Lukupiirien lumoissa

Kolumni

Lukupiireissä koetaan ja oivalletaan se voima, jolla taide ihmistä koskettaa. Lukupiirissähän nimensä mukaisesti luetaan yhdessä eli keskustellaan luetusta kirjasta. Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Suvi Ahola on tutkinut lukupiirien historiaa ja nykypäivää väitöskirjassaan vuonna 2013: Lukupiirien Suomi – Yhteisöllistä lukemista 149 suomalaisessa lukupiirissä 2009.

Alussa olivat ylhäisön kirjalliset salongit, jotka olivat eurooppalaisten lukupiirien edeltäjiä. Salongit yleistyivät 1700-luvulla. Suomessakin muutama salonki toimi jo 1800-luvun alussa. Uusi tapa lukea levisi ennen pitkää myös tavan kansan pariin, vaikkakin lukuvimmaa ja lukuhimoa pidettiin aluksi kansalle sopimattomana.

     Suomessa ensimmäinen lukupiiri, kirjasosieteetti, toimi Pohjanmaalla 1760-luvulla. Kirjojen ostaminen ja omistaminen alkoi yleistyä. Kehitys johti lukukirjastojen suuntaan, kirjastolaitos kietoutui lukupiirien yhteyteen jo alkuvaiheissa ja näiden instituutioiden yhteiselo jatkuu virkeänä edelleen.

     Löytyypä väitöskirjasta maininta siitäkin, että Liperissä ”wallaton sääty” perusti oman lukuseuran vuonna 1879. Samoihin aikoihin kuhmolaisemännät perustivat viikoittaisen lukuseuran. ”Eikös ole tämä sitten kaunis, hupaisa ja opettavainen illan vietto!”, huudahti lehtimies lukuseurauutisessaan.

     Historiasta muistetaan Kanttila, kirjailija Minna Canthin kirjallinen salonki Kuopiossa 1800-luvun lopulla. Myös nuorisoseurat, työväenyhdistykset ja erityisesti Kansanvalitusseura kehittivät lukupiiritoimintaa itsenäisen Suomen muodostuessa. Nuoren Voiman Liitto perusti lukupiirejä, jotka olivat samalla kirjailijahautomoja.

     Kukapa tietäisi, kuinka monta lukupiiriä Suomessa toimii nykyisin. Ainakin tuhatkunta, voi päätellä Aholankin tutkimuksesta. Ohjattuja lukupiirejä toimii niin kansalaisopistoissa kuin kirjastoissa ja eri järjestöissäkin. Vapaita kaveriporukoiden lukupiirejä toimii eri puolilla maata kaikessa hiljaisuudessa. Ytimenä kuitenkin on aina että kirjoja luetaan ja niistä keskustellaan yhdessä. Lukeminen on kokemuksellista ja sivistävää. Mukana on seurustelua ja yhdessäolo edistää lukijoiden elämänhallintaa. Ne ovat kevyitä sosiaalisia yhteisöjä.

     Kirjaa luetaan tutkimuksen mukaan hiukan eri tavalla, kun siitä valmistaudutaan keskustelemaan lukupiirissä. Keskusteluun valmistaudutaan. Olen huomannut sen itsekin lukupiiriin valmistautuessani. Samoin lukupiirikirjat ovat hiukan erilaisia kuin yksityisesti luettava kirjallisuus. Valitsemme mieluusti laadukkaita ja arvioita saaneita teoksia. Tai sitten eksoottisia kirjoja. Joka tapauksessa lukukokemus on monipuolisempi, kun se kohtaa toisia lukukokemuksia.

     Suvi Ahola tiivistää tutkimuksensa lopuksi lukupiirien merkityksen. Niissä on säilynyt hengissä kirjallisen kulttuurin syntyvaiheissa lietsottu itsekasvatuksen ja sivistystahdon ihanne. Ne liikuttavat kirjallisuudesta ja muusta kulttuurista kiinnostuneiden suomalaisten ydinjoukkoa. Ne pidentävät kirjan ikää, ohjaavat tarkkaan lukemiseen ja analyyttiseen keskusteluun.

     Mikä sitten on hyvä kirja? Jokaisella on oma lukukokemuksensa joka on arvokas sinällään. Tutkimuksessa hyvää kirjaa luonnehdittiin mm. näin. Rikas kieli, uusi näkökulma tai miljöö, kunnon tarina ja tyyli, samastumiskohde, sanoma, hyvät tyypit, älyä ja mielikuvitusta haastava, hyvä lopetus, huumori ja yllätyksellisyys, mukana luonto, yhteiskunta ja ajankohtaisuus.

