Kirja-arvio
Ettei maaseutu unohtuisi – timotein tuoksu kiehtoo
kirjailijaa
Heikki Turunen
Timotein tuoksu
Hämärätunnin kertomuksia
I osa
Korkeimman auringon aika
WSOY, 2021, 437 s.
"Miten jokin rehuheinän haju riittää
kokonaisen sukupolven, kansan ja maan ja maailman tarinan otsikoksi."
Eipä arvannut Timothy Hanson 1700-luvulla Amerikassa
pääsevänsä kirjan nimeen timoteitä farmillaan jalostaessaan. Heikki Turusen
uutukainen, Timotein tuoksu, imaisee mukaansa. Se on rikasta pitkää suomen
kieltä, todellinen lukuromaani.
”Arvoisa koko Suomen maalaisserkku! Kuulehan, vanha jäärä. Mikä teki teidät tangon veivaajat nuorisona meitä, ’kesät rockfestareilla huumehönössä asuvia biologisia ulokkeita’ paremmaksi ja onnellisemmaksi, kuten mölisit vastikään telkkarissa suureksi häpeäkseni. Mikä teki nuoruudestanne niin auvoisan? …
Te lähes elossa ja järjissään olevat suuren ikäpolvenne
rippeet, kiitos tähtitieteellisen ikänne, ehditte kokea kehityksen kantapään
kautta risukarhista robotiikkaan. Pystytte kertomaan kokemuksen rintaäänellä,
miten se käytännössä näkyi ja vaikutti kehitykseenne. Vaikka teikäläisissä on
ollut ylikansallisten konsernien johtajia, suuria taiteilijoita, vaikuttajia ja
jopa muutama ministeri ja presidentti, se on likimain ainoa arvonne planeetan
jätöksellä, mikä meille näyttää teiltä jäävän, äijähyvä.
Olisi hauska myös tietää, miksi lähditte vastaanpanematta ilmastonmuutokseen
johtaneelle kehityksen tielle, vaikka arvostamasi syväekologi Linkola on
puhunut maapalloa tuhoavasta itsemurhasivilisaatiosta jo hamassa
nuoruudessanne. – Helsinki, Kalasatama 17.6.2020 Eräs nuori lukijasi, Orionin
tytär”
Kirjailija Henkka Oinonen on kirjoittanut valtavan määrän teoksia
suomalaisen maaseudun kultakaudesta. Vanhoilla päivillään hän saa yllättävän
kirjeen diginatiivilta nuorelta Helsingistä. Siinä suunnilleen syytetään häntä
ja hänen sukupolveaan ilmastonmuutoksesta. Siitäkös kirjailija sydämistyy, ja
hän päättää vastata kirjoittajalle samalla mitalla. Hänpä kirjoittaa synteesin
muotoisen puolustuspuheen tuotannostaan ja Suomen rakentajista maaseudulla. – Sitä
lukiessa mieleen nousee intiaanipäällikkö Seattlen vastauspuhe Suurelle
Valkoiselle Päällikölle Washingtoniin, 1854, ylistyslaulu vanhalle kulttuurille
ja suurelle luonnolle.
Kirjailijaminä on syntynyt sodan loppumetreillä Karjalan
korvessa, Lieksasta hiukan etelään. Meidän kielellämme torpassa, jossa ei ollut
sähköjä, ei juoksevaa vettä, ei mitään niin sanottuja mukavuuksia. Navetassa
lehmiä ja hevonen. Torpassa asui sotainvalidin perhe; sodan satuttaman isän
varjossa kasvoi omalaatuinen joukko persoonallisuuksia, suuren ikäluokan suomalaisia.
”Lisäksi kiitän ja ylistän sinua loistavasta tilaisuudesta
elää ennen pitkää pimeää edes kaikkitietävän kertojan ominaisuudessa
vuosikymmeniä kun sukupolvemme, Suomi ja maailma olivat nuoria, kaikki edessä
ja mahdollista.”
Timotein tuoksun alkumetreillä Henkka menee kansakouluun ja
muu aika kuluukin ns. lapsityössä eli auttelemassa maatilan hommissa heti kun
kynnelle kykenee. Heinätyöt alkavat jo seitsemänvuotiaana, kun poika haravoi
heiniä ja auttaa heinäseipään välitappien laittamisessa ja kantamisessa.
”Poika tuo jota delfiini
kantaa
aarre on kultainen, kenen
Aallotar löytää
sen antaa, todeks saa unen
onnellisen…”
Tämä romaani on minusta hyvin rytmikäs. Tarinan kerronta
etenee rytmikkäästi, välillä muistoihin pitkäksi toviksi pysähtyen, sitten taas
eteenpäin. Mutta rytmikkyyden uusi ulottuvuus Turusella on se, että vähän väliä
saamme kuulla ajan musiikkia. Lukija suorastaan rupeaa hyräilemään
sanoituksenpätkiä vilkaistessaan. Ulkoahan nuo sanat melkein osataan.
Timotein tuoksun tapahtumat mahtuvat suunnilleen vuosikymmenen
mittaiselle jatkumolle. Koulun alkamisesta rippikesään 1962. Nuoren elämän
virstanpylväitä ovatkin kouluunmeno ja ”naimaluvan” saaminen, Henkka Oinosella
tulevana kirjailijana myös omien tekstien saaminen julkisuuteen, mm. Nuoren
Voiman sivuilla. Oma partiolehtikin syntyy.
Puolet kirjasta sijoittuu vuoteen 1962. Rippikoulu on käyty ja
ripille päästy. Tanssilavoilla käydään, rakastutaan ja petytään. Timotein
Suomeen tulemisesta on tullut tasan sata vuotta. Sen kunniaksi MTK järjestää Pielisjärven
Siikajoen kylässä heinänteon MM-kisat. Siihen liittyy romaanin mainio
loppuhuipennus, draaman kaari on täynnä yllätyksiä. Siinä olisi ainesta vaikka näytelmäksi,
niin suurille näyttämöille kuin kesäteattereihinkin.
”Seuraavana päivänä koko Siikajoki ja Vornaskylien
seutu heinätti, sitä seuraavana Pielisjärvi, alueeltaan maakunnan
suurin pitäjä. Sen jälkeen teki heinää Pohjois-Karjalan ja Kuopion läänit,
lopulta koko Suomi.”
Musiikin lisäksi Timotein tuoksu on tiukasti kiinni
aikakaudessaan myös Suomen ja maailman tapahtumia kommentoidessaan. Sarjassamme
Samaan aikaan toisaalla -kommentteja: juuri heinätyksen MM-kisojen huipennuttua
Helsingissä on koolla toisenlaista nuorisoa. Maailman nuorison ja ylioppilaiden
rauhan ja ystävyyden festivaali kokoaa yhteen yli kymmenentuhatta nuorta 130
maasta.
Timotein tuoksun luettuaan jää aidosti odottamaan kirjasarjan jälkimmäistä
osaa. On jännää, että vaikka tuntee Turusen tuotannon ja tietää ihmisten
kohtaloista, Turunen osaa kertoa kaiken taas uudelleen tavalla, joka vetää
mukaansa. Siinä on klassikkokirjallisuutta.
Kari Tahvanainen
20.1.2022
