Mitä jäljelle jää eli kannattaisiko arkistoida

Kolumni

Käyköhän meille niin että pikkuhiljaa muistelemme menneisyyttämme vain muistikuvien kautta? Jos nimittäin luotetaan vain epämääräisiin digitallenteisiin. Kirjeitä ja kortteja ei jälkeen jää, kun on tämä maili, some ja muut arjen areenat. 

Kotiarkistoista kuuluu vain sähköistä suhinaa. ”File not found.” Arkistointi olisi yhäkin tärkeämpää, ellemme sitten halua elää historiattomassa maailmassa.
     Kirjallisuuskin on yhä enemmän pilven reunalla. Kirjoja julkaistaan jo pelkkinä sähkökirjoinakin. Vähän epäilyttää, jäävätkö ne saataville kauas tulevaisuuteen. Ei niitä ainakaan kirjaston poistomyynnissä myydä kiinnostuneille muutamalla sentillä. Suosittelisin pienen paperipainoksenkin ottamista, kaiken varalta. 

Arkistoinnin tärkeyden tajuaa usein vasta jälkikäteen, kun jotain tapahtumaa tai tilannetta yrittää palauttaa mieleen. Muistaakseni… Sitten todetaan että jokaisella onkin aika erilainen muistikuva siitä. Jos olisi tajuttu pistää talteen vaikka valokuvia, kirjoituksia, muistivihkoja, kalentereita, olisi käytettävissä jotain kättä pitempää historiamme todellisuuden kantajaa. 
     Nyrkkisääntönä sanoisin, että kannattaa teettää säännöllisesti aika ajoin paperivalokuvia niistä tärkeistä kuvista. Tulostaa omia juttuja paperille ja laittaa mappiin, albumiin talteen. 
     
Olen harrastanut lapsesta asti valokuvausta. Kovin tyytyväinen olen siitä, että kaikki negatiivit ovat edelleen tallessa. Varsinkin kun olin perheen ainoa pikku valokuvaaja. Sittemmin arkistoitavaa onkin kertynyt runsaasti. Albumeissakin tärkeitä hetkiä ja ihmisiä on tallessa. 
     Lapsuudesta puheen ollen arvostan suuresti niitä vanhempia sekä kummeja ja kummituksia, jotka pistävät talteen kasvavan lapsen elämää ja yhteisiä muistoja. Ihan paperille ja kansien väliin, ja vaikka rompullekin sinne albumin takakanteen. Kaikki omatkin luokkakuvani ovat tallessa ja kohtuullisesti muutakin lapsuuden kuvitusta. Setäni oli innokas valokuvaaja. 

Itse olen arkistoinut Ilosaarirockin aineistoja jo yli kahden vuosikymmenen ajalta. Lehtijutut, ohjelmat, passit, valokuvat ym. Nykyisin siis Joensuun rokkiviikkoa. Rockin talkootyöstä syntyi aikoinaan gradukin ja tein vähän muutakin tutkimusta. Siihen arkistot olivat oiva apu. 
     Mutta arkistoin ennen kaikkea rakkaudesta Ilosaarirockia kohtaan. Kun on tullut annettua omakin panoksensa sen kehittämiseen, ja onhan se ollut tärkeä osa omaa elämää nuoruudesta lähtien. Niistä arkistoista en hevillä luovu, enkä muillakaan musiikkityyleillä. 

Ammattijärjestäjä on kodin personal trainer, otsikoi Turun Sanomat. Arkistoinnin personal trainereita varmasti tarvittaisiin. Kotiarkistoissa on suuri perintö, josta olisi hyvä pitää huolta. Niin tulevia sukupolvia kuin historiantutkimustakin ajatellen. Siinä olisi paikka uudelle ammatille! Arkisto-Antti voisi katsoa kodin arkistoja asiantuntijan silmin. Opastaa kädestä pitäen niiden järjestämisessä ja pelastamisessa. Auttaa arkistointivälineiden hankinnassakin. Että jotain jäljelle jäisi. 


Kari Tahvanainen
Kirjoittaja on kirjailija ja Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja 

Karjalan Heili 23.7.2016

Juliste tekee historiaa - pussaavat saamelaismiehet

NRK Finnmark uutisoi, että Pohjois-Norjassa järjestettävän Márkomeannu-festivaalin julisteessa on kaksi pussaavaa saamelaismiestä. Joillekin tämä näky on liikaa. Julisteita on revitty seinistä Pohjois-Norjassa ja -Ruotsissa. 

     Minua ihmetyttää, kuinka saamelaiset voivat vaatia kunnioitusta ja tukea kulttuurilleen, kun samaan aikaan itse syrjivät omiaan (dokumentti Ylellä äskettäin). Jos pieni kulttuuri haluaa elää ja kukoistaa, olisi syytä katsoa kirkkain silmin kohti tasa-arvoista tulevaisuutta. Uusien sukupolvien tulevaisuutta. 
     Luulenpa, että tämä juliste jää historiaan tärkeänä dokumenttina. 

1991 popukot ja -akat - me Ilosaarirockin veteraanit

Olin vuonna 1991 Joensuun Popmuusikot ry:n hallituksessa. Ensimmäinen Laululavalla järjestetty Ilosaarirock, 20-vuotisjuhlarokki, toi meille suuret tappiot, Popparien muiden velkojen päälle. Niistä selviämiseksi hallituksen jäsenet takasivat omissa nimissään pankkilainan. 
     Itse en päässyt takaajaksi, koska luottotietoni eivät olleet kunnossa. Olin juuri hiukan aiemmin taannut muusikko Jone Nuutisen musiikkikaupan lainan, joka oli jäänyt maksamatta. Nuutinen sai lainan maksettua sitten kuitenkin aika pian, joten pääsin pälkähästä. 
     Ilosaarirockin kutsuvieraslistalle ovat kuuluneet perustajajäsenet ja nämä lainan takaajat. Katsoisin että itsekin kuulun tuohon takaajien ryhmään, koska tein aivan samanlaista työtä 1991 hallituksessa kuin muutkin hallituksen jäsenet. Vain takaamaan en päässyt. 
     Ilosaarirock ei tänä vuonna lähettänyt minulle kutsua Ilosaarirockiin, ensimmäistä kertaa aikoihin. Toivoisin että asiaan saataisiin parannus. Olemmehan me ”1991 popukot ja –akat” mahdollistaneet festivaalin perinteen jatkumisen ja nykyisen kukoistuksen. 
     Sittemmin olen tutkinut yliopistossa Ilosaarirockin talkootyötä, mistä on parikin artikkelia eri teoksissa. 


