Pohjoiskarjalainen
Outopia-kulttuuritapahtuma (www.outopia.fi)
järjesti tänä keväänä valtakunnallisen satukirjoituskilpailun. Se on jatkoa
kahdelle aikaisemmalle kirjoituskilpailullemme, joissa aiheina olivat utopia ja
outo.
Nykysatu esittäytyy
Outopian Satukisan kilpailutöissä moniulotteisena. Kisassa oli sarjat lapsille,
nuorille ja aikuisille. Kansansadun perinnettä tunnetaan ja sovelletaan, mutta
myös uudenlaista satuseikkailua syntyy avaruusmatkoihin ja runosatuihin saakka.
Näkyy että satuja ei omaksuta pelkästään kirjoista vaan myös televisiosta ja peleistä.
Lapset ja nuoret pohtivat satujen kautta omia pelkojaan ja toiveitaan; ystävyys
on kultaa kalliimpi, ystävä voi olla keijukin, satuolento. Nykysadun loppu voi
olla myös onneton. Kilpailuun tuli kaikkiaan 207 satua. Voittajat palkittiin
raha- ja kirjapalkinnoin.
Outopian Satukisan voittajia ja tuomaristoa. Vas. tuomarit Vuokko Juurisoja, Kari Tahvanainen ja Kanerva Vaakanainen sekä voittajat Veera Piiroinen, Raimo Savolainen ja Katriina Rouvinen.
Kuva: Anja Karhapää
Bruno Bettelheimin
ajatuksia sadun tehtävistä
”Jokainen
satu on taikapeili, joka heijastaa joitakin puolia meidän sisäisestä
maailmastamme ja niistä vaiheista, jotka meidän on läpikäytävä kehittyessämme
kypsymättömyydestä kypsyyteen. Niille, jotka todella paneutuvat sadun kertomaan,
siitä tulee syvä, tyyni lähde, joka aluksi näyttää heijastavan vain heidän
ulkoisen kuvansa mutta jonka takaa he pian näkevät oman sielunsa sisäiset
myrskyt, sen syvyyden ja ne keinot, joiden avulla he voivat saavuttaa rauhan
itsensä ja maailman kanssa. Tämän rauhan löytäminen on palkinto käydyistä
taisteluista.”
Itävaltalaissyntyinen
amerikkalainen lapsipsykologi ja psykoanalyytikko Bruno Bettelheim pohtii jo
kulttikirjaksi muodostuneessa teoksessaan Satujen lumous: Merkitys ja arvo (1975,
suomennos 1988) perinteisten kansansatujen lumousta sekä sadun
merkityksiä ja tehtäviä yleensä. - Tässä muutamia Bettelheimin ajatuksia. Teoksensa
johdannossa Bettelheim mm. kuvaa, millainen sadun pitää olla että se
kiinnostaisi lasta.
”Jotta
kertomus todella pitäisi yllä lapsen mielenkiintoa, sen täytyy huvittaa häntä
ja herättää hänessä uteliaisuutta. Jotta kertomus myös rikastuttaisi hänen
elämäänsä, sen on kiihotettava hänen mielikuvitustaan, autettava häntä
kehittämään älyään ja selventämään tunteitaan, sen on vastattava hänen
pelkoihinsa ja pyrkimyksiinsä, otettava täysin huomioon hänen vaikeutensa ja
samalla annettava viitteitä ratkaisuista ongelmiin, jotka häntä painavat.
Toisin sanoen sen on yhtaikaa oltava kosketuksissa hänen persoonallisuutensa
kaikkiin puoliin ja tehtävä tämä koskaan vähättelemättä lapsen tilanteen vakavuutta
vaan ottamalla se päinvastoin todesta samalla kun se rohkaisee lasta luottamaan
itseensä ja tulevaisuuteensa.”
