sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Outopia 2015 - rohkeuden utopioita










Outopiassa järjestettiin perinteiset karttakepinheiton MM-kisat, jo viidettä kertaa. Lasten sarjan voiton nappasi 7-vuotias Jiri Jolkkonen. Palkinnoksi kisan ylituomari Anja Karhapää luovutti karkkipussin. 


Outopia-tapahtuma järjesti nyt jo viidennen valtakunnallisen kirjoituskilpailun. Teemana oli Rohkeus. Aiemmat teemat ovat olleet utopia, outo, satu ja taika. Tällä kertaa kilpailuun tuli 116 työtä, lapsilta, nuorilta ja aikuisilta. Koko Suomi oli hyvin edustettuna, voittoja meni eri puolille maata. Kilpailussa palkittiin viisi parasta kustakin sarjasta. Tulokset julkistettiin Outopia-päivän lopuksi lauantaina 6.6.  Kyykerin kylätalolla Outokummussa. 

Yleisesti voi sanoa, että rohkeus kirvoitti kirjoittamaan monipuolisesti. Näkökulmia oli laidasta laitaan ja tarinoiden muodotkin ulottuivat runoista omakohtaisiin tarinoihin ja lopulta eläinsatuihin. Joukossa oli myös sellaisenaan hyviä tarinoita, mutta kirjoittaja oli unohtanut kilpailun teeman. 

Kilpailussa haettiin kaunokirjallisia tarinoita, mutta kaunokirjallinen ote usein puuttui. Omakohtainen kokemus päästä päähän kerrottuna ei vielä riitä tarinaksi. Sitä on syytä muotoilla ja dramatisoida. Näin saadaan lukijakin tarinaan mukaan, luodaan hänelle lukukokemus. Oikeakielisyyteenkin olisi hyvä muistaa kiinnittää huomiota, samoin sanaston käyttöön; raikkailla sanavalinnoilla tarina saa aina uutta väritystä. 

Lasten osuus oli tänä vuonna aiempia vuosia pienempi. Lasten sarjaan tuli vain kuusitoista työtä. Ehkäpä maakunnan koulujen opettajille pitäisi antaa sapiskaa. Kilpailukutsu kuitenkin meni kaikille kouluille sähköpostilla. Nuorten sarjassa sen sijaan oli 23 osallistujaa ja taso oli yllättävän hyvä. Koko kilpailusatoa ajatellen rohkeustarinoissa oli aika vähän huumoria. Olla rohkea merkitsee monesti sitä että pitää jaksaa. Kyllä huumorikin tukisi jaksamista. 



Kirjailijaillassa vieraina olivat nuorisokirjailija Jussi Matilainen Seinäjoelta ja kirjailija Tarja Tuovinen Joensuusta. 


Naisten on pukeuduttava burkaan muun muassa Afganistanissa. Tässä mannekiinina on valokuvaaja Pekka Väätänen. Kirjailija Tarja Tuovinen on ollut maailman kriisikentillä harsimassa uhreja kokoon leikkaussalitiiminsä kanssa parikymmentä vuotta. 


Kiusaaminen ja muu kaltoin kohtelu tulivat esille useassa tarinassa. Selvästi näkyi taas, että kiusaaminen ja syrjintä jättävät nuoreen ihmiseen lähtemättömät arvet. Lohdullista on kyllä se, että niitä voidaan käsitellä kirjoittamisenkin keinoin vielä vuosikymmenten päästä ja saada näin lohdusta ja ymmärrystä. Rohkeutta on myös selviytyminen pelottavista haasteista. Toisesta pieneltäkin tuntuva asia voi vaatia toiselta suurta rohkeutta. Esimerkiksi mielenterveysongelmien keskellä lähikauppaan menemisen kynnys voi olla lähes Himalajan korkeudella. Sitten kun sinne uskaltautuu ja ostokset tulee tehtyä, naapurin iloinen kommentti kaupassa ”Ai sinä olet lähtenyt kauppaan, hienoa”, osoittaa että ei se Himalaja niin korkea ollutkaan. Tarinoissa oli monesti opetuksia rohkeudesta ja sen merkityksestä, eläinsatuja myöten. Kehitystarinat kuvasivat rohkeuteen kasvamista, kypsymistä pidemmällä elämänkaarella. 



Valokuvaaja Kimmo Kirves kertoi tapahtumassa rohkeista matkoistaan ympäri maailmaa - fillarilla ja kamera kainalossa. 


Vielä sitä osataan kirjoittaa käsinkin. Lasten tarinoista suurin osa oli kirjoitettu koulussa ruutupaperille tekstaamalla. Nuorten ja aikuistenkin tarinoissa oli muutamia käsin kirjoitettuja tarinoita. Suurin osa kilpailutöistä tuli kirjepostina, mutta kolmisenkymmentä tarinaa saapui sähköpostin kautta. 

Tuomaristona toimi joukko kokeneita kirjailijoita Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin johtokunnasta. Tuomariston puheenjohtajana oli kirjailija Kari Tahvanainen ja jäseninä runoilija Seija Salminen, runoilija, opettaja ja toimittaja Vuokko Juurisoja sekä lastenkirjailija-kuvittaja Niina Reittu-Kuurila. 



Vuoden oudoin hattu -kisan voitti Liisa Eronen. Hattua tutkimassa lapsiyleisöä. 




Outokummun puhallinorkesteri vauhditti tapahtumaa. Ja siitä alkoi Kummun soitto 2015. 


Kari Tahvanainen
Esitelmä Outopian kirjailijaillassa 5.6.2015 kulttuuritalo Maritassa Outokummussa 


Kuvat: Kari Tahvanainen