Kari Tahvanainen

Kuvat teoksesta Ilosaarirock 40 vuotta tarinoita. Päätoim. Olli Sorjonen. Joensuun Popmuusikot ry, 2011 

Rokkiviikon värikästä Joensuuta

Rokkiviikko 2016 Joensuussa - kaupunki täynnä väriä ja elämää. 

Rokkirunokaraoke oli torstaina Popkadun vetonaula. Se juhlisti samalla kirjastoautotoiminnan 50-vuotisjuhlavuotta Joensuussa. Itse esitin mm. Antti Tuiskua, Juicea, Ismo Alankoa ja Jim Morrisonia. 

Rock found at Ilosaari.

Kuvat: Kari Tahvanainen

Ilosaarirock - kulttuuria talkootyöllä

Ilosaarirock täyttää tänä kesänä 45 vuotta. Tämä kymmenkunta vuotta sitten ilmestynyt artikkeli lienee edelleen ajankohtainen. Se on ilmestynyt teoksessa Yksilö, yhteisö ja kansalaisyhteiskunta. Toim. Anne Ilvonen. Opintotoiminnnan Keskusliitto, 2005 

Kuvat: Kari Tahvanainen. Kuvat ovat vuoden 2005 Ilosaarirockista. 

KULTTUURIA TALKOOTYÖLLÄ – ILOSAARIROCK

Kari Tahvanainen

Talkootyöllä, vapaaehtoistyöllä, on Suomessa pitkä historia. Maaseutuyhteisöissä talojen suurimmat työt tehtiin aina talkoilla. Kokoonnuttiin puimaan, pärekattotalkoisiin laittamaan kattoa uudelle asuintalolle tai navettarakennukselle, tietalkoisiin laittamaan kylänraittia tai maamiesseuran talolle järjestämään illanviettoja tansseineen. Nyky-yhteiskunnassa talkootyö on saanut uusia piirteitä, mutta lähtökohta on pysynyt samana: tehdään yhdessä iloksi ja hyödyksi itselle ja toisille jotain joka koetaan läheiseksi ja tärkeäksi.

     Vapaa kansalaistoiminta on perinteisesti kanavoitunut yhdistysten ja seurojen, erilaisten yhteenliittymien kautta, urheiluseuroista marttakerhoihin ja kyläyhdistyksiin. Yhdistyksiä on maassamme noin 110.000. Niiden kirjo ja toimintatavat ovat ajan myötä muuttuneet heijastellen yhteiskunnan ja maailman muutosta. Mutta palkaton talkootyö on ollut ja on edelleenkin edellytyksenä yhdistysten toiminnalle. Voittoa tavoittelemattomalla kolmannella sektorilla toimi esimerkiksi vuonna 1996 peräti 655.000 vapaaehtoistyöntekijää. Tällä oli myös merkittävä taloudellinen vaikutus: sen kokonaistulojen bruttokansantuoteosuus oli noin 5 prosenttia.

     Tarkastelen seuraavassa lähinnä nuorten talkootyötä kulttuurin saralla ja heidän sille antamiaan merkityksiä. Tapausesimerkkinäni on Joensuussa vuosittain järjestettävä rockfestivaali Ilosaarirock. Olen tutkinut festivaalin tekijöitä vuosina 1994 ja 2004 laajoilla teemahaastatteluilla. Tekeillä oleva väitöskirjatutkimukseni pyrkii selvittämään muun muassa sitä, millaisia merkityksiä talkoolaiset antavat työlleen, miten he hahmottavat Ilosaarirockin sekä miten tällainen talkootyö muuttuu. Tässä artikkelissa luon yleiskuvaa festivaalin tekijöiden maailmaan.

     Kulttuuria voidaan tunnetusti lähestyä monelta näkökannalta. On korkeakulttuuria, kansankulttuuria, populaarikulttuuria, ruokakulttuuria ynnä muuta. Näkisin kulttuurin toiminnallisena ja ihmisten arkeen liittyvänä asiana löytyvän läheltä elämäntapaa ja –tyyliä, mielekkään toiminnan etsimistä. Raymond Williams on sanonut, että kulttuuri sosiaalisesti käsitettynä ilmaisee elämäntapaa, sen merkityksiä ja arvoja, eikä vain taiteena tai oppina vaan myöskin instituutioiden toiminnassa ja aivan arkipäiväisessä käyttäytymisessä. Kulttuuri on näin nähtynä myös osallisuutta, osallistumista, vaikuttamista, omin käsin tekemistä, luovaa toimintaa. Joensuussa nuoret ovat jo sukupolvien ajan tehneet omaa kulttuuriaan, Ilosaarirockia.

Ilosaarirock

Ilosaarirock on maamme toiseksi vanhin rockfestivaali ja nykyisin yksi suurimmista. Se sai alkunsa kesällä 1971. Vaikutteet festivaalin perustamiselle olivat tulleet edelliskesänä järjestetystä ensimmäisestä Ruisrockista. Amerikasta oli kantautunut myös innostavia uutisia legendaarisesta Woodstockin rockfestivaalista 1969. Aluksi Ilosaarirock järjestettiin pienimuotoisena tapahtumana Ilosaaressa keskellä kaupunkia. Ennen pitkää saari kävi pieneksi ja vuodesta 1991 alkaen Ilosaarirock onkin ollut Joensuun Laulurinteellä, joka on rakennettu aikanaan juuri musiikkitapahtumia varten. Viimeiset kahdeksan vuotta Ilosaarirock on ollut ennakkoon loppuunmyyty 20.000 vieraan tapahtuma. Taloudellisesti festivaali on kokenut sekä nousuja että laskuja, onpa se 1990-luvun alussa ollut vaarassa loppuakin velkataakan alle.