"Lapsi
tarvitsee viitteitä oman sisäisen kaaoksensa järjestämiseksi voidakseen luoda
järjestystä elämäänsä. Aivan erityisesti nykyisessä maailmassa lapsi kaipaa
moraalista kasvatusta, joka hienovaraisesti ja vain viitteellisesti välittää
hänelle tietoa moraalisen käyttäytymisen eduista puhumalla sellaisesta, minkä
lapsi tajuaa konkreettisesti oikeaksi ja joka sen vuoksi tuntuu hänestä merkitsevältä.
(Mukana tiedostamisessa ovat niin tiedostamaton kuin tietoinenkin puoli
tajunnasta.)”
”Sadut
välittävät lapselle monessa muodossa viestin: taistelu ankaria vaikeuksia
vastaan on elämässä väistämätöntä, se kuuluu olennaisena osana ihmisen elämään,
mutta jos ihminen ei väisty ja välttele vaan kohtaa rohkeasti odottamattomat ja
usein epäoikeudenmukaiset koettelemukset, hän ylittää kaikki esteet ja
selviytyy niistä lopuksi voittajana.”
”Sadulle on
ominaista, että se tuo eksistentiaalisen ongelman esiin lyhyesti ja
keskitetysti. Näin lapsi pääsee käsiksi ongelmaan, sen olennaisimmassa
muodossa. Monimutkaisempi juoni hämmentäisi häntä. Satu yksinkertaistaa kaikki
tilanteet. Sen hahmot on kuvattu selkeästi ja kaikki turhat yksityiskohdat
jätetty pois. Kaikki sadun hahmot ovat tyypillisiä, eivät ainutlaatuisia.
Päinvastoin
kuin useimmissa nykyaikaisissa lapsille tarkoitetuissa kertomuksissa, pahuus on
vanhoissa saduissa kaikkialla läsnäoleva yhtä hyvin kuin hyvyyskin.
Käytännöllisesti katsoen kaikissa saduissa sekä hyvä että paha ovat saaneet
hahmonsa joissakin sadun henkilöissä ja heidän teoissaan kuten hyvä ja paha
ovat läsnä kaikkialla elämässä ja taipumus molempiin on olemassa jokaisessa
ihmisessä. Juuri tämä dualismi saa aikaan moraalisen ongelman, jonka
ratkaiseminen edellyttää kamppailua.”
”Satu
suuntautuu tulevaisuuteen ja opastaa lasta sekä tämän tietoista että
piilotajuista mieltä puhuttelevalla tavalla luopumaan lapsenomaisista
riippuvuudentoiveistaan ja luomaan itselleen tyydyttävämmän itsenäisen elämän.”
”Lapset
pitävät sadun teemoja ihmeellisinä, koska he voivat kokea, että heidän omat
tunteensa, toiveensa ja pelkonsa on syvällisesti ymmärretty ilman että niitä
kaikkia on tarvinnut vetää esiin ja tarkastella vielä lapsen tavoittamattomissa
olevan kylmän järjen räikeässä valossa. Sadut rikastuttavat lapsen elämää ja
antavat sille oman lumouksensa juuri sen vuoksi, että hän ei oikein tiedä,
miten sadun taikavoima häneen vaikuttaa (koska mukana on tiedostamatonta,
alitajuista).”
Satukisan voittajasatuja
Lasten sarja
I Kirjan elämä (Veera Piiroinen)
”Olipa
kerran kirja. Nyt se kertoo oman tarinansa. Kauan sitten elämäni alkoi
painotehtaalla…”
Kirja kertoo
oman tarinansa painotehtaalta kirjahyllyyn ja monelle sukupolvelle. Satujen
aarteet, punakantinen kirja. Pieni tyttö ostaa kirjan. Tyttö aikuistuu. Syntyy
pieni poika. Tyttö lukee kirjaa pojalleen. Poika antaa aikuisena kirjan omille
lapsilleen. Lapset antavat sen omille lapsilleen. ”Nyt elän tyytyväisenä heidän
luonaan.”
II Kolmen kääpiön matka (Nuutti Vento)
”Olipa
kerran Kimmo-kääpiö joka oli aina haaveillut kulta-aarteesta. Hän oli lukenut
kamalasti kirjoja, joissa kerrottiin kuinka kulta-aarre löydetään...”
