Kirjat, nuo kirjat

Pääkirjoitus

Rovinssi nro 1/2018

Kirjat, nuo kirjat 

Koti ilman kirjoja on kuin talo ilman ikkunaa.  Näin sanoo kansanviisaus. Kirjoista luopuminen on kuin veistä haavassa kiertäisi. Kirjajano ja lukemisen lumo on loputon. Seurauksena on usein koti joka on täynnä kirjoja.

     On hyvä että kirjaa luetaan, että kirja kiertää ja sitä kunnioitetaan. Kirjailijalle on hyvä että kirjaa ostetaan ja kirjailijan ammattityötä tuetaan vakaalla apurahajärjestelmällä. Kun kirja kiertää, kirjailijakin tulee tunnetuksi.

     Kuinkahan moni tuttu onkaan taas valitellut sitä, että koti on täynnä kirjoja ja olisi pakko luopua osasta niistä. Minulta kysellään, voisiko kirjoja tuoda jonnekin. Divarit ottavat vain parhaat päältä, koska ne ovat muuten yrittäjälle ongelma.

     Pohjois-Karjalassa on ollut nyt muutaman vuoden käynnissä Adoptoi kirja -hanke, jota pyörittää Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri. Kirjoja otetaan välitettäväksi edelleen niin kirjastoilta kuin yksityiskodeistakin. Kirjoja onkin saatu mukavasti eteenpäin, niin sanotusti hyviin koteihin.

     Kulttuuritalolla vanhalla maalaiskansakoululla on ollut kirjanvaihtotori jo kymmenkunta vuotta. Toisaalla taas kesäteatterin yhteydessä voi käydä penkomassa kirjahyllyjä, ottaa tai tuoda siihen kirjoja. Kuulin että kerrankin kesäteatterikävijä oli huutanut innosta, kun oli löytänyt hyllystä vanhan yliopistollisen tenttikirjansa. ”Saanko mie ottaa tämän? – No ota vaan, sitä varten se siinä on!”

     Luovuustutkija ja nykyisin myös Joensuun Karsikon koulun rehtori Jussi T. Koski kirjoitti äskettäin kolumnissaan (Karjalainen 10.3.2018) lukemisesta ja luovuudesta. ”Lukeminen, hienoin harrastus, oppimisen perusta. Luovat ihmiset ovat lukevia ihmisiä, koska luovuus ei synny tyhjästä.”

     Koski siteeraa Fedor Dostojevskia, joka muistuttaa romaanissaan Kirjoituksia kellarista, miksi emme pärjää ilman kirjoja. ”Jättäkää meidät omiin oloihimme, ilman kirjaa, niin me sotkeudumme ja eksymme heti – emme tiedä, mihin tarttua, mistä pitää kiinni. Mitä pitää rakastaa ja mitä vihata, mitä arvostaa ja mitä halveksia?”

     Jokainen kirja syntyy yhä uudelleen lukukokemuksina, tulkitsemisten, mietiskelyn ja keskustelun myötä. Kun lukee riittävän monta kirjaa, oppii, että Totuus ei asu missään yhdessä teoksessa vaan lukemisessa. Lukeminen synnyttää suvaitsevaisempaa maailmaa, Koski toteaa. Jokainen kirjoittajakin on aina ensin lukija.

     Kirjallisuus ja lukeminen ovat ihmiselämän perustaa. Siksi kirjalle on tärkeää antaa aina uusi mahdollisuus, pistää ”hyvä vahinko” kiertämään.  

Kari Tahvanainen

puheenjohtaja

Suomen Maakuntakirjailijat ry.

Niemi paikallaan

Kolumni

”Alussa oli olematon piste, joka oli aivan vähän roiskunut yli.” En tiennyt olinko lukenut juuri romaanin vai historiallisen tietokirjan. Olin nauranut, kaivellut aivonystyröitäni, kuvitellut ja ihmetellyt. Olin lukenut Juha Hurmeen Niemen.