     Luonteeltaan Ilosaarirockia pidetään leppoisana ja musiikillisesti omalinjaisena tapahtumana. Sinne tullaan vuosi vuoden jälkeen kuuntelemaan musiikkia ja tapaamaan ystäviä. Ilosaarirock on viimeisen vuosikymmenen aikana monipuolistunut ja levittäytynyt Popkadun nimellä kaupunkifestivaaliksikin. Ohessa toimii myös Ilosaaressa järjestettävä Ilovaarirock, jonka järjestää Ilosaarirockin perustajien Grand Old Rockers of Joensuu -yhdistys.

Organisoitumista

Ilosaarirockin tekijänä on alusta saakka ollut paikallinen musiikkiyhdistys, Joensuun Popmuusikot ry, joka yhdistää monipuolisesti musiikin harrastajia ja ammattilaisia. Voittoa tavoittelemattoman yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja tukea popmusiikin harrastusta Pohjois-Karjalassa sekä kohottaa sen taiteellista tasoa. Toiminta suuntautuu sekä festivaalin että pienempien musiikkitapahtumien järjestämiseen, koulutukseen, opinto- ja konserttimatkoihin, yhteistyöhön Pohjois-Karjalan maakunnassa ja nykyisin itärajan ylikin. Tavoitteena on luoda paikallisille musiikin harrastajille ja muusikoille parempia toimintamahdollisuuksia.

     Yhdistyksen hallitus tekee Ilosaarirockia koskevat päätökset ja johtaa festivaaliorganisaatiota. Hallitukseen kuuluu 16 jäsentä, joista jokainen toimii samalla jonkin alan vastaavana Ilosaarirockissa. Käytännössä hallituksen vaihtuvuus on pientä, sillä pisimmillään sen jäsenet ovat olleet mukana jo toistakymmentä vuotta. Silti vuosittain muutama jäsen aina vaihtuu, joten hallituksessa yhdistyy pitkäaikainen kokemus ja tuore innokkuus. Hallituksen rinnalla toimii lukuisia työryhmiä, kuten Ilosaarirockin ohjelmatyöryhmä, joka valmistelee festivaalin ohjelmiston ja valitsee esiintyjät. Kuka tahansa voi liittyä yhdistyksen jäseneksi ja päästä vaikuttamaan vaikkapa omaan talkootyöhönsä.

     Ilosaarirockin organisaatio näyttää varsin yksinkertaiselta, mutta ei sitä kuitenkaan ole. Ylimpänä päättävänä elimenä siis toimii Joensuun Popmuusikot ry:n hallitus. Organisaatio perustuu vastuualueisiin, joilla on omat työnjohtajansa, vastaavansa, jotka rekrytoivat alueelleen tarvittavan määrän talkoolaisia. Vastaavia on nykyisin jo 55, kun heitä vuosikymmen sitten oli 26. Organisaation tekee ”kelluvaksi” se, että samat ihmiset ovat siinä useissa eri asemissa ja nämä asemat myös vaihtuvat vähän väliä. Yhdistyksen puheenjohtaja kuvaakin organisaatiota vertaamalla sitä maakuntaan, jossa on joukko kuntia ja kaupunkeja, joilla jokaisella on oma hallintonsa ja monimutkainen organisaationsa ihmisineen ja suhteineen. Joltain osin kyseessä voi olla jopa hallittu kaaos; rokkifestivaalikentällä asioita joudutaan koko ajan improvisoimaan ja se näkyy toimivan. Organisaatio on kuitenkin kasvamisensa johdosta muutospaineiden edessä. Siihen tullee jossain vaiheessa välitasoja, kuten vuoropäällikköjä vastaavien avuksi. Olen kuvannut organisaatiota talkoolaisten sitoutumisen ja antaumuksellisuuden näkökulmasta sipulimaiseksi. Rokkisipulin ytimessä ovat hallituksen jäsenet ja muut vastaavat, ulommilla kuorilla taas erilaiset asiantuntijat, antaumukselliset duunarit ja tuntityöläiset.

     Suomalaisille rockfestivaaleille on ominaista, että ne toteutetaan pitkälle talkootyönä. Ilosaarirock on säilyttänyt tämän periaatteen hyvin puhtaana; ainoastaan muutama ihminen on vuosittain palkattuna järjestämässä tapahtumaa. Palkattujen määrä tosin kasvaa käytännön pakosta festivaalin koon kasvaessa. Vuoden 1994 Ilosaarirockin teki 441 talkoolaisen joukko. Vuonna 2004 määrä oli jo kolminkertaistunut, töissä oli 1344 henkilöä.  Kaikki talkoisiin pyrkineet eivät vieläkään mahtuneet mukaan, joten tulevaisuuden reserviä näyttää olevan kasvullekin. Talkoolaisten ikäjakauma on teineistä keski-ikäisiin. Vuonna 2004 haastattelemistani vastaavista seitsemän oli ollut mukana jo kesän 1994 festivaalia tekemässä, joten talkoisiin osallistuminen on harvinaisen pitkäaikaista. Talkootyön perinne on ollut tärkeä osa kansalaisyhteiskunnan toimintaa ja kulttuurin kentällä rockfestivaalin tekemisen kautta se on tässä siirtynyt myös nuoremmille sukupolville. Jokainen sukupolvi näyttää tekevän omanlaisensa Ilosaarirockin omalla työllään ja vaikuttamisellaan.