Velho
ilmestyy Kimmolle ja tämän ystävälle Antille ja vinkkaa, että aarre löytyy
linnasta metsän keskeltä. Pojat lähtevät etsintämatkalle. Monien kommellusten
jälkeen päädytään linnaan ja peikkojen pariin. Pojat joutuvat pohtimaan,
ottaako kultaa vai saada todeksi lupaus ystävyydestä.
III Satuketun tarina (Katriina Rouvinen)
”Olipa
kerran kettu joka asui kauniissa lehtimetsässä. Kettu oli pieni ja arka eikä
osannut puolustautua vihollisiltaan...”
Ketulla on
monta häntää ja siivet joilla ei voi lentää. Kamppailu suden kanssa
paremmuudesta – voittaako voimakkaampi vai ovelampi, fiksumpi. Lopussa on sadun
taikaa, susi muuttuu hyväksi ihmiseksi ja suojelee metsää loppuelämänsä ajan.
Nuorten
sarja
I Päiväuni
(Jatta Karhu)
”Naputusta.
Ääniä. Kuisketta. Otsikko, tarina, loppu, kuolema. Touko tuijotti tietokoneen näyttöä
äänettömänä…”
Touko-poika
naputtelee oppitunnilla tarinaa tietokoneelle. Nukahtaa ja alkaa uneksia. Uni
vie metsän keskelle hänen kuvittelemaansa maisemaan. Nuori tyttö ilmestyy.
”Olen sinun uniesi lähde, sinun inspiraatiosi. Toin sinut tänne, ehkä keksit
jotain, tyttö vastasi kysymykseen. - Nimesi on Touko, minun nimeni on
Inspiriitta.” Maisema paljastuu maailmaksi jonka Touko unelmissaan loi. ”Luo
miten hyvä maailma tahansa, siellä on jotain pahaa. Täälläkin on jotain pahaa.
Paha muotoutuu kaiksesta ikävästä, kamalasta, mitä olet koskaan ajatellut.
Kukaan ei ole täysin hyveellinen, tiedä se. Mutta keskitytään olennaiseen.” -
Inspiriitta valistaa Toukoa.
Touko herää
ja kirjoittaa tarinan alkulauseet: ”Maa, joka on luotu unelmista, ei
välttämättä ole kokonaan hyvä. Voit luoda sen kokonaan hyväksi, mutta silti
siellä on jotain pahaa. Jossain, josta sitä ei heti huomaa.”
II Olipa kerran (Jonna Sorsa)
”Olipa
kerran, ei kovin kauan sitten, kaukana kaukaisessa maassa keskellä ei mitään,
pienen pieni kyläpahanen...”
Kylä uinuu
muuttumattomana. Mutta äkkiä sen kuningas Pake IV huolestuu: taikametsän
uumenissa on linna. Ja eikun valtaamaan linnaa. ”Set on tiettävä, et´hän, ken
uskaltaap´ taikametsään jalallaan, saap´osakseen onnen autuaan. Kunnian
vastaanottaa palkkion saa hän, ken taikametsän kirot vie tuhohon. Net ovat
vaaraks', siisen lähde nyt.” Kuningas on puhunut. Avuksi rientää kiertävä
ritari sir Jompe, apunaan pieni orava. Linna vallataan ja peto tapetaan, mutta
ritari on surullinen, ja jatkaa matkaansa. ”Kuka olikaan tuo nuorukainen, jok´
oli aivan erilainen? Hälle kelvanneet eivät rikkaudet suuret, vaan kiehtoi
pelkät rakkauden juuret. Jää hyvästi, sankari uljas!”
III Nukkumatin apulaiset (Karita Kotivaara)
”Oli taas se
aika päivästä, kun tähdet syttyivät yövaloiksi tummalle taivaalle ja lapsille
oli jälleen tarjolla junalippu höyhensaarille. Avonaisesta ikkunasta pieneen
lastenhuoneeseen pujahti kaksi aikuisen peukalon kokoista olentoa...”
