Oodi Joensuun kirjallisuustapahtumalle

 

Näkymätön Viänänen eli Joensuun kirjallisuusviikko - elämän haamuja koronan jälkeen

Näkymätön Viänänen eli Joensuun kirjallisuusviikko koronan jälkeen

Joensuun kahdeksannen kirjallisuusviikon tuottajana muutama ajatus. 

Joensuun kirjallisuusviikko ei ole näkynyt maakunnan mediassa juuri ollenkaan. Amerikkalaisten maksamassa somessa on ollut kylläkin hyvin esillä. Sama pätee Joensuun kirjallisuustapahtumaan 2021. Tulossa kyllä on yksi juttu Karjalaiseen ja juttu kirjallisuustapahtuman lauantaista. 

Koronan jälkeen kulttuurimme yrittää pyristellä hereille jälleen, taustalla on lukematon määrä työtä ja toivoa. Mistä ihmeestä ihmiset tietävät ja innostuvat tapahtumista, jos ei media kerro niistä etukäteen? 

Kuinka vastaa maakunnan media? Nolla. Kaikki menopalstat on poistettu johtavista lehdistä. Käyttäen hyväksi korona-ajan tapahtumaköyhyyttä. Sen surullisempaa luuseritouhua on vaikea kuvitella. Eikä radiopuolella ole sen vihmerämpää. 

 

Kari Tahvanainen, YTM 

Kirjallisuusviikon tuottaja kahdeksan vuoden ajan

35 vuotta UKK:n kuolemasta - hetki

Kuva Lehtikuva 

35 vuotta hetkestä, kun... 

Suomen yleisradio. Hyvää huomenta hyvät kuuntelijat, lähetyksemme alkaa. Tänään on sunnuntai, elokuun viimeinen päivä, elokuun 31. päivä 1986. Nimipäiväänsä viettävät Arvi ja Arvid, ja ortodoksisen kalenterin mukaan Kipro. Sydämelliset onnittelumme. Aurinko nousee Helsingissä kello 6.11 ja laskee kello 20.28. Kello on kuusi. Aikamerkin jälkeen seuraa ylimääräinen uutislähetys.

Presidentti Urho Kekkonen on kuollut

Maailma sähköhitsaa minuun paljaiden niittyjen upettoisin aamusilmin, kumarassa punertuvat oksien pianistinsormilla pihlajanmarjatertut, nikama nikamalta vyöryy minua Sibelius ja astun ulos aitankosteasta, kävelen siristellen yli pihanurmen kasteen, istuudun aamukahville tyhjään tuvanpöytään, askeltaa poskieni sänkeä ja ihoni untuvaa punainen valurautahuoku, hellanpesästä sähköttävät mäntyjen rätisevät ajatusviivat, maitokannun nokassa on särö,

kun hellan äärestä kuulen

Kekkonen se on kuollu.


Kari Tahvanainen: Tähdenlento leimalla. Runokokoelma. 1997

Takaisin Ääripäähän maalaishengessä

Kirja-arvio

Anja Laurinen

Takaisin Ääripäähän

165 s, Omakustanne, 2020

Olipas mielenkiintoinen romaani. Liikuttava elämäntarina. Päähenkilö Armas on muuttanut nuorena pois kylästä ja päätynyt Göteborgiin Volvon tehtaille kuten niin monet suomalaiset aikoinaan. 

"Miten kauas on mentävä, että saa olla rauhassa menneisyydeltä? Armas Pitkälahti pohtii. Ettei se istu hajareisin olkapäilläsi ja kalva rottana hermojasi?"

Nyt hän palaa kotikylään ristiriitaisin tuntein. Tarina sijoittuu Heikki Turusen Kivenpyörittäjän kylän aikoihin. 

Jyväskyläläisen kirjailijan esikoisteos. 

Kannen akvarellista erityismaininta Mika Pekkaselle. Ajankuvaa luova akvarelli jatkuu myös takakanteen, jossa on kirkko, Ruotsin lippu heiluu salossa, ja kuvassa on myös vanha nappi, jolla on tärkeä rooli tarinassa. 

Laila Hirvisaaren sotaromaani päättää Imatra-sarjan

 Kirja-arvio

 

 Laila Hirvisaari

Pihkovan kellot

Otava, 2009. 428 s.

