Kirjoitan tätä kolumnia Aleksis Kiven päivää odotellessa.
Uusi tutkimus kertoo, että Seitsemän veljestä on edelleen yksi eniten suomalaisiin
vaikuttaneista taideteoksista.
Uusmaalainen,
melkeinpä tulevalla kehäkolmosella asunut kirjailija loi pääteoksessaan
vaikuttavan kuvan suomalaisista sisupusseista ja elävästä luonnosta. Veljekset
palaavat Impivaaran seikkailunsa jälkeen takaisin yhteiskuntaan. Romaanista on
noussut vertauskuvaksi mm. impivaaralaisuus.
Impivaaralaisuus
tuli mieleen muutama vuosi sitten, kun seurasin Joensuussa Abloyn tehdaspaloa,
jossa ilmaan pääsi syaanivetyä. Hätätiedotukset annettiin vain suomeksi, vaikka
lähistöllä asuu monenkielisiä ihmisiä. Pelastustoimesta vastaavat taitavat elää
vielä impivaaralaisessa Suomessa. Tiedotuksia olisi jo korkea aika ruveta
lähettämään myös ruotsiksi, englanniksi, ranskaksi ja venäjäksikin, kaikilla
alustoilla.
Kerron pari kuulemaani tositarinaa nykyajan
impivaaralaisuudesta.
Kävelipä
synnyinkyläni kylätiellä musta mies reppu selässä keskellä kesäpäivää. Sitäkös
kyläläiset ihmettelemään. Olisiko ollut
pari vuosikymmentä sitten. Ja eikun soittamaan poliisille: ”Tiällä meijän
kylätiellä kävellöö neeker. Mitähän sillä on mielessä? Tulukkee viemmään se
pois.” Ja poliisihan tuli.
Tämän kesän ruraalilegenda
Pohjois-Karjalasta. Asuipa maalaistalossa metsien keskellä perhe, jolla oli
kehitysvammainen poika, parikymppinen, kehitystasoltaan seitsenvuotias.
Syyskesän illansuussa äiti tuli töistä kotiin ja vastassa oli poika silmät
innosta säihkyen: ”Äiti, mie löysin menninkäisen. Se on nyt vankina meijän
aitassa.” Ja pitihän äidin mennä katsomaan. Aitan sängyllä istui surullisena
menninkäinen, thaimaalainen marjanpoimijamies. Kuulemma vei aikansa ennen kuin
taikku saatiin toimitettua majapaikkaansa. Yhteistä kieltä ei ollut.
Muuttajat ovat
muotia syksyn tv-sarjoissa. Suonna Konosen kotoisan laulun säestämät
paluumuuttajat etsivät pesäpaikkaansa Pohjois-Karjalasta.
Muuttajia
katsoessa on tullut mieleen kirjailija Matti Mäkelän essee Kylässä, kokoelmasta
Ihmisen olosijat. Siinä Mäkelä muotoilee uudisasukkaan muotokuvaa. Impivaaraan
muuttavat uuden ajan ihmiset eivät välitä, onko palvelurakennetta vai ei; arvot
ovat toisaalla, rauhallisessa, turvallisessa ja luonnonläheisessä
asuinympäristössä. Sinne nämä uudisasukkaat suuntaavat vankkureineen ja
tietokoneineen, tekevät etätöitä ympäri maapalloa. Kylät eivät ole kuolemassa
vaan kokevat uuden renessanssin.
Pohjois-Karjalasta
ovat ihmiset muuttaneet kehäkolmoselle niin työn kuin vapaudenkin perässä. Näen
sieluni silmin, kuinka näidenkin ihmisten vankkureita vaeltaa vielä kohti
impivaaraa. Samoin kuin tänne alkavat kotiutua ihmiset eri puolilta maailmaa
tuoden mukanaan uutta kulttuuria ja ajatuksia sekoittumaan rakkaaseen
suomalaisuuteemme, ja rakentamaan sille tulevaisuutta.
Myös sateenkaariperheet
palaavat maakuntaan, seksuaalipakolaisten aika on ohi. Yhteiskuntatieteilijä
Richard Floridaa lainaten luovat luokat kuten insinöörit, tutkijat, taiteilijat,
muusikot, muotoilijat ja tietotyön ammattilaiset tuovat hyvinvointia seuduille joilla
heitä tuetaan ja luodaan työmahdollisuuksia. Luovien alueiden tunnusmerkki on
suvaitsevaisuus, luovuuden piilaaksoissa äänestetään jaloilla.
Taiteilijoiden
taloudellinen asema ei 2000-luvun alussakaan ole kaukana Aleksis Kiven ajoista.
Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja Tuula-Liina Varis esitti keväällä Kirjailija-lehden
pääkirjoituksessa kivimäisen utopian:
”Kunpa
kirjailijoiden elämäntaival sujuisikin kuin seestyneillä seitsemällä
veljeksellä: kulkien rauhallisesti puolipäivän korkeudelle ylös ja kallistuen
rauhaisasti alas illan lepoon. Kunpa kirjailija uran edetessä pystyisi
hankkimaan työllään toimeentulonsa ja ehkä pienen eläkkeenkin loppuelämänsä
’apurahaksi’”.
Kari Tahvanainen
Kirjoittaja on kirjailija ja Pohjois-Karjalan
kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja
Kolumni, Karjalan Heili -kaupunkilehti 10.10.2012 Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä
Professori Sixten Korkman, arvostettu talousvaikuttaja, toteaa äskettäisessä haastattelussaan (Karjalainen 18.10.2012), että Suomi on vaarassa näivettyä.
- Suomi näivettyy. Kehittyvät maat, Kiina ensimmäisenä, ottavat perinteisen raskaan teollisuuden. Meillä ei synny riittävästi uutta teollisuutta ja uusia aloja, jotka turvaisivat suomalaisten työpaikat ja hyvinvointiyhteiskunnan. Metsäteollisuus on varjo entisestään, informaatioteknologiassa olemme jääneet länsimaista jälkeen, vaikka meillä oli Nokian menestystarina.
Suomen uusia vientivaltteja voisivat Korkmanin mukaan olla ympäristöinvestoinnit, clean tech, uusiutuva energia sekä koulutus- ja yrityspalvelut.
- Huippuosaaminen on tärkein voimavaramme. Nokian insinöörit perustavat uusia yrityksiä ja luovat uusia työpaikkoja. Opiskelijamme ovat fiksuja ja koulutettuja. Kyllä sieltä pesee.
- Meidän pitää luoda hyvät olosuhteet ihmisille ja yrityksille, heistä kaikki on kiinni.
Haastattelu liittyy Korkmanin uuden kirjan ilmestymiseen: Talous ja utopia. Docendo, 2012.
