Kolumni
Sydän vuotaa monesti verta, kun lukee kirjaa jossa on paljon kirjoitusvirheitä ja koko tarina on jäänyt keskentekoiseksi. Minua harmittaa tekijän puolesta. Pienellä vaivalla kirjasta olisi saanut jämäkän lukukokemuksen.
Suuret kustantamot näyttävät julkaisevan kirjallisuutta varman päälle hakien taattua voittoa julkaisuistaan. Lyriikkaa ei juurikaan julkaista. Se löytää tiensä julkisuuteen nimenomaan pienempien kustantajien myötävaikutuksella. Tieto teoksista myös leviää nykyisin enemmän internetin ja sosiaalisen median kautta kuin esimerkiksi Hesarin esittelemänä. Moni kirja jää silti varmaan ihan ansiotta pimentoon.
Siksikin olisi tärkeää, että kaikkien kanavien kautta pyrittäisiin julkaisemaan edelleen laadukasta suomalaista kirjallisuutta. Kirja on ilmestyttyään osa suomalaista kulttuuria, se jää kirjastoihin ja arkistoihin kulttuuriperintönä. Vapaakappalearkistot tallettavat joka ainoasta kirjasta kappaleen tulevaisuuteen vaikkapa tutkijoiden ihmeteltäväksi.
Kirja ei ole kansien väliin paukautettu paperinippu. Kirja on ajatus, taideteos, oivallusten antaja, lohduttaja, innostaja, joskus kirjasotia herättävä, ainutkertainen tuotos. Esineenäkin kirjalla on esteettinen arvonsa. Siksi kirjan tekijällä on suuri vastuu siitä, mitä hän käsistään lopulta kansien väliin päästää. Vastuuta toivoisin myös pienkustantajilta.
Karjalaisenkin lukijoista monella on varmasti käynyt mielessä oman kirjan julkaiseminen. Usein omaa elämää halutaan pohtia ja koota kansien väliin lähimmäisten ja jälkipolvien tiettäväksi. Suurten ikäluokkien tullessa eläkeikään tämä suuntaus on vahvistumassa voimakkaasti. Senioreilla on koulutusta, aikaa ja monesti rahaakin niin, että halutessaan he saavat kirjallisen tuotoksensa kirjan muotoon.
Olen itse yrittänyt kirjoittajavalmennuksessa opettaessani tuoda esille kirjan tekemisen perusasioita. Keskeiset asiat liittyvät siihen, mitä ja miten kirjoitetaan. Kirjoissa dramatisoidaan tapahtumia, ei kerrota kaikkea putkeen alusta loppuun. Selkeä teksti etenee selittelemättä, kertoen ja kuvaillen. Dialogi on elävää ja värikästä. Tarina jaetaan kappaleisiin ja lukuihin. Usein on hyvä rikkoa kronologinen kerronta erilaisilla tekniikoilla. Kertojanäkökulmia voi olla useita. Vaihtoehtoja löytää lukemalla hyvää kirjallisuutta.
Amerikkalainen menestyskirjailija ja kirjallisuudenopettaja Stephen King on kuvannut kirjoittajaoppaassaan tarinan tekemistä fossiilin kaivamiseksi maan uumenista. Kirjoittaja etenee usein intuition johdatuksessa tarinaa rakentaessaan. Toisaalta tarvitaan kyllä paljon taustatyötä ja asioiden tarkistamista, että tarinasta tulee uskottava. Varsinkin omaelämäkerralliset teokset edellyttävät kirjoittajalta monenlaisia ”karttoja” siitä elämäntiestä, yhteiskunnasta ja ihmisverkostosta, jossa kertomus etenee. Kirjoittamisoppaita on saatavilla runsaasti.
Kirjoitusvirheet ovat sitten se vihonviimeinen tekijä, joka vie kirjalta uskottavuutta tai vähintäänkin harmittaa lukijaa. Siksikin tarvitaan valohoitoa omalle tuotokselle. Luetaan se jonkun ajan kuluttua huolella uudelleen, mutta pyydetään lisäksi jotakuta toista ihmistä lukemaan tuotos. Mieluummin vielä sellaista, jolla on kielioppi hallussa. Myös Suomen lukuisat kirjailijayhdistykset auttavat näissä asioissa. Sieltä löytyy ammattiauttajia.
Mielenkiintoinen, hyvin ja virheettömästi kirjoitettu tyylikäs ja yllättävä tarina pitäisi aina olla tavoitteena. Julkaistakoon se sitten mitä kautta tahansa. Sen arvoinen jokainen kirjallinen taideteos on. Ettei kenenkään sydän vuotaisi verta, vaan silmistä vuotaisi kyyneleitä, itkun tai naurun kyyneleitä.
Kari Tahvanainen
kartsa.tahvanainen@gmail.com
Kirjoittaja on joensuulainen kirjailija ja yhteiskuntatieteiden maisteri
Karjalainen 27.11.2015
