Tuuli on tuivertanut, sade pieksänyt, pakkanen
paukutellut ja aurinko taas lämmittänyt, pienestä pitäen. Linnut ovat tehneet sen
oksille pesänsä vuosi vuoden jälkeen, nyt tikka takoo pesäänsä harmaaseen
runkoon. Ikivanha petäjä Mattisenlahden tien varressa keskellä vehmasta
peltomaisemaa on tullut maamerkiksi varmasti kaikille kulkijoille.
Kuvittelen mielessäni monenlaista tarinaa ja sattumusta,
joita honkavanhus on ehtinyt nähdä. Vielä jokunen aika sitten sillä oli yksi
tukeva oksakin, joka ojentautui suojelevasti kohti tietä. Tänään pelkkä tukeva
runko kertoo luottavaisena jatkuvuudesta. Sen ikätoveri puolestaan porskuttaa yhä
kaarnakuorensa suojassa vihreänä ja
vireänä, juurellaan suojelusta kertova kyltti, muutaman virstan päässä Liperin kirkonkylälle
päin.
Pyöräilen paljon Liperin maisemissa. Joensuusta pääsee
kätevästi maaseudulle melkeinpä mihin suuntaan tahansa, mutta Liperi on luku
sinänsä. Fillarin nokan voi antaa viedä Kuopiontien varrelta lukuisiin suuntiin.
Jos haluat ajella herroiksi, sen kun annat mennä upouutta
pyörätietä Ylämyllyltä kirkonkylälle. Ja siitä sitten eteenpäin vaikka
Pyhäselän ympäri, Arvinsalmen lossilla hetken huilaten. Tai kohti Käsämää.
Matkan varrelta voi poiketa pienemmille hiekkateille, löytää metsien keskeltä
maatiloja, kuten Häyrynlahden tai Honkavaaran tienoilla. Maisema on leppeästi
kumpuilevaa. – Tänä kesänä kylläkin varoin käyttämästä punaista pyöräilypaitaa,
kun ne biisonit olivat karkuteillä, Olisivat varmaan mielellään harrastaneet
härkätaistelua sellaisen fillaroijan kanssa.
Turhaan ei Liperiä kutsuta leipäpitäjäksi. Tähän aikaan
vuodesta kaikkialla tuoksuu tuleentunut vilja, kuuluu leikkuupuimurin hurina,
pelloille alkaa ilmaantua valkeita traktorin munia – kuten lapsen suusta kuulen.
Keväällä ilmassa ovat toisenlaiset tuoksut, mutta maatilalla kasvaneena en
pistä paskanhajua pahakseni, päinvastoin. Tuoksut palauttavat mieleen lapsuuden
kesät heinäntekoineen ja saunan löylyineen hikisen heinätyspäivän jälkeen.
Siikasalmen entisen maatalousoppilaitoksen ohi kohti
Ristin kylää fillaroidessa mielessä välähtää eräs koulupojan kesä. Olimme tuolla
muutaman päivän 4H-kerhon järjestämällä mansikanviljelykurssilla .
Mansikanviljelijää meistä Enon pojista ei tullut, mutta eihän oppi ojaan kaada.
Viinijärven maisemissa puolestaan kiehtovat vanhan
asutuksen, kulttuurin merkit, vanha hautausmaa, kylän seudun nuokkuvat vanhat
rakennukset, rautatie. Ylämylly on luku sinänsä, vedenjakaja. Ylämyllyn mäen
jälkeen voikin kotimatkalla pistää jo keveämmälle vaihteelle. Ellei sitten tule
mieleen poiketa vielä Pärnävaaralle. Tai, mikä ettei, siitä Vaivioon tai vielä Maaherrantienkin
muhkeisiin mäkimaisemiin.
Pyöräily on kiehtova harrastus. Itse käytän sitä myös
ajatushautomona. Pitkänmatkan pyöräilyssä on jotain meditatiivista, tasaisen
menon myötä pyöräilijä vaipuu mietiskelyyn. Kirjailijana olen saanut pyöräretkillä
monenlaisia ideoita, kehitellyt niitä eteenpäin. Kirjoittanut avainsanoja
kesken kaiken muistiin pikku vihkoon, sillä hyvät ideat eivät aina säily
mielessä kotiin asti.
Tätä kirjoittaessani odottelen jälleen sopivaa rakoa lähteä
lenkille Liperiin. Sillä lenkillä tulee täyteen 4000 kilometriä. Kesä on ollut
jälleen kerran suotuisa.
Kari Tahvanainen
kirjailija, YTM
Joensuu
Kolumni, Kotiseutu-Uutiset 26.9.2011