Pipariksi meni

Rauhaisaa joulunaikaa 

& 

upouutta vuotta 2012

Aiiih, hampaaseen sattuu! Sylkäisen ja heitän valkoisen karkin tuvan pöydälle karkkipaperin viereen. Joulukuusen oksilla Fazerin parhaiden näköisiä karkkeja riippuisi vielä enemmänkin. Mutta ei tee enää mieli. Suussa tuntuu jauhon maku.

Olin napannut värikkään karkin oksalta lapsen makeanhimon vastustamattomalla voimalla. Oli joulupyhä ja kaikkialla hiljaista ja rauhallista, ulkona oli kunnon pakkanen ja valkeat hanget loistivat hetken auringossa. Kuusessa metallipidikkeissään riippuvat steariinikynttilät olivat jo puoliksi poltettuja; jospa tänä iltana taas tuikkisi meidän kuusi. Silmä kovana kynttilöitä vahdittiin, jos ne vähäksi aikaa sytytettiin yksi kerrallaan tulitikulla palamaan. Kuusi tuoksui kesälle. 

Kääntelen karkinmuotoista pötkelöä – sehän on jotain kipsiä! Kuusen karkit ovatkin huiputusta. 

Mutta jouluomenat olivat aitoja. Niitä ostettiin aina laatikkokaupalla. Tuoksu lehahti tupaan kun laatikko avattiin. Joulun päivien tepsutellessa kohti uutta vuotta peräkamarin nurkassa olevan laatikon sisältö vajui pikkuhiljaa kerros kerrokselta. 

Jokainen omena on pakattu ohuenohueen paperiin ja asetettu koloonsa siniseen muovikennoon. Kuulen taas sen sinisen muovin ritinän, kun tyhjää kennoa rutistetaan kasaan. Ja muisto jouluomenista liittyy aina mummiin, joka tulee kylään, pienenä, vanhana ja väsyneenä. Pehmeä äänensä soi yhä korvissani. Häneltä tuleva kirjailija painaa tietämättään mieleensä sanan ”lepettää”. Lepäämisen kauneimpia nimiä. 

Koulussa, ENO-verkkokoulun esihistoriallisilla juurilla, juuri siinä koulurakennuksessa Enon kirkonkylällä, tehtiin joulunaluspäivänä pipareita. Liimasimme yhteen pari ruskeaa kartonkia, piirsimme niihin piparin kuvat lyijykynällä muotin mukaan. Lopuksi leikkelimme piparit irti taikinasta. Ja laitoimme opettajanpöydän laatikkoon paistumaan. 

Tunti jatkui muissa puuhissa, kunnes opettajatar pyysi meitä avaamaan uunin luukun - jokohan piparit olisivat kypsiä. 

Simsalabim! Laatikon pohjalla nököttävät kauniisti vieri vieressä meidän piparimme; niistä on tullut oikeita tuoksuvia piparkakkuja. Jouluinen arjen ihme on tuoksuvana ja elävänä keskellämme, ja kohta itse kunkin suussa. 

Piparit maistuvat varmaan meille kaikille ikään ja näköön katsomatta näin joulun aikaan, joskus tuntuu että vähän liikaakin (psst, mutta kun ne ovat niin hyviä). Ja pipareillahan on terveydellisiä vaikutuksia, siksi niitä on alettu ammoisina aikoina valmistaa. Terveysvaikutteisia piparkakkuja, kuin viisas viesti itäisiltä mailta aikojen takaa. 

Siihen on uskominen, ja kuolemattomaan legendaan joulupukista. Kuten myös lumisiin pakkasjouluihin. 

Kari Tahvanainen

Ihmisen sija ja utopia

Matti Mäkelä: Ihmisen olosijat. Esseekokoelma. 
137 s., WSOY 2011


Missäkäs olosijassa sinä arvoisa radionkuuntelija juuri nyt siellä olet? Hmm... Joku selvästikin retkottaa sohvalla, toinen on tarkkana auton ratissa, keittiössä puuhaillaan yhdessä illallista, joku kävelee kaupan käytävää puutelista kädessään. Onpa joku näköjään ehtinyt kesämökillekin jouluksi huilaamaan. 


Kirjana kämmenellä minulla on tänään eräänlainen asentokirja, Matti Mäkelän Ihmisen olosijat. Kirjailija on koonnut uuteen esseekokoelmaansa ajatuksia meidän ihmisten olosijoista. Hän etsii vastauksia kysymykseen: missä asennoissa me elämäämme vietämme. 


