Pohjoismainen kirjastoviikko 13. - 19.11.2017
Teemana on Pohjolan saaret ja Suomi 100
Vuoden teoksista yksi on Ulla-Lena Lundbergin Jää/Is.
Joensuussa Pohjola-Norden, Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri ja Joensuun seutukirjasto järjestivät ääneenlukuillan Lundbergin romaanista. Itse esittelin kirjailijan ja kirjan.
Kirjastoviikon sivut
Ulla-Leena
Lundberg ja Jää
Eräs ystäväni sanoi että
Ulla-Leena Lundbergin Jää-romaani on paras
kirja mitä hän on koskaan lukenut. Se on aika paljon sanottu. Ja kyllähän
tämä Pohjoismaiden kirjastoviikon teemakirja on hyvä, jännittävä ja vaikuttava,
ja hyvin käännetty. Olen lukenut sen kahteen kertaan.
Lundberg kutsuu itseään
tyypilliseksi rannikkoruotsalaiseksi.
Hän on myös etnologi eli kansatieteilijä, jonka kiinnostus ihmisyhteisöjen henkiseen
ja aineelliseen kulttuuriin näkyy tässä palkitussa Jää-romaanissakin. Myös
Afrikka on hänen kiinnostuksensa kohteena muutamassa kirjassa, samoin Siperia.
Kirjailija on kotoisin Kökarin saarelta Ahvenanmaalta ja hän
asuu nykyisin Porvoossa. Saaristo ja Ahvenanmaa elävät hänen tuotannossaan. Hän
aloitti runoilijana jo 15-vuotiaana. Ahvenanmaa-trilogiaan kuuluvat romaanit
Leo, Suureen maailmaan ja Mitä sydän halajaa. Tuotantoon kuuluu kaksikymmentä
teosta.
Lundberg
on palkittu mm. Kiitos kirjasta –palkinnolla, Svenska Akademiens Finlandspris
–palkinnolla, Runeberg-palkinnolla, Valtion kirjallisuuspalkinnoilla, Kaarlen
päivän mitalilla – ja lopulta Finlandia-palkinnolla vuonna 2012.
Jää,
ruotsiksi Is, ammentaa kirjailijan omasta perhetaustasta. Tapahtumapaikkana on
Kökarin saari. Sinne muuttaa heti sodan jälkeen nuori pastori Petter Kummel perheineen johon kuuluvat
pastorka Mona ja tyttäret Sanna ja Lillus, joka syntyy Körarilla. Heidän ja
saaristolaisten elämää seurataan neljän vuoden ajan. Keskeisessä roolissa on
myös Posti-Anton. Tämä on Helsingin Sanomien Antti Majanderin arvion mukaan
äärettömän arkinen ja juuri sitä kautta hukka myyttisiinkin mittoihin kasvava
lautturi, joka kuljettaa kirjeiden ja lehtien lisäksi myös näynomaista tietoa
tulevasta.
Majander kirjoittaa Hesarissa:
Luotolaisten horisonttiin siis nousee pappi, jonka hyvyys, auttamishalu ja
käytännönläheisyys paistavat auringon tavoin kaikkien ylle kiitollisuutta
olemassaolosta. Jää on matka kirjaviisaudesta luonnon ja toimeentulon karuihin
peruselementteihin. Ehkä voi sanoa alkukristillisyyteen. Jää on kuin
luomiskertomus, Majander kuvailee.
Kieli ja kuvaustapa kyllä vetää
lukijan mukaansa, vaikka teoksessa mennään välillä hyvinkin syvällisiin
ajatuksiin, kun kertoja pohtii hengellisyyttä, papin ja saarelaisten toimia ja
tuumailuja. Kerronta tulee hyvin lähelle myötäeläen henkilöidensä mukana.
Finlandia-raadin
kuvauksen mukaan Jää on monitasoinen romaani, joka nousee
taitavasti ja usein huumorin myötäsukaisuudella kuvatun arjen yläpuolelle ja
muodostaa tarkkaan mietityn kokonaisuuden, jossa jokainen elementti näyttäytyy
motivoituna. Romaanin yksittäisissä kohtauksissa, jotka ennustavat tai
toteuttavat sen dramaattista käännettä, on lyyristä kauneutta, joka syvenee horisontissa
tai taustalla odottavan menetyksen vuoksi. Jää näyttää lukijalleen, miksi sen
ihmiset toimivat niin kuin toimivat: vanhempina, yhteisön jäseninä, ja laajasti
ottaen ihmisinä luonnon ja sen voimien armoilla.
Finlandia-palkinnosta 2012
päättäneen presidentti Tarja Halosen
mukaan pappi Peter Kummel on melkein uuden rauhan kauden symboli: hyvään
uskova optimisti. - Kirja ei ole kunnianosoitus Kummelin perheelle, vaan myös
saaristolaisille ja ilo meille lukijoille, toteaa Halonen palkintopuheessaan.
Päästetäänpä
lopuksi ääneen itse kirjailija Ulla-Lena Lundberg. Finlandia-palkinnon
jakotilaisuudessa hän kertoi näin.
- För mig, en typisk
rannikkoruotsalainen, är det en speciell glädje att få stå här som ett levande
bevis på att Finlands litteratur mår väl på sina båda nationalspråk och att
majoriteten fortfarande ger minoritetslitteraturen erkänsla och utrymme. Många
värmande finska läsarreaktioner har visat att erfarenheter som uttrycks på
svenska i detta land finner absolut genklang i finska bröst.
Utan goda översättare går det
inte. Därför är det med särskild glädje jag vänder mig till min översättare
Leena Vallisaari och tackar henne för hennes översättning av Is. Leena har
översatt alla mina böcker sedan Leo år 1989. Det är underbart att ha en
översättare som man litar på, med en stark känsla för ton och valör och en egen
konstnärsidentitet som man inte ska ge sig in och peta på
under arbetets gång.
Jag vill alltså använda Leena som
ett exempel på översättarens roll som förmedlare mellan våra två nationalspråk
och betona hur viktigt det är att översättarna får erkänsla och
arbetsmöjligheter. Tack Leena: om det fanns ett översättar-Finlandia och jag
hade makten skulle jag ge det till dig.
Kirjailija Kari Tahvanainen 13.11.2017
Ääneenlukuillassa Joensuun pääkirjaston Taiteiden aukiolla