Ne olivat
unikeijuja. Kun äiti alkaa lukea lapselle iltasatua, keijut kuuntelevat ja lopulta
ripottelevat unihiekkaa lapsen kasvoille. Hyvää yötä pikkuinen, keiju kuiskasi
ja sipaisi lapsen silkinpehmeää poskea.
Aikuisten
sarja
I Sanelma-kisun outo yö (Tuula Tyynmaa)
Ӏiti
paistaa herkullisia lihapullia ja Viljo-koira juoksee villinä matot kasaan,
pyörittää ja vispaa häntäänsä hurjasti. Sanelma-kisu hyppää häntään ja saa
vauhtia, ympäri, ympäri, ympäri ja tupsis se putoaa punaiselle kirjavalle
pikkumatolle. Matto alkaa kohota lähelle kattolamppua...”
Kissa lähtee
lentävällä matolla maailmalle, kohti iltatähteä ja aamukuuta. Siili tulee
kyytiin pumpulipilvestä. Aamun koitteessa lentävä matto palaa lähtöpisteeseen ja
Sanelma-kisu nukahtaa Viljo-koiran viereen sohvalle.
II Aina ja ikuisesti (Anu Potkonen)
”Tyyni
kääntyi avonaiselta haudalta pois. Hän katseli ympärillään olevaa saattoväkeä,
mutta kukaan ei ollut huomannut mitään. Ihmeellistä! Tyyni oli heittänyt
arkulle multaa ja se oli tipahdellut kultaisina hippuina arkun päälle,
muodostanut siihen säteilevän kalvon ja päästänyt vainajan hengen kohoamaan
yläilmoihin...”
Tyyni jatkaa
elämäänsä puolisonsa kuoleman jälkeen. Jäiden lähdön jälkeen hän siivoaa
rantasaunaa ja vilvoittelee saunomisen jälkeen laiturilla. Yksinäinen joutsen
lähestyy laituria ja alkaa puhua Armaksen, edesmenneen puolison äänellä. Siitä
lähtien joka kevät Armas saapuu joutsenen hahmossa, kolmisenkymmentä vuotta.
Tyynin arkku laskettiin Armaksen vireen aurinkoisena kevätpäivänä... Tyynin
henki kohoaa kultahippuina taivaalle ja muuttuu joutseneksi ja matkaa taivaalla
Armaksen seurassa. - Kato äiti, isomummu ja -ukki! Mummulla roikkuu koru
kaulassa, Anni-tyttö huomasi lentävää joutsenparia katsellessaan.
III Koira-Ukko ja viekas Ville (Raimo Savolainen)
”Asuipa
kerran Suomen saloilla eukkonsa kanssa mies jota koira-ukoksi kutsuttiin.
Nimitys tuli siitä, että hän oli hyvin eläinrakas, ja jo kehdosta noustuaan hän
osasi matkia niin hyivn eri eläinten ääniä, että hän hämmästytti ja sekoitti
ihmisten päät taidollaan...”
Viekas Ville
on koko kylän pahantekijä joka laittelee loukkuja metsän eläimille. Lopulta
Ville astuu itse loukkuun ja saa apua haavoittamaltaan metsäkauriilta ja
Koira-Ukolta. Viekas Ville muuttuu hyväksi ihmiseksi. - Muistakaa lapset aina
hyvin hoitaa kaikkia eläimiä, niin silloin tulette huomaamaan sen, että eläimet
ovat uskollisia ja rakastavat teitä hyvin, hyvin paljon.
Satujen aiheita
Kilpailusatujen
kirjo oli melkoinen. Pienimmät osallistujat olivat kirjoittaneet niitä
koululuokassa ruutupaperille; monet näistä tarinoista jäivät aloituksiksi tai
ajatuksiksi. Kynään tarttuminen silti johti heilläkin siihen, että jotain
saatiin aikaan. Muutama lause, muutama ajatus, mieleen tullut teko tai
tapahtuma kirjattiin ylös. Seikkailu ja satu usein sekoittuivat, erityisesti nuoremmilla
kirjoittajilla.