Elämänpolitiikkaa

Nykyisin puhutaan paljon elämänpolitiikasta. Käsite on laaja ja monitulkintainen, yksilön  näkökulmasta se liittyy elämänhallintaan ja itsensä kehittämiseen. Puhutaan myös sosiaalisesta pääomasta, joka helpottaa oman elämän suuntaamista ja hallintaa. Se edellyttää kontakteja, suhteita ja verkostoja, aktiivista suhdetta ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Elämme aikakautta, jossa yksilölle asetetaan vaatimuksia itserefleksiivisyyteen, oman toiminnan ja elämän tavoitteiden sekä arvojen tiedostamiseen, sillä perinteet eivät välttämättä enää toimi turvaa antavana arvoverkkona. Kääntöpuolena avautuu myös suuria mahdollisuuksia toteuttaa itseään.

     Ilosaarirockissa nuoriso on ottanut kulttuurin luomisen omiin käsiinsä. Nuorisotyötä ja –kulttuuria tekevät nyt nuoret ja nuorenmieliset itse. Rakennetaan areenoja nauttia taiteesta ja osallistua siihen. Elämänpolitiikka toteutuu hyvin konkreettisella tavalla. Laajemmassa kehikossa taustalla toimii viihdeteollisuus, jonka kanssa neuvotellaan jatkuvasti tekemisen ehdoista, ollaanko kapinallisia ja tehdään itse valinnat siitä, millainen festivaali sisällöltään ja muodoltaan on. Samalla opitaan tästä toiminnasta.

Yhteisöllisyyttä ja motiiveja

Yhteisöllisyyden olemus on muuttunut viime vuosikymmeninä, siihen on tullut uusia ulottuvuuksia. Michel Maffesoli puhuu tunteeseen perustuvasta uudesta yhteisöllisyydestä, uusheimoistumisesta. Modernin individualistisen yhteisöllisyyden on korvannut rituaalisempi ja nautinnollisempi sosiaalisuuden periaate. Se korostaa yhteenkuuluvuuden tunnetta tässä ja nyt, sen itsetarkoituksellisuutta. Tärkeäksi tulee yhtäaikainen voimakas kokemus yhteisöllisyytenä. Yhteisyydestä tulee yhä kuvitteellisempaa, se elää tuntemuksina ja kertomuksina. Merkityksellistä ei ole enää rockin festivaaleilla välittämä kuva todellisuudesta, elämästä, vaan rockfestivaali sinällään. Siitä nautitaan tässä ja nyt, yhdessä. Siitä luetaan lehdestä, katsotaan televisiosta, kuunnellaan YleX:ltä, keskustellaan myöhemmin tuntemattoman kanssa baarissa. – Hei, minäkin olin mukana! Postmodernissa tulkinnassa todellisuudesta on tullut tavallaan kulttuurisesti aikaansaatua. Elettyä tulkitaan nimenomaan kertomuksina tapahtuneesta.

     Perinteisempi käsitys yhteisöllisyydestä painottaa toiminnallisuutta, yhteistä päämäärää. Heikki Lehtonen sanoo, että yhteinen toiminta jonkin päämäärän eteen on tärkeä edellytys yhteisön luojana. Lisäksi yhteisöllä tulee olla täydellinen päätösvalta toiminnastaan ja sen resursseista. Keskeistä on organisoituminen ja jäsenten sitoutuminen/sitominen. Yhteisyyden tunne syntyy toiminnassa. Taustalla on myös yhteinen, symbolinen, yhteisyyden tunne, ”aatteellisuus”. Näitä kumpaakin näkökulmaa voidaan soveltaa myös Ilosaarirockin talkoolaisten toiminnan kuvaamiseen.

     Kuinka vapaaehtoistyöhön perustuva organisaatio saadaan toimimaan niin, että lopputuloksena on suuri festivaali, joka toimii suuremmitta kommelluksitta ja johon niin yleisö kuin tekijätkin ovat tyytyväisiä? Toiminnan mysteeriä pohtiessaan talkoolaiset tuovat esille festivaaliorganisaation piirteet. Organisaatio koostuu pienistä osasista ja tarvittaessa sen toimintaa improvisoidaan jos ei muuten osata. Vastuu jaetaan vastuualueille ja vastaaville. ”Ilman muuta on tärkeetä, että pitää jakaa vastuualueita ihmisille ja sitten että yhen ihmisen harteilla tää homma ei pysy kasassa”, totesi 1994 Popmuusikoiden hallituksen jäsen. ”On luotu hirviö, olio, enkeli, demoni, paholainen, joka kasvaa ja kasvaa, elää omaa elämäänsä. Koetetaan hallita ja ohjailla, pysyä sen perässä”, kuvaa 2004 puolestaan yhdistyksen puheenjohtaja. Perässä pysyminen tosin on selvästikin suunnitelmallista ja uusia ideoita etsivää.

     Talkootoiminnan perimmäisen luonteen pohtimisessa haastateltujen puheissa ovat nousseet esille yhteisyys ja merkityksellisyys. Talkootyötä Ilosaarirockia tehtäessä muodostuu oma talkoohenki. Se  muodostuu luottamuksesta kanssatoimijoihin; kokemus ja pätevyys on kasaantunut ja kehittynyt vuosien varrella yhdessä toimittaessa. Tekijälle itselleen toiminnasta tulee usein mielekästä, kun hän kokee että häntä tarvitaan. Hänellä on myös tekemisen tai näyttämisen halua, suuri energiamäärä, jonka hän haluaa purkaa yhteiseen tekemiseen. Yhteisyyden tiiviydellä, fiiliksellä jonka se luo kiireisimpien ajanjaksojen kautta, on myös oma merkityksensä.

