Pentti Kemppainen: Aina soi sävelradio. Radiomusiikista musiikkiradioon
Avain 2011, 294 s.
Suvannolta lähetysvirtaan – radiotoiminnan kehityskulkuja
Tämänkertainen kirja kämmenellä tulee lähelle tätä radio-ohjelmaa ja radiokanavaa. Musiikki soi vähän väliä ja lähetysvirta soljuu kaiken kaikkiaan sutjakkaasti eetteriin ympäri vuorokauden kaupalliselta radioasemalta. Kirja on Pentti Kemppaisen teos Aina soi sävelradio. Radiomusiikista musiikkiradioon. Kysymys kuuluu, kuinka populaarimusiikin asema ja määrä radiolähetyksissä ovat muuttuneet lähes sadan vuoden kuluessa, kuinka musiikki on muuttanut radiota.
Pentti Kemppainen on vanha YLE-veteraani, joka jo 1960-luvun alussa oli perustamassa Nuorten radiota ja toimi siinä DJ Poppamiehenä. Hän oli saanut idean Suomessa uudenlaiseen nuoriso-ohjelmaan ollessaan vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa. USA:ssa kehittynyt kaupallinen populaarikulttuuri rock- ja jazzmusiikkeineen oli tullut soittolistojen myötä oleelliseksi osaksi täkäläisten radioasemien ohjelmasisältöä, vaikkakin alussa musiikki oli marginaalista täytettä puheohjelmille. Kunnes tajuttiin että musiikki tuo asemille kasapäin rahaa, kun listoista tehdään tarpeeksi vetäviä. Siitä se sitten lähti, ja lopulta radioasemat ovat kehittyneet formaattiradioiksi, jotka korva tunnistaa ja erottaa toisistaan jo lyhyellä kuuntelulla. Eri yleisöille on erilaisia kanavia viihtyä, kaupallisuus teki niin sanotusti murron ja muutti radiomaailman perusteellisesti.
1960-luku oli murroksen aikaa niin Euroopassa kuin Suomessakin. Nuorisokulttuuri oli saapunut Suomeen rockin ja pukeutumistyylien muodossa jo 50-luvun lopulla, mutta Beatles-vuosikymmen merkitsi läpimurtoa. Sotien jälkeisen suuren ikäluokan nuoriso ei tahtonut enää kuunnella iänikuisia valistusohjelmia, valtiollisen radion oli muututtava. Muutoksen tuulia toivat niin 60-luvun merirosvoasemat kuten Radio Nord kansainvälisillä vesillä kuin jo 30-luvulla perustettu Radio Luxembourg, ”The Great 208”, jonka varmasti jokainen vanhempi musiikin ystävä muistaa keskipitkiltä aalloilta. Kun yö saapui, Suomessakin radiot viritettiin Ulan sijasta suhiseville aallonpituuksille – rockin ja popin uutuudet tulivat Euroopasta. Mielenkiintoista kyllä, merirosvoasemien rahoitus tuli amerikkalaisilta media-alan miljonääreiltä. Mutta näinhän sen täytyi ollakin. Kaupallisuus etsi uusia markkinoita Euroopasta.
Kemppaisen historiikki kertoo yleisradiotoiminnan kehityksestä niin Amerikassa kuin Euroopassakin. Perinteet ovat erilaiset. USA:ssa radio on perustunut alusta asti pieniin kaupallisiin asemiin ja muutamaan valtakunnanverkkoon. Euroopassa elettiin pitkään valtiollisen monopoliradion, kuten BBC, Suomen Yleisradio ja Sveriges Radio, varassa ja ehdoilla; päätehtäväksi nähtiin tiedottaminen ja sivistäminen. Mutta, mediatutkija Neil Postmanin sanoin, viihteellistyminen alkoi vallata alaa. Valtiolliset radiot vastasivat lopulta haasteeseen jakamalla ohjelmiaan erityyppisille kanaville, kuten Ylessä nykyisin olevat Ylen Ykkönen, Radio Suomi ja YleX. Kemppainen kuvaa teoksessaan niin Reporadion vaiheet politiikan myrskyissä kuin Radiomafiankin nousun ja tuhon. Mielenkiintoista on, kuinka nuorten sukupolvien kuuntelutottumukset ja musiikkimaku ovat johdattaneet kehitystä uusiin suuntiin.
Suomalaisen yleisradiotoiminnan historiassa on monenlaisia virstanpylväitä. 1923 radioamatöörit järjestivät ensimmäisiä radiolähetyksiä, 1926 perustettiin Suomen Yleisradio, 1935 Lauantain toivotut levyt, 1941 yli vuoden mittainen Säkkijärven polkka –maratoni, jolla estettiin radiomiinojen räjäyttäminen Viipurissa, Hella Wuolijoen pääjohtajakausi sotien jälkeen, Ula-lähetykset 1953, Sävelradio 1963, vinyylilevyt korvasivat savikiekot 50-luvun lopulla, kasettinauhuri keksittiin 1963, Rockradio aloitti 1980, radiomonopoli murtui 1985 ja kaupalliset asemat tulivat eetteriin, Radiomafia aloitti 1990 Ylen kanavauudistuksen myötä, 1992 Ylessäkin otettiin käyttöön soittolistat, 2003 Radiomafian korvasi YleX. Paikallisten kaupallisten radiokanavien rinnalle alkoi tulla valtakunnallisia ja eurooppalaisia kanavia kuten NRJ – Energy.
2000-luvun alussa suomalainen radio onkin siirtynyt täysin uudelle aikakaudelle, on tullut uusi työnjako. Kaupallisten asemien myötä radiosta on tullut viihdeteollisuutta, tasalaatuisia formaattiradioita, lähetysvirtaradioita, musiikkiradioita. Perinteistä julkisen palvelun tehtävää jatkaa Yle Radio Suomi, Ylen Ykkönen kilpailee varttuneista ja korkeakulttuurin kuluttajista, ja YleX nuorista kuuntelijoista, ja lisäksi on Yle Puhe.
Rockradion toimittaja Jukka Haarma tosin totesi jo 1988 olevan täysin selvää, että kaupalliset radioasemat ovat pelastaneet radion mediana, se on kiinnostava ja kuunneltu. Ilman kaupallisia kanavia Ylekin olisi ehkä nukkunut 1900-luvun loppuun asti.
Pentti Kemppaisen radiokirjassa Aina soi sävelradio. Radiomusiikista musiikkiradioon on hengästyttävän paljon tietoa ja onhan teos hiukan opettavainenkin, sanoisinko yleläinen, mutta kaiken kaikkiaan hyvä lukupaketti radion historiasta, joka koskettaa meistä jokaista. Jo yleissivistykseen kuuluu tietää mitä tarkoittaa ”The Great 208”. – Muuten, Sävelradion puuhamiehistä löytyy joensuulainenkin toimittajalegenda, Hannu Kangaspunta.
Biisi: Pariisin kevät: Invisible Man
Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex 16.1.2012
