Kirja-arvio
Hyvä
dekkari ei vanhene
Hyvä
dekkari on kuin vuosikertaviini. Tiedätte mitä tarkoitan.
Leena
Lehtolainen esitteli etsivähahmonsa Maria Kallion lukijoille jo
vuonna 1993 ilmestyneessä dekkarissaan Ensimmäinen murhani. Tähän
mennessä Maria Kallio -dekkareita on ilmestynyt viisitoista
kappaletta, uusin on Turmanluoti vuodelta 2018.
Harmin
paikka on toinen Maria Kallio -sarjan dekkari ja se ilmestyi 1994.
Siinä Maria Kallio on vielä auskultointia vaille valmis
varatuomari. Poliisikoulu on takana ja kovasti häntä houkutellaan
Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikköön, jossa hän on ollut jo
kerran aiemmin. Mutta tässä romaanissa hän ratkoo kahden nuoren
naisen murhatapausta asianajotoimiston työntekijänä. Ja
loppuratkaisu on yllättävä.
Maria
Kallio -dekkarit ovat alusta alkaen olleet yhteiskunnallisia
realistisia rikostarinoita. Maria Kallio, poliisi ja juristi, on
elävä hahmo, ihminen. Sitä hän on jo tässä alkukauden
romaanissakin. Antin kanssa ollaan vasta menossa yhteen, kotona on
heidän lisäkseen vain Einstein-kissa. Kissathan ovat olennainen osa
Maria Kallio -dekkarisarjaa, arkielämää. Samoin seksuaalinen
tasavertaisuus ja rokki.
Maria
Kallion juuret ovat Savo-Karjalassa ja niinpä sisarukset tulevat
tässäkin kirjassa sieltä käymään. Rosoisia ovat sisarusten
välit, kuten elämässä usein on. Ja Pohjois-Karjalaan,
kaivoskaupunki Outokumpuun, tulee sijoittumaan sarjan seuraava teos,
Kuparisydän. Nimismiehen sijainen Maria Kallio ratkaisee rikoksia
Outokummun ja Joensuun maisemissa.
Yhteiskunnallinen
ja sosiaalinen kudos on vahvaa, sen näkee lukiessaan uudelleen tätä
alkukauden Maria Kallio -dekkaria. Siksikin Maria Kallion lumo on
säilynyt kaikki nämä vuosikymmenet.
Leena
Lehtolainen
Harmin
paikka.
Tammi,
1994, 244 s.
c Kari
Tahvanainen
8.7.2020
