Joensuulaisessa pian satavuotiaassa puutalossa soi kevätiltana Suhmuran Santra. Kirjailijayhdistys Ukrin tiloissa Arttelissa Merimiehenkatu 32:ssa vietettiin Könös-iltaa.
Vanhoista valokuvista näkyy kuinka talo on muuttanut kuosiaan osana puu-Joensuuta, vehmaalla pihalla on ollut niin puutarha, kotieläimiä kuin saunakin. Otto Savolaisen suunnittelema talo valmistui 1914. Sittemmin sitä on laajennettu pariin otteeseen. 1922 – 1977 se oli Könösten perheen omistuksessa.
Lyseon rehtorina ja äidinkielen opettajana toiminut Aulis V.A. Könönen kasvavan perheensä kanssa asui talossa vanhuudenpäiviinsä saakka. Sotien jälkeen talo jaettiin kahdeksi asunnoksi; toisessa asuivat vuorollaan pojat Terho A. ja Seppo perheineen vuoteen 1963 asti. Terhon veli Seppo ja Terhon poika Juha kertoivat Ukrin illassa talon värikkäästä elämästä. Sukulaisia ja tuttavia majoitettiin, samoin lyseolaisia, kuten sittemmin Joensuun yliopistoa luotsannut lyseolaispoika, professori Heikki Kirkinen. Sota-aikaan talossa asui saksalaisia upseereitakin.
1977 talo myytiin kaupungille, joka lupaili että kiinteistö ja tontti päätyisi yleihyödyllisiin tarkoituksiin. Nyttemmin suojeltu talo päätyi pitkäksi aikaa Joensuun Taideyhdistyksen toimintakeskukseksi. Kuvataiteilija Seppo Könönen keksi nimeksi Artteli, työyhteisö. Omat muistikuvani Arttelista alkavat 1980-luvulta jolloin galleriassa oli tuttuja töissä. Ukri muutti galleriatilaan vuonna 2011 kaupungin tilajärjestelyjen seurauksena.
Könösten suvun vaiheet kietoutuvat kulttuuriin, tieteeseen ja yhteiskuntaelämään. Teppo Könönen toimi Karjalattaren (nyk. Karjalainen) päätoimittajana 1890- ja 1910-luvuilla, tutki Pälkjärven murretta, kirjoitti mm. historiikin ”Joensuun kaupunki vuosina 1848 – 1898”.
Suhmuran Santra -valssista on tullut tunnetuin Terho A. Könösen teksteistä. Juha muisteli isänsä näppäilleen kitaraa salin pöydän äärellä 1951 kunnes: ”Tässä se taitaa olla”. Laulu on käännetty yhdeksälle kielelle. Sodassa pahoin haavoittunut, sittemmin everstiluutnantti Terho A. jatkoi suvun kulttuuri- ja yhteiskunnallisia harrastuksia. Filosofian maisteriksi valmistuttuaan hän kirjoitti mm. historiikkeja, pakinoita ja toimi myös Joensuun kaupunginvaltuuston johdossa.
Kaksi kohtaamista Terho A:n kanssa on jäänyt erityisesti mieleeni. Syksyllä 1979 nuoriso valtasi Kalevankatu 29:stä rukoushuoneen nuorisotaloksi. Menimme viemään addressia kaupungintalolle. Portaikossa meitä vastaan marssi valtuuston puheenjohtaja Teri puhisten meille: ”Tämä on fasismia”. 1995 olin mukana Donelaitis-seuran hankkeessa, jossa liettualainen kuvanveistäjä Ipolitas Uzkurnys veisti punahonkaisen Väinämöisen Kuntohovin pihalle sotaveteraanien kunniaksi. Kun patsas oli valmis, kokoonnuimme juhlakahville ja vanha kuvanveistäjä moiskautti suukon Terhon suulle, liettualaiseen malliin. Siinä oli vanha sotajermu vähän hämillään ylimääräisestä kunnianosoituksesta.
Artteli huokuu kulttuurihistoriaa. Satavuotisjuhlavuoden aattona taloa parhaillaan maalataan. Toivottavasti kaupunki tukee kulttuuria ja mahdollistaa taiteilijoiden ja taidejärjestöjen olemisen talossa jatkossakin. Kaupungin tukea siihen tarvittaisiin. Historiallisen talokannan säilyttäminen käytössä on yhä tärkeämpää, Wanhan Jokelan tapauksen jälkeen.
Kari Tahvanainen
kirjoittaja on kirjailija ja kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja
Ukri-kolumni Karjalan Heilissä 9.6.2013