Aihepiireistä
mainittakoon nälkä, ystävyys, yksinäisyys, seikkailu, selviytyminen, rakkaus, pelko
ja muutos, pelon voittaminen, orpous, salaisuuden selvittäminen, ihmeiden
tapahtuminen, unimaailma, arvot (ystävyys kultaa kalliimpi ym.), noita joka ei
olekaan paha, muuttuminen, muuttumisen mahdollisuus.
Perinteistä
satujen ja tarinoiden ainesta löydettiin niin kansansaduista kuin nuoremmistakin
saduista. Mukana oli mm. Peppi Pitkätossu -toisintoja, Prinsessa Ruusunen, Lumikki,
Punahilkka, Nalle Puh, kääpiöt, menninkäiset, keijut, peikot, tarujen yksisarvinen,
merirosvot, seikkailujen agentit, viidakkoseikkailut sankareineen, hölmöläissadut,
dinosaurukset, lohikäärmeet, elävät talot ym. esineet, kummitukset, aikamatkailu,
eläinsadut – kettu ja susi ym.
Erikoisempia
olentoja olivat mm. superolennot kuten Superkoira 2060, joka on teräsmiehen
inkarnaatio, Saapasjalka-auto eli auto joka hankkii itselleen saappaat sekä terotin
ja purkki, jotka ovat eläviä ja auttavat oppilaita näiden kirjoittamisessa.
Esimerkki sadusta jolla on tavallaan onneton loppu
Usva (nuoren
kirjoittama satu)
”11-vuotiaan
tytön Isabellan äiti on kuollut ja isäänsä Isabella ei ole koskaan nähnyt.
Isabella asuu yhdessä puoliäitinsä kanssa kaupungissa, pienessä
kerrostaloasunnossa, kaukana maan rauhasta ja luonnon läheisyydestä...”
Puoliäiti
Jennifer on ilkeä tytölle, Isabella välttelee häntä ja pakenee kuusimetsän
suojaan kerta toisensa jälkeen.Suuri ja korkea kuusi, Kuningas-puu, on tytölle
tärkeä paikka tulla hakemaan lohdutusta. Hän on löytänyt puun 6-vuotiaana ja
käynyt sen juurella äitinsä kanssa eväsretkillä aurinkoisina päivinä, uineet
läheisessä mammessa. Puoliäidin välinpitämättömyys ja ilkeys saavat Isabellan
lopulta juoksemaan viimeisen kerran kylmässä kaatosateessa Kuningas-puun
juurelle. - Viimeinen asia, minkä Isabella näki oli kuusen vieressä leijuva
valkoinen hahmo, jonka ääriviivoja oli vaikea erottaa. Mutta Isabella tiesi,
että se oli hänen äitinsä.
Lopuksi kirjailijan itsensä runosatu
Tuomariston puheenjohtajana satuja lukiessani minulle tuli mieleen myös
yksi oma satuni, joka on runon muodossa muutama vuosi sitten ilmestyneessä
kokoelmassani. Olkoon se tässä vaikka loppukevennyksenä. Sadussa on aina
toivoa.
Olipa kerran
faarao, joka käski mennä ja rakentaa elämäntalon
käsi kiertyi
käteen, silmät tarttuivat silmiin
Aavikolta
hetkeksi piipahti faarao auringon poika
He istuivat
ilta-auringossa elämäntalon portailla
heinäsirkka
soitti ja tuuli kuunteli säyseänä
nauttivat
ruukun parasta Egyptin viiniä
Naivisti ja
Kaunosielu asuttivat elämäntalon
kirjoittivat
unelmia ja hyvyys heidän kanssaan
kotitonttu,
kaareva jumalparta oli unen suojelija
Ja he elivät
onnellisina elämänsä loppuun
suojellen
pienempiään rakkauden käsillä elämäntalossa
joka on
pieni ja valoisa, hyviä tuoksuja ja unia ja siksi
siellä
syntyvät alati uudemmat tuhannen ja yhden yön tarinat
Kari
Tahvanainen: Kosmoskynällä (Kustannuskynnys, 2009)