Pohjanmaan lakeuksilla syntynyt ja kasvanut Matti Mäkelä asuu nykyisin Pohjois-Karjalassa Hammaslahden Nivan kylässä. Hänen äänensä kuuluu kirjojen ohessa niin Helsingin Sanomien kolumnipalstalta kuin radioaalloiltakin, vaikkapa Sääpäiväkirja- tai Metsäläisen saarnakirja- teostensa merkeissä. ”Vanhoilla päivillä minulle kävi kuin Tolstoille, rupesin propagandistiksi”, Mäkelä tunnustaa kirjoittamisen asentoa käsittelevässä esseessään. Hyvä niin. Konkreettisia kirjailijan työasentojakin hän pohtii, kuten uusia iPodin mukanaan tuomia kirjoitussijoja, jotka tulivat meille varsin selviksi Joensuun kirjallisuustapahtuman paneelissa viime syyskuussa. 


Kulttuuri ja käyttäytyminen muuttuvat ajan myötä, ja kriittinen esseisti löytää niistä hyvinkin asiallista huomautettavaa. Mäkelä pohtii mm. tupakoimiseen ja viinanjuontiin liittyviä asentoja ja muutoksia. Takka, liesituuletin tai takapiha kuvaavat tupakoijan aseman muutosta, ja joskus aika vaikeitakin asentoja. Elämäni takat –muistelus vie kauas keski-ikäisen kirjailijan nuoruuteen. 


Humalassa-sana on kieliopissamme nimeltään inessiivi eli sisäolento. Näinhän sitä kielioppia yritettiin aikoinaan suomentaa. Mäkelän käsittelyssä humalan sisäolento ja sen vastinpari saavat omat käsittelynsä. Humalassa-esseessä on esillä kirjoittajan nykyistä terveysfasismia arvosteleva, sivistykseen ja itsetiedostukseen, sanoisinko kypsymiseen, nojaava pohdinta. Humalassa oleminen, sisätila, on osaltaan luova tila ja turvatyyny, mutta Mäkelä muistuttaa erityisesti nuorisolle, että omassa elämässä täytyy olla positiivisia arvoja ja tavoitteita, aina. Viina ei saa viedä mennessään, ainakaan liikaa. 


Nautiskelevan elämänasenteen arvostuksen ikään kuin vastapainoksi esseissä nousee liikunta ja ruumiillisen työn tuokiot. Halkoja hakataan kuin heikkiturunen, harrastetaan pyöräilyä ja patikoidaan suurkaupungissa. Laajahkossa Matkoilla-esseessä kirjailija kiertää maailmaa aina pohjalaispojan ensimmäisiä liftausreissuja myöten. 


Matti Mäkelän mieliaiheita on maaseudun puolustaminen, ja siihen palataan Ihmisen olosijat –teoksessakin moneen otteeseen. Koko suomalaisen kylätoiminnan ”asentoa”, politiikan arvomaailmaa, koskeva uusi ehdotus on nimeltään ”uudisasukas”. Kyseenalaiseksi asetetaan palvelurakenneverkoston ulottamisen väkisin joka kolkkaan. 


Mäkelän utopiassa pioneerihenkinen uussuomalainen, vaikkapa Virosta muuttanut perhe, elää keskellä maaseutua, tekee usein etätyötä verkon kautta maailmalle ja kasvattaa lähiruokaa. Maaseudulla ja kylillä elää monenlaisia asukkaita eri vuodenaikoina. ”Kun Jumala sanoi Aatamille ja Eevalle, menkää ja täyttäkää maa, vastasiko Aatami, ei pysty, on vähän heikko tuo palvelurakenne”. Ja Jumalahan käski täyttää maan, ei kaupunkeja. 


Pidän Matti Mäkelän kuivakkaan ironisesta huumorista, jolla hän yhteiskuntakritiikkiään ryydittää. Mainittujen aiheiden lisäksi esillä on muun muassa sananvapaus, asuntopolitiikka ja uudenlainen Lönnrotilainen kansanrunous, netin seksijutut. Esseekokoelma huipentuu Onnellisten laakso –utopiaan, jossa eletään vuorten ympäröimässä laaksossa kaikessa rauhassa vuodenkierron rytmissä, hetkestä kiinni pitäen. Ilot ja surut liittyvät paikkaan jossa eletään, jossa sijassa ollaan, lähellä ja läsnä. Utopiasta ovat puhuneet monet yhteiskuntafilosofit, Mäkelä jatkaa perinnettä omalla esseellään. 


Kirjana kämmenellä minulla oli tänään Matti Mäkelän uutukainen, Ihmisen olosijat. Missä asennoissa me elämäämme vietämme? Kysymys oli oivaltava ja kantaa läpi kirjan, joka sisältää kolmisenkymmentä tiivistä esseetä. Mielenkiintoinen esseekokoelma, pohdintaa ajasta, paikasta, muutoksesta, kulttuurista ja sivistyksestä, elämänkulun opetuksista. 




