lauantai 10. syyskuuta 2011

Missä olit syyskuun yhdestoista?

Syyskuun yhdennestätoista tuli juuri kuluneeksi vuosikymmen. 
Sen kunniaksi tässä vuonna 2002 julkaistu juttuni. 



Missä olit syyskuun yhdestoista?

Aika pysähtyy nollapisteissä. Kennedy, Apollo, UKK, Estonia. Ja tuorein: syyskuun yhdestoista 2001. Näinä päivinä siitä on kulunut tasan vuosi. Se on jo siirtynyt yhteisten, suurempien tai pienempien, nollapisteidemme joukkoon. Kyselemme toisiltamme ja itseltämme: Missä olit silloin kun… Omalla kohdallani se liittyi erikoiseen vuoteen.

Laitan ruokaa yksin kotona tiistain illansuussa, kun kännykkä piippaa tekstiviestin. New Yorkiin ja Pentagoniin Washingtonissa on tehty ilmahyökkäys. Kaupungit ovat liekeissä. Avaa telkkari! – Ystäväni on huumorimiehiä, ajattelen. Kunnes avaan telkkarin. CNN on jo paikalla. Kaupungit palavat, muu ohjelma on peruutettu. Syksyinen illansuu pysähtyy. Tekstailen viestiä eteenpäin, soittelen ystäville. Emme haluaisi uskoa tätä todeksi.

Lähellä ovat vielä viimeisimmät henkilökohtaisetkin nollapisteet tuona iltana. Nuoren huligaanin pahoinpitelemäksi joutuminen aiemmin kevättalvella Joensuussa. Isäni kantaminen kesällä hautaan kuitenkin päällimmäisenä mielessä. Kuljemme kukin vielä omassa unessamme tuonkin jälkeen. Pitkiä päiviä ja öitä, joita emme ehkä koskaan saa takaisin mieleemme. Mutta pienemmät ja suuremmat ainutkertaiset tapahtumat kietoutuvat tällä hetkellä yhteen, yhdistävät meitä kaikkia.

Yhdysvaltain ilmatila suljetaan illan kuluessa. Finnairin lento palaa Helsinkiin. Ennustukset  kolmannesta maailmansodasta alkavat sinkoilla eetterissä. Toinen ystäväni on kuullut astrologin ennustuksen: ajan loppu näkyy jo tähtikartoilla. Lohduttelen häntä yösydämellä puhelimessa.

Muutaman päivän päästä koittaa hiljainen hetki syyskuun yhdennentoista uhrien muistolle meillä Suomessakin. Yliopistolla kuulen käytäväpuheena aamupäivällä kommentin: Mehän emme ole pitäneet tapana viettää tällaisia hiljaisia hetkiä. – Ja keskustelu kuuluu jatkuvan katkerina muistoina Vietnamin sodasta. Näiden menneisyyden vankien aika näyttää pysähtyneen jo kauan sitten. Onhan inhimillinen kärsimys aina sama, yhteinen taakka.

Menin kotiin ja sytytin valkoisen kynttilän ikkunalaudalle. Katsoin amerikkalaisen ystäväni James-Davidin kauan sitten lähettämää keltaisella reunustettua Yhdysvaltain pienoislippua. Merijalkaväki, palveluspaikkana Guantanamo, Kuuba. Tuo paikka olisi pian nouseva ihmisten mieliin. Mietin: James-David, missä olit syyskuun yhdestoista?


Kari Tahvanainen
Joensuu

Karjalan Maa, syyskuu 2002