perjantai 30. huhtikuuta 2021

Älä koske perhosen siipiin - Uuno Kailas

 Kirja-arvio


Marija Vantti

Älä koske perhosen siipiin

Uuno Kailaan elämä ja kuolema

Aviador, 2021, 208 s. 




Oman elämänsä orpo 

Marija Vantin uunituore elämäkerta, Älä koske perhosen siipiin. Uuno Kailaan elämä ja kuolema, runoilija Uuno Kailaasta (1901 - 1933) pysäytti. Neljä lasta kuoli heti synnyttyään perheeseen, vain Uuno pääsi aloittamaan elämänsä ihmisenä. Äitikin kuolee Uunon synnyttyä. Mikä eksistentiaalinen tyhjiö, kauhu ja ahdistus. 

Marija Vantti, historioitsija ja kirjailija, on lähestynyt Uuno Kailasta tästä näkökulmasta - kuinka Uuno itse jaksoi elämässään. Välillä Vantti tulee lähelle Uunon elämää, kaksi orpoa, kirjailija kertoo myös omasta historiastaan luovutettuna lapsena, ja kahdesta isästään. 

Historioitsija taustoittaa romaanin lopussa ammattimaisesti koko Uuno Kailaan elämän, mitä hänestä on kirjoitettu ja mitä hänestä tiedetään. Mielestäni harvinaisen kypsä elämäkerta romaanin muodossa. 

Pitipä lukea tämän elämäkerran ohessa Uuno Kailasta itseään. Uuno Kailas. Runoja (1932). Ja runokirjan välistä löysin Helsingin Sanomien jutun vuodelta 2018. (Kuoleva runoilija ja tyttö. Jussi Lehmusvesi, HS 19.5.2018) Viimeinen kuva Uuno Kailaasta. 




Maaliskuu 1923, Gourdonin kylä Provencen vuoristossa. Viimeinen kuva Uuno Kailaasta. Hänen seurassaan ovat Asta ja Aino Launis. Asta Schuwer Launis asuu Helsingin Sanomien mukaan Pariisissa. Kuva: Armas Launis


Herkkyys ja homoseksuaalisuus yhdistettynä eksistentiaaliseen kauhuun. Kolmas kuolemaan johtava tekijä oli keuhkotuberkuloosi. Kailas suomensi Edith Södergranin tuotantoa ruotsista. He kumpikin menehtyivät tuberkuloosiin. 

Todellista tulenkantajien historiaa. Vaikkakin Kailas erosi Tulenkantajat-ryhmästä. Mutta hänestä itsestään tuli tulenkantaja.


Kari Tahvanainen

vappuna 2021


maanantai 5. huhtikuuta 2021

Ilmastostonmuutoksen hätäkelloja romaanissa

 Kirja-arvio

 

 Risto Isomäki

Vedenpaisumuksen lapset

Into, 2020, 418 s.

 

 Ilmastonmuutoksen hätäkelloja romaanissa



Tämä oli kyllä mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä romaani ilmastonmuutoksen aikaan. Ekologinen trilleri. Kaksi tsunamia, toinen 6600-luvulla eKr ja toinen näinä aikoina Grönlannissa. Ihmiset ja ihmiskunta luonnonvoimien armoilla.

     Mitä jos pohjoisnavan jäätikkö sulaa ja valuu peruskallion päältä mereen? Peruskallio nousee puristuksesta ja tulee maanjäristyksiä. Jäämassojen syöksy mereen synnyttää suunnattoman tsunamin, joka tuhoaa voimalat mantereiden rannikoilta. Ensin tulee pieni jääkausi ja sen jälkeen polttava kuumuus, ihmiskunnasta ei paljon jäisi jäljelle.

     Yhtenä taustajuonteena kulkee vedenpaisumuksen lasten oma alkuperä. Onko ihmislaji kasvanut aikoinaan osan kehitystään vedessä. Yhäkin osa lapsista syntyy kädet ja jalat yhteen liittyneinä räpylöiden kautta. Se on lääketieteellistä tietoa. Vesi-ihminen, yksi kehitysvaiheemme vai jotain enemmän? Sitäkin romaani herättää ajattelemaan. Yksi päähenkilöistä on vesi-ihminen.

