Ukri-kolumni
Sanotaan että nauru pidentää
ikää. Itse asiassa se onkin kulttuuri. Luin äskettäin lääkäri Markku T. Hyypän
uutukaista, kirjoituskokoelmaa Kulttuuri pidentää ikää (Duodecim, 2013). Kuinka
ajan hermolla se onkaan! En malta olla nostamatta esille muutamia hajahuomioita
ja kirjan herättämiä ajatuksia.
Kulttuurilla tarkoitetaan
kirjassa elämisen normiksi muodostunutta elämäntapaa. Ei pelkästään ”hienoa”
kulttuuria, vaan kaikenlaista kulttuuririennoissa mukana olemista, osallistumista,
harrastamista, peruskulttuuria. Yhteisöllisyys voi olla konkreettista tai
tunnetta. Yhdessä oleminen ja toimiminen, ja luottamus kanssatoimijoihin, ovat
Hyypän katsannossa niitä tekijöitä, jotka luovat kulttuurin nauttijalle ja
tekijälle hyvinvointia. –
Kulttuurifriikki elää pidempään, Nurmeksesta kotoisin oleva Hyyppä toteaa
väestötutkimustensa perusteella.
Hyvinvointikulttuurin omaksuminen
alkaa kotoa ja lapsuudesta, parhaimmillaan jo odotusaikana. Vauvalle
hyräillään, soitetaan musiikkia, loruillaan, luetaan. Sanataideaktiivithan sen
tietävät ja sanaa eteenpäin levittävät, täällä Pohjois-Karjalassakin.
Esimerkiksi pikkulapsen kertomaa satua kirjataan ylös, sadutetaan. Kaiken
kaikkiaan myönteinen kulttuuriympäristö muovaa aivoja, Hyyppä perustelee
elämänmittaisten kykyjen muodostumista.
”Kulttuurin ja taiteen merkitys
lapsen ja nuoren taidoille ja kyvyille on kiistaton. Taide vaikuttaa
myönteisesti tunteeseen ja järkeen, emootioihin ja kognitioihin. Taideaineiden
kiistaton teho tahtoo meiltä unohtua, kun päätämme koulutuksen sisällöstä ja
ainekokonaisuuksista. Kuntien ja kaupunkien päättäjät ovat yleensä
keski-ikäisiä miehiä, joiden psykologinen, kasvatuksellinen ja sosiaalinen
osaaminen on konservatiivista ja kehittymätöntä.” – Tämänkö seurausta lienevät
myös kirjastojen alasajoyritykset?
Kansainvälisten tutkimusten
mukaan kirjastokortti pidentää ikää. Kirjastolaitokseen panostaminen on
olennaista. Kirjastolla on itsellinen vaikutus hengissä säilymiseen. Kirjasto
on matalan kynnyksen julkinen tila meille kaikille, mutta myös kulttuuripääoman
kannattelija, lähikirjastoja myöten. Toki kaikkeen kulttuuriin pitäisi olla
matala osallistumiskynnys.
Vapaaehtoista kulttuurityötä kuvaa
tätä nykyä kaksijakoisuus. Se lisääntyy keski-ikäisten ja vanhempien
keskuudessa, mutta nuorten osallisuuden lisääminen on haasteellista. Saman
havaitsin tutkiessani Ilosaarirockin tekijäsukupolvia. 2000-luvun tekijöillä on
selvästi tietoisemmat ja rajatummat tavoitteet ja odotukset talkootyölleen. Yhdessä
tekeminen on silti edelleen se primus motor, jo hyvin monessa sukupolvessa.
Omassa Ilosaarirockin passissani kesältä 1993 lukee Työhullu. Ei tullut mieleen
cv:n kartuttaminen. *)
”Vapaaehtoistyö maksaa itsensä
kuusinkertaisesti takaisin. Se on kansantaloudellisesti erittäin kannattavaa.”
Äskettäisen kyselyn mukaan Ilosaarirockissa käytetään vuosittain yli 10
miljoonaa euroa.
Hyyppä puhuu epigenetiikasta, luonnontieteellisestä
kulttuuri- ja taidevaikutuksia tutkivasta tieteenalasta. Se yhdistää
sosiaalisen, psykologisen ja ruumiillisen olemuksemme. Kulttuurin
terveysvaikutuskin syntyy epigeneettisesti, ympäristön ja geenien kautta, ja
periytyy seuraavalle sukupolvelle. Suomalaisen peruskulttuurin ongelmana Hyyppä
pitää sitä, ettei se ole riittävän yhteisöllistä eikä sisällä positiivista
kulttuuripääomaa. Haasteita siis riittää. Kulttuuripääomaan kannattaisi
sijoittaa.
Miten tähän sitten suhtautuu
esimerkiksi kulttuurikaupunki Outokummun viimeisin päätös? Luovuttiin
kulttuurisihteeristä. Säästetään prosentin murto-osa kaupungin budjetista.
Kaupungin joka kaivostoiminnan jälkeen on kehittynyt leimallisesti
kulttuurikaupungin suuntaan, niin toiminnoiltaan kuin arvokkaan
kulttuuriympäristönsä käytöltään. Kulttuurisihteerissä ja -sihteeriydessä
kiteytyi kokenut osaaja, syvästi verkostoitunut organisaattori, toimiva
rakenne. Sellaistako ei tarvita?
Dosentti Simo Häyrynen kuvasi
muutosta teoksessaan Kulttuuri jää – Outokumpu kaivosteollisuuden jälkeen.
(SKS, 2010) Hiipumisen sijaan uutta elämää kaivettiin kulttuurista
laaja-alaisesti, opetuksesta aina vankkaan kulttuuritoimintaan. Pesutuvat
muutettiin studioiksi. Kulttuuri voisi luoda hyvinvointia ja tulevaisuutta,
mutta sen painoarvo tuntuu olevan edelleen aika heppoinen päättäjien ajatuksissa.
Mutta pidentääkö kulttuuri sen
tekijän, ammattitaiteilijan, ikää? Suomen Kirjailijaliiton tutkimuksen mukaan
kirjailijan mediaanitulo teoksistaan on vuodessa noin 2000 euroa. Onkin usein
todettu, että toimiva apurahajärjestelmä on korvaamaton rakenne, joka
mahdollistaa kirjallisuudenkin olemassaolon. Riittämätönhän se tietenkin
pohjoismaisessakin vertailussa on. Eläke- ja sosiaaliturvankin järjestäminen on
vasta alkutekijöissään. Veikkaisin että luovuus sinällään pidentää
kirjailijankin ikää näissä olosuhteissa. Parempaan yhtälöön on vielä
matkaa.
Kari Tahvanainen
kirjoittaja on kirjailija ja kirjailijayhdistys
Ukrin varapuheenjohtaja
Kaupunkilehti Karjalan Heili 20.4.2014
*) Ilosaarirockin passejani 1990-luvun alusta