Biisi: Pasi Kaunisto: Lakeuden kutsu


Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex 19.12.2011 

Lukemisen lumoa lukupiireissä

Olin eilen Karjalan TV:n haastattelussa lukupiireistä. Teimme juttua Suomalaisessa Kirjakaupassa - kirjojen keskellä. Toimittaja ihmetteli meidän suomalaisten lukupiiriperinnettämme ja –intoamme. Kerroin tietämistäni lukupiireistä. Varjo-Nobel –lukupiiri pyörii Niinivaaralla, chick lit- lukupiiri on pyörinyt ajoittain Joensuun pääkirjastolla. Järjestöistä ainakin näkövammaisilla on oma vireä lukupiirinsä, jota vetää nykyisin Ukrin puheenjohtaja Kanerva Tuominen. Yllättäen myös Joensuun Suomalaisella Kirjakaupalla on oma lukupiirinsä. Itse vedän jo toista vuotta Joensuun pääkirjastolla Lukemisen lumo –lukupiiriä. 


Rakkaus kirjoihin ja lukemiseen vetää ihmisiä yhteen vuodesta toiseen. Lukupiirissä on hyvä jakaa lukukokemuksiaan toisten samanhenkisten kanssa, ja samalla rikastuttaa lukukokemustaan. Sillä tuohan yhteinen keskustelu uusia näkökulmia luettuun kirjallisuuteen. Joku on saattanut elää tuota mennyttä aikaa ennen sotia, toisella puolen maapalloa, tai kertoo muuten vain kirjan maailmaa laajentavia asioita – luettu tarina laajenee ja tulee yhä lähemmäs ”tosielämää”. 


Lukemisen lumo on toiminut jostain 80-luvun alkupuolelta saakka. Ryhmässämme on 12 osallistujaa, lukiolaisista aina vanhimpiin ikäluokkiin saakka. Luemme kirjan viikossa. Tänä kuluneena syksynä olemme lukeneet tällaista kirjallisuutta. – Taisimme ennakoida aika hyvin Finlandia-palkinnon saajankin.


Barack Obama: Unelmia isältäni: kertomus rodusta ja sukuperinnöstä 
Juhani Aho: Kevät ja takatalvi 
Anilda Ibrahimi: Punainen morsian 
Jose Saramago: Elefantin matka 
Rosa Liksom: Hytti 6 
Märta Tikkanen: Emma ja uno: rakkautta tottakai
Kari Hotakainen: Jumalan sana & Ulla Pötsönen tulee vinkkaamaan kirjoista 
Eeva Tikka: Hiljainen kesä (kirjailija tulee vieraaksemme) 
Haruki Murakami: Kafka rannalla (huom. kirja on todella paksu) 
Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta 
Colm Toibin: Brooklyn


Karjalan TV teki juttua myös kulttuurisesta raja-alueyhteistyöstä. Kahden Karjalan runous –työryhmä sai Joensuu-päivänä palkinnon Rajaseutuliitolta. Työryhmä koostuu järjestöjen ja yliopiston edustajista. Kahden Karjalan runous –tapahtumasarjaa olemme toteuttaneet jo vuodesta 2004 lähtien eri teemoilla, vuoroin Petroskoissa, Sortavalassa, Joensuussa ja Ilomantsissa. 


Ensi kesänä kokoonnumme Kahden Karjalan runous -tapahtumaan Tuupovaarassa Lukija rajalla –teeman merkeissä. Teema kiertyy mukavasti myös lukupiirien suuntaan. Niinpä tulemme varmasti kuulemaan lukupiirien kuulumisia niin täältä kuin Venäjän Karjalankin puolelta. 

Tähtihoudini on ilmestynyt

Tähtihoudini - kirjallinen äänilevy sisältää kirjailija Kari Tahvanaisen kirjoittamia ja lukemia tekstejä sekä muusikko Samuli Moilasen pääosin itse säveltämää musiikkia, jota hän esittää. 
Levy julkistettiin 1. joulukuuta Joensuun pääkirjastolla Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin matineassa. 

