Kirjana kämmenellä - Iskelmä Rex, Jokisappi-kirjallisuusohjelma 10.3.2014
Tuula Karjalainen
Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta.
Tammi, 2013
Muumit ja Muumilaakso ovat tuttuja useimmille meistä. Tänä vuonna on Tove Janssonin juhlavuosi. Tulee kuluneeksi sata vuotta hänen syntymästään. Juhlavuoden voi aloittaa vaikka lukemalla Tove Janssonin elämästä.
Kirjana kämmenellä on tänään taidehistorioitsija Tuula Karjalaisen teos Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta. Kyseessä on perusteellinen elämäkerta monilahjakkaasta taiteilijasta.
Muumien luojana parhaiten tunnetuksi tulleen Tove Janssonin elämänvaellus päättyi elokuussa 2001. Takana oli pitkä elämäntaival, johon kuului niin luovuuden huippuhetkiä, onnea ja menestystä kuin vaikeuksiakin. Hän syntyi suomenruotsalaiseen kuvataiteilijaperheeseen Helsingissä. Koulumenestys ei vaikuta olleen kummoinen, mutta kuvataiteilijan kutsumus pääsi kukkaan, kun hän opiskeli Tukholman taideteollisessa koulussa, ja sittemmin Helsingin Ateneumissa. Värikkäät vuosikymmenet avautuvat helsinkiläisten taiteilija- ja intellektuellipiirien kautta.
Minulle ensimmäinen yllätys oli se, että Jansson aloitti uransa hyvin kantaaottavilla sarjakuvilla. Hän oli poliittinen sarjakuvapiirtäjä. Suomenruotsalaisessa pilalehti Garmissa hän otti kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, mm. Stalinin Neuvostoliittoon ja fasismin nousuun Saksassa.
Toinen yllätys oli se, kuinka varhain muumipeikkojen idea oli syntynyt. Ensimmäiset muumit syntyivät teinityttö Toven kädestä kesämökin ulkovessan seinälle. Karjalainen kuvaa Muumilaaksoa ja muumiperhettä eräänlaisena pakopaikkana ahdistavasta sota-ajasta, omalaatuisena paratiisina. Muumiperheen mallina oli hänen oma perheensä, ja mukaan malleiksi tulivat myöhemmin myös hänen rakastettunsa Vivica Bandler ja Tuulikki Pietilä.
Tämä elämäkerta on antoisa myös kuvituksensa ansiosta. Kuvitus muodostuu pääasiassa Tove Janssonin maalauksista ja pilapiirroksista, joiden taustaa teksti valottaa. Kirjan luettuani huomasin tunteneeni ”muumimammaa” aika huonosti. Hänen maailmanmaineensa perustuu muumien tarinaan. Sen lisäksi hän oli kirjailija, näkemyksellinen ja itsenäinen kuvataiteilija ja kuvittaja, kantaaottava pilapiirtäjä ja rohkea nainen. Elihän hän suuren osan elämästään suvereenisti parisuhteessa naisen kanssa.
Elämäkerran nimi, Tee työtä ja rakasta oli Tove Janssonin motto . Ja sen mukaisesti hän totta tosiaan on elänyt. Sen tämä Tuulikki Karjalaisen kokoama elämäkerta todistaa. Satavuotisjuhlavuotta voi sitten jatkaa vaikka lukemalla uudelleen kaikki muumipeikkokirjat.
Kirjana kämmenellä oli tänään Tove Janssonin elämäkerta Tee työtä ja rakasta.
Biisi: Johnny: Ihana aamu (sanat Matti ”Fredi” Siitonen)
c Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex 10.3.2014