Kari Tahvanainen

Kirjoittaja on kirjailija ja Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja

Karjalan Heili 16.1.2019 

Ukrin Aamumaisema 1961

Kirjana kämmenellä 

Aamumaisema

126 s. Ukri ry, 1961

  

Nyt on alkamassa vuosi 2019. Paljon on muuttunut siitä, kun Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri, tuolloin Kirjallistaiteellinen kerho Ukri, perustettiin syksyllä 1956 Paiholassa.

     

Samana syksynä ilmestyi Ukrin ensimmäinen antologia Väliasemalla. Alkuvuosina oltiin vielä valtakunnallinen yhdistys, mutta pian keskityttiin edistämään maakunnan kirjallista kulttuuria, kirjallisuutta.

     Siitä kun kului viisi vuotta, ilmestyi vuonna 1961 Ukrin toinen oma antologia, Aamumaisema. Sittemmin antologioita on ilmestynyt jo 19 kappaletta, viimeisin niistä 60-vuotisjuhlakirja Tuottavuusloikka, vuonna 2016, jonka toimitti runoilija Jussi Hyvärinen.

     

Aamumaiseman kannessa on valokuvaaja Esko Eskelisen kuva sumuisesta aamusta. Antologian takakannen esittelyteksti kertoo jotain olennaista tuosta ajankohdasta – viisi vuotta maakunnallisen kirjailijayhdistyksen elämässä.

     ”Ukrin toinen yhteisjulkaisu Aamumaisema poikkeaa sikäli edellisestä, ettei se ole totunnaisessa mielessä antologia, vaan pyrkii antamaan yksityisten kirjoittajien ohessa kokonaiskuvan myös viisi vuotta toimineesta kerhosta. Tätä osoittaa jo se, että kerhon vajaasta neljästäkymmenestä jäsenestä on nyt mukana melkein kolmekymmentä.

     Keskuspaikastaan Joensuusta käsin kerho on koonnut ympärilleen käytännöllisesti katsoen kaikki pohjoiskarjalaiset kirjoittajat. Tämän lisäksi sen jäsenistöön kuuluu muutama jäsen muualta, joita liittää yhteen joko siteet Pohjois-Karjalaan tai kerhon omaksuma vapaamielinen linja.

     Kun toiset kirjalliset ryhmät ovat tavallisesti lähteneet ohjelmalliselta pohjalta, jäseniä kokoavin tunnuksin ja maailmankatsomuksellisin julistuksin, on Ukrin tarkoituksena puhtaasti käytännöllinen ja opastava yhteydenpito kirjoittajien kesken. Jos etsitään kerholle määritelmää, tarjoutuu ehkä sopivimmaksi sana työyhteisö.

     Uudessa yhteisteoksessakin on tietoisesti pyritty noudattamaan täysin vapaamielistä linjaa. Siinä esiintyvät rinnakkain sekä modernistit että traditionaalista suuntaa edustavat. Ainoana ohjelmana tulee edelleenkin olemaan: karsinoitumisen sijasta mahdollisimman suuri monipuolisuus, koulukunnan sijasta persoonallisuus.”

Aamumaisema-antologia koostuu runoista, novelleista ja muutamasta kirjallisuusesseestä. Kirjoittajista mainittakoon Olavi Aaltonen, Veikko Haakana, Pirkko Hänninen, Kauko Muje, Seppo Lappalainen, Pentti Piiparinen ja Jouko Puhakka.

Pari runoa antologiasta.

Tuovi Kanerva: Aamumaisema

Siskoina savikkoheinän

keskellä heränneen maan

päivänkakkarat nostaa

valkeita kauluksiaan

vierellä koiranputken

tuoksuvan huiskilon

hehkuu horsmien ahjo

katseesta auringon.

Nyt koko taakkansa raskaan

ilmoille sinkoaa

syksyn päivistä saakka

tultaan kätkenyt maa.

Ilmari Saarinen: Egyptiläinen kansanlaulu

Toiveitteni linnun kiveen synnytin,

siivet jähmettyneet paikoilleen,

kynnet pusertuneet

portaan kivetystä vasten,

mykkä huuto

paahteisen hiekan yli,

karavaanit tulevat ja katoavat…

Kaukaisia rantoja kutsuin luokseni

pyramiidin rakentajana,

aavikon rannalla

vieraita lintuja ruokin.

Samum oli ystäväni,

se portailta kirvoitti

lintuni laulun.

Nyt odotamme

kuninkaamme kuolemaa.

Kari Tahvanainen

Iskelmä Rex 14.1.2019

Pianolla yli rajojen - Kemal Achourbekov

Kirja-arvio

Kemal Achourbekov ja Aimo Salonen

Pianolla yli rajojen

161 s., Kirjokansi, 2018

Joensuusta on Moskovaan noin tuhat kilometriä. Ja kun Moskovasta lähdetään lentämään kaakkoon, saavutaan parintuhannen kilometrin jälkeen Azerbaidzanin pääkaupunkiin Bakuun. Bakusta on kotoisin pianisti Kemal Achourbekov, joka asuu perheineen tätä nykyä Joensuussa. Azerbaidžanin tasavalta on sisämaavaltio Kaukasiassa Kaspianmeren rannalla. Pinta-alaltaan se on neljännes Suomen pinta-alasta, mutta väestöä on kymmenen miljoonaa. Neuvostoliiton aikaan se oli yksi neuvostotasavalloista.