  

Itse asiassa sotaromaani

”Saman päivän myöhäisenä iltana Ann Kristiina istui hetken Miskan ja Setä Gennadin seurassa vastaanotossa. Anna Kristiinan Haavoittumispäiväkirja alkoi täyttyä. Hän kirjoitti sitä kaikkina vapaa-aikoinaan. Siinä oli nimettömiä tarinoita, tarkkoja havaintoja ja sairauskertomuksia miehistä, joiden venäläisyys oli suomalaiselle tytölle yhtä vaikeaa kuin vihollis-Saksa. Anna Kristiinan maailmaan ei kuulunut minkään valtion alistaminen. Hän oli itsenäisyyttä kipeästi haluavan Suomen itsenäinen nuori nainen. Vaikka hänen isänsä syntyjuuret olivat Venäjällä ja hän itse opiskeli Tartossa, niin äidin, Elviira Kuzminan, perintönä Anna Kristiinalla oli juuret syvällä kotimaassaan Suomessa. Punainen Risti sopi hänelle, se määräsi hänet ottamaan huomioon kärsivät ihmiset, olivatpa nämä mistä maasta hyvänsä, mutta syvällä sielussaan hän kyseli: miksi juuri venäläiset ja miksi juuri saksalaiset. Miksei hän saanut hoitaa suomalaisia. Hän selasi mietteliäänä päiväkirjaansa, niinä oli lähes viidenkymmenen venäläissotilaan tarinat.” – Laila Hirvisaari: Pihkovan kellot.

Luin Laila Hirvisaaren muistoksi uudelleen Imatra-sarjan päättävän romaanin Pihkovan kirkonkellot.

Sehän on itse asiassa sotaromaani. Ensimmäinen maailmansota on puhjennut. Ollaan 1913 – 1914 Viron Pihkovassa Sotasairaala 105:ssä. Rintama velloo pitkin poikin Eurooppaa. Päähenkilö, nuori suomalainen Anna Kristiina Kuzmina työskentelee lääkärinä sairaalassa ja odottelee opintojensa päättämistä Tarton yliopistossa. Kaiken taustalla soivat Pihkovan lukemattomien kirkkojen kellot.

Vahvaa kuvausta, historiaa, ihmisiä, ripaus romantiikkaa.

Luin tämän kirjan aiemmin vuonna 2009, kun se ilmestyi. Imatra-sarja koostuu romaaneista Kruununpuisto, Myrskyn edellä, Grand Hotel, Vuoksen helmi ja Pihkovan kellot.

Suositeltavaa kesälukemista. Laila Hirvisaaren muistoksi.

 

Kari Tahvanainen

4.7.2021

 

Paiholasta kaikki alkoi

Kolumni

Paiholasta kaikki alkoi

 ”Ukri se alkaa olla kansaneläkeiässä.” Tällainen lausahdus kuultiin johtokunnan kokouksessa Arttelissa viime syksynä. Mietittiin teemaa Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin 65-vuotisjuhlavuodelle, ja samalla nimeä juhlakirjalle. Teemaksi tuli Muisti.

 Alussa oli Paihola. Ja Ukri eli onnellisena hamaan tulevaisuuteen. Siinä voisivat olla tarinan alku- ja loppulause.

 Paiholan upouuden mielisairaalan ylilääkärin asuintaloon Kontiolahdelle muutti 1952 Siippaisten perhe, kirjailija Olavi Siippainen yhdessä lääkäri-runoilijavaimonsa Laura Latvalan kanssa. Heidän kodistaan tuli lämminhenkinen kohtaamispaikka maakunnan kirjallisuus- ja kulttuuri-ihmisille.

 Siellä perustettiin Ukri.  Tarkkaan ottaen sunnuntaina 7.10.1956 kello 11.45. Perustajajäsenet olivat Olavi Siippainen, Laura Latvala, opettajaopiskelija Vesa Niemeläinen Viitasaarelta, kirjailija Olavi Aaltonen Helsingistä ja valokuvaaja Esko Eskelinen Kontiolahdesta. Niemeläisestä tuli Ukrin ensimmäinen puheenjohtaja. Aaltosesta toinen, 1958 – 59, ja Esko Eskelinen oli varapuheenjohtajana 1956 – 57.

 Aluksi Ukri oli valtakunnallinen yhdistys, jonka tarkoituksena oli olla nuorten kirjailijoiden ja taiteilijoiden yhdyssiteenä, tukea nuoria kirjailijoita ja taiteilijoita heidän työssään sekä edistää yleensä kirjallisuuden ja taiteiden harrastusta. Sittemmin Ukrista tuli pohjoiskarjalaisten kirjailijoiden ja aktiivikirjoittajien yhdistys samoista lähtökohdista. Ukrin viisivuotisantologiassa Aamumaisema, 1961, esitetty ajatus Ukrin roolista pätee paljolti edelleen. ”Ukrin tarkoituksena on puhtaasti käytännöllinen ja opastava yhteydenpito kirjoittajien kesken. Jos etsitään kerholle määritelmää, tarjoutuu ehkä sopivimmaksi sana työyhteisö.”

