Kolumni
Lukupiireissä koetaan ja oivalletaan se voima, jolla taide ihmistä
koskettaa. Lukupiirissähän nimensä mukaisesti luetaan yhdessä eli keskustellaan
luetusta kirjasta. Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Suvi Ahola on
tutkinut lukupiirien historiaa ja nykypäivää väitöskirjassaan vuonna 2013:
Lukupiirien Suomi – Yhteisöllistä lukemista 149 suomalaisessa lukupiirissä
2009.
Alussa olivat ylhäisön kirjalliset salongit, jotka olivat
eurooppalaisten lukupiirien edeltäjiä. Salongit yleistyivät 1700-luvulla.
Suomessakin muutama salonki toimi jo 1800-luvun alussa. Uusi tapa lukea levisi
ennen pitkää myös tavan kansan pariin, vaikkakin lukuvimmaa ja lukuhimoa
pidettiin aluksi kansalle sopimattomana.
Suomessa ensimmäinen lukupiiri, kirjasosieteetti, toimi
Pohjanmaalla 1760-luvulla. Kirjojen ostaminen ja omistaminen alkoi yleistyä.
Kehitys johti lukukirjastojen suuntaan, kirjastolaitos kietoutui lukupiirien
yhteyteen jo alkuvaiheissa ja näiden instituutioiden yhteiselo jatkuu virkeänä
edelleen.
Löytyypä väitöskirjasta maininta siitäkin, että Liperissä
”wallaton sääty” perusti oman lukuseuran vuonna 1879. Samoihin aikoihin
kuhmolaisemännät perustivat viikoittaisen lukuseuran. ”Eikös ole tämä sitten
kaunis, hupaisa ja opettavainen illan vietto!”, huudahti lehtimies
lukuseurauutisessaan.
Historiasta muistetaan Kanttila, kirjailija Minna Canthin
kirjallinen salonki Kuopiossa 1800-luvun lopulla. Myös nuorisoseurat,
työväenyhdistykset ja erityisesti Kansanvalitusseura kehittivät
lukupiiritoimintaa itsenäisen Suomen muodostuessa. Nuoren Voiman Liitto perusti
lukupiirejä, jotka olivat samalla kirjailijahautomoja.
Kukapa tietäisi, kuinka monta lukupiiriä Suomessa toimii nykyisin.
Ainakin tuhatkunta, voi päätellä Aholankin tutkimuksesta. Ohjattuja lukupiirejä
toimii niin kansalaisopistoissa kuin kirjastoissa ja eri järjestöissäkin.
Vapaita kaveriporukoiden lukupiirejä toimii eri puolilla maata kaikessa
hiljaisuudessa. Ytimenä kuitenkin on aina että kirjoja luetaan ja niistä keskustellaan
yhdessä. Lukeminen on kokemuksellista ja sivistävää. Mukana on seurustelua ja
yhdessäolo edistää lukijoiden elämänhallintaa. Ne ovat kevyitä sosiaalisia
yhteisöjä.
Kirjaa luetaan tutkimuksen mukaan hiukan eri tavalla, kun siitä
valmistaudutaan keskustelemaan lukupiirissä. Keskusteluun valmistaudutaan. Olen
huomannut sen itsekin lukupiiriin valmistautuessani. Samoin lukupiirikirjat
ovat hiukan erilaisia kuin yksityisesti luettava kirjallisuus. Valitsemme
mieluusti laadukkaita ja arvioita saaneita teoksia. Tai sitten eksoottisia
kirjoja. Joka tapauksessa lukukokemus on monipuolisempi, kun se kohtaa toisia
lukukokemuksia.
Suvi Ahola tiivistää tutkimuksensa lopuksi lukupiirien
merkityksen. Niissä on säilynyt hengissä kirjallisen kulttuurin syntyvaiheissa
lietsottu itsekasvatuksen ja sivistystahdon ihanne. Ne liikuttavat
kirjallisuudesta ja muusta kulttuurista kiinnostuneiden suomalaisten
ydinjoukkoa. Ne pidentävät kirjan ikää, ohjaavat tarkkaan lukemiseen ja
analyyttiseen keskusteluun.
Mikä sitten on hyvä kirja? Jokaisella on oma lukukokemuksensa joka
on arvokas sinällään. Tutkimuksessa hyvää kirjaa luonnehdittiin mm. näin. Rikas
kieli, uusi näkökulma tai miljöö, kunnon tarina ja tyyli, samastumiskohde,
sanoma, hyvät tyypit, älyä ja mielikuvitusta haastava, hyvä lopetus, huumori ja
yllätyksellisyys, mukana luonto, yhteiskunta ja ajankohtaisuus.
Kari
Tahvanainen
Kirjoittaja
on kirjailija ja Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja
Karjalan Heili 16.1.2019