     Kesällä 2018 joensuulainen toimittaja Aimo Salonen lentää tuon reitin yhdessä Kemal Achourbekovin kanssa. Elämänkerturi viimeistelee pianistin elämänkertaa kuin tutkimusmatkailija. Matka vie tapaamaan pianistin ystäviä, sukua ja perhettä niin Venäjällä kuin Azerbaidzanissakin. Jälleennäkemiset ovat sydämellisiä. Lämminhenkinen on myös elämänkerta, joka on tallentunut kansien väliin. Pianolla yli rajojen -kirja ilmestyi viime syksynä Kirjokannen kustantamana. Olipa se sanomalehti Karjalaisen Pohjoiskarjalainen kulttuuriteko -yleisöäänestyksessäkin mukana.

Nimi Kemal on Joensuussa tuttu, mutta mistä? Ravintola Wanha Jokela sai 1994 hänet pianistikseen, joka soitti joka viikko monena iltana ravintolan salissa, siellä valkoisten pöytäliinojen puolella. Hänestä tuli osa joensuulaista kulttuuria ja kulttuuriravintolaa. Sittemmin Kemal on soittanut keskiviikkoiltaisin ravintola Sointulassa Kirkkokadulla ja soittaa yhä. Mutta on hän pelannut Joensuussa jalkapalloakin.

     Elämäntarinan takaa paljastuu paljon sattumia. Yksi niistä on se, että ravintoloitsijapariskunta Anita ja Jaakko Latola palkkaavat Kemalin pianistiksi ja mahdollistavat siten kahden ammattimuusikon kotiutumisen Joensuuhun, josta on pikku hiljaa tulossa kansainvälinen kulttuurikaupunki. Kemal Achourbekov ja hänen vaimonsa Jaroslava Kotorova kotiutuvat myös Joensuun konservatoriolle ja muihin maakunnan musiikkioppilaitoksiin. Vaikka alun perin pariskunnan piti muuttaa Moskovasta Johannesburgiin Etelä-Afrikkaan.

Bakussa syntynyt lahjakas muusikko, absoluuttinen sävelkorva, on käynyt läpi musiikkikoulun, musiikkiopiston, Puna-armeijan ensemblen ja maineikkaan Moskovan valtiollisen konservatorion, voittanut useita pianokilpailuja. Elämänkerran lopussa hän kertoo nykyisistä oppilaistaan Joensuun konservatoriossa.

     Tämä kirja, Pianolla yli rajojen, on samalla kuvaus monesta kansainvälisestä huippumuusikosta, jotka ovat kotiutuneet Joensuuhun ja tehneet työuraansa Pohjois-Karjalassa. Carlos Sedano, Istvan Zaborsky, Vasile Pantir. Maakunnan muusikoista esille nousee harmonikkataiteilija Arto Tarkkonen ja konservatorion edesmennyt rehtori Seppo Vartiainen. 

     Kesällä 2018 Joensuussa perustetaan Rajaton taide –festivaali, jossa konkretisoituu Joensuun kulttuurinen, musiikillinen, kansainvälistyminen. Kemal Achourbekov yhdessä Seppo Kimasen kanssa toimii sen taiteellisena johtajana. Kemalin elämänkerran ilmestyminen osuukin hyvään ajankohtaan. Ollaan komealla virstanpylväällä josta on hyvä jatkaa.

     Otetaanpa tähän loppuun Kemal Achourbekovin omat sanat Pianolla yli rajojen –kirjastaan.

”Tämä kirja kannatti tehdä. Jo isäni sanoi, että ruumisarkkuun ei saa mukaan mitään, enkä minä halua viedä näitä tarinoita mukanani toiseen maailmaan. Ne pitää jakaa. Samoin ystävyys on semmoinen asia, jonka haluan jakaa. Olen nyt 54-vuotias. Toivon että jäljellä olevan elämäni aikana minulla on vielä voimia ja jaksamista tehdä uusia projekteja ja järjestää nautinnollisia iltoja – konsertteja ja muita tapahtumia. Samoin toivon, että voin edelleen auttaa muita ihmisiä. Mutta en yksin, kukaan ei voi tehdä mitään yksin. Tarvitaan ystäviä, joiden kanssa asioita tehdään yhdessä.

Kirjana kämmenellä oli tänään Kemal Achourbekovin ja Aimo Salosen kirja Pianolla yli rajojen. Kustantaja on Kirjokansi.

Kari Tahvanainen
Iskelmä Rex 14.1.2019