Olavi Siippainen oli intohimoinen kirjailija ja lehtimies. Hän toimi kirjailijantyönsä ohessa aloittelevien ja varttuneempienkin kirjoittajien lukijana ja kriitikkona Joensuun – Kuopion – Iisalmen akselilla. Laura Latvala kokosi miehensä poismenon jälkeen kirjekokoelman Olavi Siippainen: Kirjeitä kirjailijatovereille vuosilta 1945 – 1963. Toim. Laura Latvala. WSOY, 1975.

Siippaista voisi pitää nykykielellä sanottuna kirjailijoiden sparraajana. Esimerkiksi Jouko Puhakkaa hän sparrasi tähän tapaan:

”Toivottavasti pääsitte sekalaisista lapuistani jonkinlaiseen käsitykseen tarkoituksistani. Kuten mainitsin, ei minun asiani ole pyrkiä arvostelemaan, onko jokin teos julkaisukelpoinen tai ei – koetan päästä selville, miten voitaisiin selvitä mahdollisimman hyvään taiteelliseen tulokseen.

Mikäli on kysymyksessä jonkinlainen taiteellinen peruspääoma, kannattaa Teidän ymmärtääkseni jatkaa, mutta koska taide ei tunne sellaista käsitettä kuin vaatimattomuus, on päämäärä alun pitäen asetettava kyllin korkealle. On kerta kaikkiaan lähdettävä omasta ainutlaatuisuudesta ja sille rakennettava. Sanalle ei tarvitse antaa mitään arvostavaa sisältöä, riittää, että toteamme erään biologian perustotuuksista.”

 Kirjaan kootuista kirjeistä osa on osoitettu maakunnan nuorille kirjailijoille kuten Vesa Niemeläiselle, Jouko Puhakalle, Aarre Savolaiselle ja Seppo Lappalaiselle. Värikkäissä kirjeissä käsitellään paitsi kirjoittamiseen ja kirjailijantyöhön liittyviä kysymyksiä, myös kirjallisuuteen, maailmanmenoon, politiikkaan ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä asioita.

 On kiehtovaa ajatella, miten suuri merkitys tällaisella kannustamisella on ollut kirjailijoillemme. Sitä samaa työtähän jatkoi sittemmin kirjailija-läänintaiteilija Jouko Lehtonen.

 Vuoden lopulla ilmestyvästä Ukrin juhlakirjasta tulee monipuolinen katsaus kirjailijoiden ja kirjoittajien teksteihin. Alkaen 100 sanaa -kirjoituskilpailun sadasta palkitusta tekstistä.

 

Väliasemalla, 1956, oli Ukrin ensimmäinen antologia. 

Kari Tahvanainen

kirjoittaja on kirjailija, Ukrin varapuheenjohtaja ja Ukrin 65-vuotisjuhlakirjan toimittaja

 

Karjalan Heili 9.6.2021

Kemal Joensuun kaupunginvaltuustoon - Wanhan Jokelan ääni

Kuntavaalit 2021, Joensuu. Tuen Kemal Achourbekovia Joensuun kaupunginvaltuustoon. 351 on hänen numeronsa. Kokoomus, Joensuu. 

Ystävällisin terveisin 

Kari Tahvanainen

YTM, kirjailija, toimittaja 

***  

Kirja-arvio

Kemal Achourbekov ja Aimo Salonen

Pianolla yli rajojen

161 s., Kirjokansi, 2018

Joensuusta on Moskovaan noin tuhat kilometriä. Ja kun Moskovasta lähdetään lentämään kaakkoon, saavutaan parintuhannen kilometrin jälkeen Azerbaidzanin pääkaupunkiin Bakuun. Bakusta on kotoisin pianisti Kemal Achourbekov, joka asuu perheineen tätä nykyä Joensuussa. Azerbaidžanin tasavalta on sisämaavaltio Kaukasiassa Kaspianmeren rannalla. Pinta-alaltaan se on neljännes Suomen pinta-alasta, mutta väestöä on kymmenen miljoonaa. Neuvostoliiton aikaan se oli yksi neuvostotasavalloista.

