Neljäskymmenes Ilosaarirock on onnellisesti ohitse. Tällä kertaa olin paikanpäällä VIP-vieraana. Yleensä olen siellä Pressipassilla tutkailemassa tapahtuman muodostumista ja toteutumista, eritoten vapaaehtoistyön näkökulmasta.
Olen koonnut vuosittain kaiken tapahtumaan liittyvän käsiin saamani aineiston mappiin. Näitä mappeja on syntynyt jostain 1990-luvun alusta saakka. Ja erityisesti vuodesta 1994 eteenpäin. Tein tuon kesän Ilosaarirockista yhteiskuntapolitiikan graduni Joensuun yliopistossa. Käsittelin gradussa Ilosaarirockia sen talkootyöläisten näkökulmasta. Olen jatkanut sittemmin tutkimustoimintaani haastattelemalla vuoden 2004 Ilosaarirockin tekijöitä samasta näkökulmasta. Voisi sanoa että minulla on aineisto, joka käsittää kaksi sukupolvea ja kertoo heidän kauttaan kulttuurin, aikakauden ja yhteiskunnan muutoksista. Sellainen väitöskirjatutkimusaineisto.
Tämän kesän Ilosaarirock-file on melkoisen paksu sininen kansiotasku. Suurin osa median jutuista on Karjalaisesta, joka seuraa Rockia kiitettävästi vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. (Tässä yhteydessä täytyy lausua kunnioittavat sanat juuri edesmenneestä Karjalaisen eläköityneestä päätoimittajasta Pekka Sitarista. Hän piti sydämenasianaan tukea Ilosaariockia ja sen meluavia nuoria. Tunsin Pekan ja sain häneltä myös palautetta gradustani.) Myös kaupunkilehti Karjalan Heili kirjoittaa Rockista innokkaasti. Viikko Pohjois-Karjalan perinteisiin on myöskin kuulunut tehdä Ilosaarirockista teemanumeroita, mutta ne lehdet minulta ovat vielä tsekkaamatta. Helsingin Sanomat hehkutti kiitettävästi juhlavuoden tapahtumia. Alangon veljesten paluu sai paljon, ansaitsemaansa, huomiota. Radioaalloilla YleX välittää livenä lähes koko festarin, joten sitä kautta tapahtumasta on tullut mitä valtakunnallisin.
Kesä kesän jälkeen tapahtumaviikko herättää närkästystä kunnon kaupunkilaisissa. Tänä vuonna väriä toi valtuutettu Marjatta Rädyn kukkahattutätirooli, jossa hän muistutti laulunsanojen rappiosta, erityisesti Sielunveljien ja Ismo Alangon suhteen. Mielipide sai aikaan keskusteluryöpyn ainakin Facebookissa. Karjalaisen tekstiviestipalstalla velloo tavanomainen Minä niin mieleni pahoitin –tyylinen ”keskustelu”, jota ei oikein jaksa seurata. Siinä on karjalainen iloisuus parhaimmillaan eli paljaimmillaan.
Ilosaarirockin kehityksen suhteen huomiota herätti lipunmyyntitilanne. Festari kai myytiin loppuun teknisesti viime metreillä. Talkootyöläisten perään haikailtiin vielä festariviikollakin. Kaksi merkittävää seikkaa, joista voi uumoilla, ehkä ja suurella varauksella, festarien kehityskaaressa tapahtuvista muutoksista. Mutta se lienee luonnollista; eihän mikään käyrä voi olla jatkuvasti nouseva.
Juhlavuoden mappiin kuuluu myös hyvin tehty juhlakirja, Ilosaarirock 40 vuotta tarinoita. Tarinoina, koettuna historiana, sellaisenahan se Rokki elää ja jatkuu. Kuinka monet sukupolvet ovatkaan jo olleet myötävaikuttamassa omalla työllään ja osallisuudellaan tapahtuman säilymiseen ja kehittymiseen.
Ilosaarirock on nykyisin rokkiviikko, jonka yllä leijuu ilosaarirocin henki. Kaikki tapahtumat alkaen Vekararockista ja Pop-kadusta tehdään Ilosaarirockin tuomalla uskolla, osaamisella ja innolla. Eikä pelkkä rokkiviikkokaan enää riitä. Tapahtumat jatkuvat lähes ympäri vuoden, jos otetaan huomioon Rockklubi Kerubin toimintakin. Kesä jatkuu tänä vuonna jälleen uudella ilosaaren hengessä starttaavalla tapahtumalla, Parafestilla. Ja kuinkas ollakaan, tapahtuman vetäjinä on Ilosaarirockia sen alkuajoista saakka vetäneitä veteraaneja.
Keskustelin festarien aikaan monien vanhojen tekijöiden kanssa. Oli hauskaa huomata, että keskustelumme johti usein uusiin ideoihin: mitä ei vielä ole mutta pitäisi ehdottomasti saada aikaan. Piknikkifestari Ilosaareen, Jazz-tyylinen festaritapahtuma, avoin seminaari kokemusten vaihtoon… Se on sitä henkeä, jonka voimalla kaikki täällä tapahtuu, positiivinen viritys on selvästi olemassa. Ja kunnon kaupunkilaiset pistävät kukkahatun päähänsä. No, oikeastihan rokki ei enää ole kapinallista, korkeintaan vaihtoehtoista. Mutta kehitys kehittyy vastakohtiensa kautta; jos olisi synkkä hiljaisuus, olisi syytä huolestua.
Tänä vuonna Ilosaarirock kutsui meitä aikaansaajia pieneen juhlatapahtumaan juuri ennen Rokin alkamista. Oli mukava tavata porukkaa, jonka kanssa on tehnyt aikoinaan Ilosaarirockia yhdessä. Ja myös sitä porukkaa, joka on ollut vastuussa ennen meitä ja meidän jälkeemme. Hyvän ruoan ja juoman parissa. Itse olen ollut talkoolaisena vanhasta Ilosaaresta lähtien, 1980-90-lukujen vaihteessa olin puolenkymmentä vuotta Joensuun Popmuusikkojen hallituksessakin.
Rokkiviikko oli perinteisen leppoisa. Kuten se on ollut jo vuodesta 1982 omalla kohdallani. Muutama vuosi on jäänyt väliin, mutta vain muutama. Mediakaan ei tänä vuonnakaan ”häirinnyt” kyselemällä vaikutelmia tai muistoja Rokista. Täällä Karjalan kunnailla ja keitailla.
PS. Kuvia rokkiviikolta olisi kamera täynnä. Yritän laitella muutamia blogiini lähiaikoina.
