Elämäni kätilönä

Kolumni

 

Elämäni kätilönä

Hienoltahan se tuntuu, kun lapsi putkahtaa maailmaan. Pitkään sitä on raskauden kuluessa tutkiskeltu ja käännelty. Kunnes lopulta tulee laskettu aika. Ja jälkeenpäin katselen niitä syntymää muistellen, aina kun vastaan sattuvat tulemaan. 

En ole pitänyt listaa siitä, miten monta kirjaa on avullani tullut maailmaan. Kyllä niitä on kymmeniä. Ja jos siihen lisätään arvostelupalvelussa arvioidut yksittäiset tekstit, muutamankin sadan raja varmasti on mennyt jossain vaiheessa rikki. Kirjat syntyvät teksteistä. 

Arvioitavat tekstit tulevat useimmiten arvostelupalvelujen kautta. Muun muassa Suomen Maakuntakirjailijoilla on ollut oma arvostelupalvelu jo 1970-luvun alusta saakka. Arvostelupalvelut toimivat tavallisesti kirjailijayhdistysten ja Nuoren Voiman Liiton kaltaisten yhdistysten yhteydessä. Useimmat kirjoittajat ja kirjailijat lienevät jossain vaiheessa olleet yhteydessä niihin. 

Teksti on tekijälleen arvokas ja ainutlaatuinen luovan työn tulos. Tekstille tullaan myös sokeaksi kun sitä aikansa viilataan ja höylätään. Tarvitaan ulkopuolista lukijaa kommentoimaan sitä, miltä teksti näyttää ulkopuoliselle ja miten sitä voitaisiin hioa valmiimmaksi. 

Julkaistavaan kirjaan tähtäävä arvostelupalvelutyö on vuoropuhelua kirjoittajan kanssa. Se on itse asiassa kirjavalmennusta. Tekstistä keskustellaan ja sitä kehitellään moneen otteeseen. Pisimmillään kehitysvaiheet ovat vuosien mittaisia. Saattaahan olla, että elämän kiireet tai usko omaan luovuuteen saavat jättämään tekstin pitkiksikin ajoiksi pöytälaatikkoon. Mutta se on samalla valohoitoa tekstille. 

Omakustanne on yksi tapa julkaista oma teos. Siitä on tullutkin digiajalla suosittu kanava saada tuotoksensa kansien väliin. Tällaisen kirjan taitossa ja painattamisessakin tarvitaan usein ammattilaista avuksi. Etsitään yhdessä taittajaa ja sopivaa kirjapainoa. 

Kirjan tekeminen ja luova kirjoittaminen voivat tuoda lisävuosia elämään. Tai vähintäänkin hyvää sisältöä, merkitystä vuosiin. Siitäkin arvostelijan uralla on tullut kokemuksia. Esimerkki valaiskoon asiaa. 

Syöpädiagnoosin vanhoilla päivillään saanut ahkera kirjoittaja ja yhteiskunnallisiin asioihin kantaa ottava henkilö rupesi kokoamaan kirjoituksistaan kirjaa avustuksellani. Pari vuotta kirjaa hiottiin ja etsittiin sille sopivaa rakennetta. Paikallinen taittaja löytyi avullani, ja kirjapaino hänen kauttaan. Julkistamistilaisuudessa Siilaisen sairaalassa Joensuussa oli paikalla ihmisiä professorista kansalaisaktivisteihin. 

Eikä siinä vielä kaikki. Aloitimme toisenkin kirjan kokoamisen saman tien. Mutta siinä tuli vastaan elämän rajallisuus. Esikoiskirjailijan kuoleman jälkeen luovutin toisen kirjan puolivalmiin käsikirjoituksen hänen läheisilleen. Muistoksi vaikean elämän eläneen ihmisen henkisestä vahvuudesta kaiken keskellä. 