     Yhteisöllisyydelle ja yhteisön tai yhteisöjen muodostumiselle Ilosaarirockin tekijät esittivät vuonna 1994 erilaisia tulkintoja, mutta loppujen lopuksi näkemykset palasivat pitkälti samoihin asioihin. Ketkä muodostavat yhteisön, onko yhteisöjä useita? Mitkä ovat yhteisöllisyyden merkkejä? Onko yhteisöön helppo päästä sisään? Ydinporukaksi hahmotettiin yleisesti Joensuun Popmuusikkojen hallitus ja muutamia vastaavia sen lisäksi. Tuolloin hallitus oli kuusijäseninen. Porukka oli kooltaan 10 – 15-henkinen. Eräs haastateltavista katsoi, että se mieltää itsensä verbaalisestikin ”tiimiksi” erotuksena ”poppareista”, jolla tarkoitetaan kaikkia niitä ihmisiä, jotka pyörivät Popmuusikoiden piirissä. Miksi juuri tämä tiimi hahmotettiin yhteisöksi, johtui siitä että se työskentelee yhdessä lähes ympärivuotisesti. Näin muodostuvat pitkäaikaiset suhteet sekä tiivis yhteydenpito muodostavat ja kasvattavat toiminnallisen yhteisön. Yhteisö oli kestänyt jo toista vuotta, koska suurin osa porukasta oli tekemässä festivaalia vähintään toista vuottaan. Yhteisöllisyyden perustuessa vain yhteiselle päämäärälle vaarana on, että se hiipuu päämäärän saavuttamisen jälkeen. Toisaalta kuitenkin seuraavan festivaalin valmistelut alkoivat heti edellisen loputtua ja jos siihen projektiin sitoutui, porukkaan alkoi muodostua jälleen omanlaistaan yhteisöllisyyttä. Imaginaarista yhteisöllisyyttä puolestaan voidaan etsiä toiminnan aikana olevasta fiiliksestä ja ajoittain hektisestä tunnelmasta.

     Yhdistyksen puheenjohtaja oli hahmottanut yhteisöllisyyttä mielessään kahdella tavalla. Yhteisöllisyys muodostuu hänen mukaansa tiiviistä työskentelystä vuoden ympäri. Tämä hyvin kiinteä yhteiseen tavoitteeseen tähtäävä yhteisö oli aina valmis torjumaan ulkoapäin tulevat hyökkäykset ”sataprosenttisesti yhtenäisenä”. Yhteisöllisyys muodostui kehämäisesti niin että edellä mainittu tiimi muodosti ytimen. Muita porukoita oli sitten ulommilla kehillä lisää. Perhe-metaforaa käyttäen hahmotti yhteisöllisyyttä eräs tiimiin kuuluva kriittisyydestään tunnettu talkoolainen näin: ”Onhan tää tavallaan tämmönen perhe. Kyllä se aika pieni on. Kyllä sen tavallaan huomaa, että kun joku sanoo että myö ollaan nyt lähössä Lyyraan (baari), niin tavallaan se perhe lähtee mukaan, vaikka, en tiijä omalta kohdaltani, nyt alkaa, tai ekä ala lähteä mukaan.”

     Tunne yhteisöllisyydestä riippui myös työtehtävistä. Vaikka jollain vapaaehtoisella olisi pieni työpanos annettavanaan, hän kokee festivaalin omakseen ja sitä kautta tulee hänen yhteisöllisyydentunteensa, hyvin henkilökohtaisella tasolla. Eri vastuualueilla työskenteleviin ryhmiin, kuten rakennusporukkaan ja lastentelttaan, muodostui myös aivan omaa yhteisöllisyyttään. Heille muodostui oma huumorinsa ja yhteenkuuluvuudentunteensa.

     Sisimpään piiriin palataksemme, pääsystä siihen oli erilaisia käsityksiä. Jos esimerkiksi vastaavaksi tulee jo syksyllä tai talvella, pääsy on helppoa. Eräs vastaavista oli ylpeä siitä, että hänet kutsuttiin mukaan: ”kun mie oon niin pieni ja nuorikin vielä”. Yhteisöön muodostunut oma kieli, tavallaan slangi, kuitenkin vaikeutti sisäpiirin pienuuden ohella sisäänpääsyä. Ydinpaikka oli Popmuusikoiden toimistorakennus; henkisen kynnyksen pelättiin olevan liian korkea jopa astua ovesta sisään, ”tavan jäsenen on vaikea tulla tykö”. Mutta toisaalta kun ryhmään oli päässyt, tulijasta pidettiin huolta.

     Haastateltavina oli myös Ilosaarirockin perustajia, kutsun heitä dinosauruksiksi, jotka olivat yhä toiminnassa mukana. Heillä yhteisöllisyys oli hahmottunut laajempina käsitteinä. Samanhenkiset ihmiset olivat aikanaan kokoontuneet yhteen ja perustaneet Ilosaarirockin, kehittäneet sitä vuosien varrella. Tähän elämäntapaan kuuluu touhuta yhdessä kaikenlaisten asioiden parissa, ja hekin toimivat innostavana moottorina toisilleen. Kun joku sellaisista ihmisistä huomaa, että on syntynyt tällainen yhteisö, hän tulee helposti mukaan. Matkan varrella hän voi palatakin vuosien jälkeen, jos havaitsee että yhdistys on vaikkapa taloudellisessa hädässä. Näin ollaan tekemässä jotain myönteistä, rockin luonne on itseilmaisua maailman asioista, siinä mielessä kapinallisuutta.

     Kukin Ilosaarirockin tekijä on festivaaliorganisaatiossa jossain roolissa. Ainakin hänen sijoittumisensa valmisteluorganisaatiossa on jossain määrin määritelty. Pierre Bourdieu puhuu kulttuuripääomasta, jonka omaaminen mahdollistaa toimimisen tietyllä kentällä. Kulttuuripääoma on tietoja, suhteita, koulutusta, habitusta, eli elämän kokonaisuutta joka on muodostunut synnyttäessä ja kasvettaessa tietyssä sosiaalisessa ympäristössä. Tähän liittyvät toiminnan motiivit ja koko elämäntapa. Sosiaalisten verkostojen tuntemista, yhteyksiä omana voimavaranaan korostivat monet haastateltavat. Henkilöhistoriassa oli opiskelua taidekouluissa ja toimimista erilaisten tapahtumien järjestämisessä ympäri maata.

