keskiviikko 8. heinäkuuta 2020

Harmin paikka eli hyvä dekkari ei vanhene



Kirja-arvio


Hyvä dekkari ei vanhene


Hyvä dekkari on kuin vuosikertaviini. Tiedätte mitä tarkoitan.

Leena Lehtolainen esitteli etsivähahmonsa Maria Kallion lukijoille jo vuonna 1993 ilmestyneessä dekkarissaan Ensimmäinen murhani. Tähän mennessä Maria Kallio -dekkareita on ilmestynyt viisitoista kappaletta, uusin on Turmanluoti vuodelta 2018.



Harmin paikka on toinen Maria Kallio -sarjan dekkari ja se ilmestyi 1994. Siinä Maria Kallio on vielä auskultointia vaille valmis varatuomari. Poliisikoulu on takana ja kovasti häntä houkutellaan Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikköön, jossa hän on ollut jo kerran aiemmin. Mutta tässä romaanissa hän ratkoo kahden nuoren naisen murhatapausta asianajotoimiston työntekijänä. Ja loppuratkaisu on yllättävä.

Maria Kallio -dekkarit ovat alusta alkaen olleet yhteiskunnallisia realistisia rikostarinoita. Maria Kallio, poliisi ja juristi, on elävä hahmo, ihminen. Sitä hän on jo tässä alkukauden romaanissakin. Antin kanssa ollaan vasta menossa yhteen, kotona on heidän lisäkseen vain Einstein-kissa. Kissathan ovat olennainen osa Maria Kallio -dekkarisarjaa, arkielämää. Samoin seksuaalinen tasavertaisuus ja rokki.

Maria Kallion juuret ovat Savo-Karjalassa ja niinpä sisarukset tulevat tässäkin kirjassa sieltä käymään. Rosoisia ovat sisarusten välit, kuten elämässä usein on. Ja Pohjois-Karjalaan, kaivoskaupunki Outokumpuun, tulee sijoittumaan sarjan seuraava teos, Kuparisydän. Nimismiehen sijainen Maria Kallio ratkaisee rikoksia Outokummun ja Joensuun maisemissa.

Yhteiskunnallinen ja sosiaalinen kudos on vahvaa, sen näkee lukiessaan uudelleen tätä alkukauden Maria Kallio -dekkaria. Siksikin Maria Kallion lumo on säilynyt kaikki nämä vuosikymmenet.


Leena Lehtolainen
Harmin paikka.
Tammi, 1994, 244 s.


c Kari Tahvanainen
8.7.2020