     Kesällä 2018 joensuulainen toimittaja Aimo Salonen lentää tuon reitin yhdessä Kemal Achourbekovin kanssa. Elämänkerturi viimeistelee pianistin elämänkertaa kuin tutkimusmatkailija. Matka vie tapaamaan pianistin ystäviä, sukua ja perhettä niin Venäjällä kuin Azerbaidzanissakin. Jälleennäkemiset ovat sydämellisiä. Lämminhenkinen on myös elämänkerta, joka on tallentunut kansien väliin. Pianolla yli rajojen -kirja ilmestyi viime syksynä Kirjokannen kustantamana. Olipa se sanomalehti Karjalaisen Pohjoiskarjalainen kulttuuriteko -yleisöäänestyksessäkin mukana.

Nimi Kemal on Joensuussa tuttu, mutta mistä? Ravintola Wanha Jokela sai 1994 hänet pianistikseen, joka soitti joka viikko monena iltana ravintolan salissa, siellä valkoisten pöytäliinojen puolella. Hänestä tuli osa joensuulaista kulttuuria ja kulttuuriravintolaa. Sittemmin Kemal on soittanut keskiviikkoiltaisin ravintola Sointulassa Kirkkokadulla ja soittaa yhä. Mutta on hän pelannut Joensuussa jalkapalloakin.

     Elämäntarinan takaa paljastuu paljon sattumia. Yksi niistä on se, että ravintoloitsijapariskunta Anita ja Jaakko Latola palkkaavat Kemalin pianistiksi ja mahdollistavat siten kahden ammattimuusikon kotiutumisen Joensuuhun, josta on pikku hiljaa tulossa kansainvälinen kulttuurikaupunki. Kemal Achourbekov ja hänen vaimonsa Jaroslava Kotorova kotiutuvat myös Joensuun konservatoriolle ja muihin maakunnan musiikkioppilaitoksiin. Vaikka alun perin pariskunnan piti muuttaa Moskovasta Johannesburgiin Etelä-Afrikkaan.

Bakussa syntynyt lahjakas muusikko, absoluuttinen sävelkorva, on käynyt läpi musiikkikoulun, musiikkiopiston, Puna-armeijan ensemblen ja maineikkaan Moskovan valtiollisen konservatorion, voittanut useita pianokilpailuja. Elämänkerran lopussa hän kertoo nykyisistä oppilaistaan Joensuun konservatoriossa.

     Tämä kirja, Pianolla yli rajojen, on samalla kuvaus monesta kansainvälisestä huippumuusikosta, jotka ovat kotiutuneet Joensuuhun ja tehneet työuraansa Pohjois-Karjalassa. Carlos Sedano, Istvan Zaborsky, Vasile Pantir. Maakunnan muusikoista esille nousee harmonikkataiteilija Arto Tarkkonen ja konservatorion edesmennyt rehtori Seppo Vartiainen. 

     Kesällä 2018 Joensuussa perustetaan Rajaton taide –festivaali, jossa konkretisoituu Joensuun kulttuurinen, musiikillinen, kansainvälistyminen. Kemal Achourbekov yhdessä Seppo Kimasen kanssa toimii sen taiteellisena johtajana. Kemalin elämänkerran ilmestyminen osuukin hyvään ajankohtaan. Ollaan komealla virstanpylväällä josta on hyvä jatkaa.

     Otetaanpa tähän loppuun Kemal Achourbekovin omat sanat Pianolla yli rajojen –kirjastaan.

”Tämä kirja kannatti tehdä. Jo isäni sanoi, että ruumisarkkuun ei saa mukaan mitään, enkä minä halua viedä näitä tarinoita mukanani toiseen maailmaan. Ne pitää jakaa. Samoin ystävyys on semmoinen asia, jonka haluan jakaa. Olen nyt 54-vuotias. Toivon että jäljellä olevan elämäni aikana minulla on vielä voimia ja jaksamista tehdä uusia projekteja ja järjestää nautinnollisia iltoja – konsertteja ja muita tapahtumia. Samoin toivon, että voin edelleen auttaa muita ihmisiä. Mutta en yksin, kukaan ei voi tehdä mitään yksin. Tarvitaan ystäviä, joiden kanssa asioita tehdään yhdessä.

Kirjana kämmenellä oli tänään Kemal Achourbekovin ja Aimo Salosen kirja Pianolla yli rajojen. Kustantaja on Kirjokansi.

Kari Tahvanainen
Iskelmä Rex 14.1.2019