Jokainen kirja on arvokas. Samoin luovat tekstit ovat arvokkaita ja merkityksellisiä, niin tekijälleen kuin lukijoille. Siksi niitä kannattaa kehitellä aina eteenpäin. Yhdessä meidän kirjakätilöiden kanssa. 

Kari Tahvanainen

kirjoittaja on kirjailija ja kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja

Karjalan Heili 28.10.2020

Bolla - unelmien taistelukentillä

Kirja-arvio

Pajtim Statovci

Bolla

Otava, 2019. 237 s.

Talviaikaan sopeutuminen tuli aloitettua lukemalla uudelleen Bolla, Finlandia-palkittu Pajtim Statovcin romaani.

Kaksi nuortamiestä rakastuu sodan runtelemassa Kosovossa, albaani Arsim ja serbi Milos. Arsimin haave on tulla kirjailijaksi, Milosin haave on tulla sydänkirurgiksi. Mutta onnen hetket ovat kuin tarua, kuin muutama onnellinen päivä. Bolla, myyttinen paha (meissä), on heidätkin erottava toisistaan. On elettävä hetkissä.

Mutta mitä tapahtuu, jos unelmat sittenkin toteutuvat? ”Luin joskus jostain, että unelmien toteutumisella on varjopuolensa, sillä elettyään unelmansa todeksi uneksija on antanut toiveensa pois. Se teki minut mietteliääksi, hieman surulliseksikin, sillä ajattelin, että ihmisen pitäisi jotenkin varoa unelmiaan, niiden toteutumista erityisesti. Jos uneksinnan arvo on uneksijan haaveilussa, minkä arvoinen voi toteutunut haave olla?”

Mutta loppujen lopuksi unelma taitaa kuitenkin vielä kantaa Arsimia, rosoista ihmistä. Unelman hinta vain on kova.

Ei ollut yhtään kirjan tenho heikentynyt. Statovci kirjoittaa selkeää elävää suomen kieltä, hiukan myyttinenkin tarina. Taitavaa kerrontaa, josta löytyy uutta useammallakin lukukerralla. Seuraavaksi taidan luksea uudelleen Kissani Jugoslavian.

Vuoden 2019 kaunokirjallisuuden Finlandia-valitsija Merja Ylä-Anttila kiteytti valintansa näin.

”Kirjan tarina kiteyttää syviä inhimillisiä asioita. Se nostaa esiin ikuisia kysymyksiä, jotka ovat kaikkina aikoina ihmisille merkityksellisiä ja yhteisiä.

Teos jätti minuun syvät jäljet ja jäi myllertämään mieltä pitkäksi aikaa. Kirja on raju, väkivaltainen, rumakin ja koettelee lukijaansa, mutta se myös palkitsee monin verroin.

Sen kieli on mitä kauneinta. Aforistisia lauseita, runollisuutta keskellä kauheimpia ihmisen koettelemuksia, sodan julmuuksia.

Rakkaus, yksinäisyys, unelmien toteutuminen tai toteutumattomuus. Mihin ihminen taipuu, kun ankarat ajat osuvat kohdalle ja miten henkinen kantti ja moraali kestää. Minulle tässä kirjassa merkityksellisintä oli juuri ihmiseksi kasvaminen kuvaus.

Kirja muistuttaa minua, että jokaisella on ”bollansa”, näkymätön haamu, ulkopuolinen uhka, joka testaa ihmistä, ja voi auttaa hänet kasvamaan parhaaksi versioksi itsestään, jos niin on tarkoitettu.

Kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja on Pajtim Statovci: Bolla.”

Kari Tahvanainen

26.10.2020

Biisi: Yö: Rakkaus on lumivalkoinen (S. Jussi Hakulinen)

Poimintoja Pohjois-Karjalan Numismaatikkojen juhlakirjasta

 

PK Numis toimii - raha kiehtoo

Pohjois-Karjalan Numismaatikot 1971 - 2020 

Toimittanut Kari Tahvanainen

Poimintoja juhlakirjan sisällöstä 

“Me allekirjoittaneet Suomen kansalaiset perustamme tällä sopimuskirjalla Pohjois-Karjalan Numismaatikot nimisen yhdistyksen, ilmoitamme liittyvämme sen jäseniksi ja hyväksymme sille seuraavat säännöt. ...

