maanantai 26. lokakuuta 2020

Bolla - unelmien taistelukentillä

Kirja-arvio

Pajtim Statovci

Bolla

Otava, 2019. 237 s.


Talviaikaan sopeutuminen tuli aloitettua lukemalla uudelleen Bolla, Finlandia-palkittu Pajtim Statovcin romaani.



Kaksi nuortamiestä rakastuu sodan runtelemassa Kosovossa, albaani Arsim ja serbi Milos. Arsimin haave on tulla kirjailijaksi, Milosin haave on tulla sydänkirurgiksi. Mutta onnen hetket ovat kuin tarua, kuin muutama onnellinen päivä. Bolla, myyttinen paha (meissä), on heidätkin erottava toisistaan. On elettävä hetkissä.

Mutta mitä tapahtuu, jos unelmat sittenkin toteutuvat? Luin joskus jostain, että unelmien toteutumisella on varjopuolensa, sillä elettyään unelmansa todeksi uneksija on antanut toiveensa pois. Se teki minut mietteliääksi, hieman surulliseksikin, sillä ajattelin, että ihmisen pitäisi jotenkin varoa unelmiaan, niiden toteutumista erityisesti. Jos uneksinnan arvo on uneksijan haaveilussa, minkä arvoinen voi toteutunut haave olla?”

Mutta loppujen lopuksi unelma taitaa kuitenkin vielä kantaa Arsimia, rosoista ihmistä. Unelman hinta vain on kova.

Ei ollut yhtään kirjan tenho heikentynyt. Statovci kirjoittaa selkeää elävää suomen kieltä, hiukan myyttinenkin tarina. Taitavaa kerrontaa, josta löytyy uutta useammallakin lukukerralla. Seuraavaksi taidan luksea uudelleen Kissani Jugoslavian.

Vuoden 2019 kaunokirjallisuuden Finlandia-valitsija Merja Ylä-Anttila kiteytti valintansa näin.

Kirjan tarina kiteyttää syviä inhimillisiä asioita. Se nostaa esiin ikuisia kysymyksiä, jotka ovat kaikkina aikoina ihmisille merkityksellisiä ja yhteisiä.

Teos jätti minuun syvät jäljet ja jäi myllertämään mieltä pitkäksi aikaa. Kirja on raju, väkivaltainen, rumakin ja koettelee lukijaansa, mutta se myös palkitsee monin verroin.

Sen kieli on mitä kauneinta. Aforistisia lauseita, runollisuutta keskellä kauheimpia ihmisen koettelemuksia, sodan julmuuksia.

Rakkaus, yksinäisyys, unelmien toteutuminen tai toteutumattomuus. Mihin ihminen taipuu, kun ankarat ajat osuvat kohdalle ja miten henkinen kantti ja moraali kestää. Minulle tässä kirjassa merkityksellisintä oli juuri ihmiseksi kasvaminen kuvaus.

Kirja muistuttaa minua, että jokaisella on ”bollansa”, näkymätön haamu, ulkopuolinen uhka, joka testaa ihmistä, ja voi auttaa hänet kasvamaan parhaaksi versioksi itsestään, jos niin on tarkoitettu.

Kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja on Pajtim Statovci: Bolla.”


Kari Tahvanainen

26.10.2020


Biisi: Yö: Rakkaus on lumivalkoinen (S. Jussi Hakulinen)