Jostakin kotoisin
Johanna Hulkko
Tammi 2011, 230 s.
Matkalla kotona
maailmalla
Maailman sanotaan tulleen yhä pienemmäksi tietotekniikan
kehityksen ja hyvien kulkuyhteyksien seurauksena. Navigaattorilla voi vaikka
tallentaa kulkemansa reitit hamasta lapsuudesta, piirtää ne kartalle, jos
kuuluu nuorempiin ikäluokkiin. Tämänkertaisessa kirjavinkissä nuori päähenkilö
on perustanut internetiin oman sivuston, Tuulenpesän, jolla voi seurata Peter
Pan –nimimerkin vaellusta eri mantereilla.
”Vuosia hän oli uskonut, että vasta se, että Kalle tai
Hannu tai äiti katsoi hänen kulkemiaan reittejä, teki kulkemisesta todellista.
Vastaavia epätoivoisia todistuskappaleita ihmisten matkoista ja olemassaolosta
olivat valokuva-albumit täynnään vihertäviä tai oransseja valokuvia viime
vuosituhannelta, eikä nykyään voinut kyläillä kenenkään luona ilman, että
jossain vaiheessa iltaa joku alkoi pyörittää valokuvia miniläppäristä tai
televisiosta muiden kärsittäväksi. Jos matkoista ei jäänyt mitään jälkiä, oli
aivan sama, oliko totona vai poissa. Jos liikettä ei tallentanut, ei kukaan
voinut pian tietää, mihin se oli suuntautunut, mistä ja millä voimalla. Sen hän
vain oli halunnut Tuulenpesällä kertoa. Sen että hän oli muualla ja että hän
oli elossa.”
Johanna Hulkon uusi romaani Jostakin kotoisin vie
matkalle maailmalle. Päähenkilö Jonttu on oululainen nuorukainen, joka jättää
lukionsa kesken ja lähtee 18-vuotiaana maailmalle. Ensimmäinen etappi on
Jamaika. Siitä päädytään eri mantereiden kautta lopulta Australiaan. Jonttu
rakastuu Australiassa Miroon, ja ennen pitkää nuori miespari löytää punaisen
tuvan ja perunamaan kaukaa australialaisesta pikkukaupungista.
Romaanissa keskeisenä teemana on oman identiteetin
etsintä, jota on näköjään mentävä harjoittamaan maapallon toiselle puolen. No,
ovathan suomalaiset vanhoja Australian valloittajia. Isän menetys lapsuudessa
on trauma, jota Jonttu käy läpi matkallaan maailmalla. Teoksessa palataankin
takaumien kautta moneen otteeseen lapsuuden Ouluun. Kirjailija on mielestäni
onnistunut kuvaamaan hyvin lapsuuden merkitystä elämän voimavarana.
Geokätköily on saavuttanut suuren suosion ympäri
kehittynyttä maailmaa. Siinä etsitään navigaattorin avulla kätköjä, joissa on
lokikirja johon löytö kuitataan, ja se ilmoitetaan myös nettiin. Itsekin hurahdin siihen tänä syksynä
ollessani etsimässä kätköjä ystävien kanssa länsirannikolla. Johanna Hulkon
romaani Jostakin kotoisin kertoo osana Jontun tarinaa valaisevasti tästä uuden
ajan aarresaarien etsimisestä. Teoksessa pohditaan myöskin navigaattorin
käyttämisen filosofisia ulottuvuuksia, joskin pohdinnat omien reittien
tallentamisesta jäävät hiukan ilmaan.
Ihminen on leikkivä olento ja aarteenetsintä kiehtovaa.
Siihen saumaan on syntynyt geokätköily, joka vie leikin varjolla liikkumaan
luontoon, toreille ja turuille. Hyvä niin. Sillä jos leikki loppuu, siinä on
leikki kaukana.
Kirjana kämmenellä oli tänään lukuvinkkinä Johanna Hulkon
romaani Jostakin kotoisin.
Biisinä soi: Ultra Bra: Minä suojelen sinua kaikelta. Sanat Anni Sinnemäki
Biisinä soi: Ultra Bra: Minä suojelen sinua kaikelta. Sanat Anni Sinnemäki
Iskelmä Rex, Jokisappi - Kirjavinkki 26.9.2011, Kari Tahvanainen