Kolumni
Olen katsellut Joensuun PT-taloa Kirkkokatu 27:ssä uusin
silmin. Uusin silmin sikäli, että kohta sitä taloa ei enää ole. Niin kuin ei
monta muutakaan vanhaa taloa Joensuun keskustassa. Huokaisin mielessäni: Ainako
vuosi nolla? Miksei aika- ja kulttuurikerrostumia säilytetä? Edes sitä vähää,
mitä niistä Joensuun kaupungissa on enää jäljellä.
Sikälikin Samuli Sallinen on ajankohtainen henkilö, että hän
on yksi niistä arkkitehdeista, jotka ostivat City-Marketin kulmilta kortteli 48:n
vanhat puutalot. Yli satavuotiaat puutalot entisöidään ja sisäpihalle
rakennetaan kerrostaloja, millä koko homma rahoitetaan. Arvostan.
PT-taloa viinilasin
äärellä vastapäisen ravintola Sointulan ikkunasta katsellessa nousee
mieleen enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Sointulan miljööstä ja pakosalle
joutuneista yrittäjistä huokuu Wanhan Jokelan perinnettä.
Pienteollisuustaloa on sanottu kaupungin ensimmäiseksi
ostoskeskukseksi vuodelta 1957. Se rakennettiin pienyrittäjien liikepaikaksi. Mikä
on heidän kohtalonsa nyt kun talo viimeisimpien uutisten mukaan puretaan 2017
ja YIT rakentaa tilalle 6-kerroksisen liike-asuintalon? Mistä löytää
kannattavan paikan vaikkapa mustekasettien täyttöpalvelun yritteliäs
pariskunta, joka juuri remontoi liikettään? Auttaako kaupunki?
PT-talo on todettu kannattamattomaksi korjata mm.
vesiputkiston ja ilmastoinnin osalta. Voisiko tällaisissa tapauksissa kehitellä
uusia korjausmenetelmiä yhteistyössä vaikkapa ranskalaisten kanssa. Siellähän
on toiminnassa jopa 1700-luvulla rakennettuja liikerakennuksia. Uudenlaista
korjausrakentamista voisi tehdä opetuskohteena ammattikoululaisista insinööri-
ja arkkitehtiopiskelijoihin. Parempia tukijärjestelmiäkin varmasti kaivataan
vanhan rakennuskannan säilyttämiseen ja kunnostamiseen.
Vanhaa Joensuuta
näkee kohta enää Heikki Tarman teoksista jos tätä vauhtia mennään. Olen lueskellut
Tarman teosta Joensuu. Katuja ja kortteleita. Kuvakirja (2011). Autenttisen
kuvamateriaalin avulla siinä kierretään ruutukaavaa päästä päähän ja 1840-luvulta
nykypäivään. Puu-Joensuusta on jäljellä vain rippeitä mm. Taitokorttelissa ja
Laakkosen kunnostamassa Olsonin talossa, ja onneksi kortteli 48:n uudessa
tulemisessa.
Joensuu ihmisineen herää henkiin Tarman kirjoissa. Hän on
tehnyt korvaamatonta työtä sen puolesta, että edes muistot säilyvät; kaupunkilaisten
muistijälkiä kuten arkkitehti Sallinen toteaa. Joensuu on vanha kauppakaupunki,
käsityöläiskaupunki, nykyisin yliopistokaupunki ja kasvava aluekeskus.
Tekisikin mieli vedota täkäläisten kauppiaiden ja muiden ”porvareiden”
kotiseutuylpeyteen, huolehtimaan nykyistä paremmin rikkaan talous- ja
rakennushistorian perinteistä. Vuodesta nolla ei aina pitäisi lähteä. Viihtyisä
ja innovatiivinen asuinympäristö sisältää historiallisia kerrostumia.
Penttilänranta, Rauma Repolan tehtaan johtajan asuintalo.
Hassisen Kone –yhtye otti 1979 nimensä vihreässä
puutalossa Niskakatu 14:ssä olevasta ompelukoneliikkeestä. Hassinen tosin
suuttui ja muutti liikkeensä nimen vähemmän suosituksi. Hassisen Koneesta tuli
legenda, joka innosti Ilosaarirockinkin kehittämistä. Vuonna 2006 vihreä talo
päätettiin purkaa ja pienen riidan jälkeen YIT rakensi paikalle kerrostalon. En
yhtään ihmettelisi jos talossa kummittelisi. Puolenyön tienoilla kuuluisi
perustuksista kumeaa laulua ja kitaransoittoa.
Te ostatte / muoviruusuja omenapuissa / plastisia
lauseita lasten suissa / soluissa vieraat geenit / migreeni jumalaisten puutarhojen torppareilla. (sanat:
Ismo Alanko)
Teksti ja kuvat: Kari Tahvanainen
Kirjoittaja on joensuulainen kirjailija ja
yhteiskuntatieteiden maisteri
Kolumni. Karjalainen 11.1.2016
