Kirjan vuoden toiminnanjohtaja Laura Karlsson esitti äskettäin Lukulamppu-nettisivustolla mielenkiintoisia ideoita vuodelle. Pienimmillään kyse voi olla vaikka siitä, että käy lukemassa naapurin vanhukselle. Tai että kertoo kerran viikossa sosiaalisessa mediassa mitä paraikaa lukee. Kirjailijoita voi kutsua vieraaksi erilaisiin tilaisuuksiin, poikkitaiteellisia tilaisuuksia voisi järjestää vaikka gallerioissa; mitä vain. – Passiiviset lukijat toivottavasti heräävät lukemaan, kun kirjan ympärille syntyy moninaista positiivista pöhinää, kirjan näkyvyys kasvaa kun me kirjanystävät jaamme iloamme ja kokemustamme kirjoista, Karlsson hehkuttaa. - Moni on todennut vain unohtaneensa kirjojen lukemisen, kun kirja ei ole enää silmissä samalla tavalla kuin ennen ja internet vie aikaa. Työpaikoilla voitaisiin viettää virkistyspäiviä kirjallisuuden parissa.
Lukeminen on itselleni ollut elämäni suurimpia iloja. Siitä juontaa varmasti myös kiinnostukseni kirjoittamiseen, siihen että minusta tuli kirjailija. En tiedä olisinko ihminen lainkaan ilman Enon kirjastoa. Olen Enon kirjaston jälkeläinen. Lapsena ja nuorena luin paljon. Opin yhden tärkeimmistä taidoista joka on vienyt elämässä eteenpäin. Kirjoista taisimme usein myös dramatisoida tapahtumia käytäntöön kylämme poikaporukalla, me pikku Tarzanit ja mohikaanit.
Enon kirjasto. Kuva: Kari Tahvanainen
Olin syksyllä Outokummun kirjastossa haastattelemassa kirjailijoita Matti Rönkää ja Leena Lehtolaista. Oli menossa kirjaston 130-vuotisjuhlaviikko. Kirjailijat kertoivat illassa omista varhaisista luku- ja kirjastokokemuksistaan ja tulin yhä vakuuttuneemmaksi siitä, kuinka oleellinen kirjasto on. Se on lapselle ja nuorelle kirjallisuuden koulu ja portti mielikuvituksen kehittämiseen. Outokummun juhlaviikkoa varten vastasin myös kirjaston kyselyyn, miksi lukeminen ja kirjastot ovat tärkeitä.
Minun on vaikea kuvitella hyvää elämää ilman kirjoja. Kirjallisuus on loppumaton aarreaitta, josta voi ammentaa niin tunnelmia kuin tietoakin. Erityisesti lapsena ja nuorena luetut kirjat jäävät mieleen koko elämän ajaksi. se on lukemisen taikaa. Lapsena luin ensiksi läpi kahdenkin koulumme pikkukirjastot ja sen jälkeen ahmin Enon kunnankirjaston kirjoja.
Siitä lähtien lukeminen on kuulunut elämääni itsestään selvänä asiana. Hyvä kotikirjasto on myös itsestäänselvyys. Sanotaan että koti ilman kirjoja on kuin huone ilman ikkunaa. Minua kiehtoo hyvä seikkailu, mutta myös draama ja huumori, tarina kaiken kaikkiaan. Luen viihtyäkseni, mutta myös löytääkseni uusia ihme juttuja ja ajatuksia, tunnelmia.
Kannatan myös lähikirjastojen säilyttämistä. Niistä on tullut kaupunginosiin tai kylille tärkeitä pysähdyspaikkoja. Koululaiset voivat tulla koulupäivän jälkeen sinne: lukemaan lehtiä, etsimään kirjoja lainattavaksi, käymään netissä, tapaamaan kavereita. Luin juuri tutkimuksesta, jonka mukaan myös nuoret yrittäjät tekevät mielellään töitä läppäreidensä äärellä pienissä kirjastoissa. Ideat elävät ja syntyvät kirjastossa. – Ja onhan se mukavaa, kun kirjastosta löytää nykyisin myös itse kirjoittamiaan kirjoja.
Kirjastolaitos on syntynyt Suomessa kansanvalistuksen edistämiseksi 1800-luvulla. ”Kirjoja luettavaksi lainaamalla on tarkoitus synnyttää ja edistää lukuhalua ja yleistä sivistystä kunnassa”, jyrähtää Enon kansankirjaston johtosääntö jo vuonna 1890. Eikä tämä Enon kirjasto paljon jälkeen jää Outokummusta. Onhan se perustettu jo 1886 ja täyttää 130 vuotta parin vuoden päästä.
Ensi vuosi on siis meillä Suomessa Kirjan vuosi ihan virallisestikin. Kirjan vuotta toteuttamassa mukana ovat niin valtakunnalliset kuin alueellisetkin kirjailijajärjestöt. Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri on ottanut 59. toimintavuotensa teemaksi kirjan. Myös kirjastot ovat varmasti innolla mukana juhlavuodessa. Teemme tulevaisuutta yhdessä. Innostuksesta kirjallisuuteen kasvavat myös uudet kirjailijat.
Kari Tahvanainen
Iskelmä Rex, Jokisappi 15.12.2014