     Risto Isomäki yhdistelee hyvin tutkimustietoa keksittyyn tarinaansa. Sarasvatin hiekkaa (Otava, 2006) on eräänlainen rinnakkaisteos tälle mainiolle romaanille.

  

Kari Tahvanainen

pääsiäisenä 2021

 

maanantai 15. maaliskuuta 2021

Huojua - lyhytproosaa Outokummusta

 

Kirja-arvio

 

Marjo Lanér

Huojua

Kirjokansi, 2020, 124 s.

 


Isoäidin isoisän istuttama mänty pihan perällä huojuu, kun mummin henki liihottaa ja pujahtaa puun sisään kuolinhetkellä. Huojua, sanan perusmuoto, kelpaa mainiosti kirjan nimeksikin. Taitavaa sanankäyttöä kelpaa lukea.

Neljäkymmentäyhdeksän parin sivun mittaista novellia ja tarinaa kattavat ihmiselämän lapsuudesta vanhuuteen. Suruineen, iloineen ja ikuisine toiveineen. Näkymät ovat usein koskettavia.

Outokumpulaisen Marjo Lanérin teos ilmestyi viime vuonna Kirjokannen kustantamana.

  

Kari Tahvanainen

15.3.2021

 

torstai 11. maaliskuuta 2021

En ole ehdokkaana kuntavaaleissa


Kuntavaaleissa Joensuussa on ehdokkaana Kari Tahvanainen. 
Se en ole minä vaan joku nimikaimoistani. 


torstai 18. helmikuuta 2021

Ikuiseen uneen

 

Levoton on virta ja vierivä laine,

meri yksin suuri ja meri ihanainen.

Nuku virta helmassa meren.


Tuuli se kulkee ja lentävi lehti.

Onnellinen on se, ken laaksohon ehti.

Nuku lehti helmassa laakson.


Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti.

Ei se ijäks sammu, ken elämästä lähti.

Nuku tähti helmassa päivän.


Eino Leino



Kuva: Miska Campos



Kuva: Jari Tahvanainen




Kuva: Kari Tahvanainen



Kuva: Kari Tahvanainen


Kuvaaaja tuntematon, ehkä setämme Yrjö Tahvanainen


Äitimme nukkui ikuiseen uneen. 

Sun kätees herra voimakkaan. Sotaveteraanin leski on siunattu ikuiseen uneen. Kuva on kenraali Ehrnroothin hautajaisista. Sopii meille. 




maanantai 15. helmikuuta 2021

Ihmisen teot - kauheuksia jotka ovat totta tänäänkin

Kirja-arvio


Han Kang

Ihmisen teot

Suom. Sari Karhulahti

Gummerus, 2018, 231 s. 



Ihmisen teot – kauheuksia jotka ovat totta tänäänkin 




Hirvittävin kirja, jonka olen lukenut pitkään aikaan. 1980 Etelä-Koreassa oli kansannousu, joka tukahdutettiin verisesti. Pari tuhatta nuorta teurastettiin armeijan toimesta. Vuonna 1970 syntynyt kirjailija on kirjoittanut sirpaleisen romaanin pohjautuen näihin tositapahtumiin, jotka hän on kokenut kymmenvuotiaana lapsena sivusta. Tapettujen sielutkin puhuvat.

Mieleen tulivat lukiessa Pekingin Taivaallisen rauhan aukion tapahtumat 1989, jolloin nuoria mielenosoittajia tapettiin samalla tavalla. Ajettiin yli panssarivaunuilla.
Mieleen tulee Putinin Venäjän tämä hetki. Navalnyita tukeneita nuoria on pidätetty kymmeniä tuhansia ja viety keskitysleireille. Kidutuskuvaukset voit lukea tästä kirjasta. Pätee varmasti.


Kari Tahvanainen

15.2.2021


perjantai 8. tammikuuta 2021

Opintiellä kyläkoulussa

Kolumni


Opintiellä kyläkoulussa 

”Osta Kari miulta kani!” Hymyilevän koulukaverin sanat jäivät mieleen ensimmäisenä syksyisenä koulupäivänä Louhiojan koulussa Enossa. En kuitenkaan ostanut. Vaikka olisihan se kai mennyt, asunut navetassa lehmien kanssa. 


