Anna-Liisa Alangon muistolle

Muistosanat 

24.2.2018 muistotilaisuudessa Joensuun Teatteriravintolassa

”Minä kyllä jaksan jo kävellä portaat ylös ja alas.” Kävin Rantakadulla tammikuun alkupuolella tapaamassa Anna-Liisaa. Nuo sanat jäivät mieleeni. Anna-Liisa oli aina matkalla eteenpäin, aina valmistelemassa jotain, rakentamassa tulevaisuutta, ja kulttuuria. Matkalla.

Kirjailija Heikki Turunen lausui viimeisen runon Anna-Liisa Alangolle. - Vain hetki ja olemme auringon luomia varjoja. - Kuva: Kari Tahvanainen 

Suomen Maakuntakirjailijoilla oli kunnia kutsua Anna-Liisa kunniajäseneksi viime marraskuussa. Kunniakirja ja kukat ojennettiin hänelle toimistollamme Arttelissa täällä Joensuussa. Anna-Liisa muisteli vuosikymmeniä Maakuntakirjailijoissa. Hän oli mukana yhdistyksen alkumetreiltä 1970-luvun alusta lähtien. Esiintymässä ja arvioimassa tekstejä. Maakuntakirjailijoillahan oli tuolloinkin toimisto Joensuussa, ja puheenjohtajana Seppo Lappalainen. Löysin yhdistyksemme arkistosta maininnan vuodelta 1976. Maaseudun Sivistysliiton Maaseutuväen kulttuuriviikolla näihin aikoihin talvea oli matinea Ristiinassa Etelä-Savossa. ”Tulenkantajat-matineassa esitelmöi maisteri Kaarina Sala Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta. Anna-Liisa Alanko lausui Katri Valan, Olavi Paavolaisen ja Uuno Kailaan runoja.”

Henkilökohtainen muistikuvani eräästä matkasta Anna-Liisan kanssa liittyy Makeasti oravainen –tapahtumaamme Jyväskylän pääkirjastossa Aleksis Kiven päivänä 2010. Olin kuskina ja matkalla aamusta iltaan ehdimme keskustella niin kulttuurista kuin maailmanmenosta yleensäkin. Tulomatkalla ohitimme hiuskarvan päästä pienen koiran joka pinkaisi tien yli. Pelästyimme, huokasimme helpotuksesta koiran puolesta. Se matka jäi mieleen. Jyväskylässä taidettiin kuulla Immi Helleninkin runoja.

Lopuksi vielä yksi muisto viime kesältä, jonka välittää kirjailija Tanja Kaarlela Nivalasta Pohjanmaalta. Se oli yksi viimeisimmistä Anna-Liisan esiintymismatkoista. Kaksi kertaa kaksitoista tuntia junalla, Joensuu – Nivala – Joensuu. Anna-Liisa muisteli matkaa lämmöllä. Ja niin tekivät tilaisuuden järjestäjätkin.

”Anna-Liisa oli odottanut jo pitkään vierailua Nivalaan. Hän otti minuun yhteyttä, koska halusi järjestää runotapahtuman yhdessä ystäviensä Matti ja Riikka Pelon sekä meidän paikallisten kirjailijoiden kera.

Heinäkuun 13. päivänä Nivalan taidetalo Kerttula oli täynnä ihmisiä. Tunnelma oli lämmin ja koskettava. Anna-Liisa ihastutti valoisalla olemuksellaan, hän oli kaunis ja säteilevä. Hänen läsnäolonsa sai kaiken puhkeamaan kukkaan, ja hän oli aidosti otettu yleisön osoittamasta kiinnostuksesta ja suosiosta. Anna-Liisan vierailua arvostettiin Nivalassa todella paljon.

Matka oli varmasti kokonaisuudessaan raskas, koska hänen oli palattava välittömästi takaisin. Hän tiesi etukäteen tiukan aikataulunsa, mutta halusi siitä huolimatta tulla. Jälkeenpäin mietin, miksi hän halusi niin kovasti tehdä juuri tämän matkan. Luettuani hänen viimeisen teoksensa Puut, puut ja suvikuut tunsin, että hänen oli herätettävä muistot ja hyvästeltävä lakeus - jätettävä jäähyväiset.

Kun ihmisen elämä on pitkä, paljon jää taakse. Paljon kaunista ja hyvää.”

Anna-Liisa oli sydämeltään taiteilija, siinä missä pedagogi ja tutkijakin. Yhteistyökumppanina sai aina olla varma siitä, että kotiläksyt on tehty huolella, esitys ja esiintyminen ovat hoidossa. Kiitos Anna-Liisa. Valmistellaan uusia esityksiä, uusia matkoja, hyvässä hengessä. Matka jatkuu.

Kari Tahvanainen

puheenjohtaja

Suomen Maakuntakirjailijat

Congratulations Lietuva 100 years

Lämpimät onnittelut 100-vuotiaalle Liettualle. 

Donelaitis-seuran, Suomi - Liettua -seuran Joensuun Donelaitis-seuran kunniajäseneltä. 

Laisva Lietuva! 