Lisätietoja ja tilausohjeet 

Lanua ja maalaisuutta kaivoskaupungissa

Ilman lapsuuden kirjamuistoja ja lukukokemuksia olisimme jääneet jostain tärkeästä paitsi. Niin elämää rakentava vaikutus on kirjallisuudella. ”Vasta kun löysin Tarzanin, Apinain pojan, seikkailu työntyi suoraan ulos kirjasta ja valloitti minut vastustamattomasti ja dramaattisesti.” Näin on muistellut tärkeää lukukokemustaan Muumien luoja Tove Jansson. 
Pyhäinpäivän tienoilla lapsille ja nuorille tuli kirjailijakokemuksia Outokummussa. Kirja ottaa päähän! –tapahtuman kirjailijat kiersivät kouluissa. Lapset saivat tavata niin kirjoittavan rikospoliisin Pasi Lönnin kuin Outokummussa koulunsa käyneen nuortenkirjailijankin, Terhi Rannelan. Kirjailijat hakivat vierailuilla myös palautetta nuorilta lukijoiltaan. 
”Joskus kirjat voivat suojella lapsia ja nuoria. Hyvät kirjat antavat mahdollisuuksia unelmoida, miettiä toisenlaisia tulevaisuuksia, jopa paeta arjen ikävyyksiä. Lapsuus ansaitsee elämänvaiheena enemmän arvostusta. Lasten ja nuorten kirjallisuuden edistäminen tukee lapsuuden ja nuoruuden arvostusta.” Näin totesi tervehdyksessään suojelijamme lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula. 
”On tärkeää välillä pysähtyä ja rauhoittua, ja kirjan ääressä se onnistuu.” Psykologi Kaisa Näkkilä muistutti myös  yhdessälukemistuokioiden merkityksestä. Kun aikuinen lukee lapselle ääneen, lapsi oppii tunnistamaan erilaisia tunteita, surua, iloa. Paneelissa esitettiin uusia ulottuvuuksia lukuhetkiin; lapsi saa kyllä ilmaista tunteitaan menemällä vaikka sängyn alle kuuntelemaan hurjaa satua. 
Lasten- ja nuortenkirjallisuutta, lanua, ei aina arvosteta samalla tavalla kuin aikuiskirjallisuutta. Se näkyy niin kustantajan suhtautumisessa kuin kirjamarkkinoilla ja lukijoidenkin suhteen. Myynniltään lanu on kuitenkin säilyttänyt paikkansa varsin hyvin. Kotimainenkin lanu elää voimakkaana ja uudistuu. 
Suomen Maakuntakirjailijoiden, Outokummun ja kirjailijayhdistys Ukrin toteuttama tapahtuma kuuluu Henkinen maalaisuus -tapahtumasarjaan. Haluamme edistää kirjallisuutta Suomen ”maaseudulla”. Viime syksynä Iisalmessa Kirjava nauru –tapahtumassamme puhunut silloinen eduskunnan varapuhemies Seppo Kääriäinen muistutti, että pääkaupunkiseutu tarvitsee elävää maaseutua, maakuntien Suomea, myös kulttuurin saralla. Maaseutukin tarvitsee Euroopan liigassa kamppailevaa pääkaupunkiseutua: ”Maakuntakirjailijoilla on paljon tehtävää. Tähän henkinen maalaisuus on hyvä jalusta. Siltä pohjalta pystyy reagoimaan ja antamaan vastauksia 2010-luvunkin maailmanmenoon ja Suomen asioihin.” 
Kirja ottaa päähän! huipentui Maakuntakirjailijat-mitalin luovuttamiseen kirjailija Esko-Pekka Tiitiselle. Outokumpulaisen Tiitisen teoksissa on jalometallia, jaloja arvoja ja ymmärrystä ihmistä kohtaan. Kyyhkyn kysymys on kaikunut ENO-verkkokoulun avustamalla matkallaan lähes maailman ympäri; ekologisella vastuullamme on hyvä outokumpulainen tulkki. Hän on osoittanut kirjailijantyöllään, että kehäkolmoselta katsoen syrjäisessä pikkukaupungissa voi luoda vaikuttavaa taidetta, ja toimia vaikuttavana kirjailijana. 
Haluan että nykylapsetkin saisivat kokea ne kirjallisuuden upeat maailmat, joista itse olen päässyt osalliseksi. Kirja on aarresaari. Vanha kirjailija kertoi minulle äskettäin, että kustantaja ei ollut ottanut hänen kirjaansa julkaistavaksi, koska se kertoo lasten elämästä maaseudulla kauan sitten. Että se ei ole muodikasta 2000-luvun lapsille. Kapea on kustantajan näkemys! Tarvitaan monipuolista, juurevaakin, lanua.  


Kari Tahvanainen
Kirjoittaja on Suomen Maakuntakirjailijat ry:n puheenjohtaja 


Kolumni Heili-kaupunkilehdessä 13.11.2011

Syksyisiä kuvia

Kuvat: Kari Tahvanainen

Lentäjätkö siellä nukahtelevatkin?

Herättäisinköhän sinut?

Katso!

Taivaalla nukkuu ihmisiä

Silmät vilkkuvat tähtien välistä

* * *

Runo on kokoelmastani Nomadi (Ilias, 2022)

- Viime aikoina on puhuttu siitä, että liikennelentäjät nukahtelevat lennoilla.