Joensuussa 7. marraskuuta 1970. Kauko Hämäläinen Tuotantopäällikkö Joensuusta, L.S. Quist Metsänhoitaja Joensuusta. B-E. Saarinen Pankinjohtaja Joensuusta. Olavi Koskinen Ylilääkäri Joensuusta, Pekka Kärkkäinen Varatuomari Joensuusta.” 

“Yhdistyksen tehtävänä on edistää numismaattista harrastusta ja tutkimusta sekä kohottaa numismaattisen tiedon tasoa.” 

Yhdistysrekisteriin yhdistys merkittiin 25.2.1971. Yhdistyksen ensimmäisessä vuosikokouksessa maaliskuussa oli paikalla kaksikymmentä jäsentä. Yhdistyksen ensimmäisen johtokunnan kokoonpano oli seuraavanlainen. Puheenjohtajana Kauko Hämäläinen, sihteerinä Viljam Lankinen, varsinaisina jäseninä Reino Hyvönen, Olavi Koskinen ja Lauri Quist, varalla Aarne Mustala ja Toivo Niiranen. 

6.11.1971 Pohjois-Karjalan Numismaatikot ry. liittyi Suomen Numismaatikkoliiton jäseneksi. 20-vuotishistoriikissa todetaan, että ”Liitto on yhdistystämme ainoastaan 2 viikkoa vanhempi katto-organisaatio. Liittymällä liittoon saavutimme kaikki ne edut, joita tarjotaan jäsenyhdistyksille.” 

Järjestäytynyt numismaattinen toiminta saattoi alkaa kaikessa laajuudessaan Pohjois-Karjalassa. Mutta maakunnallisen numismatiikan juuret ovat jo 1800-luvulla. Joensuulainen raatimies Simo Hirvonen oli innokas numismaatikko. Samoin oli tuupovaaralainen Matti Vänskä. Vuodesta 1963 numismaatikot toimivat rekisteröimättömän kerhon puitteissa; aluksi Joensuun Numismaatikot, sittemmin Pohjois-Karjalan Numismaatikot.  

Pohjois-Karjalan Numismaatikot juhlii nyt 50-vuotistaivaltaan, jolla on vankat juuret historiassa. Edellä olleet lainaukset ovat juhlakirjastamme PK Numis toimii - raha kiehtoo. Pohjois-Karjalan Numismaatikot 1971 - 2020, jonka on toimittanut Rajan Rahan päätoimittaja, tietokirjailija Kari Tahvanainen. 

Juhlakirja koostuu perinteisestä historiakatsauksesta, mutta sen ohessa teoksessa päästään tutustumaan ahkeriin ja monipuolisiin numismaatikoihin ja keräilijöihin lähikuvassa. 

Historiakatsaus perustuu huolella koottuun yhdistyksen arkistoon. Vuosittaiset toimintakertomukset ovat olleet pääasiallinen tiedon lähde. Väriä kirjaan tuovat myös jäsenkirjeet ja pöytäkirjat. Niissä näkyy kunkin aktiivisen toimijan henkilökohtainen kädenjälki. 

Peruspilareita toiminnassa ovat alusta asti olleet kuukausittaiset kerhoillat. Aluksi niitä pidettiin KOP:n lounashuoneella Siltakatu 10 A:ssa Joensuussa. Nykyisin kokoonnutaan seurakunnan kerhohuoneella Rauhankadulla hautausmaan kainalossa. Kerhoilloissa on pidetty huutokauppoja ja kuunneltu esitelmiä ja niin tehdään edelleen. Historiikista löytyvät maininnat melkein kaikista vuosikymmenten varrella pidetyistä esitelmistä. 