     Oman roolin ja aseman vastuullisuutta korostettiin riippumatta siitä, oliko homma iso vai pieni. Kuvaava oli erään haastateltavan toteamus, että hän on valmis tekemään paskemmatkin hommat ja haluaa kehittää Ilosaarirockia omilla ideoillaan jatkossakin. Tapahtumien järjestäjänä olemisen tavoite oli joillekin ”että olis ihmisille hauskaa ja jotain tekemistä”. Dinosaurukset kokivat oman roolinsa ammattimaisena, taustavaikuttajina. Ilosaarirockiin on syntynyt tietty lukkarinrakkaus. Sen kehitystä seurataan ja tarvittaessa autetaan: ”oman lapsen perään katsomista”. Vuoden 2004 haastatteluihin dinosauruksia ei enää löytynyt Ilosaarirockin organisaatiosta. Sen sijaan heitä toimii yhä aktiivisesti Ilosaarirockista poikineissa muissa organisaatioissa kuten Joensuun Popmuusikkojen rahastossa, Popkadulla ja Ilovaarirockissa.

     Edellä olemme keskustelleet vuoden 1994 talkoolaisten kanssa. Yhteisöllisyyden kokeminen näyttää yleisesti ottaen varsin samanlaiselta myöskin 2000-luvun talkoolaisilla. Organisaation paisuminen näkyy kuitenkin monella tavalla. Läheskään kaikki vastaavat eivät enää tunne toisiaan. Tiedonvälitys onkin siksi noussut korostetummin esille; Ilosaarirockin intranetissä on ensimmäistä kertaa jäsennetysti ohjeita työntekijöille ja erityisesti vastaaville. Sääntöjen koetaan muuttuneen siten että liiallinen taiteellinen vapaus on karsiutunut yhteisellä päätöksellä. Tilalle on tullut ammattimaisuus, korostetaan suhteita ja näkyvyyttä ulospäin, yhteiskunnan asettamia sääntöjä ja turvallisuutta. Kuitenkin todetaan että puolet hoitaa asioita kirjoitettujen sääntöjen mukaan, puolet taiteilijoina.

     Oman toiminnan kantavana periaatteena korostuvat selvästi edelleenkin sitoutuminen siihen mitä on luvannut tehdä. ”Kunnolla pitää olla”, sanoo nuorimpiin kuuluva siivooja normejaan kuvatessaan. ”Parhaani mukaan ja että muilla olisi kivaa. Ihanaa auttaa muita, hyvä mieli tulee”, kuvaa  kokemustaan ja talkootyön merkitystä itselleen toinen lukiolainen. ”Ei paljon omin päin jehuilla”, kuvaa taas rooliaan vastaava. Oma vastuualue hoidetaan hallituksen ohjeiden mukaan. Kun vastaavat itse valitsevat alueensa työntekijät, otetaan usein varmuuden vuoksi joko aiemmin mukana olleita tai tuttuja, sillä jos joku jättää tehtävänsä hoitamatta, vastaava useimmiten joutuu tekemään työn itse.

     Ilosaarirockin vastaavaksi tekijäksi tullaan edelleenkin hitaan kasvun periaatteella. Ensiksi tullaan nuorena mukaan vaikkapa siivoojaksi, seuraavana kesänä ehkä jotain muuta tekemään, sitten ollaan jo vastaavana. Ehkä saman tien päästään tai päädytään Popmuusikoiden hallituksen jäseneksikin. Kokemuksen kertymistä arvostetaan, siitä muodostuu ammattimaisen toiminnan kivijalka.

     Oman toiminnan koetussa merkityksessä näyttävät 2000-luvun festivaalin tekijöillä hahmottuvan paljolti samat tekijät kuin heidän edeltäjilläänkin, sosiaalisista ammatillisiin ulottuvuuksiin. Toimiminen talkoolaisena Ilosaarirockissa on erityisesti joensuulaisille nuorille tullut arvostetuksi asiaksi, sillä Ilosaarirock sinällään on jo vanhempi kuin he itse. Varhaisimmat muistot Rokissa käymisestä saattavat olla lastenvaunuissa tai –rattaissa istumisesta, kun vanhemmat ovat ottaneet lapsensa mukaan. Ilosaarirockista on tullut ylisukupolvinen ilmiö Joensuussa ja joensuulaisille. Se saattaa korostaa sitä ylpeyttä, jota festivaalin tekemisestä koetaan – tämä on meidän kaupungin oma juttu ja se on tehtävä hyvin, sen tekeminen yhdessä on samalla hauskaa.

     Motiivit lähtevät eräällä tässä historiallisessa kontekstissa olevalla, jo kuusi vuotta mukana olleella,  talkoolaisella ihan lapsuudesta ja kouluajasta. Kaveriporukalla on lähdetty 17-vuotiaana ensiksi rakennusryhmään. Siellä on nähty kaveriporukassa ja vanhojen rokkijätkien kautta miten homma toimii. Tänä päivänä tekemisen tunnelma on hänelle siinä, kun Laulurinteessä on 20.000 ihmistä ja hän kävelee alueen läpi. Siinä kulminoituu se miksi hän on mukana. Hän näkee muita vastaavia, jotka vääntävät samalla tavalla hommaa. Siinä moikataan ja heitetään läppää sisäpiirissä. Toisen silmistä näkee että sillä on sama fiilis kuin itsellä. Yhteishenki perustuu siihen että kun kaikki tekevät helvetisti hommaa yhteiselle päämäärälle ja kukaan ei juuri liksaa saa, niin siinä oppii tekemään hommia ja kaikki tietää että kukaan ei laiskottele, jokaisella on oma tontti vastuulla ja se on hoidettava mahdollisimman hyvin. Jos itse lipsuu niin koko paletti kusee. Muuten saa olla kuin ellun kanat, mutta oma tontti on hoidettava kuntoon, hehkuttaa tämä vastaavana ja hallituksessakin toiminut talkoolainen kokemustaan ja periaatteitaan.

