Sen kunniaksi tässä vuonna 2002 julkaistu juttuni.
Missä olit
syyskuun yhdestoista?
Aika pysähtyy
nollapisteissä. Kennedy, Apollo, UKK, Estonia. Ja tuorein: syyskuun yhdestoista 2001.
Näinä päivinä siitä on kulunut tasan vuosi. Se on jo siirtynyt yhteisten,
suurempien tai pienempien, nollapisteidemme joukkoon. Kyselemme toisiltamme ja
itseltämme: Missä olit silloin kun… Omalla kohdallani se liittyi erikoiseen
vuoteen.
Laitan ruokaa
yksin kotona tiistain illansuussa, kun kännykkä piippaa tekstiviestin. New
Yorkiin ja Pentagoniin Washingtonissa on tehty ilmahyökkäys. Kaupungit ovat
liekeissä. Avaa telkkari! – Ystäväni on huumorimiehiä, ajattelen. Kunnes avaan
telkkarin. CNN on jo paikalla. Kaupungit palavat, muu ohjelma on peruutettu.
Syksyinen illansuu pysähtyy. Tekstailen viestiä eteenpäin, soittelen ystäville.
Emme haluaisi uskoa tätä todeksi.
Lähellä ovat
vielä viimeisimmät henkilökohtaisetkin nollapisteet tuona iltana. Nuoren
huligaanin pahoinpitelemäksi joutuminen aiemmin kevättalvella Joensuussa. Isäni
kantaminen kesällä hautaan kuitenkin päällimmäisenä mielessä. Kuljemme kukin
vielä omassa unessamme tuonkin jälkeen. Pitkiä päiviä ja öitä, joita emme ehkä
koskaan saa takaisin mieleemme. Mutta pienemmät ja suuremmat ainutkertaiset
tapahtumat kietoutuvat tällä hetkellä yhteen, yhdistävät meitä kaikkia.
Yhdysvaltain
ilmatila suljetaan illan kuluessa. Finnairin lento palaa Helsinkiin.
Ennustukset kolmannesta maailmansodasta
alkavat sinkoilla eetterissä. Toinen ystäväni on kuullut astrologin
ennustuksen: ajan loppu näkyy jo tähtikartoilla. Lohduttelen häntä yösydämellä
puhelimessa.
Muutaman
päivän päästä koittaa hiljainen hetki syyskuun yhdennentoista uhrien muistolle
meillä Suomessakin. Yliopistolla kuulen käytäväpuheena aamupäivällä kommentin:
Mehän emme ole pitäneet tapana viettää tällaisia hiljaisia hetkiä. – Ja
keskustelu kuuluu jatkuvan katkerina muistoina Vietnamin sodasta. Näiden
menneisyyden vankien aika näyttää pysähtyneen jo kauan sitten. Onhan
inhimillinen kärsimys aina sama, yhteinen taakka.
Menin kotiin
ja sytytin valkoisen kynttilän ikkunalaudalle. Katsoin amerikkalaisen ystäväni
James-Davidin kauan sitten lähettämää keltaisella reunustettua Yhdysvaltain
pienoislippua. Merijalkaväki, palveluspaikkana Guantanamo, Kuuba. Tuo paikka
olisi pian nouseva ihmisten mieliin. Mietin: James-David, missä olit syyskuun
yhdestoista?
Kari
Tahvanainen
Joensuu
Karjalan Maa,
syyskuu 2002