Muita peruspilareita ovat olleet rahanarviointi-illat ympäri maakuntaa, rahanäyttelyt ja keväiset kokousmatkat Kiteelle. Samoin yhteistyö Suomen Numismaatikkoliiton kanssa - liiton kevät- ja syyskokouksissa on ollut aina edustus Pohjois-Karjalan Numismaatikoista. 

Alkuvuosina yhdistykseen kuului 35 jäsentä, enimmillään 250 jäsentä, ja nykyisin jäsenmäärä on 170 jäsenen tienoilla. 

PK Numis toimii -raha kiehtoo -kirja jatkuu vuonna 2010 perustetun Rajan Raha -lehden tarinalla. Siinä käydään läpi lehden jokainen vuosikerta. Lehti syntyi yhdistyksen tiedotuskanavaksi ja haasteeksi valtakunnantasollekin. Entisestä jäsenkirjeestä tuli elävä ja monipuolinen lehti. Sen merkittävin artikkelisarja on ollut tohtori Raimo Vänskän Maakuntamme alueita ja kuntia, joka kertoi historiallisista rahalöydöistä Pohjois-Karjalassa. Lehti ilmestyi aluksi kuudesti vuodessa, nykyisin se ilmestyy neljästi vuodessa. 

Pohjoiskarjalaiset numismaatikot ovat olleet kautta vuosikymmenten hyvin esillä myös lehdistössä, niin maakunnassa kuin valtakunnallisestikin. Lehdistökatsaus perustuu Raimo Vänskän lehtileikekokoelmaan. Myös Numismaatikko-lehdessä olleista pohjoiskarjalaisten numismaatikoiden artikkeleista on kirjassa luettelo. 

Merkittävän elämäntyön niin Pohjois-Karjalan Numismaatikoissa kuin Suomen Numismaatikkoliittossakin tehnyt Raimo Vänskä avaa näkymiä numismatiikkaan ja historiaan Lastuja 50-vuotistaipaleelta -artikkelissaan. 

“Kohti huomista. Monet kokevat harrastuksensa elämänlaadun tekijäksi. Yhdistyksemme jäsenissä on useita nuoria. Heidän kauttaan harrastus välittyy seuraaville sukupolville. Veteraanisukupolven jäsenet ovat luoneet perustan yhdistyksemme työlle. He ovat koonneet konkreettista kulttuuriperintöä ja tallentaneet sitä seuraaville sukupolville. Kiitollisin mielin muistamme heitä. Tänään numismatiikka tarjoaa lähes rajattomat vuorovaikutus- ja toimintamahdollisuudet. Tästä on hyvä jatkaa. Onnea ja menestystä kiintoisan ja aina ajankohtaisen harrastuksen parissa.” 

- Raimo Vänskä päättää artikkelinsa näihin terveisiin.  

Juhlakirja huipentuu henkilöesittelyihin. Kahdeksassa artikkelissa numismaatikot ja keräilijät kertovat harrastuksestaan. Olavi Koskisen elämäntyöstä numismatiikan parissa kirjoittaa Ahti Ilvonen. Timo Ruotsalainen puolestaan muistelee Eero Kervisen toimintaa numismatiikan parissa. Ambomalla lähetystyöntekijänä toiminut Ambo Ekinä tunnettu Kervinen kirjoitti niin numismaattisia artikkeleita kuin piti numiskerhoakin nuorisolle. 

Ahti Ilvonen kertoo artikkelissaan omasta keräilytaipaleestaan. Helsinkiläistynyt juristi Mikko Makkonen kertoo Keräilyn lumoissa -artikkelissaan erittäin monipuolisesta keräilyharrastuksestaan sanoin ja kuvin. Luxemburgissa asuva Juha Marienberg kirjoittaa Keräilykärpänen puree -artikkelissaan siitä, kuinka hänestä tuli numismaatikko ja keräilijä. 