     Ilosaarirockin talkoolaiset saavat työstään hyvän mielen lisäksi kuitenkin myös konkreettisia palkintoja. Niitä ovat pääsylippu festivaalille, työpaikkaruokailu, festivaalin jälkeinen karonkka ja työntekijäpaita sekä työntekijäpassi, joka usein pistetään visusti talteen. Vastaavat saavat lisäksi erityisiä Ilosaarirockin logolla varustettuja vaatteita ja reppuja, he osallistuvat vastaavaretkille ja koulutukseen ympäri vuoden. Organisaatio haluaa pitää tekijänsä tyytyväisinä ja sitouttaa heitä tulemaan töihin seuraavanakin vuonna.

     Vapaaehtoistoiminnan motiivit Ilosaarirockin tekijöillä ovat siis moninaiset. Samoin ne voivat muuttua osallisuuden myötä, voivatpa lopahtaakin jos huonosti käy tai elämäntilanne muuttuu. Mukana kaikkein tiiviimmin olevilla motiivit tuntuvat olevan tiedostetumpia, kun taas tuntityöläisten suuntaan mentäessä usein vastaus tiivistyy kommentteihin ”en tiijä” tai ”hyvä fiilis”. Mutta siinäkinhän se itse asiassa on:  positiivisten arvojen pohjalta on päästy tekemään jotain josta tykätään. Ja kun henkilö on valvonut viisi vuorokautta yhteen menoon, voi hymyillen annetun kommentin ”hyvä fiilis” takaa kuulla myös mukavan työporukan vaikutuksen. Samoin ”tulipahan tehtyä pakollinen kulttuuriteko” kertoo myös siitä, että henkilö oli kuulunut pari vuotta samaan työryhmään. Hän kertoi toisaalla, kuinka mukavaa oli tavata vanhat tutut vuoden jälkeen, ja seuraavaa kesää jäädään odottamaan. Motiiveja pohditaan myös usein suhteessa palkkatyön maailmaan, joko työssäoloon tai työttömyyteen.

     Musiikki- ja viihdealan ammattilaiselle, talous- ja markkinointiammattilaiselle ja muille vastaaville asiantuntijoille työskentely suuren festivaalin järjestämisessä on osa oman osaamisen sekä verkostojen ylläpitämistä. Vaikkakin toisaalta myös ammattilainen kokee saavansa samalla tavalla tyydytystä ja virikkeellisyyttä suuren kokonaisuuden hoitamisesta ikään kuin vastapainona palkkatyölleen. Joskus otetaan riskejäkin jättämällä palkkatyö vähäksi aikaa väliin, että saataisiin oppia työelämää varten.

     Työttömälle vapaaehtoistyö saattaa olla henkireikä, itsensä pakottamista liikkeelle. Hän kokee olevansa vastuussa itsestään ja siitä ettei jämähdä paikalleen. Mutta vuosien myötä tämä tekemisen ja sosiaalisten kontaktien saamisen motiivi onkin voinut muuttua toiseen suuntaan. Talkoolainen on voinut tulla hiukan katkeraksi, kun vapaaehtoistyö on muuttunut liian sitovaksi. Eräs haastateltava pohti 1994, onko se enää vapaaehtoistyötä vai orjatyötä, kun hän ei enää ehtinyt näkemään bändejä eikä voinut bailata ystävien kanssa. Rajat olivat tulleet vastaan. Mutta toiselle työttömälle taas mukanaolo voi olla oman ammattitaidon ylläpitoa mahdollista palkkatyötä odotellessa. Toisessa päässä taas talkootyön kautta voi löytää toimivan oman yritysidean musiikin parista, kuten muutamille haastatelluille on käynyt.

     Palkattomuus vapaaehtoistyön tiedostettuna motiivina voi olla arvo sinänsä. Eräs haastateltava kertoi selvin sanoin että hän tulee mukaan vain silloin kun palkkaa ei tyrkytetä. Talkootyöläisistä 1994 muutamat jopa ilmoittivat suuutahtavanasa, kun Popmuusikot tarjoaa heille palkkiota erittäin hyvin tehdystä työstä, sillä he olivat lähteneet nimenomaan talkoisiin, saadakseen vaihtelua palkkatyölleen.  On tyydytystä tuottavaa, kun voi antaa ammattitaitonsa sellaisen asian hyväksi, jonka kokee merkitykselliseksi. Eräs dinosaurus kuvasi koko Ilosaarirockin perimmäiseksi lähtökohdaksi palkattomuutta, sillä niin tätä festivaalia on aina tehty, ilman henkilökohtaista palkansaamisen motiivia.

     Kuitenkin 2004 haastatteluista on jo selvästi nähtävissä uutta suhtautumista palkallisuuteen. Palkattujen ydintyöntekijöiden mukanaolo on jo selvä asia, sillä festivaali on kasvanut niin suureksi, että sen velvoitteista selviytyminen vaatii antaumuksellista sitoutumista ympäri vuoden. Ilosaarirockin hyvä taloudellinen menestys on myös nostanut ajatuksia siitä, kuinka paikallisia osaajia voitaisiin auttaa tarjoamalla heille työmahdollisuuksia ja toimintaympäristöä kotimaakunnassa Helsinkiin muuttamisen sijaan. Suhteen palkkatyön ja talkootyön välillä ei uusimmissa haastatteluissa koettu olevan kynnyskysymys festivaalin tekemisen luonteelle vaan enemmänkin käytännön kysymys, jota on tullut mahdolliseksi pohtia vasta viime vuosina.

