja ulisivat hiekassa, lopulta ne kaivoivat itselleen kuopan pihamaahan. Leipurit puhisivat punaposkisina. Auto ei vain suostunut nousemaan ojasta.

Samassa leipomon pihalle hurautti auto, jarrutti ja pysähtyi vierelle. Mersusta nousi isotonttu Henri, heilautti innokkaana kättään ja tuli katsomaan. Pikkutontut vilkuttivat hänelle Sitikasta jotain kiljuen.

Pikkutontut huusivat Mertu, tuo on meidän Mertu. Ja niin olikin, sillä perheen uusi ystävä Henri-tonttu oli juuri vähän aikaa sitten vaihtanut tonttujen vanhan Mersun omaan vanhaan Bemariinsa, sillä hän tahtoi Mersun. Autoharrastajat ovat aina autoharrastajia, oli isotonttu Piia huokaissut, salaa iloissaan perheen uudesta autosta.

Koko tonttupoppoo yhdessä leipurien kanssa yritti nyt vielä kerran työntää ja kiskoa pikku Bemaria ojasta. Renkaat hurisivat ja hiekkakuopat syvenivät. Bemari oli päättänyt pysytellä siinä mihin oli mennyt. Eikä Mersunkaan voima riittäisi kiskomaan sitä ylös.

Tontut rupesivat tupakkatauolle ja pähkäilivät yhdessä ongelmaa. Professoritonttu Tero mietti sopivaa teoriaa autonnostolle. Kunnes Henri otti taskustaan kännykän. Soitti jonnekin. Ja sitten odotettiin.

Henri avasi pikkutonttujen Sitikan konepellin ja tökki käsillään johtoja, kävi kääntämässä virta-avaimesta. Köhäisy vastasi. Niinpä Henri ajoi Mersunsa aivan viereen ja yhdisti autojen akut punaisella ja mustalla kaapelilla toisiinsa.

Kun hän kohotti innostuneet kasvonsa konepellin alta, kauempaa tieltä kajastivat jo kirkkaat valot ja kuului traktorin murinaa. Valot kääntyivät pihaan ja niiden takaa erottui iso kiiltävä Valmetti, kauha korkealla keulassa, lumilinko perässään. Maanviljelijätonttu Juhana hyppäsi traktorista, sillä hänet Henri-tonttu oli soittanut apuun läheiseltä maatilalta.

Juhana katseli hetken ympärilleen. Toiset selostivat hänelle Bemarin kummaa temppua. Hän mittaili auton ja traktorin väliä, kaivoi esille paksun köyden ja kiinnitti sen auton perään ja toisen pään traktorin keulaan. Sitten hän hyppäsi traktoriinsa, alkoi peruuttaa ja kiskaisi Bemarin siististi ylös ojasta. Rapaiset valot heijastuivat metsänrajasta. Se oli nyt hiukan ruttuisempi keulasta kuin vähän aikaa sitten. Samassa myös pikkutonttujen auto hurahti käyntiin, Henri antoi sille virtaa omasta autostaan. Tontut ja leipurit hymyilivät. Pikkutontut hihkuivat istuimillaan: kotiin, kotiin. Sade oli lakannut ja taivaan täyttivät tuikkivat tähdet.

Kun traktorin valot hetken kuluttua katosivat mutkan taakse, pakkautuivat tontut kukin omiin autoihinsa ja seurasivat perässä kylätielle. Pian kotitalo pilkahti näkyville, hiekka rahisi renkaiden alla kun autot pysähtyivät pihamaalle. Tonttuperhe hipsutteli ystäviensä kanssa sisälle kiviseen rintamamiestaloonsa.


”Tulkaa kotiin ja murtakaa leivät. Viettäkää yhteinen ilta kynttilöiden valossa ruokapöydän äärellä.”

Ilta oli jo pitkällä, kun pöytä oli vihdoin katettu ja koko poppoo istui sen ympärillä. Kynttilät tuikkivat keskellä pöytää ja ikkunalaudoilla. Leivistä murrettiin paloja, niille levitettiin juustoja ja lautasille muita herkkuja. Pikkutontut nauttivat herkkujaan maidon kanssa, isotontut maistoivat glögiään. Tonttuperheen ja ystävien yhteinen ilta vierähti siinä joulupukin silmien alla.

Joulupukki pidätteli hengitystään ja veti auki jääneen laatikon sydämensä kohdalta varovasti kiinni. Kukaan ei huomannut, kun se sulki jälleen silmänsä, hymähti ja rupesi nukkumaan. Sen unista syntyisi vielä monta ovelaa lahjaa joulukalenterin pikku laatikoihin.

Ja pian tuli aika pikkutonttujen mennä nukkumaan, kun muut vielä jäivät hetkeksi juttelemaan glögilasien ääreen. Ikkunasta katsoi sisälle juustoa mussuttava pyöreäposkinen kuu-ukko tähtikirkkaalta taivaalta. Kunnes se lopulta katseli tyhjää pöytää ja haisteli sammutettujen kynttilöiden makeaa tuoksua.

Tontut tuhisivat vuoteissaan. Ystävätonttu Kristian kirjoitteli vielä sulkakynällään kuun valossa muutaman rivin. Sillä hänellä oli salainen tehtävä. Hän oli yksi joulupukin kirjureista, joita kiertelee joulun alla vähän kaikkialla.


Kari Tahvanainen



lauantai 18. joulukuuta 2010

Tuu jo

Enkelit suihkuun
ja joulupukki ikkunalle
tallilyhty koholla kädessään
yöhön lepattaen

Joulu hei
sie saisit kyllä jo tulla
tänne meillekin


                   Kari Tahvanainen