     Kävin suurimman osan kouluvuosistani Enon kirkonkylän koulussa. Pari vuotta koulupiirijaon mukana kului siinä välissä Louhiojan kyläkoulussakin. Matkaa molempiin kouluihin oli suunnilleen saman verran maatilaltamme. 

     Vanhoja koulutodistuksia selaillessa huomaa koulun vaihdoksen arvosanoihin. Lähes kaikki hyppäsivät kiitettävän tasolle. Sama trendi sitten on pysynytkin. Melkeinpä kädestä pitäen opettaminen ja kannustaminen kantoivat hedelmää rauhallisessa luontoympäristössä. Pienellä kyläkoululla opettajineen oli merkitystä. 


     Erityisesti kiinnostus historiaan taisi syntyä Louhiojan koulussa. Vanha opettaja Paavo Suomela oli intomielinen historian ystävä. Hän kantoi luokkaan historiakirjojen ohella paksuja kirjoiksi sidottuja Karjalaisen vuosikertoja ajoilta ennen sotia ja sodan aikaan. Taisi olla muistakin lehdistä koottuja. Niistä piti sitten etsiä tietoja historiantunteja ja ainekirjoitustakin varten. Tutuksi tuli myös mm. Karjalan vaaroilta, pohjoiskarjalainen maakuntalukemisto, joka oli jo kulunut monissa käsissä. Tätä mielenkiintoista kirjaa löytyy edelleen antikvariaateista. 

     Koululla oli kohtuullisen laaja kirjasto, jonka ahmin läpi, jopa kertaillen. NTK eli nuorten toivekirjasto oli kirjasarja, jossa on ilmestynyt kaikkiaan yli kaksisataa romaania. Sieltä löytyivät niin Väinö Riikkilän Pertsa ja Kilu -romaanit kuin maakunnan oman kirjailijan Jouko Puhakan Huippumaileri ja Kaiskunkallio kestää. Samaten J. Fennimore Cooperin intiaanikirjoja, Jules Vernen, Mark Twainin, Astrid Lindgrenin ja Veikko Haakanankin teoksia. 


     Koulukavereista yksi keräsi Aku Ankan taskukirjoja, joita sain häneltä lainaksi. Toinen koulukaveri oli ahkera lukija, ja kirjaston annista saattoi hänen kanssaan keskustella välitunnilla. Lukeminen näkyi sitten ainekirjoituksessakin, kuten myös kokeissa, hyvinä arvosanoina ja luovuutena. Aivan kuten se näkyy nykynuorillakin. 

     Louhiojan ja kyläkoulun historiaa on koottu kahteenkin kyläkirjaan. Louhiojan kyläyhdistys on julkaissut  teokset Louhiojalta, hyvää päivää (2012) ja Muuan kyläkirja (2016). Aiemmasta löytyy mm. Louhiojan kansakoulun vihkiäispuhe vuodelta 1957, jonka oli pitänyt johtajaopettaja Antti Puhakka. Antti Puhakkaan liittyikin yksi koululaisvitsimme. ”Antti puussa, Rauha maassa”. Terveyssisarena työskennellyt Rauha-vaimonsa kun taisi olla aika tomera täti. 

     Ei pieniä kyläkouluja turhaan kiitellä. Louhiojan seudullekin monet nuoret perheet ovat muuttaneet senkin takia, että siellä on oma turvallinen kyläkoulu. Yhteiskunnan tulisi pitää kiinni lupauksesta, jonka se on antanut asuinyhteisölleen. Paljolti on kysymys tahdosta ja arvoista, ei niinkään tilastomatematiikasta. 



     Tämä ja omat muistot tulevat mieleen aina kesäisin, kun lenkillä Joensuusta fillaroin myös vanhalle koulupihalle. Erään koulukaverin kanssa harrastimme tuolla koulun kentällä huviksemme satasen pikajuoksua. Aika tasoissa aina oltiin. Intoa ei puuttunut. Liikuntaharrastuskin taisi saada lisää puhtia kyläkouluvuosina. 


Kari Tahvanainen

kirjailija, YTM, Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin varapuheenjohtaja 


Kuvat: Kari Tahvanainen 

Karjalan Heili 6.1.2021