Vaikuttavaksi yhdistykseksi

Kaiken kaikkiaan voidaan puhua jonkinasteisesta Ilosaarirockin institutionalisoitumiskehityksestä, joka on tuonut mukanaan aivan uusia mahdollisuuksia sen tekijöille. Ilosaarirockista on tullut yleisesti hyväksytty tapahtuma ja organisaatio, josta menneiden vuosikymmenten väheksyvän suhtautumisen jälkeen on tullut yllättäen haluttu yhteistyökumppani. Joensuun kaupunki hakee siitä kirkasta voimaa imagoonsa kutsumalla Joensuuta myös Rock-Joensuuksi.

     Vastuuyhdistyksestä, Joensuun Popmuusikot ry:stä, on tullut paikallinen vaikuttaja ja asiantuntijaorganisaatio. Laajimmillaan tämä näkyy siinä, että yhdistyksen edustajat on pyydetty mukaan Pohjois-Karjalan nuorisostrategiatyöryhmään. Strategia on ensimmäinen laatuaan koko maassa ja se valmistuu vuoden 2005 aikana. Sen tavoitteena on parantaa nuorten oloja kolmen yleistavoitteen kautta: Pohjois-Karjala on nuorisoystävällinen maakunta, nuoriso on kiintynyt maakuntaan ja kehittää aktiivisesti pohjoiskarjalaisuutta, nuoriso on kommunikatiivista. Popmuusikot on mukana myös Mehtimäen kaupunginosan aluesuunnittelussa; Laulurinne sijaitsee tässä kaupunginosassa.

     Ilosaarirockin järjestämisen mukana kertynyttä ammattitaitoa käytetään ympärivuotisesti erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen tilaustyönä. Ja festivaalin tuotoilla on perustettu erityinen rahasto, joka jakaa vuosittain apurahoja musiikin harrastajille ensi askeleiden ottamiseksi levyttämisessä ja bändien kehittämisessä. Joensuun Popmuusikot omistaa myös rockravintola Kerubin, joka tosin tilanpuutteen vuoksi toimii tätä kirjoitettaessa kahvilana. Tavoitteena on saada kaupunkiin toimiva paikka klubiesiintymisille.

     Järjestötoiminnan puolella yhdistys pyrkii nykyisin kehittämään määrätietoisemmin mahdollisuuksia toimia ympärivuotisesti musiikkiin liittyvissä aktiviteeteissa. Tähän asti Ilosaarirock on ollut pitkälti se kaikenkattava Tapahtuma, joka on jättänyt varjoonsa muun toiminnan. Yhdistyksen vuodenkiertoon kuuluu yhä enemmän koulutustoimintaa, sanoittajakursseja, klubeja, matkoja, urheilukilpailuja ym. Kuten edellä on tullut esille, Ilosaarirockin tekemiseen vastaaviksi tulleet talkoolaiset erityisesti  pyritään pitämään ympärivuotisesti toiminnassa järjestämällä vastaavaretkiä ja koulutustilaisuuksia. Talkootyön hedelmät ovat näin lopulta monipuolisesti musiikinharrastajien käytettävissä. Festivaali ja yhdistys ovat onnistuneet luomaan kanavia osallisuuteen ja vaikuttamiseen.

 Kirjallisuutta

  

Ahponen, Pirkkoliisa (2001). Kulttuurin pesäpaikka. Yhteiskunnallisia lähestymistapoja kulttuuriteoriaan. Wsoy. Helsinki. 

Allianssi (1999). Elinolot vaikuttavat nuorten muuttoaikeisiin. Allianssi esittää nuorten elinolojen kehittämiseen alueellisia sateenvarjohankkeita. Allianssi ry./Tiedote 28.7.1999. http://www.alli.fi/alli/tiedotus/messages/32.html>

Bruun, Seppo, Lindfors, Jukka, Luoto, Santtu, Salo, Markku (1998). Jee jee jee. Suomalaisen rockin historia. Wsoy. Porvoo.

Falassi, Alessandro (ed.). (1987). Time Out of Time. Essays on the Festival. University of New Mexico Press. Albquerque.

Harinen Päivi (toim.) (2003). Kamppailuja jäsenyyksistä. Etnisyys, kulttuuri ja kansalaisuus nuorten arjessa. Nuorisotutkimusverkosto. Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 38. Helsinki.

Helander, Voitto ja Harri Laaksonen (1999). Suomalainen kolmas sektori. Rakenteellinen erittely ja kansainvälinen vertailu. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto. Helsinki.

Hoikkala, Tommi ja Roos, J.P. (toim.) (2000). 2000-luvun elämä. Sosiologisia teorioita vuosituhannen vaihteesta. Gaudeamus. Tampere.

Komonen, Katja (2001). Koulutusyhteiskunnan marginaalissa? Ammatillisen koulutuksen keskeyttäneiden nuorten yhteiskunnallinen osallisuus. Joensuun yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja nro 47. Joensuu.

Lehtonen, Heikki (1990). Yhteisö. Tampere.

Maffesoli, Michel (1995). Maailman mieli. Yhteisöllisen tyylin muodoista. Gaudeamus. Tampere.

Rokin kolme vuosikymmentä. Ilosaarirockin juhlakirja. (2001). Joensuun Popmuusikot ry. Jyväskylä.

Suutari, Minna (2002). Nuorten sosiaaliset verkostot palkkatyön marginaalissa. Nuorisotutkimusverkosto. Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 26. Helsinki.

Tahvanainen, Kari (2002). Ilosaarirock, kulttuuria talkootyönä. Festivaali tekijöidensä kokemana. Yhteiskuntapolitiikan pro gradu –tutkielma. Joensuun yliopisto, yhteiskuntapolitiikan laitos. Joensuu.

Williams, Raymond (1988). Marxismi, kulttuuri ja kirjallisuus. Vastapaino. Tampere.