Heikki Arppi luotaa artikkelissaan Timo Ruotsalaisen keräilyn juuria ja laajuutta kuten myös numisjärjestötoimintaa: Timo Ruotsalainen aloitti keräilyn äitinsä kioskikassoista.Juha Pöllänen kirjoittaa eurokolikkokeräilystä. Lähikuvat päättää Oulun Numismaattisen Kerhon puheenjohtaja Pekka Alatalo, joka muistelee yhteyksien muodostumista Oulusta Joensuuhun numismatiikan merkeissä. 

PK Numis toimii - raha kiehtoo -teoksen viimeinen artikkeli liittyy 50-vuotisjuhlapäivän tapahtumiin 24.10. Kimmelissä. Heraldikko Petteri Järvi, Suomen Numismaattisen Yhdistyksen puheenjohtaja, esittelee Pohjois-Karjalan Numismaatikoiden uuden vaakunan. Vaakuna on myös juhlakirjan kansikuvana. 

Kirjan kuvituksesta vastaavat pääosin Raimo Vänskä ja Kari Tahvanainen. Kirjan taitosta vastaa PunaMusta-painotalossa graafikko Heidi Nissinen ja painotyöstä kirjapaino PunaMusta. Juhlakirja ilmestyy joulukuun alussa. 

Juhlakirjan sisällön perusteella voi todeta lopuksi, että Pohjois-Karjalan Numismaatikoista on tullut vuosikymmenten saatossa monipuolinen keräilijöiden alueellinen yhdistys. Numismatiikan lisäksi kerätään mitä erikoisimpia kohteita. Kaikkea yhdistää innostus ja kiinnostus keräilyyn, historian valottamiseen. 

Kari Tahvanainen

24.10.2020 Hotelli Kimmel, Joensuu

Rutto on täällä jälleen

 Kirja-arvio

Rutto on ajaton klassikko, erityisesti korona-aikaan

Albert Camus

Rutto

suom. Juha Mannerkorpi,

suomennoksen tarkistanut Jukka Mannerkorpi

Otava, 1985, 414 s. 

Albert Camus´n Rutto tuntuu hyvin ajankohtaiselta näin korona-aikaan. Romaani ilmestyi vuonna 1947 ja suomennettiin jo seuraavana vuonna. Juha Mannerkorpi oli suomentaja, ja tarkistetun käännöksen on sittemmin tehnyt Jukka Mannerkorpi. 

Tapahtuu kuvitteellisessa Oranin kaupungissa Euroopassa 1940-luvulla. Rottia alkaa kuolla roppakaupalla kaupungin kaduille ja viemäreihin. Rutto on tullut kaupunkiin. Kaupunki eristetään ja alkaa pitkä piina. Tohtori Bernard Rieux´n tutkimuksia, voisi sanoa. Lääkäri kuvailee epidemian etenemistä ja taistelua sitä vastaan. 

Kirja on kirjoitettu toisen maailmansodan jälkitunnelmissa. Tulee mieleen, miten verisen sodan vaikutus näkyy kirjassa. Onko kirjassa sodan vertauskuvallisuutta. Esimerkiksi rottalaumat voisivat kuvata valtaan nousseita natseja. Kirjassa käydään toista vuotta kestävän epidemian vaiheet ja kuvataan erilaisten ihmisten suhtautumista ja mukautumista siihen. Aivan samanlaisia vaiheita on kuultu nyt koronapandemiankin aikaan. 

Mika Waltari kirjoitti Sinuhe Egyptiläisen samanlaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa, kesällä 1945. Kuva maailmasta on synkkä, sodan väsymys ja pettymykset näkyvät Sinuhen kautta. 

Rutto on yli 400 sivuinen teos. Sivullinen on siihen verrattuna tiivis ja lyhyt romaani. Ja Sivullisesta kyllä pidin enemmän. 

Albert Camus palkittiin vuonna 1957 Nobelin kirjallisuuspalkinnolla. 

