tiistai 5. lokakuuta 2021

Veritutkimuksia pandemian aikaan

 Kirja-arvio

 

Marja-Sisko Aalto

Veri

203 s., Icasos, 2021

 




Veritutkimuksia pandemian aikaan

Vuonna 2013 kuopiolainen Marja-Sisko Aalto julkaisi esikoisdekkarinsa Murha Tuomiokapitulissa. (Icasos). Sen jälkeen on ilmestynyt jo kuusi dekkaria rikostutkijoiden Annette Savolaisen ja Aatu Heiskasen työstä Kuopion poliisilaitoksella. Sarjaan kuuluvat tähän mennessä romaanit Murha tuomiokapitulissa, Tappavaa lunta, Ikoni, Korppi, Timantti, Maan nielemät ja Veri.



Uutukainen, Veri (Icasos, 2021), on omistettu kaikille pandemian uuvuttamille. Siinä ratkaistaan koronapandemian aikaan naulapyssymurhia, mutta myös hematologian eli veritieteen salaisuuksia. Ihmisiä kuolee verensyöksyyn jota epäillään yhteydestä koronatautiin. Kuolleiden sukupuu johtaa Karjalaan.

Karjalankannaksella Metsäpirtin pitäjässä on tehty ennen sotia ihmeellisiä lääketieteellisiä kokeita potilaiden parantamiseksi. Jäljet vievät historiaan, kuten kaikissa Aallon romaaneissa, tällä kertaa keisarilliseen yliopistoon Pietarissa.

Annette Savolainen ja Aatu Heiskanen ovat eläviä romaanihahmoja iloineen ja suruineen, pelkoineen ja toiveineen. Elämä satuttaa ja kantaa. Aatu Savolainen on suuri kahvin ystävä. Savolaisvaikutteinen huumorikin saa sijansa tarinassa. Mukana on myös eläkkeellä oleva pastori Perkiö, meidän oma Sherlock Holmesimme. 

Haastattelin kirjailijaa vuonna 2018 Joensuun prideviikolla pääkirjastolla. 

 

Kari Tahvanainen

5.10.2021