Riikka Pulkkinen
Totta
Otava 2010, 333 s.
Mikä on loppujenlopuksi totta? Ainakin kuolema on totta, ja ehkä rakkaus. Näitä kysymyksiä pohtii viime syksynä ilmestyneessä romaanissaan nuori kirjailija Riikka Pulkkinen. Kirjana kämmenellä on tänään Pulkkisen toinen romaani Totta.
Nykyaika. On kevät. Tapahtuu Helsingissä. Ahlqvistin perheen Elsa-mummo, kuuluisa psykologi, on kuolemassa syöpään. Hänen kuvataiteilijamiehensä Martti setvii mielessään yhteisen ajan käydessä vähiin menneisyyden taakkaa, rakkauttaan vaimoonsa ja toiseen naiseen, joka katosi kaikkien elämästä. Vai katosiko? Perheen lääkäritytär Eleonoora on kertonut parhain päin omasta lapsuudestaan omille lapsilleen. Vanhusten lapsenlapsi Anna alkaa selvitellä vanhempiensa salaisuutta ja perheen lastenhoitajan, kuhmolaisen maalaistytön Eevan kohtaloa Helsingissä herrasväen lapsenvahtina.
Tarina kolmessa sukupolvessa johtaa lastenhoitajan kautta kuohuvaan 1960-luvun Eurooppaan ja päätyy lopulta nuorisoradikalismin virstanpylväälle vuoteen 1968; Vietnam, teinikunnat, yliopistojen nykyaikaistuminen, vapautuminen, mutta myös vasemmistolainen uustotalitarismi. Tosin yhteiskunnalliseksi romaania ei siinä mielessä voi kutsua; päähenkilöt enemmänkin kulkevat massan mukana syttymättä ajan aatteille.
Perhesalaisuuden selviämisen myötä aikoinaan tapahtuneet vaietut asiat ja vaietut ihmiset tulevat todellisiksi, heidän elämäntarinansa kuullaan. Vasta kolmannessa sukupolvessa menneisyyden kanssa pystytään tekemään tiliä. Tarinassa tulee jälleen kerran todistetuksi sekin, että lapset ovat usein aikuisten vilpillisyyden maksumiehiä.
Riikka Pulkkinen kuljettaa Totta-romaanissaan koskettavaa tarinaa eteenpäin älyllisellä otteella ja pelkistetyllä kielellä. Aikuisten laskelmoinnin vastapainona avautuu elämyksellisesti lapsen maailma ja luottavaisuus. Kerronnassa kyllä kuvastuu myös nuoren kirjailijaihmisen ja kertojaminän varmuus siitä, että kaikki on selitettävissä palasiinsa. Mutta romaanin nimeen viitaten, onhan kuolema olemista ehdottomuuden edessä, se on totta. Kuinka osiinsa purettavia, yksiselitteisesti selvitettäviä, ovat muut asiat sosiaalisessa todellisuudessamme, onkin jo eri asia. Romaani kuvaa ylemmän koulutetun keskiluokan elämää. Asioita ja ihmisiä analysoidaan palasiksi, elämä tahtoo kuitenkin kulkea omaa tietään siinä sivussa.
Rakkaus on totta, kuolema on totta. Usko rakkauteen joutuu tarinan edetessä kyseenalaistetuksi, mutta näyttää pohjimmiltaan pärjäävän, se on totta. Romaanissa käydään mielenkiintoista filosofispohjaista pohdintaa ihmisten erillisyydestä ja yhteydestä, yhteyden mahdollisuudesta. Säilyykö ihmisen erillisyys rakastuessa vai sulautuuko hän täysin rakkautensa kohteeseen, puolin ja toisin.
Kuoleman todellisuuden edessä puolestaan ollaan avuttomia, mutta parhaimmillaan romaanissa järjestetään puutarhassa yhteiset terminaalijuhlat, laajennetaan hiukan terminaalihoitokäsitettäkin. Samalla kuolemanläheisyys muuttaa äidin ja tyttären rooleja; Eleonoora-tyttärestä tulee Elsa-äitinsä hoivaaja. Vallanpitäjän rooli on tyttärelle outo:
”Miten ne päivät tuntuivat olevan lähellä, kun äiti oli kuningatar jonka suopeutta hän janosi. Nyt äiti kiukutteli hänelle, esitti vaatimuksia kuin lapsi, penäsi vastaan, oikutteli. Isälle äiti ei koskaan kiukutellut, aina hänelle. Eleonoora ei ollut aavistanut, että se tuntuisi tältä, typerryttävän yksinäiseltä, vallanpitäjän rooli.”
Joitain kirjoja lukiessa tekee mieli ottaa muistivihko käteen ja kirjoittaa muistiin hyviä lauseita ja ajatuksia. Niin ajattelin tehdä tätä kirjaa lukiessani. Väliin tuli kuitenkin tunne, että näitä lauseita on kyllä sanottu joskus aiemmin jossain. Eivät ne lopulta useimmiten olleetkaan niin ainutlaatuisia, vaan yleisiä totuuslauseita ja arkipsykologiaa. Kieli on lyhyttä ja ehkä liiankin toteavaa kaikessa varmuudessaan. Toisaalta kirjaa oli helppo lukea.
Riikka Pulkkisen toinen romaani Totta on terveellistä luettavaa aikuisille tekojen ja tekemättä jättämisten seurauksista – ja elämän ehdottomasta rajallisuudesta.
Biisinä soi: Iivana Nyhtänköljä: Herran kanssa pellonlaidassa
c Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex, Jokisappi-kirjallisuusohjelma 28.2.2011