Alkuräjähdyksestä vuoteen 1809, 14 miljardin vuoden historia. Näkökulma on tähtien välistä pieneen pisteeseen Pohjolassa. Niemellä josta tuli myyttinen Suomi ja syntyi suomalaisuus. Mielessään lukija jatkaa Suomen historiaa Venäjän vallan aikaan ja sitten lopulliseen irtiottoon, vapaussotaan, sisällissotaan. Vaikka olihan Venäjä retkeillyt Niemellä jo aiemmin isonvihan ja pikkuvihan merkeissä. Moni kynsi ja tölli oli kylmennyt.
     Kirja on massiivinen tietopaketti luonnonhistoriaa ja kulttuurihistoriaa, ja detaljit kaiketi kohdillaan. Kerronta on sivistynyttä ja mainiota. Sikäli tätä voisi mainostaa koulumaailmaankin, yleissivistävänä Maammekirjana.  On tämä nykyajan Zachris Topeliusta!
   
”Samaa sakkia ollaan, maailmankansalaisia ja moneen suuntaan vuosikymmentuhansien aikana paremman elämän toivossa vaeltanutta, kuolemaa onnistuneesti paennutta, sukupuuton välttänyttä porukkaa.” 
     Hurme korostaa vaikutteiden ja kulttuurin kansainvälisyyttä, mikä on reipas kannanotto tähän päiväänkin. Vaikkakin nationalismi on ollut se prisma, joka on sytyttänyt tulen kansojen nuotioon. Joskus kansallisella leirinuotiolla on innostuttu polttamaan myös kanssatovereita.
     Lukijana jäin ihmettelemään sitä intoa ja klassista tiedonjanoa, joka huokuu romaanista. Kaikkitietävä kertoja on myös hyvin ajan hermolla. Välillä heitetään läppää ihan tämän ajan tapahtumista. Hurme on kertonut lainanneensa kaiken lähdeaineiston Tampereen kirjastosta, ei mistään internetistä. Respektiä!
     Niemeä lukiessa tuli mieleen myös Roope Lipastin romaani Virtasen historia, jossa mies mm. polttaa Turun ja keksii jazzin. Samoin Mirkka Lappalaisen Pohjolan Leijona, mainio elämäkerta Kustaa II Adolfista, jonka kaudella Niemelle rakennettiin valtionhallinto. Tietokirja joka on kuin romaani. Teos palkittiin tieto-Finlandialla 2014.

Romaanihan se Niemi on ja romaanina se Finlandialla palkittiin. Vahvistusta tälle sain Jukka Petäjän lauantaiesseestä 3.2. Hesarissa. Romaani pysyy harvoin sille varatussa uomassa, eikä faktan määrälle ole ylärajaa. Romaanin määrittely on vaikeaa ja kirjallinen maailma määrittelee sitä aina uudelleen. Lukijan odotukset, lukutapa, puolestaan ohjailevat sitä, käsittääkö hän lukevansa romaania vai tietoteosta.
     Historialliset faktat luovat ironisen perustan sille ääneen lausumattomalle fiktiolle, jonka nimeen suomalaisuutta vannotaan. Välähdykset Suomen esihistoriasta ja historiasta ovat alisteisia romaanin eivätkä tietokirjan narratiiville, Petäjä kuvailee.

Niemeä voisi lukea kauniina kesäpäivänä vaikka Olli Tiaisen muistomerkeillä. Suomen sodan rajakapteenia muistetaan niin Mönnin taistelun 1808 muistomerkillä Mönninvaaralla kuin Tiaisenkadun muistomerkillä Joensuussa. Samalla voisi kohottaa oluttuopin majuri, sittemmin sotamarsalkka Sandelsille.

Kuvat: Kari Tahvanainen

Kari Tahvanainen
kirjoittaja on kirjailija ja Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja 

Karjalan Heili 10.3.2018