Kari Tahvanainen

16.10.2020 

Tarton rauhan 100-vuotispäivänä

Kolumni

Kuva: Albert Edelfelt: Maaherra. 1899

 

Tarton rauhasta sata vuotta 

Meillä jokaisella on oma historiamme, jonka varrella on syntynyt myös ystävyys- ja tuttavuussuhteita ihmisten kanssa, ihmisten jotka ovat arvokkaita jo sinällään. 

Sosiaalinen media on luonut mahdollisuuden pitää yllä ja herätellä koko elämämme aikana syntyneitä suhteita, kutsua kavereiksi vanhoja lapsuuden ja nuoruuden kavereita ja tuttuja.

Mutta entäpä sitten. Nuorina on oltu intohimoisina monissa yhteiskunnallisissa liikkeissä. Nuorisojärjestöissä, ystävyysseuroissa, puolueissa. Elämänkulussa itse kukin on muodostanut omaa maailmankatsomustaan eteenpäin. Elämänkulkuun ja persoonallisuuden kehitykseen kuuluu asioiden arvioiminen uudelleen ja uuden oman elämännäkemyksen muodostaminen. 

Seurauksena on muun muassa poliittisten näkemysten muuttuminen, puoluejäsenyyksien muuttaminen, koko jakautuneen puoluemaailman ulkopuolle jättäytyminen. Kaikki ovat demokraattisen Suomen yhteiskunnan takaamia mahdollisuuksia. Yhteiskunnallisesti aktiivisten entisten nuorten valinnat ovat arvokkaita, jokainen yksilö on ne tehnyt omassa ainutkertaisessa elämässään, ja tuonut ne myös julki demokraattisessa Suomessa.Siinä on Suomen yhteiskunnan voima. 

Sosiaalinen media on nykyisin keskeisessä roolissa ihmisten kanssakäymisessä ja sosiaalisten roolien ja ryhmien muodostumisessa. Valitettavasti sitä käytetään yhä enemmän  oman ”oikean kuplan” arvojen ja ihmissuhteiden hallinnointiin. Olet vääränlainen ja arvoton ihmisyksilö, jos et ole samaa mieltä kanssamme. Kanssamme tarkoittaa usein sitä, että on vannottava yhteisen vanhan poliittisen perinteen, puolueen, ideologian, muistojen, nimeen. 

Se ei ole oikein. Se kertoo muun muassa toisten ihmisten manipulointia harjoittavien ihmisten ylivallan tavoittelusta ajasta toiseen. Se kertoo myös inhimillisen empatian puutteesta aikoinaan totalitarismia kannattaneiden yksilöiden mielessä. Arkisimmillaan se kertoo vanhan epämääräisen ”edistyksellisyyden” uusintamisesta. Osaltaan se on inhimillistä, niin minäkin teen kevyen aivopesun tuotteena, aikoinaan nuorena taistolaisena. Sama pätee muihin ajan aatteisiin elämässämme. 

Oikein olisi pitää ystäväpiirissä eri tavalla ajattelevia kasvinkumppaneita, ihmisiä ainutkertaisen elämämme varrelta. Kunnioittaa toisia ihmisiä ihmisinä sinällään. 

Nykyisin puhutaan somekuplista. Punavihreä kupla on yksi niistä. On vain yksi totuus – jota ei oikeasti ole. 

Ketään ei pitäisi tuomita demokraattisessa Suomessa sen perusteella, että hän on ajatellut uudelleen yhteiskunnallisia näkemyksiään. Ja päätynyt sen perusteella johonkin uuteen positioon, kansalaisena, tekijänä, ajattelijana. 

Monet ystävyyssuhteet ovat viime vuosikymmenillä loppuneet, kun en ole ollut samaa mieltä. Se on surullista ja vastoin kaikkea syvää inhimillisyyttä. Se ei ole kaukana vanhoillislestadiolaisuudesta; lestat katkaisevat kaikki yhteydet uskonlahkon jättäneisiin ihmisiin, omiinsa. Sellaisia ovat nämä "toverit".