Yksi runoilija on joukosta pois - Ossi Lappalaisen muistoksi

Outokummun Seutu 2015

Runoilijan kynä on yhä terävänä

- Ossi Lappalainen, kirjojen mies

Kari Tahvanainen, teksti ja kuva

Runoilija Ossi Lappalainen poistui keskuudestamme 9.2.2018

Runoilija Ossi Lappalaisen vuosi 2015 on ollut tuottoisa. Tänä vuonna hän on julkaissut peräti kaksi kirjaa. Lappalainen viettää vanhuudenpäiviään hoitokoti Ukonhatussa Polvijärven Ruvaslahdessa, missä hän vietti 70-vuotispäiviään viime vuonna. Käsi vapisee mutta ajatus juoksee ja runoja syntyy päivittäin. Runoilu selvästikin pitää miehen ja mielen virkeänä.

Lappalaisen uusin teos, runokokoelma Aivan hyvä ihmiseksi, ilmestyi keväänkorvalla. Teoksen lyriikka on tiukasti mukana vuodenkierrossa syksystä kevääseen. Runokieli on värikästä ja omintakeista. Vain tänne yltää maailma –teoksessa puolestaan on haikuja ja mietteitä. Teos sisältää myös sikermän Joulunajan tarinat, joista yksi seuraavassa.

Kotoista kuusta koristaen

Voi tuota piiriä hilpeää lasten, leikkiä ympäri joulupuun. Mistä se pukki tiesikään mun toiveeni salaiset? Voi tätä kirkkautta kuusten kynttiläin, lasten toivetta salaista. Miten pukki tulikaan pohjolaan, juhlaan Jeesuksen, joka rinta nyt hellä riemuitsee tuiketta joulutähtösten. On Jeesus meillä taas. Keskellä tuiskun ja pakkasten.

Mutalasta Helsinkiin

Lappalaisen nuoruus sattui 1950- ja 60-luvuille. Koti oli silloisen Pielisensuun kunnan Mutalassa, pieni harmaa mökki, josta myöhemmin muutettiin Niinivaaralle. Veljestrion nuoruuteen kuului paljon urheilua. Lappalaisella on tallessa vieläkin toistakymmentä SVUL:n mitalia ja muutama TUL:nkin mitali. Hän oli Joensuun Katajan lupaava pikajuoksija.

- Minä ja veljeni Teuvo ylsimme SM-mitaleille yleisurheilussa juoksumatkoilla, Lappalainen valaisee. – Muistan yhdet kisat Kuopiossa, juoksin poikien 300 metrillä. Kurotin voittoa ja kaaduin. Paikalle riensi Hannes Kolehmainen, legendaarinen Tukholman 1912 olympiavoittaja. Hän taputti minua olalle ja sanoi: ”Isänmaan multia ne ovat”.

Työura alkoi Karjalaisen siviilipainossa sen jälkeen kun Lappalainen oli kouluttautunut kirjapainotyöhön. Jatkoa seurasi Helsingissä Tilgmannin kirjapainossa ja sen jälkeen Helsingin pääpostissa. Postityö oli reipasta mutta samalla rasittavaa, moni postilainen uupui.

- Hesperian lasaretin kautta minäkin palasin lopulta 1972 Joensuuhun, Lappalainen kertoo.

 Runoilijaksi

Runoilija Lappalainen on ottanut motokseen lyriikan arvokkuudesta kertovat sanat: ”Nouskaa sentään pystyyn kun puhutte Runoudesta”.  

Runoilijaksi Lappalainen ryhtyi varsinaisesti vuonna 1992. Tuolloin hän meni Joensuun Vapaaopiston Utopia-kirjoittajaryhmään ja sai tukea kirjoittamiselleen. Samalla aukesivat ovet kirjailijayhdistys Ukriin. Aluksi runoja julkaistiin kirjoittajaryhmän ja Ukrin antologioissa. 2010 tuli sitten ensimmäinen oma kokoelma, Nurkassa. Siitä lähtien teoksia on ilmestynyt jo viisi.

Ossi Lappalainen on vanhan liiton runoilijoita. Hän kirjoittaa kaikki tekstinsä käsin valkoiselle paperille, kaunokirjoituksella. Siitä parhaat tekstit siirtyvät kirjan kansien väliin tai kirjailijayhdistysten lehtiin välikäden kautta. Lappalaisen kirjallisena ”agenttina” on viime vuosina toiminut toinen runoilija, polvijärveläinen Veli-Matti Hyttinen. Onpa Hyttinen kustantanutkin osan Lappalaisen teoksista nyt jo lopettaneen Kustannuskynnys-kustantamonsa kautta.

Runoilijan tuotantoa ilmestyy kansien välissä ensi talvenakin. Jo valmiina oleva kokoomateos Kootut 2 tulee sisältämään parhaita runoja Lappalaisen aiemmasta tuotannosta, mutta myös aivan uuttakin runoutta.

”Seuraan aikaani”

Lappalainen pitää itsensä ajan tasalla myös yhteiskunnallisista asioista lukemalla lehdet ja katsomalla televisiota. Kritiikkiäkin löytyy, erityisesti terveydenhuollon suuntaan. Hallituspolitiikkakin saa kyytiä.   Hän on huolissaan terveyskyykytyksestä. 

- Kolme tahoa on ominut mielivaltaisesti paperielämisen, juristikunta, virkabyrokratia ja sairaanhoitopiiri.

Lappalainen puhuu kärsivien manipuloinnista mm. pitkien jonojen ja lääkkeiden avulla.

– Äläkä mene apteekkiin äläkä toreille jos haluat terveyttä, runoilija summaa.

Runoillaankin Lappalainen ottaa välillä kantaa muun muassa paikkaansa maailmassa.

En Sovi tähän karhun kiertoon

ketun ammuntaan

minullakin on direktiivi painissa