Kansalaisaktivisti ja vanha ystäväni ja työtoverini Tuomo
Tormulainen menehtyi sairauteen 17. tammikuuta 2019 Kontiolahdessa.
Välähdyksiä, tuntemuksia vuosikymmenten varrelta,
elämänkulussamme. Tuomo Tormulaisen hahmo, ääni, eleet, sanat, ne ovat mielen
pohjalla ja sieltä niitä tällaisella hetkellä yrittää hetkeksi pinnalle nostaa.
Tuomoa muisteltiin muistelutilaisuudessa Jakokosken Tähtikalliolla
pakkaslauantaina 2. helmikuuta.
Tuomo oli joviaali oman tiensä kulkija, sivistynyt mietiskelijä, luonteeltaankin
psykologi.
Kuva: Kari Tahvanainen
Kohtasimme ensimmäistä kertaa joskus 1970-luvun loppuvuosina Joensuussa
nuorisojärjestössä, joka oli nimeltään Karjalan Sosialistinen Nuorisoliitto
KSNL. Olin mm. järjestön piirisihteerinä kaksi vuotta 1980-luvun alussa. KSNL:n ja SKDL:n riennoissa sitten oltiin pitkän aikaa parantamassa
maailmaa. Loputtomasti kokouksia ja suunnitelmia.
Kontiorannan varuskunnan pihalla vastaan saapasteli ajatuksissaan syksyllä
1980 tuttu mies. Tuomo eli Tumppi. Jälkeenpäin laskeskelin että hän oli
käyttänyt kaikki mahdolliset lykkäysvuodet ennen kuin tuli inttiin.
Parikymmentä vuotta vierähti sittemmin Joensuun yliopiston
psykologian laitoksen piirissä. Meillä oli unohtumaton tutkimustiimi 80-luvulla
muutaman tutkimusprojektin merkeissä. Akateemisten urien tutkimusprojekti oli
niistä suurin ja pitkäaikaisin. Tumppi oli tutkimusamanuenssina, Raimo
Jaakkola, vanha kunnon Kola, tutkimusassistenttina, Liisa Häyrynen tutkijana,
Y.-P. Häyrynen professorina projektin johdossa, minä tutkimussihteerinä ja
atk-miehenä. Olihan siinä vuosien varrella muutakin porukkaa kuten Leena
Sievänen-Pääkkönen. Työtä puurrettiin joskus vuorokaudet ympäriinsä kun
raportoinnin aika oli edessä. Hyvässä hengessä, jota Tumppikin oli
persoonallaan luomassa. Minulle Tuomo on ollut mentori akateemiseen maailmaan. Kiitos siitä.
Jostain 80-luvun lopulta jäi mieleen yksi anekdootti. Ilomantsissa
oli kai menossa jokin ympäristökamppailu Hattuvaara-liikkeen jälkimainingeissa.
Kuulin että Tumppia oli varoitettu, että amanuenssi Tormulainen ei sitten mene työaikana
sinne Hattuvaaraan. Varmaan maaherra tai vastaava oli ollut yhteydessä
yliopiston hallintovirastoon. Mene tiedä, mutta sopii hyvin Tumpin
luonnekuvaan.
Siinä sivussa tehtiin yhtenä kesänä, varmaan se oli 1986, muuttokuormaa
Kontiolahden kirkonkylältä Romolle. Olin muuttomiehenä ja taisinpa maalata
Romolla muutaman seinänkin. Antin kanssa työnneltiin pikku-Ainoa vaunuissa
mäkeä ylös ja alas sinä kesänä.
Sittemmin Tuomon tie vei yhä enemmän kansalaistoiminnan ja
luonnonsuojelun pariin. Sielläkin kohtasimme. Jakokosken uraanikaivoksen
vastainen liike jäi mieleen tapahtumineen. Sitä Tumppi oli organisoimassa ja
ideoimassa.
I
Sie poimit polkumme varrelta reppuun iltateet
lähivaaralla kukkuu käki vai kaakanako
liet
västäräkiksi aika raskas olisin, minä jupisen
pomppien kiveltä kivelle piiloista puroa
pitkin
niitä näitä korkeille kallioille kanssasi
kalkatan
keväänä solisevassa Kolvananuurossa
Uurteisella otsalla äiti maa leipäsi on
pelastus maan päällä, pyhä toimitus, äiti maa
uunituoreen ruisleivän halkeamia me
vaelletaan
Mie otan kiinni kuusenjuuresta ja kömmin
kallioseinää
kyynel vuotaa käsilleni, pihkasi vanha
naavatassu
koverrettu koto kuivassa rungossasi rappu
A
kotitalo käpytikan, terävähampaisen
nakertajan
II
Jospa löytäisimme täältä uuden Astuvansalmen
kalliomaalaukset, sen tien takaisin
kivikaudelle
Saisin silittää maatunutta pääkalloasi
lajitoveri, tarttua kädestä sinua yli ajan
kotoluolasi suulla siellä
- kuuletkos, onko ne samat linnut?
Seesam aukene! Seesam aukene!
korkealla kalliolla kurkottaa aurinkoon aukko
aika puoliintuu illalla, kauniisti kuin
uraani syvemmällä
missä on sen koti
- Kari
Tahvanainen: Kosmoskynällä. Kustannuskynnys, 2009
Olen allerginen kissoille, mutta kun olen kissaihminen,
lupauduinpa kerran hoitamaan Tormulaisten kissoja kokonaisen viikon ajan
Romolla, kun porukat olivat pioneerileirillä. Itse asiassa se oli leppoisa
viikko eivätkä kissat isossa talossa aiheuttaneet allergiaa.
Muistattekos, kirjoitin siitä runon. Tämän runon merkeissä haluan
jättää jäähyväiset Tumpille.
Mikään ei ole lopullista, muistoissa me elämme ikuisesti.
Kuinka paljon kertoa voi tyhjä talo
kun poissa ovat asukkaansa
jokaisessa lattialaudassa
joka tuolilla ja hattuhyllyllä silti
läsnä
se käden kosketus, silmän valinta
eloaan odottavan tähtitaivaan alla uusikuu
ja nämä hiljaisuuden päivät tyhjässä talossa
kun me elämme kissanelämää kolmistaan
ne jahtaavat öisin suurissa metsissään
ja minä näen vain laiskaa unta
kuinka ikävöiden odottaa vanha talo
pentuettaan palaavaksi maailmalta
sierettyneiden jalkapohjien kiiruita
mietteisiä hyväilyjä
kuluneella puuihollaan
kun nukumme pois yöt
tässä pesässä
ihan kohta
tulisivat
- Kari
Tahvanainen: Passionhedelmä. Noljakan hirviporukka, 1996
Kari Tahvanainen 2.2.2019