Kerran kirjoitin tästä runonkin: 

Ihminen

ei ole 

puolue

Yksi elämän suurimista suruista on ollut tällaisten ihmissuhteiden tuhoutuminen. Kun en enää usko samaan uskoon. Uskon omaan näkemykseeni. Surua ei voi kuvata sanoin. Koko aikuiselämän muodostuminen. 

En yhtään ihmettelisi jos liittyisin vielä kaikesta huolimatta johonkin puolueeseen, yhteiskuntatieteilijänä. Esimerkiksi Kokoomukseen. Vastuunkantajaan isänmmaame vaiheissa ja tulevaisuudessa. Aleksander Stubbin hengessä. Sotavankiperheen lapsena, vennamolaisessa hengessä. Ylpeänä mutta nöyränä kuten isäni. 

Tarton rauhan päivänä 2020

Kari Tahvanainen

YTM, kirjailija, toimittaja

PS. Kirjoitin tämän alun perin kulttuurikolumniksi Karjalan Heiliin. Mutta enpä rohjennutkaan lähettää. Suomettuneessa Suomessa. Kirjoitan jostain toisesta aiheesta sen kolumnin. Ja näivettyvään Karjalaiseenhan kolumnit eivät enää kelpaa.

Savolaista jännitystä ja historiaa maan nielemänä

Kirja-arvio

Marja-Sisko Aalto

Maan nielemät

Icasos, 2020, 208 s.

Savolaista jännitystä ja historiaa maan nielemänä

Oli synkkä ja myrskyinen yö... Sateiseen syysiltaan sopii luettavaksi värikäs savolainen dekkari. Marja-Sisko Aallon uunituore jännitysromaani Maan nielemät vie mukanaan savolaisiin maisemiin ja Kuopion poliisilaitokselle.

Ihan alkumetreillä Herkko Koskinen juoksee henkensä edestä metsässä, ja katoaa. Herkko on herkkä nuorimies, jota on koulussa kiusattu nössönä. Hän on mieltynyt pukeutumaan naiseksi eli tuntee vetoa myös transvetisismiin. Siitäkös kiusaaminen vain yltyy. Ja aikuisenakin se jatkuu, pahoin seurauksin.

Hulukonmäen Jööranni, toinen nuorimies, sotamies Ruotsi-Suomen viimeisinä vuosina 1806 aikoihin Savossa, kokee myös karmean kohtalon. Jokin yhdistää näitä kahta kohtaloa. Sitä alkavat nyt selvittää tutut dekkarihahmot, poliisit Annette Savolainen ja Aatu Heiskanen. Muistetaan Aallon aiemmista dekkareista, että Aatu Savolainen on hillitön kahvin kittaaja. Henkilöt ovatkin värikkäitä ja lämpimällä otteella kirjoitettuja. Pastori Perkiö, arkeologiaan perehtynyt epävirallinen salapoliisi, yhtyy tutkimuksiin. Mitä sitten seuraakaan, se jää lukijan selvitettäväksi.

Kuopiolainen pappi Marja-Sisko Aalto aloitti kaunokirjallisen kirjailijan uransa vuonna 2013 teoksella Murha tuomiokapitulissa. Sittemmin häneltä on ilmestynyt Tappavaa lunta, Ikoni, Korppi ja Timantti.

Aallon teoksissa yhdistyy mielenkiintoisesti historiallinen aines ja nykyaika, kuten myös tasa-arvon kysymykset. Syvälle historiaan, ja usein nimenomaan Savon historiaan, sukeltavat tarinat ovat kiehtovaa luettavaa.

Niinpä jäämme odottamaan jo seuraavaa jännitysromaania. Kannattaa odottaa.

Kari Tahvanainen

kirjailija, YTM

8.10.2020