Viikon kirjavinkki
Iskelmä Rex, Jokisappi-kirjallisuusohjelma,
14.1.2013
Kari Tahvanainen
Rauha Kejonen
Huuto
176 s., Sanasato, 2012
Nurmeslainen kirjailija Rauha
Kejonen on tarttunut uudessa romaanissaan hyvin ajankohtaiseen teemaan,
omaishoitajan asemaan ja naiselle asetettuihin odotuksiin. Huuto on tiivis niin
tunnelmaltaan kuin tekstiltäänkin – vajaaseen kahteensataan sivuun mahtuvat
äidin viimeiset vuodet vanhalla kansakoululla, jossa hän asuu tyttärensä
kanssa.
”Olgalla on äiti. Ja hänen
äidillään on tytär. He ovat kuolleet toisilleen kauan sitten. Äidit ja tyttäret
kuolevat. Vain harvat jäävät henkiin.” – Näin romaani alkaa.
Tarinan myötä palataan välillä
Olga-tyttären lapsuuteen ja nuoruuteen. Esille tulevat normatiiviset odotukset
miehestä ja perheestä. Itsellinen nainen kuitenkin valitsee ylpeästi toisin.
Kohtalon oikkujako lienee, että lopulta Olgallakin on lapsi – lapsi joka on synnyttänyt
Olgan, kuten Huuto-romaanin takakannen teksti osuvasti tiivistää, äiti on
tyttärensä lapsi. Olga on palannut kolmen vuosikymmenen jälkeen kotipaikalle,
joutuakseen dementoituneen äitinsä omaishoitajaksi. Eikä se ole helppoa,
varsinkaan kun äiti on ollut etäinen ihminen. Äitimyytti ropisee kuin vanha
maali koulun seinistä.
Minua kiehtoi tässä karheassa
tarinassa myös kerronnan tapa. Rauha Kejonen on kirjoittanut teoksensa hyvin
episodimaisesti, kohtaukset ovat lyhyitä ja usein voimakkaita, lukijalle jää
tilaa kuvittaa tarinaa myös oman kokemusmaailmansa ja elämänhistoriansa kautta.
Viikon kirjaksi suosittelen
Rauha Kejosen uutuusromaania Huuto. Se antaa ajattelemisen aihetta.
