tiistai 27. elokuuta 2013

Tilapäisruno


Seksuaalinen häirintä vähentynyt eduskunnassa
Vanhat puolueet niin huonoja että kepukin pärjää

Myslissä liian vähän hedelmää
Imatralla palaa koulun ruokala
jatkuu huomenna

Perimän kartoitus on liian helppoa
Elokuvateatteriliitto pitää 4D-kinoa laittomana

Vaneritehdas karsimassa 110 työntekijää

Suomalainen floristi taiteilee Ruotsissa 
kuninkaallisten ja Polar-palkittujen kimput

Intian valuutta heikkeni taas voimakkaasti

Tie ja valtava Kuu



27.8.2013 avec Hesari

c Kari Tahvanainen


maanantai 19. elokuuta 2013

Outopiaa ikuistamaan kansien väliin

”Olipa kerran Kimmo-kääpiö joka oli aina haaveillut kulta-aarteesta. Hän oli lukenut kamalasti kirjoja, joissa kerrottiin kuinka kulta-aarre löydetään…”
   Velho ilmestyy Kimmolle ja tämän ystävälle Antille ja vinkkaa, että aarre löytyy linnasta metsän keskeltä. Pojat lähtevät etsintämatkalle. Monien kommellusten jälkeen päädytään linnaan ja peikkojen pariin. Pojat joutuvat pohtimaan, ottaako kultaa vai saada todeksi lupaus ystävyydestä.
   Tämä Outopia-tapahtuman satukilpailussa kesäkuussa palkittu juuri 12 vuotta täyttäneen Nuutti Vennon satu tuli mieleeni, kun olin äskettäin pyöräilemässä Rääkkylän Oravisalon suunnalla. Olin lukenut aamun Karjalaisesta että Oravisalon tien varteen on putkahtanut Rokkimamman Mesta, jota nuoren ”satusedän” perhe Kirsi-äidin johdolla pyörittää.
   Kuulin kahvilassa, että lasten sarjan hopeasija oli tullut täytenä yllätyksenä (koska kutsu palkintojenjakoon oli jäänyt lukemattomien sähköpostien joukkoon), mutta sitäkin mieluisampana tunnustuksena postin tuomine kunniakirjoineen. Nuutti Vento kertoi oppineensa lukemaan ja kirjoittamaan jo nelivuotiaana. Kolmen kääpiön matka -voittajasatua oli kuuleman mukaan luetettu kotipiirissä. Mainittakoon että se on kirjoitettu käsin konseptiarkille, neljä sivua laidasta laitaan tiukkaa tekstiä.
   Kirjoittaja, olkoon hän lapsi, nuori tai aikuinen, kaipaa kannustusta. Taitavia tarinankertojia aina tarvitaan. Kannustusta on pyritty antamaan Outopia-tapahtumankin kolmen tähänastisen kirjoituskilpailun kautta. Havaintoaineistoa kannustuksen tärkeydestä itse kunkin ei tarvitse etsiä kaukaa. Jos on kirjoittanut, tai harrastanut muuta taidetta vaikkapa lapsena, muistaa ikuisesti ne hetket, kun joku on sanallakaan ”kehunut” tuotoksia, ollut niistä kiinnostunut. Omalla kohdallani varhaisia kummitustarinoita sun muita aikaansaannoksia lueskeltiin kaverien kesken. Se oli tärkeää. Ja opettaja kannusti ainekirjoituksessa.
   Harvapa kirjoittaja saa tarinoitaan kansien väliin. Sitäkin on tarkoitus edistää Outopia-tapahtuman kautta. Tapahtuma on nyt järjestetty kolmasti, ja kolme valtakunnallista kirjoituskilpailua on takana. Aiheina ovat olleet utopia, outo ja nyt satu. Alusta saakka meillä on ollut yhtenä tavoitteena tehdä aika ajoin kirja Outopiasta.
   Kirjan yhtenä aineksena olisivat kirjoituskilpailujen parhaat tarinat. Lisäksi kirjaan tulisi kuvia ja juttuja kunkin kesän tapahtumasta – unohtamatta karttakepinheittokisan ym. pihakilpailujen niin tärkeitä tuloslistoja. Tällä tavalla nekin jäävät historiaan kulttuurikaupunki Outokummun saavutuksina. Vuoden oudoinkin saa oman osansa kirjassa. Luulenpa, että haastattelemme teokseen tittelin kantajia Perttu Karttusta, Sakari Saikkosta ja Pekka Väätästä heidän kokemuksistaan ja ajatuksistaan oudolta vuodelta.
   Niin, kohti neljättä Outopia-tapahtumaa ollaan katseita jo suuntaamassa. Vaikka ensi kesän teema ei ole vielä selvillä, uskon että jatkamme vakaasti hyväksi havaitulla tiellä – monipuolinen, monitaiteellinen, rento ja humoristinen kesäpäivä Kyykerin kylätalolla. Teemme kaikkemme, että silloin olisi valmiina myös ensimmäinen Outopia-kirja, Vol. 1, vuodet 2011 – 2013. Siinä ikuistetaan kansien väliin niin Nuutin kuin muidenkin voittajien sadut ja tarinat, kuten myös karttakepinheiton vuotuiset mestarit ja lasten taideleirien luomuksia. Sen he ansaitsevat.


Kari Tahvanainen
kirjoittaja on kirjailija ja Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja


Kolumni, Outokummun Seutu 19.8.2013

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Ketunlenkillä



On hienoa että kirjastoautot kiertävät maakuntaa edelleen. Joensuun seutukirjaston upouusi kirjastoauto kastettiin juhlallisesti Ketunlenkiksi valtakunnallisten kirjastoautopäivien aikaan 9.8. Joensuun matkustajasatamassa. Kastamassa olivat kulttuuri- ja kirjastotoimenjohtaja Rebekka Pilppula ja autoa kuljettava kirjastovirkailija Jone Nylund (kuvassa). Auton kotipaikka on Liperin kirjasto.


Valtakunnalliset kirjastoautopäivät näkyivät 9.8. Joensuun matkustajasatamassa, jossa oli esillä toistakymmentä kirjastoautoa eri puolilta maata ja Tallinnasta. YLE:n Itä-Suomen uutiset vieraili päivillä. 

Kirjastoautopäivistä kuullaan lisää Jokisapen syksyn ensimmäisessä lähetyksessä 9.9.Iskelmä Rexissä. Vierailemme silloin mm. Espoon kirjastoautossa ja tutustumme Ketunlenkkiin. Samoin jutellaan kirjailija Matti Röngän kanssa. Kuulemisiin! 

Kuvat: Kari Tahvanainen