”Olipa kerran Kimmo-kääpiö joka oli aina haaveillut
kulta-aarteesta. Hän oli lukenut kamalasti kirjoja, joissa kerrottiin kuinka
kulta-aarre löydetään…”
Velho ilmestyy Kimmolle ja tämän ystävälle Antille ja vinkkaa,
että aarre löytyy linnasta metsän keskeltä. Pojat lähtevät etsintämatkalle.
Monien kommellusten jälkeen päädytään linnaan ja peikkojen pariin. Pojat
joutuvat pohtimaan, ottaako kultaa vai saada todeksi lupaus ystävyydestä.
Tämä Outopia-tapahtuman satukilpailussa kesäkuussa palkittu
juuri 12 vuotta täyttäneen Nuutti Vennon satu tuli mieleeni, kun olin äskettäin
pyöräilemässä Rääkkylän Oravisalon suunnalla. Olin lukenut aamun Karjalaisesta
että Oravisalon tien varteen on putkahtanut Rokkimamman Mesta, jota nuoren
”satusedän” perhe Kirsi-äidin johdolla pyörittää.
Kuulin kahvilassa, että lasten sarjan hopeasija oli
tullut täytenä yllätyksenä (koska kutsu palkintojenjakoon oli jäänyt
lukemattomien sähköpostien joukkoon), mutta sitäkin mieluisampana tunnustuksena
postin tuomine kunniakirjoineen. Nuutti Vento kertoi oppineensa lukemaan ja kirjoittamaan
jo nelivuotiaana. Kolmen kääpiön matka -voittajasatua oli kuuleman mukaan
luetettu kotipiirissä. Mainittakoon että se on kirjoitettu käsin
konseptiarkille, neljä sivua laidasta laitaan tiukkaa tekstiä.
Kirjoittaja, olkoon hän lapsi, nuori tai aikuinen, kaipaa
kannustusta. Taitavia tarinankertojia aina tarvitaan. Kannustusta on pyritty
antamaan Outopia-tapahtumankin kolmen tähänastisen kirjoituskilpailun kautta.
Havaintoaineistoa kannustuksen tärkeydestä itse kunkin ei tarvitse etsiä
kaukaa. Jos on kirjoittanut, tai harrastanut muuta taidetta vaikkapa lapsena,
muistaa ikuisesti ne hetket, kun joku on sanallakaan ”kehunut” tuotoksia, ollut
niistä kiinnostunut. Omalla kohdallani varhaisia kummitustarinoita sun muita aikaansaannoksia
lueskeltiin kaverien kesken. Se oli tärkeää. Ja opettaja kannusti
ainekirjoituksessa.
Harvapa kirjoittaja saa tarinoitaan kansien väliin. Sitäkin
on tarkoitus edistää Outopia-tapahtuman kautta. Tapahtuma on nyt järjestetty
kolmasti, ja kolme valtakunnallista kirjoituskilpailua on takana. Aiheina ovat
olleet utopia, outo ja nyt satu. Alusta saakka meillä on ollut yhtenä
tavoitteena tehdä aika ajoin kirja Outopiasta.
Kirjan yhtenä aineksena olisivat kirjoituskilpailujen
parhaat tarinat. Lisäksi kirjaan tulisi kuvia ja juttuja kunkin kesän
tapahtumasta – unohtamatta karttakepinheittokisan ym. pihakilpailujen niin
tärkeitä tuloslistoja. Tällä tavalla nekin jäävät historiaan kulttuurikaupunki
Outokummun saavutuksina. Vuoden oudoinkin saa oman osansa kirjassa. Luulenpa,
että haastattelemme teokseen tittelin kantajia Perttu Karttusta, Sakari
Saikkosta ja Pekka Väätästä heidän kokemuksistaan ja ajatuksistaan oudolta
vuodelta.
Niin, kohti neljättä Outopia-tapahtumaa ollaan katseita
jo suuntaamassa. Vaikka ensi kesän teema ei ole vielä selvillä, uskon että
jatkamme vakaasti hyväksi havaitulla tiellä – monipuolinen, monitaiteellinen,
rento ja humoristinen kesäpäivä Kyykerin kylätalolla. Teemme kaikkemme, että
silloin olisi valmiina myös ensimmäinen Outopia-kirja, Vol. 1, vuodet 2011 –
2013. Siinä ikuistetaan kansien väliin niin Nuutin kuin muidenkin voittajien
sadut ja tarinat, kuten myös karttakepinheiton vuotuiset mestarit ja lasten
taideleirien luomuksia. Sen he ansaitsevat.
Kari Tahvanainen
kirjoittaja on kirjailija ja Pohjois-Karjalan
kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja
Kolumni, Outokummun Seutu 19.8.2013
