Muistosanat
24.2.2018 muistotilaisuudessa Joensuun Teatteriravintolassa
”Minä kyllä jaksan jo kävellä portaat ylös ja alas.” Kävin
Rantakadulla tammikuun alkupuolella tapaamassa Anna-Liisaa. Nuo sanat jäivät
mieleeni. Anna-Liisa oli aina matkalla eteenpäin, aina valmistelemassa jotain,
rakentamassa tulevaisuutta, ja kulttuuria. Matkalla.
Kirjailija Heikki Turunen lausui viimeisen runon Anna-Liisa Alangolle. - Vain hetki ja olemme auringon luomia varjoja. - Kuva: Kari Tahvanainen
Suomen Maakuntakirjailijoilla oli kunnia kutsua Anna-Liisa
kunniajäseneksi viime marraskuussa. Kunniakirja ja kukat ojennettiin hänelle
toimistollamme Arttelissa täällä Joensuussa. Anna-Liisa muisteli vuosikymmeniä
Maakuntakirjailijoissa. Hän oli mukana yhdistyksen alkumetreiltä 1970-luvun
alusta lähtien. Esiintymässä ja arvioimassa tekstejä. Maakuntakirjailijoillahan
oli tuolloinkin toimisto Joensuussa, ja puheenjohtajana Seppo Lappalainen. Löysin
yhdistyksemme arkistosta maininnan vuodelta 1976. Maaseudun Sivistysliiton
Maaseutuväen kulttuuriviikolla näihin aikoihin talvea oli matinea Ristiinassa
Etelä-Savossa. ”Tulenkantajat-matineassa esitelmöi maisteri Kaarina Sala
Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta. Anna-Liisa Alanko lausui Katri Valan,
Olavi Paavolaisen ja Uuno Kailaan runoja.”
Henkilökohtainen muistikuvani eräästä matkasta Anna-Liisan kanssa
liittyy Makeasti oravainen –tapahtumaamme Jyväskylän pääkirjastossa Aleksis
Kiven päivänä 2010. Olin kuskina ja matkalla aamusta iltaan ehdimme keskustella
niin kulttuurista kuin maailmanmenosta yleensäkin. Tulomatkalla ohitimme
hiuskarvan päästä pienen koiran joka pinkaisi tien yli. Pelästyimme, huokasimme
helpotuksesta koiran puolesta. Se matka jäi mieleen. Jyväskylässä taidettiin
kuulla Immi Helleninkin runoja.
Lopuksi vielä yksi muisto viime kesältä, jonka välittää kirjailija
Tanja Kaarlela Nivalasta Pohjanmaalta. Se oli yksi viimeisimmistä Anna-Liisan
esiintymismatkoista. Kaksi kertaa kaksitoista tuntia junalla, Joensuu – Nivala
– Joensuu. Anna-Liisa muisteli matkaa lämmöllä. Ja niin tekivät tilaisuuden
järjestäjätkin.
”Anna-Liisa oli odottanut jo pitkään vierailua Nivalaan. Hän otti
minuun yhteyttä, koska halusi järjestää runotapahtuman yhdessä ystäviensä Matti
ja Riikka Pelon sekä meidän paikallisten kirjailijoiden kera.
Heinäkuun 13. päivänä Nivalan taidetalo Kerttula oli täynnä
ihmisiä. Tunnelma oli lämmin ja koskettava. Anna-Liisa ihastutti valoisalla
olemuksellaan, hän oli kaunis ja säteilevä. Hänen läsnäolonsa sai kaiken
puhkeamaan kukkaan, ja hän oli aidosti otettu yleisön osoittamasta
kiinnostuksesta ja suosiosta. Anna-Liisan vierailua arvostettiin Nivalassa
todella paljon.
Matka oli varmasti kokonaisuudessaan raskas, koska hänen oli
palattava välittömästi takaisin. Hän tiesi etukäteen tiukan aikataulunsa, mutta
halusi siitä huolimatta tulla. Jälkeenpäin mietin, miksi hän halusi niin
kovasti tehdä juuri tämän matkan. Luettuani hänen viimeisen teoksensa Puut,
puut ja suvikuut tunsin, että hänen oli herätettävä muistot ja hyvästeltävä
lakeus - jätettävä jäähyväiset.
Kun ihmisen elämä on pitkä, paljon jää taakse. Paljon kaunista ja
hyvää.”
Anna-Liisa oli sydämeltään taiteilija, siinä missä pedagogi ja
tutkijakin. Yhteistyökumppanina sai aina olla varma siitä, että kotiläksyt on
tehty huolella, esitys ja esiintyminen ovat hoidossa. Kiitos Anna-Liisa. Valmistellaan
uusia esityksiä, uusia matkoja, hyvässä hengessä. Matka jatkuu.
